Xamk perustaa Suomen ensimmäisen ilmaliikenteen tilannekuvajärjestelmän testiympäristöt Pyhtäälle ja Mikkeliin

Järjestelmän anturit kykenevät havaitsemaan sijaintitietonsa lähettävän droonin noin kolmen kilometrin etäisyydeltä. Tätä paikallista liikennetietoa täydennetään useista muista lähteistä saadulla tiedolla ja yhdistetty liikennekuva lähetetään ilmassa oleville lentokoneille. Maa-aseman lähetys on vastaanotettavissa jopa yli 150 kilometrin etäisyydellä. Droonien ja miehitettyjen ilma-alusten liikennetiedon lisäksi järjestelmä lähettää ilma-aluksille muun muassa ajantasaiset säätiedot ja ilmailutiedotteet. 

Ensimmäinen Xamkin testiympäristön asema on sijoitettu Pyhtäällä sijaitsevalle Helsinki-East Aerodromelle ja järjestelmä on jo täydessä toiminnassa. Mikkelin maa-asema asennetaan heinäkuussa Mikkelin lentoasemalle. Molemmille asemille on Traficomin myöntämä radiolupa. Testiympäristö on osa eurooppalaista European UAT978 Coalition -verkostoa. 

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimusyksikkö NELI on yksi verkoston perustajajäsenistä. Xamk on osallistunut järjestelmän kehitystyöhön muun muassa tarjoamalla testauslaitteistoa, mahdollistamalla avainhenkilöiden tapaamisia kasvokkain, sekä sitoutumalla uuden järjestelmän ensimmäiseksi asiakkaaksi ja jatkokehitysalustaksi. 

– Nyt perustettu tilannekuvajärjestelmä (ADS-B UAT) on iso harppaus eteenpäin miehitetyn ja miehittämättömän ilmailun sovittamisessa samaan ilmatilaan. Järjestelmän avulla droonit ja muut ilma-alukset saadaan helposti näkyväksi miehitetyille ilma-aluksille. Lisäksi lentäjä voi nyt tehdä päätökset ajantasaisen tiedon pohjalta, NELI-yksikön johtaja Tomi Oravasaari kertoo.  


– Verkoston työn tuloksena on syntynyt erinomainen ratkaisu, joka paitsi mahdollistaa uuden ilmailuliiketoiminnan kehittymisen, myös parantaa huomattavasti ilmailuturvallisuutta. Xamkin uudet testiympäristöt Kaakkois-Suomessa tarjoavat ensimmäisenä Euroopassa mahdollisuuden järjestelmää hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden testaamiseen.

European UAT978 Coalition -verkoston vetäjänä toimii sen kokoaja, suomalainen pitkän linjan ilmailija ja Suomen moottorilentäjien liiton varapuheenjohtaja JP Kinos.


– Tätä järjestelmää rakennetaan nyt eurooppalaisin voimin Euroopan tarpeisiin, IAOPA Europen vahvalla tuella. Tavoitteena on koordinoida eri Euroopan maissa käynnissä olevia ADS-B UAT978 projekteja, luoda yhtenäinen eurooppalainen ratkaisu ja laajentaa järjestelmä koko Euroopan laajuiseksi. Seuraava laitteisto tullaan asentamaan Norjaan, Starmoen lentokentälle  vielä kesäkuussa, Kinos kertoo.

Testiympäristön ytimen muodostavat kaksi ADS-B UAT -maa-asemaa. Maa-asema koostuu ADS-B UAT -lähetin- ja vastaanotinyksiköstä, sekä erillisestä vastaanotinantennista, joka kykenee vastaanottamaan paikkatietoa useista erilaisista järjestelmistä (muun muassa ADS-B, ADS-L, OGN ja RemoteID). Ellei ilma-aluksen navigointilaitteisto ole jo valmiiksi kyvykäs vastaanottamaan lähetystä, vastaanottamiseen riittää edullinen ulkoinen lisälaite. Lähes kaikki ilmailijoiden käyttämät navigointiohjelmistot tukevat järjestelmää. 

