Digitalia
Digitalia kehittää digitaalisten aineistojen käytettävyyttä ja saatavuutta. Vuonna 2015 perustettu Digitalia on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston yhteinen tutkimus- ja kehittämiskeskus.
Digitaalisen tiedonhallinnan tutkimuskeskus
Digitaalisessa maailmassa aineisto voi kirjaimellisesti kadota yhdellä napinpainalluksella. Digitalia auttaa arvokkaan kulttuuriperinnön pelastamisessa.
”Digitalia on avannut aivan uusia mahdollisuuksia aineistojen tutkimuskäyttöön.” – Päivälehden arkisto
”Kerrankin esitys, jossa esitellään konkreettinen ratkaisu.” – Arkistoalan eurooppalaisen yhteistyöfoorumin DLM-Forumin jäsenkokous, Haag
Tutustu Digitalian julkaisuihin
Digitaalisia ratkaisuja tiedonhallintaan
Ratkaisumme parantavat mahdollisuuksia hyödyntää digitoituja ja syntysähköisiä aineistoja esimerkiksi tieteelliseen tutkimukseen.
Varmistamme, että tieto säilyy käytettävänä pitkälle tulevaisuuteen ja on luotettavaa. Kehitämme ja testaamme pitkäaikaissäilytystä. Teemme migraatiotutkimusta ja edistämme digitaalisen tiedon siirtämistä vanhentuneilta alustoilta ja medioilta uusiin järjestelmiin. Parannamme digitaalisen historiallisen aineiston käytettävyyttä ja laatua. Karjala-tietokannan tallennustyö saatettiin loppuun Digitalian hankkeessa.
Xamkissa Digitalia on osa digitaalisen talouden vahvuusalaa. Jatkamme Mikkelin ammattikorkeakoulun vahvaa perinnettä sähköisen arkistoinnin ratkaisujen kehittäjänä ja tuemme Mikkelin kaupungin strategista tavoitetta toimia arkistokaupunkina.
Hankkeitamme rahoittaa mm. Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta.
Digitalian tuloksia käyttöön
Voit tutustua Digitalian kehittämistyön tuloksiin demosivustollamme alta löytyvän linkin kautta.
Olemme kehittäneet mm. automaattista sisällönanalyysia, tekstintunnistusta, anonymisointia sekä aineistojen visualisointia 3D-ympäristössä. Sovellamme sekä oppivaa tekoälyä että sääntöpohjaisia menetelmiä. Jatkokehitämme monentyyppisiä aineistoja: jo digitoituja tekstidokumentteja, valokuvia, videoita ja historiallista lehtiaineistoa, sähköposteja ja sosiaalisen median dataa. Demosivustolla on tarjolla sekä palveluiden demoja että avoimia lähdekoodeja mm. seuraavista:
- Välineitä aineistojen käsittelyyn
- Tekoälyn sovelluksia
- 3D-visualisointeja historiallisista aineistoista
Muuta Digitalialla kehitettyä
Palveluja moniin eri tarpeisiin – kuinka voisimme olla avuksi?
Tarjoamme tutkimukseen ja käytäntöön perustuvaa tietoa ja tukea organisaatiosi tiedonhallintaan. Pyydä Digitaliasta tarjous konsultoinnista esimerkiksi digitaalisten aineistojen talteenottoon ja migraatioihin arkistokelpoiseen muotoon. Meiltä saat myös ohjelmisto- ja tekoälyratkaisut aineistojenhallintaan (mm. aineistojen atomaattinen asiasanoitus). Neuvomme myös hyödyntämiemme avoimen lähdekoodin työkalujen hyödyntämisessä. Tarkempi asiantuntijapalvelun kohde ja toteutus sovitaan aina sinun tarpeidesi pohjalta. Digiarkistopalveluita ja digitointipalveluita tarjoaa tytäryhtiömme Disec Oy.
