Xamk Proto Studio
Xamk Proto Studio loi ympäristön opiskelijoille kehittää omia peli-ideoita, digituotteita ja -palveluita julkaistavaksi asti.
Hanke on päättynyt.
Tulokset
Luotiin prosessi opiskelijoiden prototyyppien kehittämiseen ja uusien kehitysaihioiden etsimiseen.
Tuettiin opiskelijoiden projektien julkaisua/etenemistä myös kehitysrahalla, jota oli haettavissa esimerkiksi julkaisukulujen kattamiseen (tyypilliset julkaisukustannukset ovat esimerkiksi IOS ja Anroid alustoilla yhteensä noin 125 €/projekti). Tämä toteutettiin osana Xamk Startup Fund -apurahahakua.
Proto Studiossa opiskelijat saivat tukea ja ohjausta projektien onnistuneeseen läpiviemiseen ja yrittäjyystaidot sekä työelämäosaaminen kehittyivät. Kehittämisprojektien läpivieminen vahvisti opiskelijoiden omaa yrittäjyysosaamista ja mahdollisti potentiaalisten uusien yritysideoiden tunnistamisen ja opiskelijoiden ohjaamisen XAMK:n yrittäjyysyhteisön palveluiden pariin.
Proto Studion avulla käynnistettiin vuoden 2021 kuluessa 12 projektia, joista kaksi ohjattiin eteenpäin mm. kiihdytysohjelmien pariin. Yksi yritys starttasi Proto Studion sparrauksella ja kaksi muuta projektia synnyttävät mahdollisesti uudet yritykset. Projekteissa korostui yhteistyö sparraajien & mentoreiden kanssa..
Tavoitteet
Xamk Proto Studion toimenpiteiden keskiössä oli opiskelijoiden omien peli-ideoiden, digituotteiden ja -palveluiden kehittämiseen kytkeytyvät palvelut. Xamk Proto Studiossa Xamkissa tunnetun verstasmallin rinnalle haluttiin rakentaa kestävä ratkaisu opiskelijoiden tuote-/palvelu-/yrityskonseptien tukemiseen, jossa kehittämisprojekteihin osallistuu sparraajan ja mentorin roolissa myös yritysten edustajat ja alumnit.
Kymenlaaksossa on tehty pitkäjänteisesti työtä pelialan edistämiseen ja alueella toimii vahva pelialaklusteri. Globaalisti ala on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin myös koronapandemian aikana. Proto Studion käynnistämisvaiheessa toiminta keskittyi pelialan (viihde-, hyöty-, opetus-, ja hyvinvointi) tuote-, palvelu & yrityskonseptien ympärille. Kokeilukulttuurin omaisesti toimintaan osallistettiin eri alojen asiantuntijoita. Toimintamallia pilotoitiin pelialan ja digitaalisten palveluiden kentässä, josta konseptia on mahdollista lähteä skaalaamaan myös muille aloille.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet
Proto Studio tuki opiskelijoita omien peli-/digituotteiden kehittämisessä sekä kaupallistamisessa. ProtoStudion piiriin etsittiin aktiivisesti opiskelijoiden kehittämiä peli-ideoita tai ideoita digitaalisista palveluista. Opiskelijoiden projektien käynnistymisvaihetta tukemaan järjestettiin myös Game Jam -tapahtumia sekä muita pelialan tapahtumia.
Opiskelijoiden projektien etenemistä tuettiin hankkeen kehitysrahalla. Usein opiskelijoiden ideoiden edistäminen jää kiinni pienistä tekijöistä, kuten esimerkiksi markkinointikustannuksista tai pelin julkaisukustannuksista. Proto Studio toimi instrumenttina, jonka kautta opiskelijoiden julkaisuvaiheessa olevien pelien kustannuksiin voitiin hakea tukea.
Tuotiin Xamk Proto Studion projektit lähelle yritysrajapintaa. Hyödynnettiin yritysten osaamista ja tarjottiin opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua alan yritysten kanssa. Projektin onnistumisen varmistamiseksi prosessit suunniteltiin vahvasti virtuaalisia työkaluja hyödyntäen.
Muita saman aihepiirin hankkeita
Xamk Game Studios
Baltic Explorers – Exploring New Markets for Central Baltic Games Industry
ESGE – eSports Game Ecosystem
Xamk Proto Studio
Tiedot
Budjetti
Yhteystiedot
Jani Ruotsalainen
Projektipäällikkö
etunimi.sukunimi@xamk.fi