Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen loppuseminaari 1.12.2021 oli runsas kattaus kulttuuriasiaa ja inspiroivia esimerkkejä. Ohjelmassa kuultiin kulttuurin tuottajia, kuntatoimijoita, ministeriötä, tutkijoita, luovan alan yrittäjiä ja oppilaitosten edustajia. Projektipäällikkö Piia Kleimola esitteli nostoja Eloa ja iloa -kehittämistehtävän kokeiluista. Taukoja päivään toi nuorten taituruus ja energia – yleisö sai nauttia sirkuskoulu Bravuurin, Rajan Nuorten kansantanssiryhmän ja taikuri Elmo Huovilan huikeista esityksistä!

Päivän kolme viestiä

Ensinnäkin tilaisuus toi selvästi esille kulttuurin laajan merkityksen. Kulttuuri ei ole vain kuvataidetta tai teatteria, vaan syvästi inhimillinen tarve, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden osatekijä, osa jokaisen itseilmaisua. Kulttuuri vaikuttaa viihtyvyyteen ja alueiden vetovoimaan. Kulttuuri on liima, joka yhdistää veto- ja pitovoiman osa-alueita, totesi johtava asiantuntija Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDIstä. Kulttuuriliiman kautta välittyy alueelle hyvää fiilistä ja ilmapiiriä. Kulttuuri on lumovoiman lähde!

Kulttuuri on yhteisöiden abstraktia olemusta. ”Kulttuuri on kaikkea ihmisten välistä toimintaa”, totesi Lappeenrannan kulttuurijohtaja Anu Talka. On tietämättömyyttä olla ymmärtämättä taiteen ja kulttuurin merkitystä ihmisyydelle, on sivistymättömyyttä olla arvostamatta taidetta ja kulttuuria, totesi Teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä. Taiteella voi rakentaa kokemusta osallisuudesta ja vahvistaa hyvinvointia.

Toinen tärkeä viesti oli yhteistyö. Se toistui melkein jokaisessa puheenvuorossa. Kunnasta kannattaa tehdä kiinnostava yhdessä, totesi Espoon kulttuuripäällikkö Tiina Kasvi. Esimerkiksi neljän maakunnan alueelle ja useiden kaupunkien yhteistyöksi levittäytynyt Saimaa-ilmiö toi näkyvyyttä ja nosti Saimaan kartalle, vaikka kulttuuripääkaupunki titteli meni sivu suun!

Kolmas esiinnoussut asia oli luovan alan moninaisuus. Luovan alan osaajien työn jälki voi näkyä niin leikkipuistojen suunnitteluna, pelitaiteena, palvelumuotoiluna, sähkökaapeissa tai artoteekeissa. Luovat alat toimivat alan kuin alan rikastajana ja ajattelun avaamisessa. Esimerkiksi muotoilu läpileikkaa erilaisia kunnan toimintoja ja kaupunkiympäristöä. Luovan alan voima on koko kokonaisuudessa ja moninaisuudessa, luovat alat leikkaavat kaikkia aloja, painottivat Luovien alojen tutkimusyksikön johtaja Ari Utriainen ja Talouden ja kulttuurin koulutusalajohtaja Petteri Ikonen Xamkista.

Nostoja päivän puheenvuoroista

Timo Aro puhui kulttuurin veto-, pito- ja lumovoimasta. Hänen mukaansa kulttuuri on kaikkien menestyvien alueiden taustalla. Kulttuurin merkitys läpäisee kaiken kehittämistyön, liittyen tulevaisuuteen, maineeseen, osallisuuteen, innovaatioihin ja hyvinvointiin. Kulttuuri on osa pehmeitä vetovoimatekijöitä. Merkitystä alueiden menestymisen kannalta on arjen mielekkyydellä, tapahtumilla, ilmapiirillä ja kulttuuripalveluilla, sekä mielikuvilla ja identiteettitekijöillä ja tarinoilla. Pitovoiman kannalta kulttuuri liittyy mm. seudun palveluihin, henkiseen ilmapiiriin, viihtyvyyteen, koettuun hyvinvointiin, yhteisöllisyyteen ja identiteettiin. Kulttuuri liittyy kaikkiin lumovoiman osatekijöihin. Lumovoimalla tarkoitetaan ainutkertaisia ja poikkeuksellisia asioita, tapahtumia tai teoksia, jotka tekevät vaikutuksen ja jättävät positiivisen tunnejäljen. Lumovoima on kulttuuria, joka saa aikaan “pysyviä wau-efektejä ja vahvoja tunnejälkiä”.

Tiina Kasvi esitteli valtakunnallista kulttuurin kehittämistehtävää Yhteistuumin maakuntien näkökulmasta. Kulttuurilaki maakunnissa toteutuu yhdessä tekemällä. On annettava ääni asukkaille ääni, koska he ovat hyvien elinolosuhteiden asiantuntijoita. Lisäksi kannattaa hyödyntää ammattitaiteilijoiden osaamista. Yhteistuumin on jakanut verkkosivuillaan hyviä käytänteitä kulttuurilain toteuttamiseksi – toimintatavat ovat jo olemassa, uusia kikkoja ei juuri tarvita!

Kaakkois-Suomessa toimii aktiivinen ja laaja luovien alojen verkosto. Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Kaakkois-Suomen Ely-keskuksesta kertoi, että verkosto kehittää alueellista kulttuuritoimintaa ja koulutusta, edistää monialaista yhteistyötä ja dialogia, vaikuttaa yhteiskunnassa ja kansainvälisillä foorumeilla.

Anu Talka kertoi Saimaa-ilmiöstä, painotti toisinajattelua ja kyseenalaistamista. Kulttuuria on vietävä eri toimialoille, osaksi strategioita ja virallisia papereita, jotta se tulee todella olevaksi. Etelä-Karjalassa kulttuurin yhteistyöväylä on maakuntaliitto ja kulttuuri on vahvasti mukana maakuntaohjelmissa ja kuntien strategioissa. Etelä-Karjalassa on esimerkiksi kehitelty “Uusinajattelijoiden kulttuurimaakunta” -strategia, jossa kulttuuri nähdään asukkaiden identiteetin perustana. Yhteistyö on oleellista yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Tarvitaan aikaa ja tapaamisia, luottamuksen rakentamista ja tutustumista, jotta yhteinen tavoite hioutuu sellaiseksi, jonka takana jokainen voi seisoa.

Taiken taideasiantuntijat Taina Laitinen ja Kaisa Koskela tarjoavat kuntien kulttuuritoimintaan liittyvää asiantuntijapalvelua ja tukevat kuntia kulttuurilain toteuttamisessa käytännössä. Hienoa, että ammattilaisresurssia on saatavana tämän asian edistämiseen! Taideasiantuntijat pyrkivät kehittämään kuntien ja taiteilijoiden yhteistyötä, edistämään tiedolla johtamista, luomaan verkostoja ja kontakteja, auttaman hankkeistamisessa, hankintaosaamisessa ja kulttuuristrategioissa.

Tutkimuskoordinaattori Niina Saukko (THL) esitteli kulttuurin TEA-viisarin tuoreita tuloksia Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta. TEA viisari on terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä. Mukana seitsemän toimialaa kuten kuntajohto, perusterveydenhuolto, peruskoulu, liikunta. Tiedonkeruu alkoi vuonna 2008, kulttuuri tuli mukaan 2019. Aiempaan tiedonkeruuseen verrattuna kulttuuri on paremmin huomioitu kunnissa ja osana terveyden edistämistä ja hyvinvointia. Vakiintuneet rakenteet kuntien, maakunnan ja sairaanhoitopiirin yhteistyölle ovat kehittyneet hyvään suuntaan. Suunnitelmat hyvinvointia ja terveyttä edistävästä kulttuuritoiminnasta ovat lisääntyneet vuodesta 2019.

Elina Knihtilä esitteli Helsingin kaupungin monialaisen työryhmän laatimaa uutta kulttuurivisiota. Kulttuurivisio 2030 valmistui kesällä 2020. Taide ja kulttuuri nähdään visiossa hyvän elämisen ja kaupungin kehittämisen ytimessä. Visiotyön aikana eri asiantuntijat hahmottelivat kaupungin tulevaisuutta, mitä haasteita tunnistetut trendit kuten väestön ikääntyminen mahdollisesti tuovat. Myös kaupunkilaisia osallistettiin aktiivisesti prosessiin esimerkiksi asukasiltojen, ideaseinän ja kyselyiden muodossa. Nuoria kuultiin oman nuorisovisiotyöryhmän kautta. Visiossa kuntalaisia ei nähdä ainoastaan kokijoina vaan tekijöinä ja tuottajina. Tavoite on, että jokaisella helsinkiläisellä olisi yhteys taiteeseen ja kulttuuriin läpi elämän. Jokaisella v. 2021 syntyneellä vauvalla on jokin kulttuurilaitos kummina!

Yrittäjä Jari Kinnunen esitteli kehittelemäänsä Diglio-palvelua. Diglio on kulttuurin ja taiteen kotimainen jakopalvelu, alusta digitaalisen sisällön julkaisemiseen ja myymiseen kuluttajille, yrityksille ja vaikka sote-piireille. Palvelun taustalle tehtiin aiemmin pieni markkinakartoitus eloa ja iloa yhteistyössä. Diglio tarjoaa kulttuurin tuottajalle verkkokaupan, jonka myynnistä palvelu ottaa provision. Se on ilmainen hub tai digitaalinen ateljee, jossa voi esitellä tuotantoaan. Taiteilija tai kulttuurintuottaja saa tuloja sisällön katsomisesta.

Vastaava tuottaja Riikka Hjelt Kaakon taiteesta kertoivat kiinnostavista julkisen taiteen toteutuksista Etelä-Karjalassa. Kaakon taide toteuttaa kehittämistehtävää, jossa luodaan edellytyksiä taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Hjelt esitteli mm. sairaala-artoteekin, joka sai alkunsa vuonna 2018 Kaakon taiteen, Eksoten ja Lappeenrannan taidemuseon yhteistyönä. Sairaalassa on kokoelma paikallisten taiteilijoiden teoksia, joista asukas saa valita taidetta omaan huoneeseen. Palvelukoti-artoteekki toimii vastaavalla periaatteella ja auttaa asukkaita ilmaisemaan omaa persoonaa ja viihtymään. Palvelukoti-artoteekki on suunnattu etenkin heille, joilla ei ole läheisiä, jotka voisivat tavaroita tuoda. Taiderullakon eli liikuteltavan pienen taidenäyttelyn taas voi tilata julkiseen tilaan kuten kouluun. Näillä keinoin tuodaan taidetta ihmisten luokse.

Toiminnanjohtaja Salla Heinänen Ornamosta teki katsauksen luovan alan moninaisuuteen ja muotoilusta kunnissa. Laajasti muotoilun alaa konkretiasta abstraktiin edustavan Ornamon tärkeä anti jäsenille on kollegiaalisuus. Muotoilun rooli kunnissa taas on moninainen leikkipuistoista valaistukseen, saavutettavista manuaaleista digitaalisten palveluiden suunnitteluun. Esimerkiksi Pyhtäällä tienvarsia on elävöitetty tarjoamaan näkövirikkeitä, jotta autoilijan vireystila ei herpaannu. Maaseutujen voimalinjoja varten taas on suunnittelu peltopylväät, joissa ei alaosassa ole tukivaijereita koneilla työskentelyn helpottamiseksi.

Xamkin opiskelija Hanne Vainikka kertoi työn alla olevasta kulttuurihyvinvoinnin yamk-tutkinnon opinäytetyöstään Kulttuurihyvinvointialan viestinnällä vaikuttaminen. Eloa ja iloa -kehittämistehtävän toimeksiantona tehtävä oppari valmistuu keväällä 2022, jolloin tiedossa mm. tuloksia kyselytutkimuksesta ja siitä, miten kulttuuriala voi edistää näkyvyyttä ja tehdä vaikuttavaa viestintää. Viestintäyhteistyötä alan sisällä kaivataan!

Petteri Ikonen painotti, että Xamkin kulttuurialat läpileikkaavat kaikkia aloja. Esimerkiksi pelisuunnittelu liittyy hyvinvointialaan ja pelillistämällä pyritään nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, robotiikan kehityksessä tarvitaan ihmisen laajempaa ymmärrystä kulttuurista. Luovien alojen oltava osa keskusteluita ja päätöksentekoa. Xamkin luovat alat on yksi Suomen suurimmista puhtaasti luovien alojen keskittymistä!

Ari Utriainen korosti, että luova talous ja luovat alat pitää ymmärtää laajasti, siihen kuuluu niin peliala, arkkitehtuuri, elokuva, palveluita tuottavat alat kuten muotoilu. Luovalla taloudella on kasvuvaraa ja nyt ikkunat alan toimijoille ovat auenneet. Nyt on luovilla otollinen aika ottaa roolia ja luoda hyvinvointia! Pehmeistä asioita valuu sisältöä koviin vetovoimatekijöihin, kun tehdään asioita yhdessä.

Hyvinvointi-yksikön johtaja Tuula Kilpinen esitteli LAB-ammattikorkeakoulua, jossa TKI-toiminta ja opetus on integroitu. ”Lab on TKI-toimintaan perustuvaa opetusta antava innovaatiokorkeakoulu”. Vahvuusalat ovat monialaisia. Kulttuurihyvinvointi näkyy mm. vahvuusalueilla kestävien ratkaisuiden muotoilu ja hyvinvoinnin palveluinnovaatiot sekä kasvualustalla taide ajattelun uudistajana. LABissa tehdään kiinteästi työelämäyhteistyötä ja nopeita kokeiluita.

Miten tästä eteenpäin?

Osallistujien mentimeter-vastauksissa toistuu samat ajatukset kuin päivän puheenvuoroissa. Tulevaisuuden kunnissa kulttuurin ja taiteen nähdään olevan osa kuntien kaikkia toiminta-alueita kaupunkiympäristöistä kasvatukseen läpi asukkaan koko elämänkaaren. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan etenkin yhteistyötä ja rahaa. Tarvitaan innostuneita tekijöitä, verkostoja, yhteistä tahtotilaa ja vaikuttamista – uskoa ja toivoa unohtamatta!

Yhteistyö, vertaisoppiminen, verkostoituminen ON voimaa. Haetaan siis energiaa luovuudesta! Tai annetaan positiivisen kateuden inspiroida toimintaan kohti hyvinvoivaa ja kulttuurisesti rikasta yhteisöä. Nyt kaikki kunnat kulttuurivisiota laatimaan ja strategioita päivittämään. Luova talous tuottaa tulosta viivan alle, eikä ole menoerä.

Ihmiskunta tarvitsee empatiaa ja tulevaisuususkoa, etenkin näinä aikoina, totesi projektipäällikkö Piia Kleimola. Taide on turvallinen tapa kohdata turvattomia asioita ja keino murtaa pelkoja ja ennakkoluuloja, komppasi Elina Knihtilä.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen on kohtauttanut kulttuurin ja kunnan toimijoita, välittänyt viestiä kulttuurilaista ja kulttuurin merkityksestä ihmiselle sekä vahvistanut verkostoja. Kaikkien kannattaa tutustua Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen kehittämistehtävän julkaisuihin, blogikirjoituksiin ja pilotteihin. Yksi kehittämistehtävä päättyy, mutta toivomme kuntien ottavan oppia ja koppia kulttuurihyvinvoinnista ja jatkavan verkostoyhteistyötä ja sisäisesti pitävän asiaa esillä sekä sisällyttämällä kulttuuri- ja taidetoiminnan strategioihin ja budjetteihin. Toivomme kuntien hyödyntävän tutkittua tietoa kulttuurin merkityksestä ja vaikutuksista hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä näkevän sen ennaltaehkäisevänä investointina, ei menoeränä.

Ja loppuun vielä huomio Knihtilältä liittyen kuntabrändäykseen ja vetovoimaan – kouvolalaisten ei pitäisi antaa betonin harmautta Hartwallin haltuun, vaan pitää se itsellään! Niin, betoni ei ehkä itsessään ole kulttuuria, mutta se, miten rakennettua ympäristöä hyödynnetään ja arvostetaan kulttuuriperintönä, on.

Kirjoittanut

Laura Lehtinen

TKI-asiantuntija, Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen

Alvar Aallon kulttuuriperintöä juhlistava ja siitä inspiroituva tapahtumakokonaisuus järjestetään elokuun puolivälissä Kouvolassa. Tiedossa on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille kävelyopastuksista elokuvailtaan ja taidenäyttelyistä pyöräretkeen. Alvar Aalto-viikko liittyy Kouvolan vuoden 2021 puheenjohtajuuskauteen Aalto-kaupunkien verkostossa.

Aalto-viikon tapahtumajärjestäjäksi on voinut hakea kuka tai mikä taho tahansa. Viikko on tarkoitettu kaikille, niin paikallisille kuin matkailijoillekin. Tämä on oikeastaan kaikkien yhteinen kaupunkifestivaali, ja mikäpä sen paremmin vahvistaisi osallisuutta ja ylpeyttä omasta kulttuuriperinnöstä! Ja ennen kaikkea, se tuo hyvää mieltä meille kaikille. Tapahtumakokonaisuutta varjostaa toki muuttuva koronatilanne, mutta toivottavasti tapahtumat pystytään järjestämään turvallisuustekijät huomioiden. Kaupunkiin levittäytyvä monipuolinen kokonaisuus toisi kaivattuja elämyksiä ja kohtaamisia ihmiselle sekä yhteisöllisyyttä kaupunkiin!

Kouvola on todellinen Aalto-kaupunki. Inkeroisten 30-luvulla suunniteltuun kokonaisuuteen kuuluvat Anjalan paperitehdas ja sen työntekijöille suunniteltu moderni asuinalue Tehtaanmäellä sekä kivenheiton päässä sijaitsevat Tehtaanmäen koulu ja Karhunkankaan omakotitaloalue. Aallon toimiston toteuttama kokonaisuus rakentui 1930-50-luvuilla. Inkeroisten hieno kokonaisuus edustaa teollista rakennusperintöä ja asumisen historiaa. Se ajoittuu Aallon kansainvälisen läpimurron aikaan. Esimerkiksi Paimion parantola (1933) ja Viipurin kirjasto (1935) olivat valmistuneet.

Kouvola on Aalto-viikon sloganin mukaisesti YHTÄ AALTOA. Suuren Kouvolan läpi virtaa vuolas Kymijoki, joka on osa kaupungin fyysistä ja henkistä maisemaa sekä alueellisten identiteettien rakennuspalanen. Kymijoen partaille syntyi kukoistavaa teollisuutta, ja suurteollisuus alihankkijoineen, tuote- ja pääomavirtoineen ja työntekijöineen loi kylät ja kaupungin. Kuusankoski, Myllykoski ja Inkeroinen ovat kaikki voimakkaasti metsäteollisuusyritysten muovaamia, mikä näkyy nykypäivän rakennetussa ympäristössä.

Kouvolassa voidaan järjestää Aalto-viikko, koska kulttuuri-, aate-, talous- ja sosiaalihistorialliset virrat ristesivät 1930-sopivaksi kontekstiksi. Yksi Aallon suunnitteleman Sunilan selluloosatehtaan ja asuinalueen rakennuttajayrityksistä oli Tampella, joka palkkasi tämän osaavan ja menestyneen arkkitehdin suoraan tästä suurprojektista suunnittelemaan Inkeroisten kokonaisuus. Siksi Kouvolassa on joukko erilaisia Aallon taloja, joissa ajan tarpeet ja asenteet näkyvät: Mäntyrinteen omakotitalot Insinööreille (1938), Rantalinjan paritalot mestareille (1938), Tervalinjan rivitalot (1937–38) sekä kerrostaloasunnot (1952, 1956) virkailijoille, Aallon tyyppitalojen mukaan 1938–41 rakennettu Karhunkankaan omakotitaloalue sekä Tehtaanmäen koulu (1938-39).

Aalto, arkkitehtuuri, teollinen rakennusperintö ja laajemmin kulttuuriperintö ovat ennen kaikkea inspiroivia lähtökohtia tapahtumille. Viikko ei siis tarkoita (ainoastaan) teoreettisia pohdintoja rakennustaiteen syvimmästä olemuksesta tai Aallon töiden esittelyä, vaan tarjolla on esimerkiksi tanssitaidetta Tehtaanmäen inspiroimana, Aalto-menuja, kirsikankukilla maustettua teetä ja urbaani keramiikkatyöpaja! Arkkitehtuuri on tarkoitettu ihmisen palvelukseen, tilojen tarjoajaksi, suojaksi ja koettavaksi, joten rakennettua ympäristöä voi tulkita tai siihen kytkeytyä tanssin keinoin. Henkivätkö Aalto-menut Alvarin makumieltymyksiä? Tarinoita kulkee Aallon lempiruoista tai illanvietoista, mutta ainakin Tiilimäen arkkitehtitoimiston väki lounasti ”Tavernassa” ja talossa oli oma taloudenhoitaja. Ja hyvän ruoan tai leivonnaisten parissa onkin paikallaan kunnioittaa tätä asumiskulttuuriimme vaikuttanutta arkkitehtia! Sekä Alvar että Aino olivat myös muotoilijoita ja erityisen tunnettuja luonnonmateriaalien hienovaraisesta käytöstä ja niiden ymmärryksestä, siten keramiikkatyöpaja sopii aivan oivasti viikolle. Aallon töissä näkyy viitteitä häntä inspiroineesta japanilaisesta rakennuskulttuurista ja estetiikasta.

