Merenkulun turvallisuus ja häiriötilannehallinta

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa merenkulun tutkimus- ja kehitystyön painopisteitä ovat turvallisuusjohtaminen, merenkulun hätä- ja häiriötilannehallinta, kyberturvallisuus ja ympäristöturvallisuus.

Kehitämme merenkulun turvallisuutta yhteistyössä varustamojen, satamien, viranomaisten ja muiden turvallisuusasiantuntijoiden kanssa.

Poikkeamatilanteiden hallinnan lisäksi kehitämme ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä yhdessä merenkulun opetuksen kanssa.

Kehitämme merenkulun turvallisuutta yhdessä viranomaisten, varustamojen, satamien ja turvallisuusasiantuntijoiden kanssa.

Näihin keskitymme

Merenkulun tutkimus- ja kehitystyön painopisteitä ovat turvallisuusjohtamiseen, merenkulun hätä- ja häiriötilannehallintaan sekä kyberturvallisuuteen liittyvät asiakokonaisuudet. Tutkimus- ja kehitystyössä hyödynnämme mm. komentosilta- ja konehuonesimulaattoreita, merenkulun sähkölaboratoriota ja koululaivaa.

Merenkulun turvallisuuteen kuuluu olennaisena osana myös meriympäristön turvallisuus. Merenkulun ympäristövaikutusten minimoiseksi etsimme ratkaisukeinoja muun muassa vieraslajien leviämisen estämiseen ja päästövähennystekniikoihin.  Öljyntorjunnan tutkimus- ja kehitystyömme on kuvattu omana kokonaisuutenaan sivuilla xamk.fi/oljyntorjunta.

Tutkimus- ja kehityshankkeet

Julkaisut

Xamk READ verkkolehti

Yhteystiedot

Puhelin
+358447028514
Sähköposti
Justiina.Halonen@xamk.fi
Yksikkö
Logistiikka ja merenkulku
Justiina Halonen
Tutkimuspäällikkö
+358447028514
Justiina.Halonen@xamk.fi
Puhelin
+358447028589
Sähköposti
Joel.Paananen@xamk.fi
Yksikkö
Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö
Veli-Joel Paananen
Lehtori
+358447028589
Joel.Paananen@xamk.fi
Puhelin
+358447028450
Sähköposti
Elias.Altarriba@xamk.fi
Yksikkö
Logistiikka ja merenkulku
Elias Altarriba
Projektipäällikkö
+358447028450
Elias.Altarriba@xamk.fi
Puhelin
+358447028320
Sähköposti
Vesa.Tuomala@xamk.fi
Yksikkö
North European Logistics Institute
Vesa Tuomala
Projektipäällikkö
+358447028320
Vesa.Tuomala@xamk.fi
Puhelin
+358447028516
Sähköposti
Antti.Lanki@xamk.fi
Yksikkö
Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö
Antti Lanki
Lehtori
+358447028516
Antti.Lanki@xamk.fi
Puhelin
+358447028426
Sähköposti
Perttu.Juvonen@xamk.fi
Yksikkö
Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö
Perttu Juvonen
Järjestelmäasiantuntija
+358447028426
Perttu.Juvonen@xamk.fi