Verkko-opintojen tarjoama vapaus houkutteli
Olen Ville Virtanen Sastamalasta ja aloitin tietojenkäsittelyn opinnot polkuopintoina syksyllä 2020 ja valmistuin tietojenkäsittelyn tradenomiksi joulukuussa 2023.
Ennen tietojenkäsittely opintoja Xamkissa olin ollut työelämässä noin 10 vuotta erilaisissa asiakaslähtöisissä rooleissa – viimeisimpänä myyntityössä avainasiakaspäällikkönä. Koronapandemian alussa aloin ajatella tarkemmin työurani tulevaisuutta ja haaveilemaan mahdollisesta ammatinvaihdosta. Olen luonteeltani introvertti ja myyntityö oli alkanut tuntumaan pitkällä tähtäimellä kestämättömältä valinnalta.
Olen aina ollut kiinnostunut teknologiasta ja erityisesti tietokoneista sekä kännyköistä, mutta aiemmin en ollut harrastanut tai opiskellut ohjelmointia. Toisaalta olin osana aiempaa Filosofian maisterin koulutustani opiskellut matematiikkaa ja logiikkaa, joten tietojenkäsittely oli melko luonteva valinta uudeksi uravalinnaksi.
Vaikka koulutuksen tutkintonimikkeenä onkin Tradenomi ja koulutus on Liiketalouden koulutusalalta, niin pääpaino opinnoissa oli nimenomaan ohjelmoinnissa. Lisäksi työnäkymät ja palkkaus tietojenkäsittelyn alalla tuntuivat olevan hyvät (verrattuna esimerkiksi muihin ammattikorkeakoulupohjaisiin ammatteihin). Itselleni tärkeänä valintaan vaikuttavana tekijänä oli myös tuleva mahdollisuus etätyöskentelyyn. Ohjelmoinnissa ja tietojenkäsittelyn alalla suuri osa töistä on mahdollista suorittaa etänä, minkä koin tärkeäksi työn ja muun elämän tasapainon kannalta.
Verkko-opintoja voi opiskella mistä päin tahansa
Tärkein syy nimenomaan Xamkin valintaan oli varmaankin se, että Xamk tarjosi tietojenkäsittelyn koulutusta verkko-opintoina. Lähiopinnot tai monimuoto-opiskelu olisivat vaatineet muuttamista tai paljon aikaa vievää matkustamista, joka ei sopinut silloiseen elämäntilanteeseeni – en asu korkeakoulukaupungissa, ja ensimmäisenä opiskeluvuotena tein töitä kokoaikaisesti ja opiskelin iltaisin ja viikonloppuisin. Suurin osa uusista opiskelijoista valinnee koulun paikkakunnan perusteella, mutta esimerkiksi verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun mistä päin maailmaa tahansa (muun muassa omassa opintoryhmässäni oli useampikin ulkomailla asuva opiskelija).
Valintaan vaikutti myös se, että olin kesällä ennen opintojen aloittamista osallistunut parille Xamkin järjestämälle AMKoodari-kurssille, joista sai esimakua siitä, millaista verkko-opiskelu tulisi olemaan. Opiskelutapa tuntui itselleni luontevalta ja kurssit sekä verkkoalusta hyvin organisoiduilta ja järjestetyiltä.
Opiskelu Xamkissa on ollut hyvin itsenäistä ja vapaata. Verkko-opinnoissa pystyy opiskelemaan oman aikataulunsa mukaisesti ja omaan tilanteeseeni tämä koulutus sopi erinomaisesti. Tehtävien tekemistä pystyi ajoittamaan siten, että opiskelu oli mahdollista myös töiden ohella ja osittaisella opintovapaalla. Kolmantena opiskeluvuotena jäin kokoaikaisesti opintovapaalle, jolloin pystyin panostamaan opintoihin täysillä ja suorittamaan niihin kuuluvan työharjoittelun. Erilaisista opiskelumuodoista (verkko-, monimuoto-, lähiopiskelu) löytyy nykyään varmasti jokaiselle tilanteeseensa sopiva ratkaisu.
Oppiminen ammattikorkeakoulussa tapahtuu käytännössä tekemällä.