Viikolla ajankohtaisena näkyy myös Tehtaanmäen koulun tulevaisuus. Rakennuksen koulukäyttö on päättymässä lähivuosina kouluverkkouudistuksen myötä. Kaupunki ja Xamkin Luovien alojen tutkimusyksikkö tekevät yhteistyötä rakennukseen sopivan, sen kulttuuriperintöarvoja kunnioittavan ja taloudellisesti kannattavan käyttötarkoituksen löytämiseksi. Eräs toimenpide on Aalto-viikon Tehdes-tapahtumakokonaisuus, jonka aiheena on lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus. Webinaari, englanninkielinen Building as an Educator, lasten leiri ja kehittäjien innovaatioleiri tarkastelevat aihetta laajasti, esittelevät arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen menetelmiä sekä testaavat niitä käytännössä mahdollisten tulevien käyttäjäryhmien kanssa. Voisiko Tehtaanmäen koulu jatkua arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen keskuksena?

Kouvola on hyvissä seuroissa Aallon kulttuuriperinnön vaalijoiden kanssa. Verkostossa on mukana monta kotimaista kaupunkia ja se on voimakkaasti laajenemassa ulkomaille. Tavoitteena on kattaa kaikki noin 40 Aalto-kaupunkia. Lisäksi Kouvola on mukana myös Alvar Aalto -säätiön hallinnoimassa kulttuurimatkailua edistävässä Visit Alvar Aalto -matkailureittiverkostossa sekä matkailureittiyhdistyksessä. Yhdistys sai Aalto-matkailureitille Euroopan kulttuurireitti-statuksen keväällä 2021 ja ensimmäisenä Suomessa. Verkostot pitävät Kouvolaa kulttuurimatkailun kartalla ja auttavat markkinoimaan hienoja kohteitamme – ja koko Kouvolaa!

Kulttuuriperintö ja siitä ammentavat tapahtumat lisäävät vetovoimaa ja ovat merkittäviä myös asukkaiden viihtyvyyden ja kuulumisen tunteiden kannalta. Kulttuuriperintö kaikkien yhteistä, ympäröivää todellisuutta, joka auttaa kiinnittämään ihmisen aikaan ja paikkaan. Lisäksi kulttuuriperintö tarjoaa paikkoja synnyttää, kehittää ja syventää liiketoimintaa.
Aalto-viikko todistaa, että Kouvola on aktiivisten tekijöiden kulttuurikaupunki!

Aalto-viikkoa vietetään Kouvolassa 14.-22.8.2021. Tapahtumasta vastaa Kouvolan kaupunki yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön kanssa. Aalto-kaupunkien verkostosta vastaa Alvar Aalto -säätiö. Puheenjohtajakaupunki vaihtuu vuosittain ja Aalto-viikko järjestetään kyseisessä kaupungissa. Tehdes-tapahtumakokonaisuuden järjestävät Xamkin Luovien alojen tutkimusyksikkö yhteistyössä kaupungin ja Nuorisokeskus Anjalan kanssa Kymin 100-vuosissäätiön tuella.

Lisätietoja

Aalto-kaupunkien verkosto
Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen Tehdes-kokonaisuus
Alvar Aalto-viikko 2021
Alvar Aalto -kohteet Kouvolassa -opas

Kirjoittanut

Laura Lehtinen
TKI-asiantuntija, Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen
Luovien alojen tutkimusyksikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kulttuurikymppi oli kymmenen kysymyksen mittainen taide- ja kulttuurikysely Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kunnallisvaaliehdokkaille. Kyselyn päätavoite oli jakaa tiiviissä muodossa olevaa taide- ja kulttuurialan tietoa, ajatuksella ’katso lähelle’. Oli myös kiinnostavaa nähdä, minkä verran kyselyyn ylipäätään tullaan vastaamaan ja miten. Vastauskenttiin kirjoittaminen oli pakollista, muuten lomake ei edennyt. Jokaisen vastauksen jälkeen avautui pieni tietolaatikko liittyen kysymykseen. Infolaatikoiden sisällön toteutti yhteistyössä Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen ja Kaakon taiteen kulttuurin kehittämistehtävät sekä Kymenlaakson kuntien kulttuurityöryhmä. Kysely lähetettiin molempiin maakuntiin puolueiden piiritoimistojen kautta sekä somekanavien avulla. Kyselyn käytännön toteutuksesta vastasi Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen kehittämistehtävä. Kysely oli avoinna ajan 3.5. – 13.6.2021.

Kyselyyn tuli 143 vastausta. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kaikista ehdokkaista tämä oli vähän reilu 7 %. Maantieteellisesti vastauksia tuli jokaisesta Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kunnasta. (Kouvola 33, Kotka 30, Hamina 4, Pyhtää 4, Virolahti 2, Miehikkälä 1, Lappeenranta 27, Taipalsaari 4, Savitaipale 2, Luumäki 5, Lemi 1, Imatra 17, Parikkala 3, Ruokolahti 4, Rautjärvi 4 sekä maakuntien ulkopuolelta 2). Vastauksia tuli ilahduttavasti eri puolueiden ehdokkailta. Aktiivisimpia vastaajia olivat SDP:n ehdokkaat. (SDP 50, Keskusta 32, Kokoomus 29, Vihreät 8, Perussuomalaiset 7, Liike NYT 7, Vasemmisto 6, Siniset 1, KD 1, Feministinen puolue 1, RKP 1)

Ehdokkailta kysyttiin tietävätkö he, mitkä kulttuuripalvelut ovat lakisääteisiä, onko kotimaakunnassa ja/tai kotikunnassa kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa sekä paljonko kulttuuritoimen rahoitus on kotikunnan budjetista.

 ”Heti vaikea kysymys.”

”Laki kuntien kulttuuritoiminnasta jättää aivan liian paljon soveltamisvaraa, että voisi sanoa mitkä kulttuuripalvelut ovat varsinaisesti lakisääteisiä.”

Kokonaisuutena kysymykseen lakisääteisistä kulttuuripalveluista vastattiin laajasti sillä ymmärryksellä, että kunnan tulee mahdollistaa kulttuuritoiminta ja järjestää sitä resurssien mukaan. Ehdottomasti eniten vastauksissa nousi kirjastot. Kirjastojen lisäksi museot ja teatteri sekä musiikin ja taiteen opetus, kulttuuritilat, kulttuurikasvatus ja avustukset oli kirjattu useaan vastaukseen. Myös kulttuurin edistäminen (mm. taide- ja kulttuurikasvatuksen turvaaminen), harrastusmahdollisuuksien kattaminen, kulttuuriperinnön säilyminen ja yhteisöllisyyden merkitys oli nostettu vastauksissa. Yhdessä vastauksessa oli epäilys, että kunnan kulttuuripalveluihin tarkoitettu valtionosuus ei välttämättä mene suoraan kulttuurisektorille vaan kunnan ”pohjattomaan säkkiin”.

Maakunta- tai kuntatason kulttuurihyvinvointisuunnitelman olemassaoloon vastasi kyllä yhteensä 82 vastaajaa, joskin heistä neljännes vastasi suunnitelman olevan kapea tai lisätyötä vaativa. Ei vastauksia oli 14 ja en osaa sanoa -tyyppisiä vastauksia oli 47. Osa jälkimmäisistä vastaajista kirjoitti, että aikoo ottaa selvää onko suunnitelmaa ja muutama vastaaja haluaa ajaa asiaa eteenpäin, jos suunnitelmaa ei ole.

Valtion budjetissa taiteen ja kulttuurin tuki on 0,8 prosenttia. Esimerkkinä kuntakohtaisesta kulttuuribudjetista Kouvola. Kouvolan kaupungin budjetissa kulttuurin osuus on 2,02 %. Ilman kirjastoja, museota ja kulttuuritaloja ns. yleisen kulttuuritoiminnan osuus on 0,6 %. Kulttuuripalveluiden tuottamiseen kunnat saavat valtionosuutta. Jos toimintoja joudutaan olennaisesti supistamaan, myös toimintoihin kohdistettu valtion tuki automaattisesti laskee vastaavassa suhteessa.

Kysymykseen tiedätkö, paljonko kulttuuritoimen rahoitus on kuntasi budjetista vastasi yli puolet (75), että ei tiedä. En tiedä vastauksen jälkeen oli usein lisätty ’vähän’, ’tosi vähän’ tai ’liian vähän’. Yksi vastaaja oli yrittänyt löytää tietoa oman kuntansa nettisivuilta siinä onnistumatta. Tarkkojen summien löytyminen oli useammalle vastaajalle ollut haasteellista. Vastauksissa nousi mm. tällaisia näkökulmia.

”Tarkkaa lukua vaikea kertoa, kun se (=budjetti) jakautuu yleiseen kulttuuritoimintaan, kaupunkiyhtiöihin ja elinkeinopuolelle.”

”Lukua ei suoraan saa kunnan budjetista, kun osin hallinnossa (mm. museotoimen kehittäminen) ja osin hyvinvointilautakunnan alla (kirjasto, musiikkiopisto, taiteen perusopetus).”

”Kulttuuritoimen rahoitus kuuluu hyvinvointi- ja koulutuspalveluihin, jotka vievät kokonaispotista noin 26,5 %, tämän sisällä sen rahoitus lienee parin prosentin luokkaa koko kunnan budjetista.”

Prosenttiosuuden mukaan vastauksia oli sektorilta 1-10 %. Pienten kuntien ja isojen kaupunkien vastaajien prosenttiarvoissa ei juurikaan ollut eroa, toki kokonaissummat poikkeavat kunnan koosta riippuen paljonkin (arviot muutamasta kymppitonnista miljooniin).

”Varsin vähän, ko. osa-alueen pienet summat ovat vielä joutuneet leikkauksien kohteeksi.”

”En tiedä, mutta luulisin olevan koko konsernit sisältävästä budjetista noin 1 prosentin luokkaa.”

”Tavoite lienee ollut mennä kohti prosenttiperiaatetta, mutta jäänemme sen alle.”

”Joitakin tuhansia euroja. Varsin pieni osuus kunnan budjetista.”

Yhdessä vastauksessa koettiin kulttuurin rahoitusosuuden olevan liian suuri.

”6.4 milj. euroa / 240 euro/asukas, joista 50 % liikaa!”

Pienten kuntien pienet resurssit nousivat vastauksissa myös.

”Tilinpäätöksessä ei ole eritelty, mutta kunta “huolehtii” omana toimintanaan kulttuurista. Meillä ei ole palkattu kulttuurin asiantuntijaa, joten sittenhän tulos ei voi olla hyvä, jos tehdään siinä sivussa.”

Uudessa kuntien kulttuuritoimintalaissa kunnan tehtäväksi on kirjattu mm. luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Ehdokkailta kysyttiin, täyttääkö kotikunta tämän tehtävän ja jos kyllä, niin miten.

Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa on noin tuhat ammattitaiteilijaa ja luovalla alalla työskenteleviä on satoja. He tuottavat lähikulttuuria eli takaavat taiteen ja kulttuurin saatavuuden. Oman taiteellisen työn lisäksi he toimivat usein opettajina lapsille ja nuorille sekä aikuisille harrastajille. Harrastustoiminta antaa tuhansille ihmisille yhteisön, johon kuulua. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan kulttuurialan yhdistyksiä on Kymenlaaksossa 510 kpl ja Etelä-Karjalassa 426 kpl. Järjestöt, taidelaitokset, työryhmät ja yritykset luovat puitteet taiteen tekemiselle ja kokemiselle sekä työllistävät.  Tilat (mm. työskentely- ja näyttelytilat sekä esiintymispaikat) mahdollistavat taiteen ja ihmisten kohtaamisen.

Vastauksissa oli hyvin laaja hajonta. Imatran 19 vastaajasta vastasi kieltävästi vain yksi henkilö. Muut totesivat, että kunta täyttää tehtävän, joskin rajallisesti. Tällöin vastaajat kuvasivat mitkä asiat toimivat ja mitkä taas eivät. Viimeksi mainitussa arvostelua sai työtilojen puute. Lukumääräisesti eniten vastaajia oli Kouvolasta, 32 henkilöä. Heistä kaksi oli sitä mieltä, että kunta ei täytä tehtävää ja 3 ei osannut vastata kysymykseen. Yleisesti ottaen Kouvolassa oltiin tyytyväisiä tarjontaan.

Lappeenrantalaisista vastaajista kaikki olivat sitä mieltä, että kunta täyttää tehtävän. Toki tyytyväisyyden asteessa oli vivahde-eroja Lappeenrannassakin. Kotkalaisia vastaajia oli 28 henkilöä ja heistä kolme oli sitä mieltä, että kunta ei täytä tehtävää. Myös kotkalaiset olivat valveutuneita, sillä vain yksi vastasi ettei tiedä. Kotkassa hajontaa oli enemmän, sillä usea vastasi, että täyttää hyvin ja useita ei kovin hyvin vastauksia oli mukana. Imatralaisia vastaajia oli kaikkiaan 21 henkeä, joista kaksi vastasi, ettei tehtävä toteudu ja kolme ettei osaa sanoa. Imatralaiset olivat myös tyytyväisiä monipuoliseen kulttuuritarjontaansa.

Kun tarkastellaan kokonaisvastaajien lukumäärää, oli 12 henkilöä sitä mieltä, että kunnan tehtävä ei toteudu. Tehtävä hoituu jollakin tasolla tai vähän vastasi 29 henkilöä. Vastaavasti 41 henkilöä koki, että asiat ovat kunnossa ja tukea on saatavissa ja se, että asiat on hyvin hoidettu, vastasi 41 henkilöä, mikä oli ylivoimaisesti suurin vastaustyytyväisyys. Asiaan ei ollut perehtynyt eikä tietänyt tilannetta 15 henkilöä.

Kulttuuri ja luovat alat ovat Suomen suurimpia työllistäjiä, osa elinkeinotoimintaa. Luovat alat on nopeasti kasvava osa kansantaloutta. Se muodostaa 3,6 % Suomen bruttokansantuotteesta, ja antaa työtä yli 135 000 suomalaiselle. Luovat alat on Suomessa 7,3 miljardin euron suuruinen uuden talouden ja kasvun moottori, jonka tekijöistä 27 % työskentelee yrittäjästatuksella (muilla aloilla yrittäjien osuus on 13 %). Tässä kohdassa ehdokkaita pyydettiin nimeämään oman paikkakunnan taiteen-, kulttuurin- tai luovan alan yrittäjiä.

Tähän kysymykseen vastaukset olivat hyvin monipuolisia ja runsaita. Pieni osa ehdokasvastaajista toimii itse kulttuuriyrittäjänä. Osa nimesi useita henkilöitä, jotka ovat luovan alan yrittäjiä kuten kuva- tai korutaiteilijat sekä erilaiset tapahtumanjärjestäjät. Samoin esittävän taiteen henkilöistä laulajia sekä bändejä oli listalle listattu runsaasti. Vastaajajoukosta yksi imatralainen ei osannut nimetä yhtään yrittäjää, mutta useimmilla oli monta nimeä kattava lista eri alojen osaajista. Kotkassa oli kuusi henkilöä, jotka vastasivat, etteivät tiedä tai muista ketään. Kouvolassa oli kaksi vastaajaa, jotka eivät osanneet nimetä yhtään henkilöä. Pari henkilöä kertoi, että tuntee hyvin paljon näitä yrittäjiä. Toinen vastasi, ettei kirjaa nimiä, koska heitä on paljon ja toinen vastaavasti kirjoitti pitkän listan näistä henkilöistä. Lappeenrannassa vastaukset olivat pitkiä ja sisälsivät nimilistoja sekä ryhmien nimiä. Yksi vastasi suoraan, että en tiedä ketkä ovat yrittäjiä. Lista sisälsi runsaasti erityyppisiä kulttuurin aloja: mm. nukketeatteria, keramiikkapajan, taidesepän, teatteriryhmiä, kuorot, taiteen perusopetusta tuottavat oppilaitokset, käsityöläisten Täky-gallerian, paikallisen kahvipaahtimon kahvilan ja kulttuuritila Nuijamiehen.

”On paha tietää, kuka kulttuuri-ihminen on yrittäjä ja kuka jotakin muuta. Onko mitään hyötyä siitä tiedosta?”

Kysymys taiteen, kulttuurin ja luovan alan yrittäjistä oli aiheuttanut samaa kyseenalaistusta muutamalla muullakin vastaajalla. Yrittäjälistoille oli kirjattu myös mm. harrastajateattereita, jotka suurimmassa määrin ovat yhdistyspohjaisia, eivät yrittäjävetoisia. Yhdistys- ja yritystoiminnan rahoituspohja on usein hyvin erilainen. Tämä on tärkeää tietoa esimerkiksi avustuskäytännöissä, alan järjestöjä, yhteisöjä ja säätiöitä rahoitetaan eri kanavista kuin yritystoimintaa.

Ehdokkaita pyydettiin nimeämään oman alueen vetovoimaisia taide- ja kulttuuritapahtumia tai kohteita. Vastauksia lukiessa tulee väistämättä vau-olo – miten paljon Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tapahtuukaan! Moni vastaaja oli nimennyt useampia kohteita ja tapahtumia kunnastaan tai laajemmin alueeltaan. Kaikkea ei toki voi mainita, ja moni vastaa muutaman ilmeisimmän tai suurimman ja usea kohde jää nimeämättä. Edellinen kysymys taiteen ja kulttuurin toimijoista saattaa vaikuttaa tähän kysymykseen, osa ei välttämättä toista tässä vastauksessa, jos esim. teatterit tai orkesterit jo mainittu. Kuitenkin kirjo on laaja, ja myös vähemmän tunnettuja tai valokeilassa paistattelevia tapahtumia ja kohteita nousee esiin.

Vain yhden tapahtuman tai kohteen mainitsi 19 vastaajaa. Näistä seitsemän oli pientä kuntaa, joissa ehkä tapahtuukin vähemmän. 12 oli suurempaa paikkakuntaa, joissa tapahtuu muutakin kuin vastaajien mainitsemat. Viisi vastaajaa ei nimennyt tapahtumia lainkaan. Näistä yksi pienen paikkakunnan ehdokas vastasi en tiedä (kulttuuri kuitenkin merkitsee vastaajalle paljon), yksi kouvolalainen vastasi, ettei ole (vastaaja ei vaikuttanut kulttuurimyönteiseltä, kulttuuri ei vaikuta hänen hyvinvointiinsa mitenkään), yksi lappeenrantalainen vastasi, että paljon ajettu alas, kaksi vastasi tietävänsä, mutta eivät halunneet nimetä erikseen.

Haminasta tunnetuin on Hamina Tattoo. Sen mainitsi kaikki kolme haminalaista vastaajaa sekä muutama muu muista kunnista. Kotkan 27 vastaajasta melkein kaikki mainitsivat Meripäivät kokonaisuudessaan, sen tapahtumat tai konsertit (vain 6 ei maininnut tätä tapahtumaa). Merikeskus Vellamo tuli esiin yli puolessa vastauksia. Lohisoiton mainitsi hieman alle puolet. Kouvolasta vastaajia 31, joista tapahtumia mainitsi 29. Vastauksissa oli hajontaa ja kirjoa kuten Kotkankin kohdalla, mutta mikään ei noussut selvästi ykköseksi. Vastanneista 13 mainitsi entisiin teollisuustiloihin luodun Taideruukin jossain muodossa. Lasten ja nuorten taide- ja kulttuuritarjontaa kysyttäessä vastauksissa nousi kansainvälinen lasten teatteritapahtuma Kuulas.

”Lasten ja nuorten teatteritapahtuma Kuulas on maankuulu ja kansainvälisestikin arvostettu.”

Lappeenrannan oli 27 vastaajasta pari ei antanut esimerkkejä. Kaupungin valtti on etenkin linnoitus – linnoituksen mainitsi 16 vastaaja yleisesti, sen tapahtumat, museot tai muut toimijat. Lisäksi kymmenessä vastauksessa mainittiin (linnoituksen alueella sijaitsevat) taidemuseo, Etelä-Karjalan museo ja ratsuväkimuseo. Wolkoffin museon mainitsi 3 vastaajaa. Kulttuuritila Nuijamiehen kirjasi yli kolmannes. Imatralla suurin osa 17 vastaajasta mainitsi Mustan ja valkoisen teatterin tai festivaalin (11 vastaajaa), mikä oli enemmän kuin ”virallisen” kaupunginteatterin saamat maininnat (7). Noin puolet mainitsi Big bandin jossain muodossa (koulutus, festivaali tms.). Eräs tosin totesi, että “aika nihkeä on meininki.” Luumäellä tunnetuin on vallijamit tai linnoituksen tapahtumat. Rautjärven kaikki neljä vastaajaa mainitsivat Antiikki-tapahtuman (messut tai päivä), vain kaksi mainitsi Simo Häyhä –museon. Ruokolahden viidestä vastaajasta yksi vastasi, ettei tiennyt, toinen vastasi, ettei mitään isompaa nykyään olevan. Mainintoina mm. harrastajateatteri, Kaikun järjestämät tapahtumat, Ruokolahti-talo. Savitaipaleella esim. Hakamäen tapahtumat, Taipalsaarella Taipalsaari –päivät ja Harjun Höyryt.  Lemin ainut vastaaja mainitsi mm. Lemin musiikkijuhlat, jonka mainitsi esim. pari Lappeenrannasta ja yksi Taipalsaarelta.

