Xamkin restonomikoulutus täyttää 25 vuotta

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu juhlistaa tänä vuonna restonomikoulutuksen 25-vuotista taivalta. Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan AMK-koulutuksen juuret Mikkelissä ovat Lähemäellä, missä vuodesta 1999 alkaen järjestettiin ravitsemis- ja talousalan koulutusta Mikkelin ammatti-instituutin kanssa yhteisissä tiloissa. Vuonna 2001 alettiin matkailuun keskittyneitä restonomeja kouluttaa myös Savonlinnassa.

Ensimmäiset restonomit valmistuivat ravitsemis- ja talousalan koulutusohjelmasta vuonna 2002. Vuonna 2014 matkailualan koulutus siirtyi Mikkeliin ja koulutuksen nimeksi tuli matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus.  Xamkin myötä restonomikoulutus alkoi myös Kotkassa ja sittemmin verkko-opinnot ovat mahdollistaneet myös paikasta riippumattoman opiskelun.

Yli 2000 valmistunutta restonomia

Matkailu- ja ravitsemisalan tutkintokoulutuksissa aloittaa vuosittain noin 100 uutta opiskelijaa, monimuoto- tai verkko-opinnoissa.  Tarjolla on lisäksi ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta, joka palvelee myös kansainvälisiä opiskelijoita. Xamkista ja edeltäjä Mamkista on valmistunut jo yli kaksi tuhatta restonomia. Monipuolisen koulutuksen kantavina teemoina ovat esimerkiksi vieraanvaraisuus, vastuullisuus, palvelukulttuuri- ja liiketoimintaosaaminen, esihenkilötyö, kansainvälisyys ja yrittäjyys.

– Restonomin koulutus antaa valmiuksia hyvin moninaisiin työtehtäviin. Valmistuneita ammattilaisia työskentelee esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin asiantuntijoina, hotellinjohtajina, palvelupäälliköinä, lentoemäntinä, ravintolapäälliköinä, keittiömestareina ja yrittäjinä, kertoo koulutusjohtaja Helkamari Knaapi Xamkista.

Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueella restonomikoulutusta kehitetään yhdessä työelämän kanssa. Harjoittelut, kehittämistehtävät, tapahtumajärjestelyt, opinnäytetyöt ovat käytännön esimerkkejä opiskelijoiden ja yritysten yhteistyöstä. Koulutuksen lisäksi alan kehittämistä on tehty aktiivisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta. Lisäksi avoimen ammattikorkeakoulun tarjonta ja täydennyskoulutukset mahdollistavat osaamisen kehittämisen myös pienemmissä kokonaisuuksissa.

– Toimintaympäristö matkailu- ja ravitsemisalalla on viime vuosien aikana ollut suuressa ja haastavassa murroksessa. Eteenpäin katsomme kuitenkin hyvin luottavaisin mielin, restonomikoulutus on vahvasti tulevaisuussuuntautunutta ja laaja-alaiselle osaamiselle on jatkossakin tarvetta, toteaa Helkamari Knaapi.

Lisätietoja: 

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
koulutusjohtaja Helkamari Knaapi, helkamari.knaapi@xamk.fi, p. 050 433 9553

Tutustu myös näihin artikkeleihin