Laadunhallinnan artikkelikuva

Mikpoliksen TKI-hanketoiminta

Mikpolis-tutkimusyksikkö toteuttaa yrityslähtöisiä tutkimushankkeita, jotka edistävät kestävän kehityksen ja materiaalitehokkuuden periaatteita. Tutkimusyksikkömme osallistuu omien TKI-hankkeidensa lisäksi aktiivisesti myös muiden Xamkin tutkimusyksiköiden hankkeisiin.

Tavoitteenamme on tukea yrityksiä menestymään sekä synnyttää uutta yrittäjyyttä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) tähtää etenkin Etelä-Savon ja Kymenlaakson elinvoiman vahvistamiseen.

TKI-toimijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on Suomen suurin. Tutustu TKI-toimintaamme: vaikuttavaa monialaista tutkimusta ja kehitystyötä.

Metsä-, ympäristö ja energia -vahvuusalalla tutkitaan ja kehitetään uusia tuotteita, tuotantoprosesseja sekä mittaus- ja monitorointiratkaisuja bio- ja kiertotalouden sekä teknologiateollisuuden aloilla.

Kuvassa kappaletta kuormitetaan vetokokeessa ja tapahtumaa valvotaan erilaisin elektronisin laittein ja anturein.

Monipuolista TKI-toimintaa

Mikpolis-tutkimusyksiköllä on meneillään Modifioitujen puupylvästuotteiden käyttöiän optimointi -hanke (2023 – 2025), joka on laajuudeltaan ja potentiaalisilta vaikutuksiltaan poikkeuksellisen merkittävä.

Päättyneitä hankkeita materiaalitekniikkaan sekä puu- ja rakennusteollisuuteen liittyen:

  • Puhdas Puupinta
  • Planewood – Utilization of Nordic Pinewood in the manufacture of wooden components for aircraft production
  • Palossuojauksella uutta liiketoimintaa lämpöpuuklusterille
  • Pintamod  kestävä puujulkisivu hiiltämällä
  • Kiertopuu – Puutuoteteollisuuden pakkauksista ja sivuvirroista kierrätystuotteita
  • Nanotomo – nanotomografiamenetelmän hyödyntäminen materiaalitutkimuksessa + laiteinvestointi
  • Puusta hyvinvointi-innovaatioita
  • Puupihi – Puun pintahiiltoprosessin kehittäminen
  • Palosuojauksen pitkäaikaiskestävyys + laiteinvestointi.

Etsimme aktiivisesti hankekumppaneita ja ideoita, joten ota rohkeasti meihin yhteyttä.

Osaavat asiantuntijamme

Puhelin
+358405345127
Sähköposti
Aapo.Nylen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

Materiaalien rakenne-, koostumus- ja alkuaineanalyysit

Materiaalien termoanalyysit

Materiaalien pinta-analyysit

On-site –testaukset

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Aapo Nylén
Tki-yksikön johtaja
+358405345127
Aapo.Nylen@xamk.fi
Puhelin
+358407593369
Sähköposti
Simo.Torniainen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

Materiaalien rakenne-, koostumus- ja alkuaineanalyysit

Materiaalien pinta-analyysit

On-site –testaukset

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Simo Torniainen
TKI-asiantuntija
+358407593369
Simo.Torniainen@xamk.fi
Puhelin
+358504422099
Sähköposti
Hannu.Turunen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

Puun modifiointi

Palotestaus

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Hannu Turunen
Projektipäällikkö
+358504422099
Hannu.Turunen@xamk.fi
Puhelin
+358405698913
Sähköposti
Tuomas.Venalainen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

On-site –testaukset

Puun modifiointi

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Koestuslaitteistojen modifiointi

Tuomas Venäläinen
Laboratorioinsinööri
+358405698913
Tuomas.Venalainen@xamk.fi
Puhelin
+358408266066
Sähköposti
Heikki.Naumanen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus
Materiaalien olosuhdetestaus
Puun modifiointi
Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Heikki Naumanen
Tutkimusinsinööri
+358408266066
Heikki.Naumanen@xamk.fi
Puhelin
+358408420633
Sähköposti
Antti.Janhonen@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

Materiaalien termoanalyysit

On-site –testaukset

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Antti Janhonen
Tuotekehitysinsinööri
+358408420633
Antti.Janhonen@xamk.fi
Puhelin
+358408644983
Sähköposti
Juho.Peura@xamk.fi
Yksikkö
Mikpolis

Materiaalien ja rakenteiden mekaaninen testaus

Materiaalien olosuhdetestaus

Materiaalien pinta-analyysit

Puun modifiointi

Palotestaus

Tuotteiden ja materiaalien prototyyppivalmistus ja testaus

Juho Peura
Tutkimusinsinööri
+358408644983
Juho.Peura@xamk.fi
Puhelin
+358505171631
Sähköposti
Kai.Moller@xamk.fi

Kai Möller
Tutkimusinsinööri
+358505171631
Kai.Moller@xamk.fi