Osa vastaajista laajensi vastauksiaan lähialueelle. Esim. Pyhtäältä vastatiin myös Kotkan Lohisoitto, meripäivät, Kymisinfonietta, Ruokolahdelta mm. Imatran koski ja Valtionhotelli ja Antiikin ja keräilyn kesäpäivät Rautjärvellä. Kysymyksen oli ajateltu herättelevän oman kunnan tapahtumien ja kulttuurin merkitykseen elin- ja vetovoiman sekä työllistämisen suhteen, mutta on hienoa, että naapurikuntien tapahtumat huomioidaan! Tapahtumat voi vaikuttaa ylirajaisesti ja tuovan alueellista hyvää. Ja ehkä päättäjät ottavat oppia vetovoimaisista tapahtumista ja elinvoimaisista kunnista?

Toisaalta myös useassa Etelä-Karjalan kunnassa mainitun Salpalinjan kehittäminen yhteistyössä voisi olla paikallaan tuoden hyötyä alueelle. Laajalle alueelle levittyvä historiallinen maastokohde Salpalinja sekä Lappeenrannan linnoitus ovat sellaisenaan nähtävyyksiä ja etenkin linnoitus osa maisemaa, mutta tapahtuma saa suuremman huomion ja houkuttaa paikalle. Tarvitaan tapahtumia ja palveluita tuomaan väkeä ja tuloja, ehkä siksi moni arkkitehtoninen nähtävyys jäi mainitsematta.

Rakennusperintökohteet tai kulttuuriympäristö eivät juuri nousseet esiin. Imatralaisista viisi mainitsi valtionhotellin, Kouvolasta Alvar Aallon muisti vain yksi vastaaja! Toivottavasti elokuisen Aalto-viikon jälkeen sen tuntee moni muukin.

Usea vastaaja vaikutti olevan kulttuurimoodissa, eikä tapahtumien kirjoa nähty laajemmin. Kouvolasta Tykkimäki, Repovesi ja urheilukaupunki Kouvola mainittiin kerran, Lappeenrannasta Saimaan kanavan vain kahdesti ja urheilutapahtumat kerran, Imatralta Saimaa Geopark ja Kolmen ristin kirkko kerran. Kotkan maineikkaat puistot mainitsi vain kaksi vastaajaa. Ovatko nämä huvia, luontoa ja urheilua – ei kulttuuria? Taide-, kulttuuri-, urheilu-, luonto- ja huvikohteilla taitaa olla sama vastustaja; nimittäin kotisohva. Viihtyvyyttä ja vetovoimaa kaikki kohteet tuovat aivan varmasti kotisohvaa enemmän!

Pyhtäällä eräs huomautti saaristolaismarkkinoista, että “henkinen ja kulttuurinen anti kesätapahtumana on vuosien saatossa alkanut jäämään entistä enemmän vain yleisötapahtuman asteelle ja se taide- ja kulttuurius on hyvin vajavaista.” Vastaava huomio esitettiin myös Kotkan meripäivien kohdalla.

Aina eivät vakiintuneet instituutiot saa huomiota. Kotkan teatterin mainitsi vain seitsemän vastaajaa ja Lappeenrannassa kesäteatterit nousivat ohi kaupunginteatterin (7/3 mainintaa). Lappeenrannan kaupunginorkesterin mainitsi vain pari. Yllättävästi Kouvolan ammattimaisen ja maineikkaan teatterin mainitsi vain 8 ja Unescon maailmanperintökohde Verlan vain 9 vastaajaa. Kouvolan muut teatterit saivat muutamia mainintoja. Tunnetuista toimijoista Kymi Sinfonietta sai vain 5 mainintaa Kotkan vastaajilta, kuusi Kouvolan. Museot nousivat etenkin joissain isommissa kaupungeissa esiin.

Pienillä paikkakunnilla tapahtumien ja kulttuurin kirjo käsitetään ehkä hieman laajemmin, ainakin vastausten pikaisen silmäilyn perusteella. Ehkä kun tapahtumia on yleisesti vähemmän, nousevat esiin esim. Pyhtään kirkon konsertit, Ruokolahden kirkko ja kesätori, Savitaipaleen lavatanssit, Luumäen kirjaston näyttelyt, Virolahden Hapanvellijuhlat ja Taipalsaaren Röytyn kotiseututalo. Parikkalan patsaspuiston mainitsi kaikki kolme vastaajaa ja yksi ruokolahtelainen, Kotkan Veistospromenadin mainitsi taas vain yksi.

Juuret ja historia olivat selvästi tärkeitä vastaajille. Usea vastaus oli pitkä ja juurten merkitystä pohdittiin. Noin viidesosa vastaajista ei eritellyt vastaustaan sen kummemmin, toteisi vain juurien tuntemisen merkityksen tai tärkeyden itselle tai yleisesti.

Vastauksissa liikuttiin eri tasoilla, juuret ja historia käsitettiin joko henkilökohtaisina tai sukuun liittyvänä, koti- tai asuinpaikkakuntaan liittyvänä, alueen tuntemuksena tai yleisesti tärkeinä ja vaalittavina asioina yhteiskunnassa ja osana sivistystä. Joukossa oli myös muutamia aktiivisia historian harrastajia.

Vain kuudelle juuret eivät olleet kovin tärkeitä tai vastaus oli negatiivinen: yksi ei ollut kiinnostunut aiheesta, yksi keskittyi nykyhetkeen, yhdelle eivät merkinneet oikein mitään, yhdelle ne merkitsi vain asuinpaikkaa, kaksi koki olevansa hieman juurettomia (näistä toinen kyllä mainitsi kotikaupunkinsa pitkän historian). Lisäksi yksi piti niitä kiinnostavina tietää, mutta ei oleellisena identiteetin rakentamiselle.

Vastauksissa toistui juurten merkitys identiteetille ja kuulumisen tunteille. Juuret sitoivat paikkaan ja osaksi jatkumoa. Historian tuntemus ja kulttuuriperintö myös lisäävät yhteisöllisyyttä! Juuret auttavat lisäämään itsetuntemusta.

“Juuret ovat osa identiteettiäni. Historia on hyvä tuntea ymmärtääkseen asioita tänään paremmin.”

”Ajattelen, että ihmisen täytyy tuntea juurensa, jotta voi elää tasapainossa itsensä kanssa.”

Historiasta voi oppia ja sen tuntemuksella on merkitystä nykyhetken ymmärtämiselle. Lisäksi historia auttaa katsomaan tulevaisuuteen sekä tavallaan tunnistamaan lähtökohdat ja suuntaamaan kohti tulevaa.

“Jos ei tiedä mistä on tulossa, niin ei tiedä mihin on menossa.”

”On tunnettava juurensa ja historiansa, jotta voi suunnitella niiden pohjalle tulevaa toimintaa.”

Yksi viittasi, että maakunta tunnetaan historiastaan. Eräs mainitsi, että menneisyyden tuntemus voi vaikuttaa juurtumiseen paikkaan. Joillekin historia merkitsi kotiseutuylpeyttä. Toivottavasti tämä nousee vahvemmin kunnissa ja alueellisesti, sillä kulttuuriperinnöstä voi ammentaa niin vetovoimaa kuin pitovoimaa sekä vahvistusta maakuntaidentiteetille.

”Historia perinteet, juuret ja alueen omaleimaisuus ja persoonalliset piirteet ovat tärkeitä myös identiteetin ja yhteisöllisyyden perustana ja rakentajina.”

Suurin osa siis allekirjoitti kulttuuriperinnön ja historian tuntemuksen ja omien juurien tuntemisen tärkeyden. Nämä merkitsevät ihmisille toki eri asioita ja eri asteisesti – mutta tärkeä oppi onkin se, että historia vaikuttaa monella tasolla yksilöstä yhteiseen. Se on voimavara ja hyvinvoinnin lähde, näkyy ympärillämme rakennuksina ja tuntuu muistitietona, on positiivinen vaikutin kunnissa, perheissä ja alueellisesti, veto-, pito- ja lumovoiman lähde! Toivottavasti tämän näkyy panostuksina ja arvostuksena päätöksenteossa.

Oma kysymyksensä oli sille, miten ehdokkaiden mielestä taide ja kulttuuri koskettaa oman paikkakunnan lasten ja nuorten elämää. Vastauksissa oli jonkin verran hajontaa, riippuen kotikunnan tai kaupungin koosta. Pyhtäältä, Virolahdelta ja Parikkalasta vastattiin, että ’saatavuus on niukkaa’. Joskin vastaavasti esimerkiksi kaksi kouvolalaista ehdokasta vastasi ”perinteisesti ja pysähtyneesti” ja ”jos miettii oman lapsen kannalta, niin en keksi ensimmäistäkään.” Toisaalta taas: ”Mielestäni mitä suuremmissa määrin. Ei liene lasta eikä nuorta, jonka elämää taide- ja kulttuuri eivät koskettaisi. Tai ei ainakaan pitäisi olla! Mielestäni erilaiset mahdollisuudet osallistua ja monipuolisuus tällä saralla tukevat lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia.” sekä ”Kotkaan palkattiin juuri uusi lastenkulttuurin koordinaattori.”

Iso osa vastaajia nosti esiin osana perusopetusta toteutuvat kulttuurikasvatussuunnitelmat. Näitä toimintoja ohjaavat ammattitaiteilijat sekä taidelaitosten koulutetut yleisötyöntekijät ja pedagogit. ​​​Useassa kunnassa on kehitetty perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelman rinnalle myös varhaiskasvatuksen, nuorisotoimen ja toisen asteen koulutuksen kulttuuripolku. Musiikkiluokkien merkitystä korostettiin useassa vastauksessa. Taideaineiden tuntimääräkehyksen pieneneminen huolestutti yhtä vastaajaa.

”Kulttuuri- ja taidekasvatus sekä perusopetus pitäisi tavoittaa jokaisen lapsen ja nuoren. Kaupunki järjestää myös teematapahtumia joiden yhteydessä on mm maksuttomia näytöksiä. Useat kulttuuri- ja taidealan järjestöt tarjoavat toimintaa lapsille sekä nuorille. Opetusta on tarjolla perusopetuksessa, ylempien asteiden opetuksessa sekä erikoistuvissa opetuspaikoissa kuten musiikkiopisto.”

”Uusissa koulukeskuksissa on taidetta tuotu esille myös kouluympäristössä ja tilaratkaisuilla on pyritty rakentamaan hyvät mahdollisuudet luovaan toimintaan.”

”Musiikkiopisto sekä Kymi Sinfoniettan kummisoittajaprojekti musiikkiluokkien kanssa on myös mainitsemisen arvoista. Kansalaisopisto, kirjastojen lastenosastot mm satutunnit, Kirjastot, joissa mahdollisuus muuhunkin toimintaan kuin kirjanlainaamiseen.”

”Taidetta ympäristöissä mm. Lauritsalan koulun julkisivun koristaminen taidekilpailun voittaneella työllä. Ympäristötaidetta puistoissa ja muralit alikulkutunneleissa.”

”Merikeskus Vellamon näyttelyissä on lapset huomioitu erittäin hyvin ja osallistavasti.”

”Kulttuuripassit.”

”Lasten teatteritoimintaa ja lasten teatteritapahtumat.”

”Päiväkodissa, esiopetuksessa ja koulussa tapahtuvan kasvatuksen, sekä vapaa-ajan harrastustoiminnan kautta. Mainittuna musiikkiluokat sekä ryhmien taidenäyttelyvierailut. Myös kunnan nuorisopalvelut mm Kouvolan Rock academy.”

Taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista, ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen opetusta (taiteenaloina arkkitehtuuri, kuvataide, käsityöt, mediataide, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide). Oppilaat saavat valmiuksia ilmaista itseään sekä tukea hakeutua taiteenalan ammatillisiin koulutuksiin. Taiteen perusopetus oli tuttua molemmissa maakunnissa suurimmalle osalle vastaajista.

”Lappeenrannassa Taidekoulu Estradi, kuvataidekoulu ja balettikoulu.”

”Kouvolassa toimii tasokasta taidekasvatusta ja vapaata sivistystyötä kaiken ikäisille. Lasten taideteoksille on myös annettu näyttelytilaa.”

”Risuina on mainittava Kuusankosken teatteria koskevat leikkaukset, jotka vievät kapasiteettia teatterin ammattilaisilta toimia yhdessä Taiteen perusopetuksen ryhmien kanssa ja siten järjestää heille teatterinomaiset (lavastus, teatteritekniikka ym.) olosuhteet harrastamiselle.”

Taiteen perusopetuksen tarjoamien mahdollisuuksien lisäksi vastauksissa nousi ylipäätään harrastusmahdollisuuksien ja niiden mukanaan tuoman yhteisöllisyyden tärkeys. Opetus- ja kulttuuriministeriön harrastustakuuohjelman ja Suomen malli -hankerahoituksen myötä kunnissa kehitetään monipuolista kulttuurikerho-toimintaa ja pilotoidaan harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Hankerahoituksen päätavoite on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen tarjoamalla maksuton, mieluisa harrastus jokaiselle. Vastauksissa nousi myös muita taustajärjestäjiä kunnallisten toimintojen lisäksi, mm. yhdistykset ja yksityiset.

”Meillä on erilaisia harrasteryhmiä, joissa voi harrastaa kulttuuriharrastuksia esim. teatteria, sirkusta ja tanssia. Ja nyt ollaan lisäksi järjestämässä erilaisia taidetyöpajoja lapsille ja nuorille sen mukaan, miten he ovat itse toivoneet (asiasta järjestettiin kysely, johon lapset ja nuoret saivat vastata ja kertoa toiveistaan).”

”Järjestöille resursseja ja harrastuksille tiloja. Yhdistykset mahdollistavat monelle hyviä harrastusmahdollisuuksia. Tukeeko kaupunki esim. Sirkuskoulu Bravuuria?”

”Kunnassamme on kunnan järjestämä kuvataiteen, käsityön ja musiikinopetus. Lisäksi yksityisen järjestämä tanssiopetus, sekä nuorille ja lapsille tarkoitettu teatteritoiminta.”

”Yhdistykset opettavat myös kulttuuriperintöä lapsille ja nuorille.”

”Lapsille ja nuorille olisi tärkeätä tarjota museokortteja, konserttilippuja, kirjastopalveluja, yhteisöllisyyttä myös jatkossa. Arvokasta kokemusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä tukea itsetuntoon lapset ja nuoret saavat myös esim. harrastajateattereista, järjestöistä, hankkeista.”

Ilahduttavan monissa vastauksissa oli myös nostettu lasten ja nuorten kulttuuriverkosto Koppa Kymenlaaksossa ja Metku Etelä-Karjalassa. Koppa ja Metku tekevät yhteistyötä lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen ja -palveluiden toteutuksessa sekä koordinoivat erilaisia tapahtumaviikkoja. Sekä Koppa että Metku ovat valtakunnallisen lastenkulttuuriverkoston jäseniä. Vastausten perusteella etenkin pienissä kunnissa koetaan Kopan ja Metkun rooli merkittäväksi.

”Vuosittain on lasten kulttuuriviikot, joihin integroidaan päiväkodit ja koulut. Kymi sinfonietta on tehnyt koulukierroksia pienemmillä ryhmillä musiikkikasvatuksen merkeissä. Lisäksi on Kymenlaakson kuntien verkosto, mikä kehittää lapsille suunnattua kulttuuritoimintaa.”

”Monella tavalla. Meillä on Lappeenrannassa mm. lastenkulttuurikeskus Metku joka osaltaan huolehtii lasten ja nuorten taidetta ja kulttuuria. Kulttuurikeskus Metkun kautta saa taiteilijoiden yhteystiedot ja heidät mukaan erilaisiin työpajoihin, joita kunnassa järjestetään. Taipalsaari on saanut kahdesti Taike- apurahaa Marjatta Kurenniemi-projekteihin varhaiskasvatukselle, esiopetukselle ja perusopetukselle.”

Kulttuurisessa nuorisotyössä on vastausten perusteella paikkakuntaeroja.

”Taide ja kulttuuri koskettavat lasten ja nuorten elämää Kouvolassa niin harrastusmahdollisuuksien kuin erilaisten esitysten muodossa. Hyvänä asiana on ollut musiikkipuolella ainakin Rock Academy, jossa nuoret pääset tutustumaan bänditoimintaan ammattilaisten johdolla.”

 ”Nuorisotyössä, jossa itse työskentelen, kulttuuri ja taide eivät taida juuri näkyä, pois lukien esim. Ohjaamon järjestämät pajat (graffiti-, skeitti- ja bändipaja).” 

”Lähinnä pienillä yksittäisillä tapahtumilla etenkin lasten puolella, mutta sanoisin että nuoret jäävät tässä asiassa paitsioon. Mahdollisuuksia harrastaa taidetta ja kulttuuria vähennetään mielestäni koko ajan.”

”Koen että sitä ei koeta niin tärkeäksi kuin olisi toiveissa. Tarjonta on kuitenkin kehittynyt monipuoliseksi, kaikille sopivaksi ja nuoria on otettu mukaan suunnitteluun ja toteutukseen.”

Muutama vastaaja kertoi omista taide- ja kulttuuriharrastusmuistoistaan (mm. Kotkan nuorisoteatteri tai Kuusankosken Teatterin taipo eli taiteen perusopetus teatteri-ilmaisu) sekä muutama vastaaja peilasi asiaa ehdokasnäkökulman lisäksi taidetta ja kulttuuria harrastavan lapsen tai nuoren vanhempana.

Osaatko nimetä mitä taiteen- tai kulttuurialan koulutusta paikkakunnallasi annetaan -kysymykseen vain muutama vastasi en osaa sanoa.

Ammattikorkeakoulut Xamk ja LAB mainittiin noin 40 kertaa. Muun muassa näin: ”tavalla tai toisella moni koulutusala antaa vähintään läpäisyperiaatteen mukaista taiteen – tai kulttuurialan koulutusta kuten vahvimpina LAB ja XAMK” Imatralaisten vastauksissa toistui harmi amk-tason kuvataidekoulutuksen siirtymisestä Lappeenrannan kampukselle: ”Taiteen AMK kuvataiteen opetus lopetettiin paikkakunnalta, mikä oli paikkakunnallemme suuri menetys.” Peliala mainittiin myös: ”XAMK:ssa annetaan pelialan koulutusta, pidän tärkeänä sitä, että peliala ymmärretään osaksi kulttuuria siinä missä esim. elokuvat, kirjat ja musiikkikin.”

Ammattiopistojen koulutustarjonnasta oli muutama tieto sekä muutama epäröivä kysymys mm. ’Ekamilla musiikin perustutkinto, Onkohan Sampolla jotain kulttuuriin liittyvää Imatralla tai Lappeenrannassa, KSAOssa artesaani ja kuvataidekoulutus’ sekä “Ekami antaa jotakin, mutta se on mennyt opetushallituksen päätöksien vuoksi suurin piirtein mitään sanomattomaksi. Oppilailla ei ole tunteja viikossa kuin kourallinen! Ennen sentään opittiin tekemään ja opettajat myös vaativat.”

Kymenlaakson ehdokkaista muutama mainitsi Repin-instituutin, kesäyliopisto oli mainittu yhdessä vastauksessa ”Etelä-Karjalan kesäyliopistolla on suppea tarjonta kulttuurialan kursseista.”. Taiteen perusopetus eri taiteenaloineen toistui tämän kohdan vastauksissa. Lisäksi yksi vastaus ”Onko sitä (=taiteen- tai kulttuurialan koulutusta) edes olemassa?” Vastauksissa toki näkyi pienten kuntien ja isompien kaupunkien ero. Pienissä kunnissa ei anneta mitään ammattiin johtavaa taiteen- tai kulttuurialan koulutusta, tällöin nousi esim. kansalaisopistojen ja yksityisten toimijoiden merkitys.

Kulttuurikympissä kysyttiin myös, miten taide ja kulttuuri vahvistavat ehdokkaan omaa hyvinvointia. Vain muutamaa vastausta lukuun ottamatta, suurimmalle osalle vastaajista taide ja kulttuuri on merkittävä, monialainen ja kokonaisvaltainen osa elämää. Ehdokkaissa on useita sekä taide- tai kulttuurialan ammattilaisia, että aktiivisia harrastajia – etenkin teatterinharrastajia on vastaajaehdokkaissa useita. Suurin osa vastaajista kertoi käyvänsä aktiivisesti konserteissa, teattereissa, kuvataidenäyttelyissä sekä erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Lukemisen merkitystä korostettiin sekä tiedon että viihtymisen näkökulmasta. Myös kirjoittaminen oli joillekin vastaajista tärkeää. Museokortti oli mainittu muutamassa vastauksessa, samoin elokuvat, valokuvaus ja käsityöt. Eniten vastauksissa nousi taiteen ja kulttuurin merkitys rentoutumiskeinona ja vastapainona työlle. Poimintoja vastauksista; ’Lisää henkistä pääomaa’, ’Aivot voivat hyvin’, ’Elämänsuola’, ’Itsetunnon vahvistaja’ ja ’Uusien ajatusten lähde’.

”Taide on mielen terapia.”

”Irtaudun arjesta, rentoudun, saan uusia ideoita.”

”Se on ylipäätään yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin olemassaolon edellytyksistä.”

”Taide ja kulttuuri antavat voimaa jokapäiväiseen tekemiseen, luovuus auttaa ideoinnissa, kulttuurin parissa toimiminen virkistää ja antaa “potkua” muihinkin toimiin.”