Ylipäätään ammattikorkeakouluissa opintojen suorittaminen tuntuu olevan käytännönläheisempää kuin yliopisto-opinnoissa, joissa olin tottunut teoreettisempaan opiskeluun ja esimerkiksi pidempiin kirjoitustehtäviin. Oppiminen ammattikorkeakoulussa tapahtuu käytännössä tekemällä ja esimerkiksi tietojenkäsittelyn koulutuksessa erilaisten sovelluskehitysprojektien kautta. Useilla kursseilla työstettiin jotakin omavalintaista sovellusta ja lopputuloksena oli esimerkiksi toimiva verkko- tai mobiilisovellus.
Xamkin verkkokurssit olivat laadukkaasti valmisteltuja ja niille ilmoittautuminen ja suorittaminen oli mielestäni aina hyvin selkeää. Moodle-alusta ja siellä olevat kurssien tehtävänannot olivat myös selviä. Näistä johtuen opintojen seuraaminen ja ajoittaminen oli aina helppoa, mikä oli tärkeää itsenäisesti ja etänä suoritettavissa opinnoissa. Myös kommunikointi opettajien kanssa sujui yllättävänkin hyvin Teamsin ja sähköpostin välityksellä – vaikka livenä en kampuksella koskaan käynytkään ja opettajia tai henkilökuntaa en fyysisesti tavannut.
Mahdollisuus opintojen henkilökohtaiseen suunnitteluun
Itseäni ovat kiinnostaneet eniten sovellusohjelmointiin keskittyneet kurssit sekä erilaisiin ohjelmointikieliin ja -paradigmoihin tutustuminen. Sovellusohjelmoinnin kursseilla on ollut hienoa, että oppiminen tapahtuu tekemällä ja kurssin lopputuloksena on syntynyt sovellus, jonka voi esimerkiksi lisätä portfolioonsa tulevaa työnhakua ajatellen. Innostavaa tässä on se, että tehdyn työn tulokset konkretisoituvat oikean ja toimivan sovelluksen muodossa. Opiskelun tuloksena ei ole pelkästään oman osaamisen ja tiedon kasvu vaan oppiminen tapahtuu ikään kuin sivutuotteena aidon tekemisen ohessa. Opintoihin ei ole juurikaan sisältynyt käytännönläheisiä oppimisympäristöjä. Oppiminen on tapahtunut lähes täysin erilaisia tehtäviä tekemällä omaan tahtiin ja itse valitsemassani paikassa. Ohjelmoinnin tapauksessa toisin sanoen omalla tietokoneella työpöydän ääressä.
Mahdollisuus opintojen henkilökohtaiseen suunnitteluun ja toteutukseen on ollut minulle hyvin merkityksellinen. Oman suuntautumisen ja mielenkiinnon mukaisten kurssien sekä projektien valitseminen on varmistanut motivaation säilymisen. Itselle mielenkiintoisten aiheiden opiskelu tuottaa huomattavasti paremmat oppimistulokset kuin niin sanotun pakkopullan opiskelu – yleisesti ottaen ihmiset ovat parempia heille mielekkäissä tehtävissä. Lisäksi olen pystynyt vaikuttamaan koulutuksen sisältöön ja valitsemaan aihealueita, joita myös työnantajat voisivat arvostaa. Xamkin omien valinnaisten kurssien lisäksi CampusOnline:n ja FITech:in kautta toistenkin oppilaitosten kursseille osallistuminen onnistui helposti. Nämä kurssit pystyi myös hyväksilukemaan omiin opintoihin, jolloin koulutussisältö oli mahdollista räätälöidä todella henkilökohtaiseksi.
Koko kolmen ja puolen vuoden opiskelutaival on ollut melko ikimuistoinen kokemus näin uraa vaihtavalle aikuisopiskelijalle. Edellisestä koulutuksestani oli reilu 10 vuotta aikaa, kun aloitin tämän koulutuksen ja elämäntilanne melko erilainen viime kertaiseen nähden. Vaikka työn, opiskelun, vapaa-ajan ja ihmissuhteiden yhteensovittaminen oli välillä haastavaa, niin oli uusien taitojen oppiminen todella palkitsevaakin. Yksittäisistä tilanteista ikimuistoisin lienee palkallisen harjoittelupaikan saaminen. Tuolloin pitkä uranvaihtoprosessi tuntui saavan päätöksensä ja kova työnteko sekä opiskelu palkittiin.
