Kuvia ruoka-annoksista

Vastuulliset ruokapalvelut

Tutkimusryhmämme tavoitteena on vahvistaa alueellista ruokajärjestelmää, palveluliiketoimintaa ja kansainvälistymistä.

Kehittämistyömme perustuu ratkaisukeskeisyyteen, vuorovaikutteisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön.

Tutkimme ja kehitämme tulevaisuuden ruoka-alaa!

Kohti vastuullista ruoka-alaa

Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmän asiantuntijat toteuttavat alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja kehittämis- hankkeita.

Hankkeissa kehitämme:

  • ruokapalvelujen tuotanto- ja palveluprosesseja
  • ruokapalvelujen roolia hyvän ja ravitsevan syömisen tukemisessa
  • alan koulutusta
  • alueellista ruokajärjestelmää
  • ruokamatkailua
  • elinkeinokalataloutta
  • alan työntekijöiden hyvinvointia

Kohti vastuullisia ruokapalveluja

Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmän tavoitteena on edistää ruokapalvelujen ekologista, taloudellista ja sosiaalista vastuullisuutta. Siihen pyritään lisäämällä osaamista, kehittämällä tuotanto- ja palveluprosessien suunnittelua ja toteutusta.

Kehittämisen tavoitteet ja ratkaisut määritellään yhteistyössä työelämän kanssa.

Keskeisiä teemoja

  • Kasvipohjaiset ateriat ruokapalveluissa
  • Ruokahävikin ja energian kulutuksen väheminen
  • Ikääntyvien hyvä ja terveellinen syöminen
  • Työympäristöt ja työhyvinvointi
Ruokalinjasto.
Kuvan keskellä on maapallo, jota ympäröi viiden ihmisen kädet. Käsissä on seuraavat tuotteet: kaksi porkkanaa, kalasäilykepurkki, vispilä, muistilehtiö ja ruisleipä

Kohti vahvaa ja kansainvälistä alueellista ruokajärjestelmää

Kestävä ruoan tuotanto ja kulutus edellyttää toimia ja yhteistyötä kaikilta ruokajärjestelmän osapuolilta. Osallistumme tähän systematisoimalla yhteistyötä, vahvistamalla kansainvälistymistä sekä tuottamalla alueellisia ruoka-alan kehittämisohjelmia ja strategioita. Elinkeinokalatalouden kehittäminen sisävesillä on meille tärkeää.

Olemme mukana Etelä-Savon ruokaklusterissa sekä useissa alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Keskeisiä teemoja:

  • Yhteistyöverkostojen systematisointi, klusterityö
  • Ruokamatkailun kehittäminen
  • Elinkeinokalatalouden kehittäminen

Tutkimusympäristöt

Xamk RestoLab on opetus- ja kehittämisympäristö, jossa pyritään olemaan askel edellä reaalimaailmaa. Se on pelikenttä, jossa uusia innovatiivisia ratkaisuja voidaan testata turvallisessa ympäristössä. RestoLab tarjoaa mahdollisuuden tutkia, mitata, arvioida ja kehittää ruokapalvelujen ja ruoka-alan yritysten tuotantoprosessien ja tuotteiden toimivuutta virtuaalisissa sekä fyysisissä tiloissa.

Tuotannollisesta opetustilasta tehty 3D malli, virtuaalinen kaksonen, mahdollistaa tilan esittämisen digitaalisessa muodossa ja rikastamisen reaalimaailmasta kerätyllä tiedolla. Xamk RestoLab mahdollistaa virtuaalisten, pelillisten ja VR-teknologioita hyödyntävän opetuksen ja oppimisen.

Saimaa Stadiumin ensimmäisen kerroksen aulatilaan on rakentumassa tutkimusympäristö, jonka avulla voidaan tutkia digitaalisen näyttöviestinnän vaikuttavuutta ja seurata ihmisten liikkumista tilassa.

Ruoanlaiton kuvaussessio.
Illustraatio ihmisistä työskentelemässä hehkulampun päällä.

Yhteistyö ja verkostot

Xamkin sisäinen yhteistyö mahdollistaa monialaisen ja koulutusta edistävän rakenteen. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta opiskelijat pääsevät ratkomaan työelämän haasteita sekä verkostoitumaan paikallisten yrittäjien ja potentiaalisten työnantajien kanssa.

Tutkimus- ja kehittämishankkeissa on mukana laaja joukko alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä kumppaneita. Olemme mukana mm. seuraavissa verkostoissa

Tutustu hankkeisiimme

Osallistu tapahtumiin

Inspiroivia tarinoita

Asiantuntijamme

Puhelin
+358400872759
Sähköposti
Teija.Rautiainen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Teija Rautiainen
Tutkimusryhmäpäällikkö
+358400872759
Teija.Rautiainen@xamk.fi
Puhelin
+358504738180
Sähköposti
Tiia-Mari.Eilola@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Tiia-Mari Eilola
Projektipäällikkö
+358504738180
Tiia-Mari.Eilola@xamk.fi
Puhelin
+358406625560
Sähköposti
Taina.Harmoinen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Taina Harmoinen
Tki-asiantuntija
+358406625560
Taina.Harmoinen@xamk.fi
Puhelin
+358504763894
Sähköposti
Antti.Kinnunen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Antti Kinnunen
Projektipäällikkö
+358504763894
Antti.Kinnunen@xamk.fi
Puhelin
+358503507451
Sähköposti
Minna.Komppa@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3 C, 50100 Mikkeli

Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmä

Tuohta tarinoista -hanke 

Minna Komppa
Projektipäällikkö
+358503507451
Minna.Komppa@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358503447453
Sähköposti
Katariina.Kovanen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Katariina Kovanen
Projektipäällikkö
+358503447453
Katariina.Kovanen@xamk.fi
Puhelin
+358504108048
Sähköposti
Piia.Mikonsaari@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Piia Mikonsaari
Projektipäällikkö
+358504108048
Piia.Mikonsaari@xamk.fi
Puhelin
+358503459288
Sähköposti
Riikka.Neuvonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli
Riikka Neuvonen
TKI-asiantuntija
+358503459288
Riikka.Neuvonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358509111364
Sähköposti
Jenni.Palosaari@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli

Työskentelen Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmässä.

Jenni Palosaari
Tki-asiantuntija
+358509111364
Jenni.Palosaari@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358504796569
Sähköposti
Teemu.Pulkkinen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Teemu Pulkkinen
Projektipäällikkö
+358504796569
Teemu.Pulkkinen@xamk.fi
Puhelin
+358505728611
Sähköposti
Kaisa.Voutila@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Kaisa Voutila
Projektipäällikkö
+358505728611
Kaisa.Voutila@xamk.fi
Puhelin
+358407094834
Sähköposti
Merja.Ylonen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Merja Ylönen
TKI-asiantuntija
+358407094834
Merja.Ylonen@xamk.fi