”Henkilökohtaisesti kulttuuri tuo iloa, vahvistaa sosiaalista vuorovaikutusta, voi auttaa käsittelemään vaikeita tunteita ja voi esim. nostaa vireystilaa, rauhoittaa tai parantaa keskittymiskykyä eri muodoissaan. Luovuuden käyttö itse ja muiden luovuudesta nauttiminen tuottaa innovaatioita ja uusia näkökulmia, jotka ovat virkistäviä.  Myönteiset kokemukset tuottavat mielihyvän kokemuksia ja hyvinvointia. Kulttuuri lisää onnellisuutta sekä vahvistaa elämänlaatua.”

”Olen aktiivinen kulttuuripalvelujen käyttäjä. Henkinen vireystilani ja innokkuus kaikkeen lisääntyy. Usein jään myös pohtimaan, miksi jotkut pitävät näitä henkistä hyvinvointia lisääviä palveluja elitistisinä.”

Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi vastauksissa myös.

”Taide ja kulttuuri sekä vahvistavat että ylläpitävät fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.”

”Taide ja kulttuuri yhdistää, haastaa, parantaa siinä missä liikunta ja urheilu. Tavoitteet ovat samat.”

”Kun tulee lähdettyä seuraamaan taidetta tai kulttuuria niin yleensä liitän siihen liikunnan joko hyödynnän matkat tai esim. musiikin parissa voi samalla tanssia.”

”Kun käyn kulttuuritilaisuuksissa niin ne auttavat minua rentoutumaan. Nukun hyvin ja muutenkin nautin mm. taidenäyttelyissä käymisestä ja konsertit ovat mielelle hyväksi.”

”Toimii paremmin kuin 100 Buranaa”

Samoin taiteen ja kulttuurin työllistävä vaikutus.

”Yksi merkittävä vientikohde vientivetoisessa maassamme.”

”Erilaiset tapahtumat ovat tärkeä osa pienten kuntien elinvoimaa.”

”..käsityöläisten ja taiteen tekijöiden tuotteet ja tuotannot”

”Merkittävä työllistäjä.”

Myös ympäristön ja arkkitehtuurin esteettinen merkitys oli mainittuna joissakin vastauksissa.

”Myös silmä lepää.”

”Esim. kulttuuripäivinä pääsee rauhoittumaan Suomen luontomaisemiin ja näkemään hyvin tehtyjä taiteita Suomen luonnosta ja muista vanhoista rakennuksista.”

Useampi vastaaja kommentoi sitä, miten korona-aika on havahduttanut taide- ja kulttuuripalvelujen tärkeyteen osana sosiaalista elämää. Useampi vastaaja kertoi kulttuurin kuluttamisen olevan myös ystävyyttä ylläpitävää. Striimaukset ja TV eivät ole auttaneet livetapahtumien kokemuksellisuuteen ja kohtaamisten nälkään. Etenkin korona-aikana taiteen ja kulttuurin tuomaa iloa ja kokemuksia on kaivattu.

”Usein myös tapaan ystäviä taiteen ja kulttuurin merkeissä”

”Yhteiset hetket perheen ja ystävien kanssa ovat tärkeitä. Illanvietto keikoilla tai teatterissa ystävien kanssa tai perheen yhteiset hetket erilaisissa ulkokohteissa tai vaikka elokuvissa tuovat arkeen energiaa.”

”Ystäviä, elämyksiä, jaksamisen siemenet vaikeinakin aikoina, uuden oppimista, asioiden kehittämistä, rauhaa ja voimaa.”

”Taide tuo iloa ja on keino käsitellä omaa minuutta ja ympäröivää maailmaa sekä tekijän että katsojan näkökulmasta. Kulttuuri toimii samoin. Rauhoittaa, voimaannuttaa, ilahduttaa ja koskettaa.”

Taidealoista musiikki nousi vastauksissa eniten.

”Musiikki on universaali kieli”

”Käytännössä taide ja kulttuuri on pitänyt minut hengissä. Nuorempana koin elämän todella raskaaksi ja ilman musiikkia olisin todennäköisesti tehnyt itselleni jotain todella radikaalia, jonka vuoksi teen kaikkeni sen eteen, jotta kaikilla olisi taiteen ja kulttuurin kautta mahdollisuus voida hyvin.”

”Kouvolaan pitäisi saada Hevi/Rock tapahtumia.”

Isot teemat kuten ihmisyys, empatia ja tulevaisuususko nousivat joissakin vastauksissa esiin.

”Kulttuuri ja taide auttavat muistuttamaan mitä on olla ihminen, ja että yksilön kokema ahdistus ja kaipuu ovat yleisinhimillisiä tunteita. Hidas kulttuuri maadoittaa.”

”Mahdollisuuksia asettua toisen ihmisen asemaan. Pidän taidetta ja kulttuuria tärkeänä osana sivistysperintöämme, josta tahdon oppia mahdollisimman paljon.”

”Parhaimmillaan luovat uskoa koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.”

”Summa summarum, kunta, joka luo rikkaan kulttuuripohjan alueelle ja mahdollistaa sen laajan toiminnan – on kunta, joka kasvaa, kukoistaa ja vahvistuu.”

Yhteenvetona voisi sanoa, että jos kulttuurikymppiin vastanneet ehdokkaat ovat omien kuntiensa valituiksi tulleiden joukossa, löytyy sekä Kymenlaakson että Etelä-Karjalan kuntien valtuustoista taiteen ja kulttuurin puolestapuhujia. Yksi taide- ja kulttuurialan ikuisuushaaste taitaa olla se, miten eri tavalla me ymmärrämme taiteen ja kulttuurin käsitteen. Osalle kansaa nämä ovat jotain ’kallista, elitististä, jotain — joka kiinnostaa vain kourallista porukkaa’, osalle tiivis osa elämää, osa arkea, elämäntapaa, kotiseutua, harrastuksia, työtä.

Jo pelkästään sana kulttuuri on käsitettävissä hyvin monella tavalla. Wikipedian mukaan se on yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus. Tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kulttuuri on erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä. Kulttuuri on myös kokoelma asenteita, arvoja, tavoitteita ja käytäntöjä. Kulttuuria on myös se historiasta kumpuava tietämys, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Jokainen meistä on pala kulttuuria.

Kulttuurikymppikyselyyn tuli 143 vastausta. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kaikista ehdokkaista tämä oli vähän reilu 7 %. Herää kysymys, tavoittiko kysely ehdokkaita mahdollisimman kattavasti ja laajasti, vai vastasivatko lähinnä vain ne henkilöt, jotka kokevat taiteen ja kulttuurin omakseen? Jos ihmisellä on kokemusta taiteen ja kulttuurin vaikutuksista omalle hyvinvoinnille tai maailman ymmärtämisen lisääjänä, ymmärretään sen tärkeys ja halutaan asiaa edistää muidenkin hyväksi. Jos taas kiinnostus ja kokemuksellisuus puuttuu, onko niin, että asia on helppo sivuuttaa?

Perusolettamus on, että yhteisiä asioita päätettäessä päätökset perustuvat tietoon. Pahin kiistakapula lienee aina raha. Kun jaettavaa rahaa on vähän, tarvitaan aina vain enemmän monialaista yhteistyötä. Tutkitusti sekä taide- ja kulttuuritoiminnalla että liikunnalla on vahva yhteys kaikenikäisten ihmisten parempaan terveyteen, psyykkiseen hyvinvointiin sekä elämänlaatuun. Lopulta nämä toiminnat säästävät sitä peräänkuulutettua rahaakin, parhaimmissa tapauksissa tuoden sitä jopa lisää.

Isoin yhteinen haastaja on koronakriisi. Kriisin jälkeen tarvitsemme entistä enemmän henkistä pääomaa, yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä – iloa ja elämänhalua. Näiden ollessa kunnossa, pyörii myös työllisyys, kilpailukyky ja talous. Myös uudistettu kuntien kulttuurilaki painottaa tätä monialaista yhteistyötä. Laki vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa sekä perustelee kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna. Kunnan asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan ja sitä koskevan päätöksenteon valmisteluun.

Kunnan tai kaupungin koosta riippumatta taide- ja kulttuurikenttä on hyvin moninainen. Toimijoiden kirjo ja tulonmuodostuksen tapa on laaja. On valtionosuutta saavia kulttuurilaitoksia, tuettuja tai rahoitusta hakevia yhdistystoimijoita, yrittäjiä, osuuskuntia sekä freelance taiteilijoita. Täysipäiväisten ammattitaiteilijoiden lisäksi moni tekee taidetta sivutoimisesti, jolloin vain osuus tuloista muodostuu kulttuuri- ja taidetoiminnasta. Moninaisella kentällä rahoituspohja (ja näin ollen myös toimijoiden vastuu) on myös moninainen.

Etenkin pienissä kunnissa maakunnallisten yhteistoimijoiden merkitys kasvaa. Esimerkiksi lasten ja nuorten taide- ja kulttuuritoiminnoissa moni vastaaja kiitteli maakunnallisten lastenkulttuuriverkostojen Lakun ja Metkun olemassaoloa. Samoin pienten kuntien kulttuuriaktiivisuus saattaa olla hyvin pitkälti kiinni yhdenkin yksilön aktiivisesta työpanoksesta, toimii tämä henkilö sitten kunnan organisaatiossa tai vapaaehtoisena. Yhdenkin asialleen omistautuneen henkilön innostus tarttuu usein muihinkin. Ikävä kyllä usein voi käydä myös niin, että innostuneinkin yksilö väsyy. Toinen harmillinen seikka on se, että pienten kuntien osalta taide- ja kulttuuriasioita hoitaa usein yksi henkilö esim. vain muutamalla prosentilla työnkuvastaan. Panostus taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksiin jää väkisinkin pieneksi. Juuri näistä syistä kulttuurin kehittämistehtävät ovat kullanarvoisia.

Uudistetun kulttuurilain myötä Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut kuntien kulttuuritoimintaa kehittämistehtävillä, joilla vahvistetaan edellytyksiä vaikuttavalle ja tasa-arvoa turvaavalle kuntien kulttuuritoiminnan toteuttamiselle. Ensimmäistä kertaa kehittämistehtävärahoituksia jaettaessa viidestä kaksi myönnettiin Kaakkois-Suomeen vuosiksi 2020-21. Tehtävien ytimessä on alueellisuuden lisäksi yhteistyön kehittäminen.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen eli kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille on alueellinen kehittämistehtävä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kunnissa. Kehittämistehtävä toteutuu kahden vuoden aikana ajalla 1.1.2020 – 31.12.2021. Päätavoite on kehittää luovan alan, taiteen ja kulttuurin yhteistoimintaa ja toimintamalleja, jotta kuntalaisille tuotettavat kulttuuripalvelut ja muu toiminta vahvistavat asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta.

Kaakon taide on Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa toimivien visuaalisten taiteiden ammattilaisten alueellinen kattojärjestö. Kaakon taiteen kehittämistehtävä keskittyy luomaan edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle Etelä-Karjalan kunnissa.

Kulttuurikymppi oli osa kehittämistehtäviä. Iso Kiitos kaikille vastanneille! Toivotamme teille malttia ja viisautta sekä avarakatseisuutta nähdä taiteen ja kulttuurin monialaisuus ja mahdollisuudet omassa kunnassa tai kaupungissa. Yhteistyökin vaatii yhteyshenkilöt!

Hyvää kesää toivottaa Kulttuurikympin työryhmä 

Verkkolehti Taidetutka nostaa esiin taiteen ja kulttuurin uusia rajapintoja, esittelee kiinnostavia toimijoita, tekoja ja ilmiöitä ja syventää keskustelua taiteen merkityksistä. Tuorein numero käsittelee taidetta ja kulttuuria kunnissa. Numerossa mukana artikkelit Poweria kulttuuriin: kunta, yritys ja yhdistykset yhteistyössä Luumäen mallissa ja Kotkan laillisesta graffitiseinästä Kuinka seinäunelmasta tuli unelmaseinä?

Taiteen ja kulttuurin tuottajille suunnatun kyselyn 57 vastaajasta 55 olisi kiinnostunut jakamaan itse tuottamaansa kulttuurisisältöä yhteisöllisessä digitaalisessa palvelukanavassa korvausta vastaan. Toisaalta kyselyssä nousi myös esiin, että erilaisia myynti- ja markkinointikanavia on paljon, mutta erottuminen tai maksavien asiakkaiden löytäminen on hankalaa.

Taiteen ja kulttuurin jakopalvelun markkinakartoitus

Diglio on kehitteillä oleva taiteen ja kulttuurin jakopalvelu. Jari Kinnusen tavoitteena on luoda siitä monimuotoinen, helppokäyttöinen ja reilu kulttuurin jakopalvelu, joka tuo yhteen kulttuurin tuottajat ja sisällöstä maksavan yleisö. Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen kehittämistehtävä toteutti yhdessä Jarin kanssa pienen markkinakartoituksen. Sen avulla pyrittiin selvittämään taide- ja kulttuurialojen tilannetta liittyen sisältöjen jakamiseen sekä kiinnostusta ja tarvetta tämänkaltaiselle palvelulle. Kysely tehtiin Forms-lomakkeella ja siihen vastatiin anonyymisti. Kysely oli auki kaksi viikkoa ajalla 2.–17.3. ja sitä jaettiin verkostojen kautta, sidosryhmille ja Facebookissa. Vastauksia saatiin yhteensä 57 kappaletta.

Kulttuuri- ja taidealalle suunnatun kyselyn vastaajien joukossa oli eniten kuvataiteen ja näyttämötaiteen (molempia 11 vastausta) sekä musiikin (10 kpl) edustajia. Lähes 60 % vastaajista toimi valitsemallaan alalla sivutoimisesti. Yli puolet työskenteli yksin. Yli puolella vastaajista (33 kpl) vain 25 % tuloista syntyi taidetta tai kulttuuria tuottamalla. Vain 7 vastaajalla osuus tuloista oli 100 %, mikä on vastaajista alle 12 %. Tulojaan korkeana piti vain 1 vastaaja. Noin 3/5 piti tulojaan matalana, loput riittävänä. Taiteen tai kulttuurin osuus tuloista vaihteli taiteenlajien sisällä.

Käytössä olevat myynti- ja markkinointikanavat ja niiden toimivuus

Suurin osa vastaajista käytti useampaa kanavaa tuottamansa sisällön myynnissä. 10 vastaajaa oli valinnut vain yhden kanavan (joko omat kontaktit ja työhuone tai jokin somekanavista tai muu), ei vastanneita oli 3 kpl. Vähän yli puolet käytti kolmea tai useampaa myyntikanavaa. Eniten mainintoja saivat Facebook sekä oma työhuone ja omat kontaktit ja Instagram (38, 36 ja 27 vastausta). Kolme vähiten mainintoja saivat Twitter, muu sosiaalisen median kanavat tai galleriat. Muina myyntikanavina mainittiin esim. puskaradio, verkostot, suorat kontaktoinnit, sähköpostit, Youtube, perinteinen media, myynti keikkojen yhteydessä, verkkokaupat, julisteet, taidelainaamo, ilmaiset näyttelytilat, puhelin, välitystoiminta, apurahat.

Myyntikanavien lisäksi kysyttiin markkinointikanavista tuotetun taiteen ja kulttuurin myynnin edistämiseksi. Eniten mainintoja saivat Facebook ja Instagram (48 ja 33 kpl), vähiten radio, Twitter ja TV (8, 4 ja 0 mainintaa). Alle puolet mainitsi kolme tai useamman markkinointikanavan. Vastaajista yhdeksällä oli käytössä vain 1 kanava, joko Facebook, Instagram tai jokin muu. 3 vastaajaa jätti tyhjäksi, joista kaksi samoja kuin edellisessä kysymyksessä. Muina markkinointikanavina mainittiin mm. postituslista, kaupungin viestintä, kasvotusten tai puhelimitse, verkostot, kotivisut, ohjelmatoimistot, näkyvyys mediassa.

Nämä jutut myydään verkostossa, viraalimarkkinoinnin avulla. Ala on villi. Kuka vain voi olla taiteilija ja taiteen soveltaja.

Kaikki tarvitaan, jotta edes jotain saa myydyksi – tilanne on erittäin heikko. Käytössä ovat jakelualustat, verkostot, omat jakelulistat, sähköposti, kohtaamiset, ilmoitusmyynti, muu markkinointimateriaali, viestintä…

Markkinointi- ja myyntikanavien määrittely tai niiden käyttö saattaa monella vastaajalla limittyä. Kommenttien pikaisen arvion perustella noin viidesosan mielestä myyntikanavat eivät toimineet kovin hyvin tai eivät tavoittaneet tarpeeksi tai myynti on hankalaa. Markkinointikanavien toimivuus vaihteli myös – joidenkin mielestä valittu kanava toimi hyvin, mutta hieman enemmän oli vastaajia, jotka suhtautuivat pessimistisemmin. Toisaalta osin syynä myös kiinnostuksen tai osaamisen puute markkinoida. Muutama huomautti, että sosiaalinen media tuo näkyvyyttä, mutta ei myyntiä.

Hyvin satunnaisesti toimii. Parhaiten toimii puskapuhelin, eli ne, jotka ovat jo nähneet ja kokeneet, markkinoivat esitystä seuraavalle. Tämä vähän liian hidas tapa. Puhelimitse markkinoimme ja myymme mahdollisille tuleville asiakkaillemme.

Pari vastaajaa mainitsi Facebookin ennakoimattomat ja vaikeasti ennustettavat algoritmit. Sosiaalisen median palveluiden taustalla toimivat näkyvyyden ja suosittelutoimintojen periaatteet vaikuttavat siihen, millaiseen sisältöön törmäämme somessa. Jos some tyrkyttää käyttäjille vain sitä, mistä tämä jo pitää, voi se vaikuttaa valinnanvaran kaventumiseen ja viedä taiteelta eräs sen tehtävistä, eli mahdollisuus yllättää sekä herättää uusia ajatuksia ja tunteita. Jos somen suuryritykset pelaavat massojen käyttäytymismalleilla, keräävät dataa ja pyrkivät vaikuttamaan, yhdenmukaistuuko maku ja mieltymykset? Entä vaikuttaako tämä vuorostaan tuotettavaan taiteeseen, jos eloonjäämiskamppailussa näkyvyydestä ja ansaintamahdollisuuksista vastataan valtavirran toiveisiin?

Kenen vastuu?

Kaikki kyselyn vastaajat olivat sitä mieltä, että maksullisessa palvelussa julkaistavan sisällön omistusoikeus pitäisi olla sisällön tuottajalla tai tekijällä – hyvin ymmärrettävää. Mutta melkein puolet (26 hlö) vastasi, että vastuu sisällöstä tulisi olla julkaisualustalla!

Tämä onkin tärkeä kysymys sekä moraalis-oikeudellisesti että myös resursseihin liittyen. Tarvitseeko julkaisualustan palkata monta moderaattoria tarkistamaan kaikki sisältö? Eikö jokaisella ihmisellä ole vastuu sanoistaan ja tekemisistään? Sananvapauden lisäksi tulee esimerkiksi huomioida mahdolliset kunnianloukkausasiat, tekijänoikeudet, sisällön ikärajasuositukset sekä muu loukkaava tai rikolliseksi tulkittava sisältö.

Vastaajista 25 henkilöä oli valmis jakamaan ilmaiseksi tuottamaansa taide- ja kulttuurisisältöä digitaalisessa muodossa, 32 maksua vastaan. Enemmistä vastaajista (47 kpl) olikin jo jakanut tuottamaansa sisältöä ilmaiseksi. Melkein kaikki vastaajista olivat siis kiinnostuneita jakamaan tuottamaansa sisältöä digitaalisessa palvelussa maksua vastaan, vain kaksi vastasi kieltävästi. Sisällöistä maksaminen ei kuitenkaan välttämättä ole aivan yksinkertaista, kuten eräät kommentoivat:

Korvauksen on oltava riittävä, kaikki kulttuurisisältö ei taivu sellaisenaan digitaalisella alustalla jaettavaksi. Korvauksessa tulee huomioida paitsi sisällön tuottaminen, myös sen muotoilu ja muut luvanvaraiset asiat.

Taitelija voisi itse vaikuttaa esityksensä hinnoitteluun. Voisi olla myös mahdollisuus ns. vapaaehtoiseen maksuun tavallisen lipunmyynnin lisäksi.

Palvelussa riittää kehitettävää

Miten luoda uudesta palvelusta oikeasti toimiva, selkeä ja käyttäjille mieluisa? On huomioitava tekijänoikeuskysymykset ja kanavan pysyvyys. Eräs vastaaja ehdotti yhteistyötä esimerkiksi taiteilijajärjestön kanssa.

Jakelukanavan kehittäminen vaatii kokonaisuuden hahmottamista sekä markkinointiviestinnän eri kanavien kokoamista sekä tukea viestin muotoiluun.

Tarpeet eri taidelajeilla ja eri tuotannoilla ovat hyvin erilaiset. Lisähaasteen tuo jakelukanavalle myös taiteen ja kulttuurin kohderyhmien ikärakenne. Mutta kaikkia avauksia digitaaliseen suuntaan siirryttäessä tarvitaan!

Eräässä kommentissa huomautettiin, että eri tuotekategoriat tulisi olla hyvin eroteltuja ja lisäksi mahdollistaa tekijöiden auktorisointi. Olisiko palvelu pelkästään ammattitaiteilijoille, vai voisiko kuka tahansa julkaista omaa sisältöä? Tämä liippaa taas viimeaikaista mediakeskustelua taiteilijuudesta ja pandemian synnyttämistä jokamiestaiteilijoista.

Korostaisin ammattilaisten ja harrastelijoiden eroa. Harrastelijoille näkyvyys on jo palkinto, ammattilaisten tuottama materiaali on puolestaan määritetty tariffein mitä siitä tulisi korvata.