Järjestelmän laitteistotoimittaja on puolalainen Avionix Engineering. 
– Olemme ilahtuneita, että asennus onnistui sujuvasti ja järjestelmän suorituskyky vastaa odotuksia. FIS-B/TIS-B-lähetysaseman lisäksi asennettiin myös monikanavainen DroneCube-vastaanotin, jotta saadaan täydellinen paikallinen liikennekuva. Lisäksi toimitimme järjestelmään edulliset kaksitaajuiset vastaanottimet (ADS-B IN). Olemme innoissamme tukemassa projektia ja toivomme lisää asennuksia ympäri Eurooppaa. Näemme, että tällaisille laitteistoille on kysyntää, kun nyt lopulta taajuusalueen käyttö näyttää mahdolliselta, Avionixin toimitusjohtaja Ralf Heckhausen sanoo.

Järjestelmän lähettämän tiedon koostamisesta vastaa suomalainen Flyk Oy. 
– On uskomattoman hienoa olla mukana tässä hankkeessa kehittämässä ilmailua ja erityisesti ilmailun turvallisuutta, mikä on ollut missiomme alusta asti. Tämä on meille uusi ja tärkeä palapelin palanen, joka yhdistää miehitetyn ja miehittämättömän ilmailun jakamalla tietoa ilmailun eri sidosryhmien kesken modernilla ja reaaliaikaisella tavalla, yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Juha Lindsted kertoo.

Belgialainen SafeSky tuottaa tätä tietoa täydentävää liikennetietoa. 
– Olemme erittäin innoissamme, että saamme olla mukana ADS-B UAT -maa-asemien kehityksessä. Toisin kuin amerikkalainen toteutus, tämä eurooppalainen järjestelmä on edelläkävijä kaikkien ilmailun muotojen näkyvyyden parantamisessa (mukaan lukien yleisilmailu, ultrakevyet lentokoneet, purjekoneet, liitimet ja jopa dronet), toimitusjohtaja Tristan Fily muistuttaa.


– Koska monista ilma-aluksista puuttuu ADS-B-lähetin, SafeSky parantaa liikennekuvaa syöttämällä ADS-B UAT -järjestelmään tietoa laajasta verkostostaan. Tämä on ainutlaatuinen ja vertaansa vailla oleva uusi teknologinen ratkaisu koko maailmassa.

Lisätiedot

Tomi Oravasaari
TKI-yksikön johtaja 
NELI – North European Logistics Institute
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk
Sähköposti: etunimi.sukunimi@xamk.fi
Puhelin: +358 44 702 8289
Viestipalvelu X: @tomiorava

J.P. Kinos
European UAT978 Coalition koordinaattori, AOPA Finland, IAOPA Europe Workgroup for Coordinating ADS-B/UAT ground station projects
Sähköposti: jpkinos (at )gmail.com
Puhelin: +358-500-384-410

****

Yritykset

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) NELI – North European Logistics Institute TKI-yksikkö on erityisesti pitkän matkan miehittämättömään lentotoimintaan, lentokenttäteknologiaan ja miehittämättömän ilmailun osaajien kouluttamiseen erikoistunut tutkimusyksikkö. https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitystoiminta/neli/

Avionix Engineering on lennonjohto- ja lentokenttäteknologiaan keskittynyt insinööritoimisto, jolla on yli 20 vuoden kokemus järjestelmien kehittämisestä. https://avionix.eu/

Flyk Oy kehittää ilmailua tarjoamalla yleis- ja miehittämättömään ilmailuun kattavan, ajantasaisen ja nykyaikaisen digitaalisen ilmailukartta-alustan sekä työkaluja lentojen ja ilmatilojen suunnitteluun. https://flyk.com

SafeSky kehittää ilmaliikenteen tilannekuvajärjestelmiä. https://www.safesky.app/

Tutustu myös näihin artikkeleihin