Hyvät työllisyysnäkymät
Työllistyin koulun aikana vakituiseksi sovelluskehittäjäksi CGI Suomi Oy:lle, jolle myös suoritin opintoihin kuuluvan harjoitteluni. Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen valitsemaani uuteen uraan ja uusi työ on vastannut niitä odotuksia ja toiveita, joita lähdin alanvaihdolta hakemaankin. Ohjelmointialalla on mahdollisuus kehittyä paremmaksi ja monipuolisemmaksi ohjelmoijaksi, jos vain mielenkiintoa ja motivaatiota riittää. Ala kehittyy jatkuvasti ja oma-aloitteinen itsensä kehittäminen sekä teknologisen kehityksen seuraaminen varmistavat osaamisen säilymisen relevanttina. Harkitsen myös jatko-opintoja, mikäli vaikuttaa siltä, että niistä on hyötyä urakehityksen suhteen – kuitenkin ehkä vasta muutaman työssä vietetyn vuoden jälkeen.
Koen olevani unelma-ammatissani sovelluskehittäjänä ja nautin siitä, että saan työssäni ratkaista ongelmia koodin avulla. Työ on merkityksellistä ja pääsen joka päivä parantamaan käyttäjäkokemusta ja ohjelmoimaan toiminnallisuuksia, jotka helpottavat käyttäjien elämää tai auttavat heitä tekemään oman työnsä paremmin. Lisäksi koen oppivani lähes päivittäin uusia asioita ja kehittyväni jatkuvasti työssäni, mikä pitää työn mielenkiintoisena ja sopivan haasteellisena.
Tietojenkäsittelyn ja IT-alan työnäkymät ovatkin tällä hetkellä varsin hyvät, vaikkakin talouden yleiset suuntaukset vaikuttavat myös tällä alalla vahvasti. Näkisin kuitenkin, että varsinkin tulevaisuudessa digitalisaation ja automaation kasvu vaikuttavat työnäkymiin positiivisesti (vaikka toisilla aloilla ne voivat aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen työn tehostumisen muodossa).
Miksi Xamk?
Suosittelen Xamkin tietojenkäsittelyn koulutusta kaikille, jotka omaavat analyyttisen ajattelutavan ja pitävät ongelmanratkaisusta sekä itsenäisestä ja tarkkuutta vaativasta työstä. Aiempaa kokemusta ohjelmoinnista ei tarvita, mutta tietysti auttaa jos on kiinnostunut teknologiasta ja omaa vahvat istumalihakset, sillä ohjelmointi vaatii koneen ääressä vietettäviä tunteja. Jos olet tyyppiä, joka haluaa selvittää, miten ja miksi asiat toimivat, niin kuin ne toimivat, niin tietojenkäsittely voisi olla sinulle sopiva ala. Ohjelmoinnissa myös pääsee rakentamaan ja luomaan jotakin uutta sovellusten muodossa, ja ainakin itselleni on tärkeää nähdä työni tulokset myös konkreettisesti.
Verkko-opintoja voin suositella, mikäli olet itseohjautuva ja osaat hakea ratkaisuja ongelmiin itsenäisesti. Tämän lisäksi on hyvä, jos osaat aikatauluttaa tehtäviä ja pystyt pitämään itseasetetuista takarajoista kiinni. Voin myös lämpimästi suositella verkko-opintoja, jos lähiopetus ei ole mahdollista syystä tai toisesta – itselleni ne avasivat täysin uusia mahdollisuuksia opiskeluun aikuisiällä.
Koulutustaan suunnittelevia kannustaisin myös ajattelemaan elämää jatkuvana oppimisena ja uusien taitojen kartuttamisena. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita ja toisaalta vanhoja taitoja tulee ylläpitää ja päivittää nykyään jatkuvasti. Varsinkin nuorilla ensimmäistä koulutustaan suunnittelevilla on tärkeä päätös tehtävänään uravalinnan suhteen. Nykyaikana ei kuitenkaan ole ollenkaan tavatonta opiskella useaa ammattia tai vaihtaa alaa myöhemmälläkään iällä. Omien vahvuuksiensa ja luonteensa tunteminen auttaa valitsemaan ensimmäisen ammatin tai koulutuksen, mutta se on vain ensimmäinen askel koko elämän mittaiselle kehittymiselle ja kasvulle. Lopuksi uranvaihtoa suunnitteleville haluaisin jakaa viisauden The Officesta: ”It’s better to be at the bottom of a ladder you want to climb than halfway up one you don’t”. Onnea ja menestystä opintoihin, oli valintanne mikä tahansa!