Muutamissa vastauksissa nousi esiin, että erilaisia jakelukanavia on jo tarpeeksi. Näkyvyyden saanti ja erottuminen on hankalaa, samoin myynti ja ostavien asiakkaiden löytäminen. Parin harvan kohdalla tuli vastaan myös kielteinen suhtautuminen myyntiin ja taiteen kaupallisuuteen. Tosin vapaaehtoistyötä tekevän tai organisaatiossa työskentelevän tavoitteena ei olekaan voiton tekeminen tai taiteen myynti.

En usko, että kulttuuriala kaipaa lisää jakelukanavia vaan maksavia asiakkaita. Taiteilijan pitää olla esillä kymmenissä palveluissa. Näiden päivittämiseen ja ylläpitämiseen menee valtavasti aikaa. Itse panostan vain muutamaan ja luovuin jopa omista nettisivuistani. Olen siellä missä asiakkaat jo ovat.

Noin 70 % vastaajista olikin sitä mieltä, että vuorovaikutus sisällön tuottajan ja kuluttajan välillä on tärkeää ja uskoi että se vaikuttaa motivaatioon seurata taiteilijaa.

Artisteista voisi olla esittelyvideoita, ”orkesteri/yhtye tutuksi” -osoita, jossa kuluttaja pääsisi lähelle esiintyjää.

Arvostan live tilaisuuksia. Olisin mieluummin jarruttamassa kehitystä, joka vie yleisön kauas esiintyjästä. En iloitse tästä kehityksestä.

Monessa vastauksessa nousi esiin inhimillisyys – myynnissä ja markkinoinnissa oli tärkeää omat kontaktit ja työhuone sekä muiden ihmisten suositukset ja puskaradio. Tämä on myös huomioitava digitaalisen jakokanavan kehittelyssä. Toisaalta miten estää palvelun muuttuminen pelkästään suosituimpien tekijöiden tai tykkäyksiin perustuvaksi areenaksi? Suosituimpia ja katsotuimpia on helppo seurata ja napata päältä näkyvimmät – koska ajatellaan, että ne ovat myös parhaimmistoa. Olisi turvattava sisältöjen monimuotoisuus ja moninaisuus sekä helppous löytää juuri niitä omaan itseen vaikutuksen tekeviä helmiä.

Kirjoittaja

Laura Lehtinen, TKI-asiantuntija

Valtakunnallisen Leikkipäivä-viikon (19.-25.4.2021) kunniaksi tehty blogi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirille.

Teen kirjaa. Kirja on DRAAMALEIKKI eli arjen leikkiä teatterin keinoin. Olen tehnyt – tai siis jättänyt tekemättä – tätä kirjaa jo seitsemän vuotta. Sisuunnuin taas ja päätin, että kirja valmistuu siihen hetkeen, kun täytän 50. Siihen on nyt vuosi aikaa.

Sain vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahastolta tähän kirjaan apurahan. Tästä olen kiitollinen edelleen. Kiitos SKR! Apurahalla syntyi kirjan runko ja kuvitus. Kuvituksen teki taitava ystäväni Päivi Pöyhölä Lappeenrannasta. Kuvitus on ihana! Nyt ihana kuvitus tarvitsisi sen valmiin kirjan ympärilleen.

Minua hävettää asiat, joita en saa valmiiksi asti tehtyä. Osaan kyllä soimata itseäni keskeneräisistä ja roikkuvista hommista, mutta en tarttua niihin. Siksi tämä blogikirjoitus. Ongelmat ja haasteet eivät tykkää päivänvalosta. Ja jos Draamaleikki blogihetken ansaitsee – se on totta kai valtakunnallinen Leikkipäivä.

Teatteri – ja etenkin sen osallistava ja soveltava käyttö on ollut itselleni se kaikista rakkain leikkikenttä jo nuoruudesta alkaen. Lapsena olin (kuulemma) ujo – eli teatteria enemmän vei mukanaan piirtäminen. Viihdyin yksin ja piirsin.

Nuoruudessa alkoi teatteritoiminta viedä mennessään. Päiväkirjassani vuodelta 1989 lukee ”elämäni mahtavimmat päivät” eli 18.1. ja 19.1.1989, jolloin peräkkäisinä päivinä oli Scorpions Helsingin jäähallissa ja seuraavana iltana Kuusankosken Teatterin nuorisoryhmän ensi-ilta.

Tämän jälkeen on elämään tullut paljon muitakin mahtavia päiviä. Se kaikista parhain päivä oli joulukuussa 2003, kun minusta tuli Äiti.

Lapset. Minä Fanitan Teitä. Olen fanittanut aina – ja nyt kun se omakin pieni poika on melkein aikuinen, myös kaipaan teidän seuraanne. Ollakseni rehellinen; aikuiset ovat hyvin usein paljon tylsempiä kuin Te. Aikuiset eivät ole niin hyviä leikkimään kuin Te. Aikuiset muun muassa hyvin harvoin ymmärtävät ison tyhjän tilan ympärijuoksemisen mahdollisuuksia tai sitä, miten seikkailu syntyy juuri siitä tunteesta, että on paikassa missä ei saisi (aikuisten mielestä) olla.

Ensimmäinen Lasten Teatteritapahtuma järjestettiin Kuusankoskella vuonna 1988. Nuorena teatterinharrastajana oli siis onni kasvaa yhdessä tapahtuman kanssa. Ehdin nähdä, työskennellä ja olla mukana tämän mahtavan festivaalin äärellä noin 25 vuotta. Kaikki vuodet kiteytyvät yhteen rakkaaseen muistoon. Lasten nauru. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että se on parhainta mitä elämässä olla voi.

Lapset. Naurakaa ja leikkikää jatkossakin. Käykää teatterissa ja lukekaa kivoja kirjoja. Jutelkaa kavereiden ja aikuisten kanssa näytelmien ja kirjojen henkilöistä. Kuka on suosikkisi ja miksi? Kuka muistuttaa sinua itseäsi eniten? Entä jotakuta tuttuasi? Kuka haluaisit olla ja miksi? Millainen olisi oma seikkailumaasi? Voisiko olohuoneen matto muuttua valtamereksi ja miten pahvilaatikosta tulee merirosvolaiva? Millaisen roolimerkin tarvitsee Kapteeni?

Aikuiset miettivät kuumeisesti, miten näihin kysymyksiin vastataan oikein. Mutta Te Lapset tiedätte. Minäkin tiedän, koska Te olette opettaneet sen minulle. Leikin avulla. Leikin avulla näihin kysymyksiin vastataan, koska leikissä ei ole oikeaa eikä väärää, leikissä ei ole pakkoakaan. Leikissä kaikki on mahdollista! Ei siis ihan pikkujuttu. Onneksi tälle isolle ja tärkeälle asialle on oma teemaviikko ja teemapäivä!

Piia Kleimola
teatteri- ja draamatoimija
projektipäällikkö
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen

PS. Sitten kun olen vielä enemmän mummo kuin mitä jo olen – aion olla vapaaehtoinen lukumummi. Minä luen lapsille hauskoja kirjoja. Sellaisia, joiden avulla saisin taas kuulla sitä maailman parasta naurua. Toivottavasti luen silloin myös tätä Draamaleikkikirjaa.

#Leikkipäivä2021 #leikkiviikko #eloailoa #xamk #luovaxamk #labfinland #okmfi #mllkaakkoissuomenpiiri

Kestävä kehitys ja taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen opetusta, joka tapahtuu koulun ulkopuolella. Opetus noudattaa tiettyjä opetussuunnitelmia. Vuoden 2017 opetussuunnitelmaan sisältyivät taiteenaloina arkkitehtuuri, kuvataide, käsityöt, mediataide, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide. Taiteen perusopetus mahdollistaa itseilmaisun ja edistää valmiuksia hakeutua taidealojen koulutukseen.

Taiteen perusopetus huomioi myös kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö (OKKA-säätiö) on kehittänyt oppilaitoksille kestävän kehityksen sertifiointijärjestelmän. Taiteen perusopetukseen liittyvät kestävyysindikaattorit kehitettiin Kestävä taiteen perusopetus -hankkeessa. Indikaattorien avulla taiteen perusopetusta tarjoavat oppilaitokset voivat arvioida toimintaansa kestävyyden näkökulmasta.

Kestävän kehityksen kriteerit kattavat ympäristönäkökulman lisäksi sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden, esimerkiksi hyvinvoinnin, syrjäytymisen ehkäisyn ja kulttuuriperinnön. Arvioinnin osa-alueina ovat opetus, toimintakulttuuri ja johtaminen. Käytössä olevia indikaattoreita ovat mm. kestävyystaitojen oppiminen (taiteenalojen tuomat mahdollisuudet), oppilaitoksen ympäristövastuu (hankinnat, arki) ja henkilöstön osaaminen (globaali näkökulma, ekososiaalinen sivistys).

Opetuksen sisällöissä kulttuurinen kestävyys sisältää esim. kulttuuriperinnön säilyttämisen ja tapojen vaalimisen sekä monikulttuurisuuden. Ihmisarvoiseen, kohtuulliseen, merkitykselliseen ja maapallon kantokyvyn huomioivaan elämäntapaan tähtäävä ekososiaalinen sivistys on keskeinen osa sisältöjä.

Kestävä taidekasvatus edistää myös kulttuurista osallisuutta ja kokemuksia vaikuttamisesta taiteen tekemisen kautta. Kulttuurin kautta maailman merkitykset avautuvat lapsille ja nuorille uudella tavalla. Taidekasvatus edistää itsetunnon kehittymistä, sosiaalista osallisuutta ja kuulumisen tunteita, sekä välittämistä ja vastuullisuutta yhteiskunnallisella tasolla.

“Taidekasvatus tarjoaa mahdollisuuden kaikenikäisten oppijoiden ajattelun avartamiseen, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelemiseen, uusien merkitysten rakentamiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tämän ajattelun tiivistämme kestävyyskriteereiksi, joiden avulla taiteen perusopetuksen oppilaitokset voivat arvioida toimintaansa sekä tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteita.”  (TPO-liitto, 9.)

Taidekasvatuksen kautta on mahdollista muuttaa vakiintuneita ajatustapoja kohti ympäristölle ja ihmisille kestävää merkityksellistä elämää. Taiteen perusopetus tarjoaa paikan kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen sekä taitojen ja minän kehittämisen kohti vastuullista, hyvinvoivaa ja aktiivista ihmisyksilöä.

Kirjoittanut

Laura Lehtinen
TKI-asiantuntija
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Lähteet

Indikaattori 1: Opetuksen tavoitteet. Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi. Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö sr. Saatavissa: https://koulujaymparisto.fi/tukea-kestavan-kehityksen-tyohon/indikaattoreiden-arvioinnin-tukisivusto/taiteen-perusopetus/indikaattori-1-opetuksen-tavoitteet/ [Viitattu 1.3.2021].

Indikaattori 2: Opetuksen sisällöt. Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi. Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö sr. Saatavissa: https://koulujaymparisto.fi/tukea-kestavan-kehityksen-tyohon/indikaattoreiden-arvioinnin-tukisivusto/taiteen-perusopetus/indikaattori-2-opetuksen-sisallot/ [Viitattu 1.3.2021].

Kestävän kehityksen sertifiointi. Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi. Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö sr. Saatavissa: https://koulujaymparisto.fi/kestavan-kehityksen-sertifiointi/ [Viitattu 1.3.2021].

OKKA-säätiö ja TPO-liitto. Luodaan yhdessä kestävä TPO. Hyvän huomisen harrastus. Verkkosivusto. https://kestavatpo.blogspot.com/ [Viitattu 26.8.2020].

Opetushallitus 2021. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Saatavissa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/taiteen-perusopetuksen-opetussuunnitelman-perusteet [Viitattu 1.3.2021].

TPO-liitto s.a. Vuosikertomus 2019. Saatavissa: https://docplayer.fi/190091447-Tpo-liitto-vuosikertomus.html [Viitattu 1.3.2021].

Koronapandemia on hankaloittanut kaikenikäisten harrastustoimintaa. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla harrastuksen keskeytyminen lisää riskiä lopettaa harrastus kokonaan. Harrastaminen tukee tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä, vähentää ja ehkäisee syrjäytymistä sekä edistää yhdenvertaisuutta.  Haanpään (2019) mukaan harrastamattomuus on nuorten kohdalla yksi suuri syrjäytymiskehityksen riskitekijä. Etänä toteuttavat harrastukset eivät välttämättä tavoita lapsia ja nuoria. Lapsen ohjatun harrastuksen keskeytyessä harrastamisen omaehtoinen jatkaminen voi sysätä kohtuutonta vastuuta vanhemmille. Mistä löytää uutta mielekästä tekemistä lapsen arkeen? Vanhemmille saattaa kasautua paineita järjestää lapselle korvaavaa aktiviteettia harrastuksen tilalle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoivat helmikuun alussa ohjeen lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä, rajoittamisesta ja keskeyttämisestä valtioneuvoston asettamilla eri epidemiatasoilla. Koronatilanne elää joka päivä, ja uutiset ovat huolestuttavia erityisesti Uudellamaalla. Alueelliset suositukset ja rajoitukset riippuvat kunkin maakunnan epidemian vaiheesta. Etelä-Karjala on jo pitkään ollut kiihtymisvaiheessa, Kymenlaakso on palannut takaisin kiihtymisvaiheeseen leviämisvaiheen jälkeen.

Etelä-Karjalassakin harrastukset ovat hankaloituneet. Esimerkiksi hiihtokilpailuja ei ole järjestetty, vaikka kerrankin saatiin hienot talviset olosuhteet ulkoilmatapahtumille. Kilpailut motivoivat harjoittelemaan, ja pitkittynyt koronatilanne voikin uhata harrastuksen jatkamista. Monet harrastukset kuitenkin ovat jatkuneet opettajien ja valmentajien motivaation, sinnikkyyden ja vastuullisen toiminnan mahdollistamana. Imatralla esimerkiksi tanssitaan ja Taipalsaarella harrastetaan salibandya ja partiota. Myös nuori pianisti on voinut aloittaa harrastuksen etäopetuksessa.

Imatralla tanssitaan koronarajoituksista huolimatta

Tanssistudio Jami on tanssioppilaitos, joka järjestää tanssitaiteen yleistä ja laajaa perusopetusta sekä edistää eri taiteenalojen välistä yhteistyötä Imatralla ja lähikunnissa. Tanssistudio Jamin tanssinopettaja Sari Arokivi on erikoistunut lasten ja nuorten opetukseen. Korona on vaikuttanut opetukseen konkreettisesti siten, että yli 12-vuotiaiden ryhmissä oppilaat käyttävät maskeja kaikissa harjoituksissa, Sari kertoo. Suuri opetustila mahdollistaa turvavälien noudattamisen hyvin myös nuorempien, alle 12 -vuotiaiden ryhmissä.

Lasten vanhempien tulee poistua harrastustiloista heti oman lapsensa tuotuaan, eli he eivät saa olla harjoitusten aikana samoissa tiloissa. Ryhmäkokoja rajoitettiin jo viime syyskauden alkaessa kymmeneen tanssijaan/ryhmä, ja maskit otettiin käyttöön syyskuusta alkaen. Opettajat suunnittelevat ja rytmittävät harjoitukset siten, että maskeissa tanssiminen ja turvavälien noudattaminen mahdollistuu.

Lapset ja nuoret eivät ole valittaneet maskien käyttämisestä tai muistakaan koronarajoituksista. Heille maskitanssi on jo ”normaalia”, eli käytäntöön on totuttu hyvin. Valituksia maskinkäytön hankaluudesta tulee ennemminkin aikuisilta, Sari Arokivi kertoo.

Harrastajamäärät laskeneet koronan vuoksi

Tanssin harrastajamääriin koronalla on ollut selvästi vaikutusta, Sari Arokivi kertoo. Harrastajien määrä putosi edelliseen lukukauteen nähden 20 prosenttia, eli kesän aikana lapsia ja nuoria jäi pois merkittävä joukko. Myös vanhempi -lapsi -tanssiryhmissä erityisesti 3-vuotiaiden ryhmä on kutistunut huomattavasti koronapandemian aikana.

Oppilaita Jamissa on ollut noin 500. Sari Arokivi pelkää, että kokonainen ikäluokka tanssinharrastajia saatetaan menettää, koska harrastusta on vaikea aloittaa vanhempana. Erityisesti riskissä on alakouluikäisten tanssiharrastuksensa keskeyttäjien tai kokonaan aloittamatta jättäneiden joukko.

Näin suuren harrastajamäärän poisjäännillä on todennäköisesti myös merkittävää taloudellista vaikutusta tanssinopetustoimintaan. Jokainen harrastaja on tärkeä tanssinopetustoiminnan jatkumiselle Imatralla.

Itsenäinen etäopiskelu hankalaa – moni nuori jätti tanssimisen

Yhdeksäsluokkalainen Hilma Härkönen (kuvassa oikealla) ja lukion ykkösluokkalainen Titta Peltonen ovat molemmat harrastaneet tanssia yli kymmenen vuotta. Titta on aloittanut tanssimisen satubaletissa nelivuotiaana, ja Hilma esikouluikäisenä. Titan lähitulevaisuuden tavoitteena on suorittaa tanssin perusopetuksen laaja oppimäärä. Hilma on hakemassa Helsinkiin Kallion ilmaisutaidon lukioon, jossa voi opiskella tanssia monipuolisesti.

Kumpikin nuori osallistuu monipuolisesti eri tanssilajien tunneille; baletti, nykytanssi ja commercial jazz on ohjelmassa molemmilla, ja Hilmalla lisäksi breakdance, jazz sekä erikoiskoulutusryhmä Jamiset. Vaikka tanssitunteja on useana päivänä viikossa, ei tanssiharrastus häiritse vaan päinvastoin tasapainottaa kummankin nuoren arkea.

Tanssitunneilla kaikkien tanssijoiden on käytettävä kasvomaskia. Titta ja Hilma kertovat tottuneensa hyvin maskin käyttöön tanssiessa, vaikka se aiheuttaakin hengästymistä. Opettajat ovat huomioineet tämän harjoituksissa hyvin. Korona-altistumisen mahdollisuus tanssitunneilla ei pelota nuoria. Koronavarovaisuus on jo osa normaalia arkea, vaikka Hilma kertookin huolen olevan koko ajan ”takaraivossa” muistuttamassa esim. turvaväleistä.

Viime keväänä koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana tanssitunnit olivat tauolla. Keskeytysaikana Titan ryhmästä lopetti useita nuoria tanssiharrastuksensa kokonaan, eikä enää palannut. Tauon aikana tanssia opeteltiin itsenäisesti videoiden kautta, mikä oli outoa ja haastavaa. Joillakin taas oli ehkä ollut jo syksystä lähtien motivoitumisongelmia, jolloin tuntien keskeytyessä oli helppoa jättää harrastus. Titalle lepotauko toi kuitenkin vain lisää intoa. Edellisenä syksynä hänen motivaationsa oli ollut vähän kadoksissa. Kevään tauko teki hänelle vain hyvää, ja innostus tanssimiseen on taas vahvaa.

Yhteisö ja ihmiset tärkeitä nuorten harrastamisessa

Hilma koki kevään poikkeustilan aikaisen tauon vaikeaksi, mutta sai kuitenkin pidettyä motivaatiota yllä kokeilemalla eri tapoja ylläpitää itsenäisesti harrastusta. Hän kävi seuraamassa opettajien tuottamien etävideoiden lisäksi eri studioiden ja tanssijoiden Instagram-livejä, ja sai niistä uusia ideoita. Tanssimisessa iso innostava osa ovat kuitenkin ihmiset, ja se että pääsee tekemään yhdessä muiden kanssa, Hilma kertoo. ”Etätanssimisessa” jäi tämä merkittävä motivaatiota ylläpitävä osa pois.

Normaalisti Tanssistudio Jamissa pidetään kevätnäytös, joka kestää koko viikonlopun ajan. Viime kevään näytös siirtyi syksylle ja toteutui pienimuotoisemmin ja rajatummin. Keväällä olisi ollut myös tanssikilpailu, joka siirrettiin syksyyn ja saatiin onneksi järjestettyä. Korona on siis tuottanut tanssinopetuksessa monia uudelleen järjestelyjä ja organisointia.

Tartuntariskit on minimoitu partiossa ja salibandyssa

Taipalsaarelaiset reippaat veljekset 10-vuotias Eemi ja 11-vuotias Onni ovat voineet jatkaa partio- ja salibandyharrastustaan koronasta huolimatta. Pojat harrastavat salibandyn sijaan myös jalkapalloa kesäkaudella. Viime keväänä poikkeustilan aikana harrastukset keskeytyivät, mutta saivat jatkua sen jälkeen. Kesällä jalkapalloharrastus ja -pelit toteutuivat melko normaalisti. Kukaan heidän kavereistaan ei ole lopettanut koronan aikana harrastamista. Heitä valmentava Miikka-isä kertoo, että kesällä ja syksyllä joitakin pelaajia jäi pois peleistä, joita käytiin muiden paikkakuntien joukkueita vastaan. Koronan vuoksi vanhemmat halusivat välttää kontakteja ja tartuntariskejä.

Tänä talvena pelit ovat olleet kokonaan tauolla koronarajoitusten vuoksi. Harjoituksia käydään kuitenkin sisätiloissa melko normaalisti. Salibandyliitosta tulee valmentajille jatkuvasti päivitettyjä ohjeita ja tietoa koronarajoituksista.