Kehitämme jatkuvan oppimisen ratkaisuja tiedonhallinnan alalla. Tarjolla on Digitoinnin kehittäjä -osaamiskokonaisuus ja tulevaisuudessa Xamk Pulse avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Muutkin hankkeemme tarjoavat myös osallistumismahdollisuuksia, joilla kasvatat omaa ja organisaatiosi osaamista. Järjestämme vuosittain maksuttoman digitaalisen tiedon kesäkoulun.
Memory Lab on uusi tiedon jalostamiseen erikoistunut tutkimusympäristö Mikkelissä. Memory Lab tarjoaa yrityksille ja tutkimuskumppaneille innovatiivisen alustan tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämiselle pitkäkestoisesti säilytetyn datan jalostamiseen ja kaupallisten palvelujen tuottamiseen myös uusilla toimialoilla. Tavoitteena on yhteistyön vahvistaminen, uusien innovaatioiden fasilitointi ja konseptien kaupallistaminen. Memory Labin kapasiteettia ja asiantuntijapalveluita tarjotaan yrityksille ja yhteisöille tutkimus- ja tuotekehitysvaiheen tekoälykokeiluihin.
Memory Campus kehittää arkistoinnin, digitoinnin, digitalisaation ja tiedonhallinnan menetelmäosaamista, tutkimusta ja koulutusta uusimpia teknologioita hyödyntäen. Se on tiedonhallinnan klusteri Mikkelissä, Etelä-Savossa.
Memory Campus pohjautuu Mikkeliin pitkäjänteisesti rakennettuun, valtakunnallisesti ainutlaatuiseen arkistoinnin, digitoinnin, aineistojen käytettävyyden ja tiedonhallinnan osaamiseen.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Tilaa Digitalian uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeemme saat kätevässä paketissa tiedon Digitalian tapahtumista, koulutuksista, hankkeista, julkaisuista ja muista ajankohtaisista kuulumisista!
Tutustu käynnissä oleviin hankkeisiimme ja löydä lisää
ReseptiRobotti – Tiedosta tehoa tuotekehitykseen
ETKOT – Etelä-Savon koulutettu tekoäly Memory Labissa
Etelä-Savon datatalouden kiihdyttämö: Jaettu data yhteisenä menestystekijänä (DAME)
JoDi-hanke
Memory Campus tiedonhallinnan kansainväliseksi klusteriksi
Memory Campus
Tekoälyllä lisäarvoa digiarkistojen asiakkaille
Memory Lab digitaalisuuden kokeilu- ja innovaatiokulttuurin ajurina Etelä-Savossa
Memory Lab – laiteinvestoinnit
Digitaalisten aineistojen laadun ja käytettävyyden parantaminen tekoälyavusteisesti
Ajankohtaista tutkimustyössämme
Xamkilta mittavat panostukset tutkimusinfraan – investoinnit palvelevat koko aluetta
Digiarkistojen tulevaisuuskuvat -tapahtuma Mikkelissä herätti suurta kiinnostusta tiedonhallinnan asiantuntijoiden joukossa
Uusi digitoinnin koulutus alkaa keväällä Mikkelissä
Mikkelin Memory Labin supertietokoneen nimeksi tulee Hippu – Kilpailuun jätettiin toistasataa ehdotusta
Digitalian henkilöstön yhteystiedot
Digitalian tiimi Kansalliskirjastolla
Minna Kaukonen
Suunnittelupäällikkö, Kansalliskirjasto
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Puhelin: +358 504155450
Osoite: Saimaankatu 6, Mikkeli
Liisa Näpärä
Tietoasiantuntija, Kansalliskirjasto
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Puhelin: +358 505059638
Osoite: Saimaankatu 6, Mikkeli
Erno Liukkonen
Tietojärjestelmäasiantuntija, Kansalliskirjasto
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Puhelin: +358 503118224
Osoite: Saimaankatu 6, Mikkeli