Xamkin ensimmäinen vuoden alumni on Satu Temonen
Kouvolalainen Satu Temonen on palkittu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisenä Vuoden alumnina. Temonen on aktiivisesti ollut organisoimassa erilaisia tapahtumia ammattikorkeakoulun ja muiden kymenlaaksolaisten alueen toimijoiden kanssa, ollut mukana monissa Xamkin hankkeissa ja ohjannut opiskelijoita ansiokkaasti erilaisissa työelämäprojekteissa
– Temonen on välittänyt laajalle työelämäverkostolleen myönteistä tietoa ammattikorkeakoulun toiminnasta. Hän on valoisa ja helposti lähestyttävä, millä on iso merkitys onnistuneessa opiskelijaohjauksessa, lehtori Hannele Lappalainen kertoo.
Temonen on ollut esimerkiksi mukana järjestämässä Sijoittamisen keskiviikko -tapahtumaa yhdessä Xamkin opiskelijoiden kanssa.
–- Hän on alumni, joka ei ole kokonaan sulkenut ammattikorkeakoulun ovia takanaan ja on selkeästi innokas tukemaan uusia alan toimijoita jo opiskeluajoista lähtien, luonnehtivat projektissa mukana olleet opiskelijat Kristiina Liitsola ja Alena Notko.
Temonen on valmistunut tradenomiksi liiketalouden koulutusohjelmasta vuonna 2000. Nykyisin hän on OP Kymenlaakson markkinointi- ja viestintäpäällikkö.
Palkinto ojennettiin Temoselle perjantaina 21.12.2018 Xamkin valmistumisjuhlissa Kuusankoskitalolla.
– Olen valtavan iloinen ja ylpeä tästä huomionosoituksesta. Valmistuessani en aavistanut, että koulu tulisi linkittymään elämääni vielä monella tapaa, Temonen kertoo.
– On ollut ilo seurata ammattikorkeakoulun kehitystä Kymenlaaksossa ja olla mukana projekteissa opiskelijoiden tukena. Yhteistyöstä saa aina itsellekin uusia, raikkaita ajatuksia sekä virtaa arkeen.
Vuoden alumni -palkinto on luonteeltaan tunnustusmaininta. Ehdotuksia palkittavasta kerätään Xamkin opiskelijoilta ja työntekijöiltä ja valinnan tekee rehtori Heikki Saastamoinen. Vuonna 2017 toimintansa aloittanut Xamk huomioi alumnitoiminnassaan myös Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluista valmistuneet, joita on yhteensä lähes 30 000.