Partioon korona on vaikuttanut siten, että kaikki toiminta tapahtuu nyt ulkona. Eemi kertoo suorittaneensa partiossa liikuntamerkkiin kuuluvia taitoja. Viime kesän suuri partiotapahtuma sekä leirit peruuntuivat, mutta muuten toiminta ja kokoontumiset ovat jatkuneet kuten ennenkin. Jos partiolaiset saisivat toimia myös sisällä, voisivat he vaikka leipoa ja suorittaa leipomismerkkiä. Ensi kesän 2021 piirileirin toivotaan toteutuvan normaalisti.

Onni on juuri aloittanut myös pianonsoitto -harrastuksen. Soittotunnit toteutuvat etänä Zoom-yhteyden välityksellä.

Tuetaan lasten ja nuorten harrastamista – nyt ja tulevaisuudessa

Ikäluokkien pienentyessä monipuolisen harrastustoiminnan tarjoaminen tulee olemaan haasteiden edessä. Jos harrastajat vielä lopettavat ja katoavat koronaepidemian aikana, saattavat tarjotut harrastusmahdollisuudet kaventua. Toiveissa on, että mahdollisimman moni nuori haluaisi ja voisi jatkaa harrastamista, kun se taas joskus on mahdollista.

Tällä hetkellä lapset ja nuoret ovat hyvin eriarvoisia harrastusosallisuudessa Suomen eri maakunnissa. Miten voisimme tukea ja ylläpitää kaikkien lapsen ja nuoren motivaatiota harrastamiseen yli korona-ajan? Miten voimme estää kokonaisia ikäluokkia jäämästä vaille harrastuksen mukanaan tuomaa osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia? Harrastamisen tukeminen on tulevaisuusinvestointi, joka kannattaa.

Hatunnosto kaikille opettajille, ohjaajille, valmentajille ja vapaaehtoisille, jotka jaksavat haasteista ja hankaluuksista huolimatta järjestää lapsille ja nuorille turvallista harrastustoimintaa tänä haasteellisena aikana!

Kirjoittaja:
Sanna-Leena Mikkonen, LAB ammattikorkeakoulun osatoteutuksen projektipäällikkö
Eloa ja Iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Lähteet:

Haanpää Leena 2019. Harrastustakuu: Yhdenvertaisuuden asialla. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisu 147.

OKM:n ja THL:n ohje lasten ja nuorten harrastustoiminnan (ml. taiteen perusopetus) järjestämisestä, rajoittamisesta ja keskeyttämisestä valtioneuvoston periaatepäätöksen 26.1.2021 mukaisilla epidemiatasoilla. Julkaistu 2.2.2021.

Tanssistudio Jamin kotisivut

Yle 1.12.2020. Leviämisvaiheessa olevaan Kymenlaaksoon uusia rajoituksia.

Plääh, lakitekstiä! Ketä kiinnostaa? Lain kuntien kulttuuritoiminnasta tulisi kiinnostaa kaikkia, sillä se velvoittaa kuntia tarjoamaan palveluita, jotka vaikuttavat asukkaidensa hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Uudistunut laki, kavereiden kesken kuntien kulttuurilaki, tuli voimaan vuonna 2019. Kunnan kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jolla kunta edistää kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä.

No entä jos kulttuurikaan ei paljon kiinnosta, sellainen elitistinen hörhöjen homma, joka vie veronmaksajien rahat! Kyllä, kulttuuria usein tuetaan julkisin varoin, mutta niin kannattaakin. Kulttuurin ja taiteen positiivisista vaikutuksista hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen on WHO:n raportissa 130 sivua todistusaineistoa. Taidetoimintaan osallistuminen ja kulttuurin kokeminen voi esimerkiksi auttaa lujittamaan sosiaalista yhteenkuuluvaisuutta, lievittämään stressiä ja ahdistusta, vahvistamaan itsetuntemusta, edistää sairauksista toipumista ja vahvistaa lasten kehitystä.

Mitä se laki sitten oikeastaan käskee?

Kunnan asukkaana voit olla joko käyttäjä, tekijä tai harrastaja – ja kaikissa näissä rooleissa sinua tuetaan! Olet vähintään kulttuurin ja taiteen kokija (vähemmän fiinisti ilmaistuna kuluttaja).

Laki pyrkii tukemaan mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen ja edistämään väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista, vahvistamaan hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin ja luomaan edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle. Lähtökohtina ovat demokratia, asukaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Kulttuurin yhdenvertainen saatavuus ja monipuolinen käyttö ovat avainasioita.

Miten jaloa! Eikö alkanut jo kiinnostaa? No mutta – kuka tästä kaikesta on vastuussa? Ilouutinen, sillä ensisijaisesti kunta, jonka asukas olet! Kunnan tehtävänä on järjestää kulttuuritoimintaa. Olet kuntalainen, jolla on oikeus kulttuuripalveluihin. Ole ylpeästi kuntalainen!

Ja mihin se laki sitten ulottuu?

Mitä se “kulttuuri” sitten on? Se ei ole pelkästään teatteria ja oopperaa, vaan ilmenee arkisemminkin, kuvataiteena toimistossa, kirjoitustyöpajana kuntoutuksessa, paikallismuseon askartelutapahtumana ja ilmaiskonserttina puistossa. Mutta eikö siitä kulttuurista huolehdi jo kirjastot, teatterit ja museot ja muut laitokset? Ostakoot ne liput, joita se kiinnostaa! Oikeastaan kulttuurin voi määritellä todella laajastikin. Se on kaikkialla arjessa vastaantuleva inhimillisten toimintojen ilmentymä, eikä sen siten tule rajoittua yhteen toimialaan. Lain velvoittamana kunnassa tulee tehdä yhteistyötä eri toimialojen välillä. Tämä koskee yhteistyötä niin kuntien, viranomaisten ja maakunnan sekä kulttuuri- ja taidealan ja muiden toimialojen toimijoiden kanssa.

Jos olet taiteen ja kulttuurin ammattilainen, laki hyödyttää sinuakin. Se velvoittaa kuntia luomaan edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle ja edistämään kulttuurin ja taiteen harrastamista ja tarjoamaan mahdollisuuksia tavoitteelliseen taide- ja kulttuurikasvatukseen. Vireä harrastus- ja kasvatustoiminta tarkoittaa, että jonkun osaavan ammattilaisen täytyy tuottaa sisältöä kyseisiin toimintoihin.

Muinaisaikojen kummastelijoita ja museoiden ystäviä ilahduttaa, että laki velvoittaa edistämään kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja käyttöä sekä paikallista identiteettiä tukevaa ja kehittävää toimintaa. Kulttuuriperintö on läsnä myös maisemissa ja rakennuksissa, ja on osa paikallisidentiteetin rakentumista. Nämä ovat eri tärkeitä paikkaan kuulumisen ja hyvinvoinnin kannalta – ja kaikkein tulisi löytää paikkansa, ja paikkojen se oma ainutlaatuinen identiteettinsä!

Laki velvoittaa kuntia edistämään kulttuuria ja taidetta osana asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa. Taide ja kulttuuri voi oikeasti edistää terveyttä ja luoda hyvää koko yhteisöön – ja pienentää terveysmenoja. Kulttuurin tuoma lisäarvo ja luovan talouden aineeton merkityksenanto voivat toimia alueellisina vetovoimatekijöinä ja lisätä myös liiketoimintamahdollisuuksia sekä aineellista hyvinvointia.

Eikä tässä vielä kaikki! Kunnan tulee edistää kulttuurista vuorovaikutusta ja kansainvälistä toimintaa (ikkunat auki maailmalle siis) ja toteuttaa muita kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä toimia. Uusi kulttuurilaki toi kulttuurin mukaan myös TEAviisariin. THL:n ylläpitämä TEAviisari on työkalu terveydenedistämisaktiivisuuden seurantaan. Sen avulla kunnat voivat paremmin suunnitella ja arvioida omaa toimintaansa ja päätöksentekoa.

Miten tämä kaikki toteutettaisiin?

No niin! Kaikkea tätä se laki velvoittaisi, aikamoiset vaatimukset! Toki kuntien on huomioitava paikalliset olosuhteet ja voimavarat sekä eri väestöryhmien tarpeet. Eli kukin kunta kykynsä mukaan parhaaseen pyrkien ja eniten tarvitseville kohdentaen? Kunnat toimivat resurssiensa ja kykyjensä puitteissa, mutta niitä rajoja on pyrittävä murtamaan ja ylittämään. Toiminta ei välttämättä vaadi suuria resursseja, vaan uutta ajattelua. Monialainen yhteistyö esimerkiksi museon ja kirjaston sekä asumispalveluyksikön välillä, osaamisen jakaminen ja kekseliäisyys auttavat jo pitkälle.

Nyt ovat asukkaat riemuissaan, mutta kuntajohto kauhuissaan. Velvoittavuus painaa ja tarvitsevia on monia. Ei hätää, kunnat eivät ole tyystin yksin ja apua on saatavilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö toimivaltaisena ministeriönä ja muut viranomaiset kuten Museovirasto, Taike ja ELY luovat edellytyksiä kuntien kulttuuritoiminnalle. Opetus- ja kulttuuriministeriö taas voi osoittaa hakemuksesta kunnalle tai muulle toimijalle kehittämistehtävän, jolla luodaan edellytyksiä kuntien kulttuuritoiminnalle. Lisäksi kunnassa tapahtuvalle kulttuuritoiminnalle voidaan myöntää valtionavustusta, on toiminnan toteuttajana sitten kunta, yhteisö tai säätiö.

Paitsi että! Eikö kukaan kuuntele kuntalaisia? Ylhäältäpäin vain syötetään kulttuuria ymmärtämättömille, niinkö? Ei oikeastaan, sillä kuntalaisia olisi kuunneltava, sillä he ovat sekä osallisia että loppukäyttäjiä ja tietävät tarpeensa parhaiten. Kunnan asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan ja sitä koskevan päätöksenteon valmisteluun. Osallistumisen oikeudesta säädetään kuntalaissakin.

Kaksikielisissä kunnissa ja saamelaisten kotiseutualueilla on huomioitava näiden väestöryhmien tarpeet samanlaisten perusteiden mukaan. Toiminnan järjestämisessä on huomioitava myös paikalliset kieliryhmät.

Lakien vaikuttavuus?

Ja jotta tämä ei jäisi vain pieneksi puuhasteluksi ja mutu-tuntumiksi, kunnan tulee arvioida kulttuuritoiminnan toteutumista osana kuntastrategiansa arviointia ja osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Nämä tulokset ovat julkisia, joten jokainen kuntalainen voi halutessaan tutustua, miten asiassa on onnistuttu – ja halutessaan pyrkiä vaikuttamaan asiaan kuntalaisena.

Lisäksi tämä laki liittyy koko Suomen lainsäädännölliseen kokonaisuuteen, joka pohjimmiltaan pyrkii takaamaan kansalaisten ja yhteiskunnan välisen yhdessäelon sekä vastuiden ja velvollisuuksien toteutumisen. Lait voivat toki olla tulkinnanvaraisia, eikä toiminta aina läheskään ulotu lain ihanteiden tasolle. Kulttuurilakiin limittyvät mm. seuraavat lait: yleisistä kirjastoista annettu laki, taiteen perusopetuksesta annettu laki, museolaki, teatteri- ja orkesterilaki, ja vapaasta sivistystyöstä annettu laki, kuntalaki, terveydenhuoltolaki. Näillä laeilla on varmasti kivaa keskenänsä niiden vaaliessamme kansakuntamme sivistystä!

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen on nimenomaan kulttuurilaissakin mainittu, Opetus- ja kulttuuriministeriön osoittama kehittämistehtävä, joka luo edellytyksiä kuntien kulttuuritoiminnalle. Tällä tuetaan kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistä ja edistetään sen toteutumista yhdessä kuntien eri toimialojen edustajien, päättäjien ja kuntalaisten kesken. Iloitaan siis tästä laista, kehittämistehtävästä ja elävöitetään tämä laki toiminnaksi ja hyvinvoinniksi!

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019 löytyy täältä.

Kirjoittanut

Laura Lehtinen

TKI-asiantuntija, Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Mitä ja miksi muistamme, mitä siitä kollektiivisesti näytämme?

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen -kehitystehtävän joulukuun teemana on historia ja muisti. Teemaan liittyvä artikkeli Menneisyyden merkitykset maisemissa – muutos ja muistaminen on julkaistu Xamkin verkkolehti Nextissä. Käy lukemassa juttu tämän linkin takaa! Ja Facebook-sivulta löytyy puolestaan paikallishistorian henkilöitä ja tarinoita esittelevä joulukalenteri.

Hyvää joulun aikaa kaikille!

Laura Lehtinen

TKI-asiantuntija

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Päiväni murmelina elokuvassa Bill Murrayn näyttelemä päähenkilö Phil Connors herää joka aamu samaan päivään amerikkalaisessa pikkukaupungissa, jossa hän on televisiouutisryhmänsä kanssa tekemässä juttua kaupungin vuosittaisesta murmelipäivästä. Kaikki tapahtumat alkavat toistua päivä päivältä samanlaisina. Vain Connorsin omat reaktiot tapahtumiin muuttuvat päivien myötä. Aloitin Eloa ja iloa kehittämistehtävän projektipäällikkönä 1.2.2020. Koronan rajoittaessa kohtaamisia on tehtävän toteutus tarkoittanut maaliskuusta tähän hetkeen etätyötä. Kun arjen miljöö pysyy melko lailla koko ajan samana kotitoimistona, on olo hetkittäin hyvin samankaltainen kuin murmeli -elokuvan roolihenkilö Connorssilla. Marraskuinen aamu tuntuu hyvin samanlaiselta kuin maaliskuinen.

Tästä huolimatta Eloa ja iloa kehittämistehtävän tiimoilla on tapahtunut paljon!

Uudistettuun kuntien kulttuuritoimintalakiin pohjautuva OKM-rahoitteinen Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen kehittämistehtävä keskittyy luovan alan, taiteen ja kulttuurin yhteistoimintaan ja toimintamalleihin, jotta kuntalaisille tuotettavat kulttuuripalvelut ja muu toiminta vahvistavat asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Kehittämistehtävän ytimessä on työpaja- ja verkostotyö. Elon ja ilon ohella toinen alueellinen kehittämistehtävä Kaakkois-Suomessa on Kaakon taiteella. Kaakon taiteen kehittämistehtävä keskittyy kulttuurilain mukaisesti luomaan edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle Etelä-Karjalan kunnissa. Kehittämistehtävät tekevät tiivistä yhteistyötä.

Eloa ja iloa tehtävässä ei ole tarkoitus perustaa uusia verkostoja, vaan enemminkin vahvistaa jo olemassa olevien synergiaa, tiedonkulkua ja monialaista yhteistyötä kulttuurilain seitsemännen pykälän mukaisesti; ”Kulttuurilain tavoitteiden edistämiseksi ja kunnan tehtävien toteuttamiseksi kunnassa tulee tehdä yhteistyötä kunnan eri toimialojen välillä. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet ja voimavarat huomioon ottaen edistää kulttuurilain tavoitteiden ja tehtävien mukaista toimintaa yhteistyössä muiden kuntien, viranomaisten ja maakunnan sekä kulttuuri- ja taidealan ja muiden toimialojen toimijoiden kanssa.”

Monialainen verkostotyö toimii tietokoneen välityksellä hyvin.

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksia edistää terveyttä ja hyvinvointia. Kulttuurihyvinvointi on ilmiönä laaja toiminnan, kouluttamisen, kehittämisen ja tutkimuksen muodostama kokonaisuus. Kulttuurihyvinvoinnin toteuttamisessa korostuu taide- ja kulttuuritoimijoiden ammattimainen ja pitkäjänteinen yhteistyö muiden toimialojen kanssa. Valtakunnallinen yhteyspiste Taikusydän kokoaa toimijoita verkkotapaamisiin säännöllisesti. Taikusydämen alueverkostot toimivat sekä Kymenlaaksossa että Etelä-Karjalassa. Näiden kahden alueverkoston yhteinen etätapaaminen on luvassa 2.12.2020 klo 18-20. Teamslinkin saa allekirjoittaneelta. Illan aikana kuullaan mm. Itä-Suomen yhteisen kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiön Etelä-Karjalan aluekoordinaattori Mona Taipaletta.

Molemmissa maakunnissa toimii omanlaisiaan kulttuuritoimijoiden ryhmiä – tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Kymenlaakson kulttuuritoimijoiden ryhmässä kuullaan säännöllisesti kuntien kuulumisia sekä muita ajankohtaisia asioita mm. Maakuntaliitolta, Cursorilta ja Taikelta. Etelä-Karjalassa toimii Etelä-Karjalan liitosta käsin ohjattu vastaava kulttuurityöryhmä. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Luovien alojen verkostossa on toimijoita molemmista maakunnista. Kymenlaaksossa lasten ja nuorten kulttuurin äärellä toimii Koppa, joka on Kotkan Lasten kulttuurikeskuksen koordinoima alueellinen verkosto. Etelä-Karjalassa vastaavaa työtä tekee Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku. Sekä Kymsoten että Eksoten hytetyössä on mukana myös taide- ja kulttuuriväkeä. Kymenlaakson alueellista hyvinvointikertomusta on tukemassa ja täydentämässä omalta osaltaan myös Kymenlaakson kulttuurihyvinvointisuunnitelma (www.kymsote.fi/alueellinen-hyvinvointikertomus) Lisäksi Yhes enemmän! eli Kymen-Karjalan sosiaali- ja terveysturva ry:n järjestötyö on avannut uusia monialaisia yhteistyömahdollisuuksia mm. taiteilijoiden ja sote-alan järjestöjen yhteistyöhön.

Eloa ja iloa kehittämistehtävässä on toteutettu ’johtovartti’ nimellä kulkevia etävierailuja Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kuntien johtoryhmiin. Johtovartin sisältö koostuu kulttuurilain uusien näkökulmien lisäksi kulttuurin TEA-viisarista. THL keräsi kuntien tietoja terveyttä edistävästä kulttuuritoiminnasta ensimmäisen kerran keväällä 2019. Kaksivuotiskauden jälkeen tietojen päivitys on luvassa kevään 2021 aikana. Tutkimuskoordinaattori Niina Saukko THL:sta pitää tammikuussa 2021 Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kulttuurin TEA-viisareista vastaaville kuntatoimijoille webinaarin tietojenkirjaamistyön tueksi. Aiheesta on valmistumassa myös opinnäytetyö.

Marraskuun aikana Eloa iloa on järjestänyt taide- ja kulttuuritoimintamallien avoimia yhteiskehittely -verkkotyöpajoja. Työpajojen päätavoite on kehittää luovan alan, taiteen ja kulttuurin yhteistoimintaa ja toimintamalleja, jotta kuntalaisille tuotettavat kulttuuripalvelut ja muu toiminta vahvistavat asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Työpajoissa on keskitytty eri päivinä eri kohderyhmiin. Näiden yhteiskehittelyjen pohjalta toimintamalleja pilotoidaan kevään 2021 aikana molemmissa maakunnissa. Kuntalaiskyselyjen pohjalta pilotointien pääpainotus on kulttuurisessa vanhustyössä.

Eloa ja iloa kehittämistehtävä on kuluneen syksyn aikana julkaissut kaksi julkaisua. 100 leikkiä on Eloa ja iloa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry:n yhteistyö. Toinen jo valmistunut julkaisu on Kuvataiteilija, palvelumuotoilija Saija Koposen kirjoittama ’Taiteilijan ja tilaajatahon välinen vuorovaikutus: Opas taiteilijalle’ Molemmat julkaisut voi ladata osoitteesta www.xamk.fi/eloajailoa Painetut versiot voi tilata allekirjoittaneelta. Ruokolahtelaisen kulttuuri-, ohjelma-, tapahtuma- ja luontopalveluja tarjoavan CreativeKaiku Ky:n Virve Niiranen on kirjoittanut Tapahtumajärjestäjän oppaan, jonka Eloa ja iloa on tuottanut yhdessä Kaakon taiteen kehittämistehtävän kanssa. Tapahtumajärjestäjän opas on tarkoitettu erilaisten ja erikokoisten tapahtumien järjestäjille avuksi organisointiin ja lupakäytänteisiin. Oppaan kohderyhmänä ovat erityisesti tapahtumia järjestävät yhdistysten edustajat sekä yksityiset toimijat. Opas julkaistaan joulukuussa 2020.

Kehittämistehtävä etenee, vaikka olo murmelimainen olisikin!

Piia Kleimola

Projektipäällikkö

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – XAMK

www.xamk.fi/eloajailoa

Mikä merkitys kulttuurilla tai luovuudella on kuntien vetovoimaisuudelle? Maineelle tai pitovoimalle? Miten tapahtumat tai taiteellinen toiminta elähdyttävät, rikastuttavat ja houkuttelevat osallistumaan?

Tästä aiheesta kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja webinaarissa Kulttuurin vetovoima – kulttuurielämä tulevaisuuden kunnassa 1.10.2020. Asiantuntija Timo Aro (Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI) avasi puheenvuorossaan kulttuurin merkitystä osana veto-, pito- ja lumovoimaa.

Elinvoima kuvaa alueen kasvun osatekijöitä ja menestystä. Vetovoima kuvaa, kuinka houkutteleva ulkopuolisten näkökulmasta. Pitovoima liittyy sisäpuolisten – asukkaiden ja alueella toimivien – tyytyväisyyteen. Lumovoima taas on jotain erottuvaa ja ainutlaatuista, elämyksiä tai WAU-efektejä. Kulttuurin osuus saattaa jäädä epämääräiseksi, mutta se omalta osaltaan vaikuttaa veto- ja pitovoiman muodostumiseen ja lumovoiman syntymiseen. (Aro 2020.) Kulttuuri itsessään liittyy ennen kaikkea “pehmeisiin vetovoimatekijöihin”, mihin sisältyvät myös mm. tapahtumat, alueen ilmapiiri, identiteetti, kaupungin tarina ja historia (Aro 2016).

Kulttuuri voi tarkoittaa asukkaalle viihtymisen ja harrastusten lisäksi työtä ja ansaintamahdollisuuksia. Kulttuuri osana arkea voi lisätä viihtymistä, hyvinvointia ja elämän mielekkyyttä. Kustavin kunnassa on aktiivista ja kunnianhimoista sirkustoimintaa, jota webinaarissa esitteli ArtTeatron toiminnanjohtaja Pauliina Räsänen. Ulkopaikkakuntalaisille teatteri, konsertit, näyttelyt, tapahtumat ja elämykset ovat houkutteleva syy vierailla – ja tuoda oheistuloja – tietylle paikkakunnalle. Hotel Mathildedalin toimitusjohtaja Krista Gustafsson kertoi Mathildedalin ruukkialueesta, joka on kasvanut houkuttelevaksi hyvinvointi- ja matkailupalveluiden keskukseksi tavoitteellisen kehittämistyön tuloksena.

Esimerkiksi seutukaupunkien (seudun ja talousalueen keskukset, joiden ympärillä työssäkäynti- ja asiointialue) vetovoimaisuutta tutkittaessa kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut nousivat kärkinelikkoon kahdestatoista tekijästä. Seutukaupunkien imagotyössä tärkeitä ovat erottuvuus, ilmapiiri ja kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut. (Laamanen & Kultanen 2019, 6, 44, 52.)

Toisaalta mitä kulttuurilla kussakin tilanteessa tarkoitetaan? Taiteen eri lajeja (kuvataide, teatteri, musiikki, kuvanveisto jne.), tapahtumia vai kaikkea inhimillisen toiminnan ilmenemismuotoja ruokakulttuurista perinteisiin? Kulttuurin käsite on laaja ja tapauskohtainen korkeakulttuurista kahvilassa käymisen kulttuuriin. Tässä kirjoituksessa kulttuurilla tarkoitetaan laajasti luovien alojen eri ilmenemismuotoja, tapahtumia ja kulttuuripalveluita.

Viime vuosikymmenen aikana Suomen eri alueet ovat eriytyneet ja erilaistuneet muuttoliikkeen ja yhteiskunnallisten muutosten myötä. Väestö vanhenee, työikäisten määrä vähenee. Asutus keskittyy yhä voimakkaammin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Alueiden välinen kilpailu resursseista, osaajista, näkyvyydestä on kiristynyt. Polarisaation aikana on toisten todellisuuksien ymmärtäminen vaikeampaa, mutta Aron mukaan juuri tässä taiteen ja kulttuurin merkitys yhteen kokoavana ja liittävänä voimana korostuu. (Aro 2020.)

Asuinpaikkaa ei välttämättä enää tarvitse valita työn sijaintipaikan mukaan, liikkuminen on helpompaa ja etätyö yleistynyt. Nyt koronan aikana kulttuuri ja siihen liittyvät tapahtumat verkkoon. Mitä väliä siis on enää paikoilla tai paikkakunnan tarjoamilla kulttuurimahdollisuuksilla? Peruspalvelut voi hankkia omasta kunnasta, kulttuurin jostain muualta?

Korona on lisännyt muuttoa pois kaupungeista väljemmille alueille (Harju 2020). Toisaalta “maaseutusimulaattoriksi” kuvattu koronan tuoma poikkeustila saattaa tulevaisuudessa lisätä kaupunkiasumisen vetovoimaa näyttämällä, mistä nyt jäädään paitsi – kaupunkeihin ihmisiä ovat vetäneet tapahtumat, kulttuuri, mahdollisuudet, sosiaalinen yhteisö (Hämäläinen & Soininvaara, 2020). Riippumatta siitä, missä ihmiset asuvat, ovat he kuitenkin jonkinlaisten kulttuuripalveluiden vaikutuspiirissä.

Alueiden menestys on kiinni monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Taistelussa näkyvyydestä korostuvat nimenomaan kulttuuri, taide, elämykset ja tapahtumat (Timo Aro, 2020.). Luova hulluus ja erikoisuus ovat hyviä keinoja erottautua, kuten Timo Aron esimerkissä itseironisen synkistelevä Puolanka vuosittaisine pessimismikarnevaaleineen. Asenne siis ratkaisee, mutta myös pysyminen omana itsenään on tärkeää. Jos kulttuuri osallistuu paikkojen maineen rakentamiseen, voisiko kulttuurin kautta taistella myös alueeseen liitettyjä negatiivisia ennakkoluuloja vastaan? Synkästä voi tehdä säkenöivää, säkenöintiä on mahdollista kirkastaa.

Tunteilla on merkitystä. Tunnevetovoima on paikan kyky houkutella takaisin sellaisia, joilla on paikkaan tunneside ja paikkaan liittyviä muistoja. Henkinen side kotiseutuihin tai opiskelupaikkakuntaan ja kytkökset ihmisiin saattavat muodostua vahvaksi vaikuttimeksi. Näihin identiteetti- tai sydäntekijöihin sisältyvät mm. kulttuuri, historia, kieli ja tavat. (Aro 2017; Aro 2020.) Toisaalta, suomalaisten väitetään unohtaneen tunteet, vaikka ne ohjaavat päätöksentekoa merkittävästi ja aktivoivat toimintaan (Nykänen 2020). Tunteet toimivat usein tiedostamattomalla tasolla, hyvän puolesta ja pahaa vastaan. Olemmeko piilotuntevia, paikkasuuntautuneita, tunneturvapaikan hakijoita? Ja taiteella ja kulttuurilla on voima herättää tunteita – ja siten mahdollisuus auttaa positiivisen tunnesiteen ja mielikuvien muodostumisessa.

Myös pitovoima – kuten asukkaiden tyytyväisyys, viihtyminen ja kokemus yhteisöllisyydestä – on tärkeää paikkojen elinvoimaisuudelle. Myös ilmapiirin ja henkisen ilmaston merkitys on oleellista. Kulttuurin ja tapahtumien keinoin voidaan rakentaa alueellista identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. (Aro 2017; Aro 2020.) Esimerkiksi historian esiintuomisella, kulttuuriympäristöjen vaalimisella ja perinteiden ylläpitämisellä ja tapahtumilla voidaan vahvistaa identiteettejä ja paikkaan asukkaiden kuulumisen tunteita. Kulttuurin voi esimerkiksi nähdä vaikuttavan koko kaupungin olemukseen julkisen taiteen, prosenttiperiaatteen soveltamisen tai rakennettuun ympäristöön panostamisen kautta. Kulttuurimyönteisessä ilmapiirissä voi syntyä vaihtelevaa, viihtyisää ja monikerroksellista ympäristöä, joka tarjoaa visuaalisia virikkeitä, kiinnostavia tiloja ja mukavia paikkoja.

Joillain paikoilla on lumovoimaa, joka herättää tunteita ja luo merkityksiä – taidetta, luontoa, kulttuuria, elämyksiä, tapahtumia (Aro 2020). Onko lumovoima luontaista vai luotua? Kuinka paljon siihen on mahdollista vaikuttaa? Esimerkiksi Sodankylän elokuvajuhlat on kasvanut legendaariseen maineeseen. Mistä koostuisi Kouvolan lumovoima? Tai Savitaipaleen?

Kymenlaaksossa toimii aktiivinen Luovien alojen verkosto. Luovaa taloutta ja luovien alojen kehittymismahdollisuuksia edistetään esimerkiksi Xamkin Luovien alojen tutkimusyksikön eri hankkeiden kautta. Luovassa taloudessa on kasvun ja ansaintamahdollisuuksien varaa uusien liiketoimintamallien ja yhteistyökuvioiden kautta. Taiteen ammattilaisten ja muiden alojen yhteistyö (viestintä, muotoilu, tarinankerronta yms), taidelähtöiset menetelmät osaksi hyvinvointia ja terveyden edistämistä (kuntouttava toiminta, työhyvinvointi, mielenterveyden edistäminen….), tapahtumat ja elämysteollisuus. Tämä on osaltaan juuri sitä kulttuuria ja taidetta, joka voi sekä lisätä asukkaiden hyvinvointia, harrastusmahdollisuuksia ja viihtyvyyttä (pitovoima!), tarjota työpaikkoja ja ansaintamahdollisuuksia (vetovoima!) sekä olla synnyttämässä jotain ainutlaatuista, houkuttelevaa, jota muualla ei ole (lumovoima!).

Kulttuurin tuotteet vastaavat osaltaan tarpeeseen tuntea, kokea eri tunteita ja käsitellä niitä. Kulttuuri ja taide mahdollistavat elämykset, positiiviset, ilahduttavat ja keskusteluttavat (sekä toisinaan järkyttävät ja ravistelevat) kokemukset, yhteisöllisyyden rakentamisen, vapaa-ajan viettotavat, yhdessä tekemisen yms. Kulttuuritapahtumat ja -tilat tarjoavat tekemistä ja kohtaamispaikkoja asukkaille, jotain mihin osallistua. Kulttuuripalvelut ja –toimijat mahdollistavat harrastamisen ja itse tekemisen. Lisäksi tämä kaikki työllistää useita ihmisiä, tarjoaa työtä, keikkaa ja ansaintamahdollisuuksia luovien alojen ammattilaisille, ennen kaikkea paikallisesti.

Kirjoittanut Laura Lehtinen, TKI-asiantuntija, Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Lähteet:

Aro, T. 2016. Kaupunkien kovat ja pehmeät vetovoimatekijät. Esitelmä 12.10.2016. Kaupunkisuunnitteluseminaari X, Oulu.

Aro, T. 2017. Miksi yhdet alueet ovat vetovoimaisempia kuin toiset? Blogikirjoitus 20.6.2017. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, verkkosivut.

Aro, T. 2020. Kulttuurin veto-, pito- ja lumovoima muuttuvassa toimintaympäristössä. Esitelmä 1.10.2020. Kulttuurin vetovoima – kulttuurielämä tulevaisuuden kunnassa –webinaari.

Harju, J. 2020. Kaupungin hohto katosi korona­epidemian myötä – Nuoren parin kerros­talo­asunto Kruunun­haassa vaihtui hirsi­taloon Yllästunturin juurella. Helsingin sanomat 6.9.2020, verkkolehti.

Hämäläinen, T. & Soininvaara, I. 2020. Koronavirus paljastaa kaupunkien idean ja lumovoiman. Blogikirjoitus 23.3.2020. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, verkkosivut.

Laamanen, E & Kultanen, H 2019. Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019. Seutukaupunkiverkosto, SEUTU-ohjelma, Etelä-Pohjanmaan liitto, Innolink. Raportti.

Nykänen, A-S. 2020. Päätöksenteossa ei saa unohtaa tunteita. Helsingin Sanomat 17.10.2020, verkkolehti.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen -kehittämistehtävässä on mukana 15 kuntaa Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta. Silmäilin läpi niiden hyvinvointikertomuksia ja vuosiraportteja selvittääkseni, miten kulttuuri on niissä huomioitu, ja miten kulttuuri nähdään osana kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä. Kaikkien kohdalla uusinta hyvinvointikertomusta ei ollut saatavilla verkossa. Kyseessä ei ole hyvinvointikertomusten syväanalyysi, vaan tässä kirjoituksessa peilataan erinäisiä esiinnousseita havaintoja ja huomioita.

Mikä on hyvinvointikertomus?

Hyvinvointikertomus on kuntien laatima, eri sektoreita ja hallinnonaloja koskeva asiakirja, joka toimii apuna strategian toteuttamisessa, toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä päätöksenteossa. Se sisältää raportin kuntalaisten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä työllisyysasteesta kirjastojen käyttömääriin, arvion hyvinvointiin tähtäävien toimenpiteiden toteutumisesta sekä suunnitelman kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä. Kuntien hyvinvointikertomukset toimivat kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen välineenä!

Asiakirja ei olekaan mikään turha lipare, vaan hyvinvointikertomuksen laatimiseen velvoittaa terveydenhuoltolaki. Laaja hyvinvointikertomus on laadittava kunnanvaltuustolle valtuustokausittain.  Sen tavoitteiden saavuttamista arvioidaan valtuustolle annettavissa vuosiraporteissa. Myös kuntalaki edellyttää asukkaiden hyvinvoinnin edistämistä. Oi kunnat ja lainsäädäntö, nuo asukkaistaan huolehtivat turvaa tuovat abstraktiot! Ei tee mieli alkaa anarkistiksi, ainakin jos suunnitelmat ja hyvät aikomukset konkretisoituvat hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäjiksi.

Selvästi kulttuuriin liittyen esiintyy hyvinvointikertomuksissa kunnista riippuen eri palveluita tarjoavia tahoja kuten kaupunginteatterit ja -orkesterit, kirjastot, museot, taiteen perusopetus, lasten ja nuorten kulttuurikasvatus, kansalaisopistot. Kansalaisopiston merkitys mainitaan harrastamisen lisäksi esimerkiksi sosiaalisen yhdessäolon mahdollistajana.

Mitä hyvinvointikertomuksissa sitten sanotaan?

Kulttuurin osuus terveyden ja hyvinvoinnin osatekijänä ilmenee kovin erilaisin painotuksin. Osalla se nähdään merkittävänä hyvinvoinnin edistämisessä, joillakin se jää maininnan asteelle. Kulttuurin osuus jää pintapuoliseksi etenkin pienempien kuntien kohdalla. Erään pienen kunnan kohdalla ei kulttuuripalveluista mainita erikseen kuin kirjasto. Hyvinvointikertomuksista käykin ilmi kuntien vaihtelevat resurssit kulttuuripalveluiden tarjoamiseen. Pienten kuntien kohdalla yhteistyö eri tahojen kanssa sekä vapaaehtoistoiminta korostuu. Esimerkiksi Miehikkälä ja Virolahti tekevät yhteistyötä, jossa Virolahti vastaa kaksikon sivistystoimesta, Miehikkälä sote-palveluista. Suuremmat kaupungit kuten Kotka ja Lappeenranta pystyvät museo-, teatteri- ja musiikkitoiminnallaan tarjoamaan asukkailleen monipuolisia palveluita sekä järjestämään monia, myös ilmaisia, tapahtumia.

Kokoa voi kompensoida asenteella. Pienistä kunnista Lemi ilahduttaa omaleimaiseksi kulttuuripitäjäksi profiloitumalla! Erityisesti musiikki nousee keskiöön virrenveisuusta metallimusiikkiin. Ja kyläyhdistys mm. ylläpitää Lemin Esko -perinnettä! Kansankulttuuria ja kulttuuriperintöä sekin.

Kulttuurihyvinvointi sijoittuu hyvinvointikertomuksissa ennen kaikkea osioon mielen hyvinvointi. Pyhtäällä kulttuuri nähdään ennemmin yhteisöllisyyden kuin mielenterveyden lisääjänä. Joissain hyvinvointikertomuksissa, esim. Luumäellä ja Imatralla, sijoittuu nuorten kulttuuriharrastusten tukeminen osaksi terveellisiä elämäntapoja. Älköömme päästäkö nuoria rettelöitsemään, vaan ohjatkaamme heitä kunnollisiin henkisluonteisiin ja itseilmaisullisiin luoviin harrasteisiin! Osassa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kulttuuripolkutoiminta taas on osa mielekästä vapaa-aikaa.

Kulttuuri jää hieman erilliseksi saarekkeeksi olemassa olevina kulttuuripalveluina. Eniten kulttuuri integroituu lasten ja nuorten elämään kulttuurikasvatukseen ja kulttuuripolkutoiminnan kautta, joka toteutuu Kymenlaaksossa kulttuurikasvatuksen KOPPA-verkoston ja Etelä-Karjalassa METKU-verkoston kautta. Silti esimerkiksi monesti lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisy hoidetaan sosiaalialan toimin – joihin toki saattaa käytännön toteutuksen tasolla sisältyä taidelähtöisiä menetelmiä.

Lisäksi kulttuurin määritelmä saattaa jäädä kapeaksi. Monet tapahtumat ovat itsessään tai sisältävät kulttuuria, vaikka sitä ei korosteta, tai kulttuurin osuus häivyttyy tapahtumaksi määrittelyn alle. Esimerkiksi Ruokolahdella on järjestetty Nuorten skeitti-tapahtuma sekä vanhusneuvoston ja oppilaiden järjestämä vanhojen koululaulujen yhteislaulutilaisuus palvelukeskuksessa, Rautjärvellä taas ikäihmisten Hyvinvointitiistait taiderasteineen ja yhteislauluineen.

Työikäisten ja ikäihmisten kohdalla monissa kunnissa prioriteettina on ennemmin liikunta, elämäntapaohjaus, yksinäisyyden vähentäminen, työkyvyn ylläpitäminen, masennuksen hoito ja päihteiden käytön vähentäminen. Esimerkiksi Imatralla työikäisten kohdalla mielen hyvinvoinnissa ei mainita kulttuuria lainkaan, ikäihmisten kohdalla yksinäisyyden ehkäisyyn pyritään piristäjätoiminnan ja ulkoilun kautta.

Ehkä työikäisten kohdalla erityisryhmiä ei huomioida ja kulttuuripalveluiden ajatellaan olevan saavutettavissa, tai ettei niitä erikseen tarvitse edistää. Työikäisten kohdalla palveluina mainitaan mm. Kaikukortti, museoiden kotouttamistyöpajat, kulttuurilaitosten yleisötyö, kansalaisopiston kurssit.

Ikäihmiselle tarjottavat ja palvelutaloihin tuotavat erilaiset kulttuuritapahtumat kuten orkesterivierailut ja sukupolvien kohtaamiset ovat hienoja toimenpiteitä. Jotenkin kulttuurin toivoisi näkyvän vahvemmin eri ryhmien luokse vietävinä palveluina ja merkittävänä elämän mielekkyyden lähteenä.

Kirjasto saa eniten mainintoja hyvinvointikertomuksissa. Monessa kunnassa kirjastotoimi on vireä lukuvinkkauksineen ja lukuneuvojan palveluineen. Kirjasto onkin suomalaisen sivistyksen perusta ja kaikkien saavutettavissa oleva palvelu! Vai onko? Kirjastoverkko on kattava ja monet kunnat kertovat lisänneensä omatoimiaikoja ja tarjoavansa digiopastusta, millä pyritään kirjastojen ja kirjallisuuden saavutettavuuteen ja kulutusmahdollisuuksien laajentamiseen. Nämä ovat hyviä keinoja, mutta ongelma monissa kunnissa on todellinen saavutettavuus ja erityisryhmien mahdollisuus osallistua. Samoin monien kulttuurilaitosten tarjoamat alennus- ja ilmaisliput eri ryhmille ovat tervetulleita kädenojennuksia osallistumiseen, mutta syrjään jäävien kohdalla ne eivät riitä. Alennuksista ja omatoimiajoista huolimatta fyysiset ja psyykkiset esteet vaikeuttavat osallistumista. Onneksi monessa kunnassa on jo luokse vietäviä ja erityisryhmille suunnattuja palveluita. Esimerkkinä näistä mahtavuuksista ovat Kotkan kirjakuriiri ja Vellamon lainalaukkutoiminta! Kirjakuriiri tuo kirjat kotiin, ikäihmisille suunnattu lainalaukku taas tuo historian lähelle ja mahdollistaa muistelun.

Suurimmissa kaupungeissa museotoiminta on vireää. Kouvolassa museo nähdään myös yhteisöllisyyden lisääjänä sekä kotiseutuidentiteettiä ja yhteisöllisyyttä vahvistavana. Museo tekee yhteistyötä koulujen kanssa, mutta valitettavasti vakituista museopedagogia ei ole. Museoiden yleisötyön kautta on mahdollista lisätä osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksia. Esimerkkejä yleisötyöstä Kotkan Vellamon ystävien järjestämä museokaveritoiminta, Vellamon Tietoherkkuluennot museossa ja striiminä Vellamon YouTube kanavalla, sekä muisteluhetket yhteistyössä muistiyhdistyksen kanssa.

Kulttuuriperinnön ja -ympäristöjen mahdollisuudet hyvinvoinnin edistämisessä ovat alihyödynnettyjä. Lemillä historia integroituu kiinnostavasti Salpalinjan pyöräilyreittiin osana terveellisiä elämäntapoja. Ympäriltä löytyvä kulttuuriperintö voi innostaa liikkumaan ja lähiretkeilyyn!

Monialaisesta yhteistyöstä näkyy innostavia merkkejä eri kulttuurilaitosten ja sektoreiden välillä. Esimerkiksi Lappeenrannassa on kehitetty Lukeva Lappeenranta -toimintamalli yhteistyössä perusopetuksen ja kirjaston kanssa, Lemin kirjastossa järjestetään nuorille peli-iltoja. Hamina painottaa vahvasti eri alojen yhteistyötä. Esimerkiksi erilaisia tapahtumia ja kulttuuripolkua rakennetaan yhdessä lasten ja nuorten, huoltajien ja kumppaneiden kanssa. 

Suuremmissa kaupungeissa orkesterien ja teatterien yleisötyö sekä yhteistyö eri tahojen kanssa on melko vireää. Esimerkkeinä Lappeenrannan kaupunginorkesterin, Saimaa Sinfoniettan ja Mikkelin kaupunginorkesterin yhteistyö sekä Kymi Sinfoniettan yhteiskonsertit musiikkiopiston kanssa, Kotkan Kaupunginteatterin ja nuorisoteatterin yhteistyö, teattereiden kulissikierrokset tai avoimet harjoitukset. Kulttuurilaitokset myös jalkautuvat, esimerkkeinä Kymi Sinfoniettan pop-up konsertit kauppakeskuksissa ja Kotkan nuorisoteatterin esitykset päiväkodeissa. Lisäksi eri tahoja törmäyttävää toimintaa ilmentävät Kotkan seudun musiikkiopiston ja musiikkikoulu Muskatin esitykset Vellamossa – ne lisäävät sekä esiintymismahdollisuuksia että monipuolistavat museokäyntiä!

Kohti uusia kertomuksia ja valtuustokautta
Monessa kunnassa kulttuuripalvelut ovat monipuolisia, toiminta aktiivista ja palvelut tavoittavat runsaasti kävijöitä. Kovin selvästi ei aina kuvata, miten toimet toteutetaan tai mikä on yhteys kulttuurin ja hyvinvoinnin välillä. Toki kertomusten lisäksi kunnilla on erillisiä toimenpideohjelmia tarkempaan toiminnan toteuttamiseen, esim. toimintaohjelmat nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.
Hyvinvointisuunnitelman toimenpiteiden toteutumista seurataan usein kvantitatiivisin arviointimittarein, kuten museoiden kävijämäärien avulla. Mittarit eivät toisaalta kerro mitään koetun hyvinvoinnin edistymisestä, elämänlaadun kohentumisesta tai yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksista – tai sitä, ovatko yleisölle avoinna olevat palvelut saavuttaneet heikommassa asemassa olevia.
Ehkä hyvinvointikertomukset ja vuosiraportit ovat lähtökohtaisesti luonteeltaan pintapuolisia, mutta olisi mukava nähdä kulttuuriin liittyvät toimenpiteet – esimerkiksi Nuorisoteatteri, museopedagogiikka tai vaikka taidelähtöisiä menetelmiä hyödyntävien työpajojen tarjoaminen – oikeasti keinona yksinäisyyden vähentämiseen tai syrjäytymisen ehkäisemiseen, päihteiden käytön vähentämiseen tai mahdollisuuksina tarjota mielekästä toimintaa ikäihmisille tai yksinäisille.
Soveltava taide ei siis näy, ainakaan vielä, hyvinvointikertomuksissa. Suuri muutos on käynnissä valtakunnan(kin) tasolla kulttuurihyvinvoinnin edistämisessä. Entistä enemmän tunnustetaan kulttuurin voima terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja etenkin ennaltaehkäisevässä työssä. Toivottavasti kulttuuri avautuu entistä enemmän osaksi kuntalaisten arkea ja tarjonta mahdollistaa matalan kynnyksen osallistumisen ja palveluiden saavutettavuuden.
Ja se, ettei kulttuuria erikseen mainittaisi, ei tarkoita, etteikö kulttuuri olisi jo perustavasti osa toimintaa tai tarjottavaa palvelua. Kulttuuri laajasti ymmärrettynä ilmenee monissa yhteistyökuvioissa, harrastuksina, käsitöinä, tapakulttuureina, muisteluhetkinä ja yhteislaulutilaisuuksina.
Hyvinvointikertomukset ovat oiva keino saada kokonaiskuva kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävistä toimenpiteistä. Kulttuuripalveluiden vahvempi mukaanotto ja integroiminen eri sektoreille edellyttää kulttuurin mahdollisuuksien näkemistä osana parempaa elämänlaatua, kaikkien osapuolten sitoutumista, uusia näkökulmia sekä monialaista yhteistyötä.
 
Laura Lehtinen
TKI-asiantuntija
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
 
LÄHTEET
Hamina, Kumppanuus- ja osallisuusohjelma 2019
https://www.hamina.fi/asukkaalle/wp-content/uploads/sites/12/2019/11/Haminan-Kumppanuus-ja-osallisuusohjelma-2019.pdf
Hamina, Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019
https://www.hamina.fi/asukkaalle/wp-content/uploads/sites/12/2019/12/Lasten-ja-nuorten-hyvinvointisuunnitelma.pdf
Imatra, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2020
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/5365243567
Kouvola, Kouvolan hyvinvointikertomus 2017-2020
https://www.kouvola.fi/wp-content/uploads/2019/03/Laaja-Hyvinvointikertomus-2017-2020.pdf https://www.kouvola.fi/wp-content/uploads/2019/03/Laaja-Hyvinvointikertomus-2017-2020.pdf
Kouvola, Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2019
https://www.kouvola.fi/wp-content/uploads/2019/04/Hyvivointikertomuksen-vuosiraportti-2019.pdf
Kotka, Kotkan kaupungin vuosittainen hyvinvointikertomus 2019 ja suunnitelma 2020 https://www.kotka.fi/wp-content/uploads/2020/08/Kotkan-kaupungin-vuosittainen-hyvinvointikertomus-2019-ja-suunnitelma-2020.pdf
Lappeenranta, Lappeenrannan kaupungin vuosittainen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma 2019–2020
https://kuntamfiles.saita.fi/kokoukset/lappeenranta/12/561/6021/view/157612
Lemi, Vuosittainen raportti https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/10497674145
Luumäki, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2021
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/518492517
Miehikkälä ja Virolahti, Elämän kulku Kaakon kaksikossa, Hyvinvointikertomus 2015, suunnitelma 2016-18
https://www.miehikkala.fi/content/uploads/2018/06/Hyvinvointikertomus_2015.pdf
Parikkala, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2020
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/2672676811
Pyhtää, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2020
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/6311316851
Rautjärvi, Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2018
http://www.rautjarvi.fi/loader.aspx?id=6cbc68e1-d777-4090-9248-1fc088f984a7
Ruokolahti, Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2018-2020. Hyvinvointisuunnitelman 2017 toteutuminen ja hyvinvointisuunnitelma vuodelle 2018
https://www.ruokolahti.fi/loader.aspx?id=28dba261-0f4b-4eed-8547-8e38de7a9e0d
Ruokolahti, Hyvinvointikertomuksen raportointi 2019 http://kokoushallinta.ruokolahti.fi/DynRuoko/kokous/2020532-7-1.PDF
Savitaipale, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2021
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/518487027
Taipalsaari, Laaja hyvinvointikertomus 2017-2021
https://www.hyvinvointikertomus.fi/#/document/preview/595296289

Millaista on kulttuurielämä tulevaisuuden Kouvolassa?

Miten Kouvola parhaiten edistää elävää, vetovoimaista kulttuuritoimintaa ja samalla hyvinvointia, matkailua ja kuntakuvan rakentamista?

Vastaus on; toimimalla täysin päinvastoin kuin mitä nyt on vaarassa käydä.

Nyt jos koskaan Kouvolalla on hetki kääntää tilanne voitoksi – ja yhteiskehittelyn avulla luoda Kouvolasta Suomen Hull.

Pohjoisenglantilainen Hullin kaupunki oli 2000-luvun alussa synonyymi taantuvalle moniongelmaiselle teollisuuskaupungille. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hull on Britannian kulttuurikaupunki. Rohkeat teot ovat tuoneet kaupunkiin monialaisia osaajia – osaajat taas investoijia. Yritystoiminta on noussut huikeaa vauhtia.

Viime vuosikymmenten aikana aineettomasta pääomasta on tullut uusi keskeinen tuotannontekijä. Luovuus ja monialainen yhteistyö ovat työkalut kasvuun. Väitän, ettei muuta tietä edes ole. Kansantulostamme kulttuuritoimiala tuottaa n. 3 %, mikä on enemmän kuin esimerkiksi elektroniikka- tai paperiteollisuuden, metsätalouden tai hotelli- ja ravintola-alan osuudet.  Positiivisten taloudellisten vaikutusten lisäksi kulttuuripalveluilla on merkittäviä myönteisiä vaikutuksia terveyteen, sosiaalisen hyvinvointiin, oppimiseen, jopa yhteiskuntarauhan ylläpitämiseen.

Myös uudistettu kuntien kulttuurilaki painottaa tätä monialaista yhteistyötä. Laki vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa sekä perustelee kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna. Kunnan asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan ja sitä koskevan päätöksenteon valmisteluun.

Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointikentän yhteistyö kulttuurin kanssa on Kouvolassa jo pitkällä. Maakunnassa toimii vireä, monialainen Kymenlaakson hyvinvointia kulttuurista -verkosto. Kymenlaakson kulttuurihyvinvointisuunnitelma tulee osaksi alueellista hyvinvointikertomusta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla alkaa Kulttuurihyvinvoinnin koulutuskokonaisuus. Kouvola on ollut toimenpiteineen mukana Aili – kulttuurisen vanhustyön valtakunnallisessa verkostossa. Lisäksi kaupungissa toimii muutama kulttuurihyvinvointihanke, joissa kohderyhminä ovat mm. mielenterveyskuntoutujat tai työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevat nuoret.

Kouvolan kaupungin budjetissa kulttuurin osuus on 2,02 %. Ilman kirjastoja, museota ja kulttuuritaloja ns. yleisen kulttuuritoiminnan osuus on 0, 6 %.  Perlacon-ryhmä esittää avustusten leikkauksiin kolmea vaihtoehtoa. Leikkaukset kohdistuisivat muun muassa Kymi Sinfoniettaan ja Pohjois-Kymen musiikkiopistoon. Pitkät perinteet omaavat, lähinnä vuokra-avustusta saavat Anjalankosken ja Kuusankosken harrastajateatterit ovat totaalisen teloituksen listalla. Leikkaukset olisivat yhteensä joko 638 000 euroa, 964 000 euroa tai 1,43 miljoonaa euroa.

Ymmärrän sen, että jos rahapussi alkaa miinusmerkillä, on tyhjästä paha ottaa. Ymmärrän myös yhteiset talkoot.

Mutta onko lyhytnäköinen säästö muuta kuin osittainen itsemurha?

Kulttuuripalveluiden tuottamiseen kunnat saavat valtionosuutta. Jos toimintoja joudutaan olennaisesti supistamaan, myös toimintoihin kohdistettu valtion tuki automaattisesti laskee vastaavassa suhteessa. Kouvolassa suurin osa taidelaitoksista toimii jo valmiiksi aliresursseilla. Ja kuten Perlacon- ohjausryhmän puheenjohtaja Sakari Smeds sanoi, varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta tai liikunnasta ja kulttuurista ei tule sellaisia säästöjä, jotka riittäisivät paikkaamaan sote-puolen menojen kasvua.

Kiinnostaisi laskelma, joka todentaa sen tulevaisuudessa liikkumatta jäävän rahan esim. kymmenen vuoden sektorilta, jos lähtökohtana on näiden elävien toimijoiden teloitus. Tapahtumien sekä muun sisällön alasajon myötä jää liikkumatta sekä kaupungin sisäinen että ulkoinen raha mm. ravintoloiden, hotellien, taksien ja monen eri alan ammattilaisen osalta. Lisäksi laskelmaan voi laittaa ne muuttotappiot, joita taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisten poismuutto tuo. Moni taiteilija tekee oman taidetyönsä ohella opetustyötä, eli vaikutus on suoraan myös lapsiin, nuoriin, harrastajiin ja erityisryhmiin.

Jotain on tehtävä myös Kouvolan henkiselle ilmapiirille. Mitä ihmettä on kaivovedessä, kun osa asian äärellä olevasta kommentoinnista on suorastaan vihamielistä? Itsellänikin on hyvin paljon paikkoja tai kohteita ’joissa en käy’, mutta ei tulisi mieleenikään toivottaa heitä ‘hevon kuuseen’ – vaan päinvastoin toivon menestystä kaikille itselleni vieraiden alojen ammattilaisille, harrastajille ja yleisöille. En myöskään aliarvioi kenenkään ammattitaitoa. On suorastaan nolon typerää kirjoittaa kommenttipalstalle, kuinka ’viulua vinguttaa ja teatterinäyttämöllä pomppii ja huutaa kuka vain’. Nämä typerät kommentit sisältävät myös paradoksin. Kommentit saavat toivomaan paikkakunnalle entistä enemmän koulutusta ja kulttuuria. Tarve lisäsivistykselle selkeästikin on.

Yksi syy turhaan vertailukeskeiseen kommentointiin on varmasti se, miten eri tavoin taiteen ja kulttuurin käsite ymmärretään. Laajimmillaan kulttuurin määritelmät kattavat kaiken inhimillisen toiminnan. Kulttuuri liitetään arvoihin, merkityksiin, perinteisiin ja elämänmalleihin. Suppeammin käsitettynä kulttuurilla viitataan lähinnä korkeakulttuuriin. Esimerkiksi itselleni kulttuuri on ns. osa leipää, eikä vain kallis, harvoille kuuluva leivänpäällinen. Kulttuuri on osa arkea, elämäntapaa, kotiseutua, harrastuksia, työtä – asioita, joita rakastan. Myös turha vertailu tai vastakkainasettelu on turhaa, kulttuurialojen ja -toimijoiden välilläkin. Yhteinen haastaja on kotisohva (ja korona!).

Tekoja kotikaupungin eteen pystyvät tekemään vain ne, jotka kykenevät yhteistyöhön. Kun rahaa on vähän (tai se on miinusmerkkistä), tarvitaan aina vain enemmän monialaista yhteistyötä. Jos Kouvola haluaa kasvun kärjiksi talouden, työllisyyden ja kilpailukyvyn – on mukana oltava koulutus, kulttuuri ja paljon luovaa ajattelua. Kouvolan tulevaisuus on yhteinen haaste.

Piia Kleimola

Projektipäällikkö
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – Kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
OKM-rahoitteinen alueellinen kehittämistehtävä 2020-21
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – XAMK, Kouvola

Jamppamppamppamjamppamppaa! Entisen liikunnanopettajan rytmittävät ohjeistukset kaikuvat yhä lämpimästi muistoissani. Naisvoimistelu oli mielekäs harrastus, jossa yhdistyi ryhdikkyys ja virtaava liike, jäntevyys ja sulavuus. Voimistelua musiikin tahtiin koreografioineen voi pitää eräänä tanssin lajina. Tanssin on todettu vaikuttavan suotuisasti terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin!

Tanssi kulttuurina

Tanssiminen on myös eri hauska ja monipuolinen liikunnan muoto. Se sisältää fyysisen liikkeen ja kehollisuuden, musiikin tulkinnan ja rytmin, estetiikan ja luovan itseilmaisun sekä tunteiden käsittelyn. Voi tanssia yksin, parin kanssa tai ryhmässä, julkisesti tai yksin kotona, tanssilavalla, hiekkarannalla tai tuolissa palvelutalossa. Voi valita mitä tahansa musiikkia klassisista sinfonioista voimalliseen punkkiin. Voi myös tanssia hiljaisuudessa omaa kehoa kuunnellen, omia emootioita ja muistoja liikkeeksi eläen. Tanssiessa ei tarvita kuin oma itsensä – väliä ei ole askelkuvioilla tai sillä, tekeekö “oikein” tai miltä mahtaa näyttää. Kaikki osaavat tanssia, tärkeintä on liike, elo, ilo ja ilmaisu!

Tanssi on myös taidetta ja kulttuuria. Sen kautta voi tarkastella maailmaa. Tanssit myös heijastelevat sosiaalisia ja yhteiskunnallisia todellisuuksia. Tanssiminen voi olla osa rituaalia tai esitystä, sen avulla voidaan kertoa tarinoita, se voi olla tärkeä osa yhteisön itseymmärrystä ja identiteettiä. Jotkut voidaan määritellä kulttuuriperinnöksi (kuten Unescon aineettoman maailmanperinnön listalta löytyvä malawilainen iloa ja onnellisuutta ilmentävä mwinoghe). Tanssiminen on sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä, yksityistä että sosiaalista, sen kautta voi kommunikoida sekä itsensä että ulkoisen maailman kanssa.

Tanssi voi sijoittua mihin tahansa kulttuurihyvinvoinnin portaalle tanssiesityksen seuraamisesta omaan harrastuneisuuteen ja terapiamenetelmistä luonnolliseksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Tanssista terveyttä

Tanssiminen on etenkin aivoterveyden kannalta hyödyllistä. Sen on todettu olevan yhteydessä muistiin ja oppimiskykyyn, hippokampuksen kokoon ja valkean aineen määrään. Ikäihmisten kohdalla tanssi voi parantaa tasapainoa, kehittää lihasvoimaa ja liikkuvuutta sekä vähentää kaatumisia. Tanssimisen on todettu nopeuttaneen kuntoutumista aivoinfarktin jälkeen.

Ammattimaisella tanssi-liiketerapialla pyritään vaikuttamaan kehon muistiin, herättelemään tunteita ja vahvistamaan kehon ja mielen yhteyttä. Kehon ja mielen yhteyden vahvistamisen vaikuttaa suotuisasti hyvinvointiin. Tanssiterapian avulla on mahdollista ilmaista vaikeasti sanallistettavien tunteita, parantaa kehotietoisuutta ja tukea minuuden kasvua.

Keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa, ihmisen tunteet ilmenevät kehollisina kokemuksina ja kehon reaktiot vaikuttavat tunteisiin. Ihminen on biopsykososiaalinen kokonaisuus. Mielentila saattaa heijastua kehon asennoissa, mutta kehon asennoilla on mahdollisuus vaikuttaa mielentilaan. Kehotietoisuuden vahvistaminen auttaa myös tunteiden käsittelyssä. Tanssi on myös mielen ilmaisua.

Tanssi kulttuuriperintönä

Suomalainen voimisteluperinne on muuten valittu kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kansallisesta luettelosta voi tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin luetteloihin. Tätä tanssillista perinnettämme on syytäkin arvostaa ja vaalia! Suomen ensimmäinen naisvoimisteluseura Gymnastikföreningen för Fruntimmeri Helsingfors perustettiin jo vuonna 1876. Pureutumatta tässä voimistelun sukupuolittuneisuuteen tai rooliodotuksiin todettakoon, että 1900-luvun alussa naisvoimistelu ilmensi modernistuvan maailman ihanteita ja naisten vapautumista, sekä kuvasti pyrkimyksiä kansanterveyden edistämiseen ja kansanvalistamiseen. Naisvoimisteluun ovat kuuluneet suuret ja näyttävät kenttänäytökset, joissa suomalainen osaaminen on kansainvälisesti arvostettua yhä edelleen.

Naisvoimisteluperinteestä ovat kehittyneet tanssillinen voimistelu ja joukkuevoimistelu, sekä edelleen aikuisille suunnattu kuntoilumuotoinen flow gymnastics. Flow gymnasticsia voi nykyään harrastaa monissa seuroissa omaksi ilokseen. Suomessa myös seurojen kilpailutoiminta on eläväistä.

Yks kaks kol, kaks kaks kol, kol kaks kol, nel kaks kol – tanssin askelin kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia!

Kirjoittanut Laura Lehtinen

TKI-asiantuntija, Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Lähteet

Lyyra, R. 2017. Kehon ja mielen yhteyden vaikutus hyvinvointiin. Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö, Tanssinopettajan koulutusohjelma. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/125588/Lyyra_Riina.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Fancourt D, Finn S. 2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Health Evidence Network synthesis report 67. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/329834/9789289054553-eng.pdf

Voimistelu. Elävän perinnön wikiluettelo. Museovirasto. Verkkosivu. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Voimistelu

Mwinoghe, joyous dance. Intangible Heritage. Unesco. Verkkosivu. https://ich.unesco.org/en/RL/mwinoghe-joyous-dance-01293

Tanssi hoitaa aivoterveyttä. Aivoliitto, 11.1.2019. Verkkosivu. https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/artikkelit/tanssi-hoitaa-aivoterveytta/

Kaikki liikunta hellii aivoja, mutta yksi saattaa olla ylitse muiden: Tanssi. Yle Uutiset, Timo Keränen, 10.5.2018. Verkkosivu. https://yle.fi/uutiset/3-10198012

Luonto esteettisten elämysten ja hyvinvoinnin lähteenä

Luonnon hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on puhuttu viime aikoina paljon. Metsäympäristö vähentää stressiä, laskee verenpainetta ja tasaa sydämen sykettä. Luonto vaikuttaa myös yksinäisyyden kokemuksiin. Luonnossa koetaan yksinkin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Monimuotoista luonnonkauneutta voikin pitää oleellisena osana esteettistä elämää ja arkea. Kauneus lähiluonnossa on merkityksellistä ja arvokasta.

”Kauneus ja puhdas luonto auttavat tekemään kamalasta ja surullisesta elämästä hetkittäin lohdullisempaa.”

Luontokokemuksen äärellä kokija on kokonaan luonnon ympäröimä. Kokemusta on kuvattu taiteen kokemista dynaamisemmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi. Kohteen rajojen puuttuminen tekee kokemuksesta seikkailullisen. Olemme itse mukana siinä, mitä tarkastelemme. Liikumme tarkastelumme kohteessa ja muutamme suhdettamme kohteeseen koko ajan. Ympäristö vaikuttaa kaikkiin aisteihimme eli kokeminen on tiivistä ja kokonaisvaltaista, joka ”ahmaisee” meidät ympäristöön mukaan.

Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla voidaan edistää ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Ammattialan osaamisen mukaisesti hyödynnetään monia erilaisia eläin- ja luontoavusteisuuden menetelmiä. Hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät luonnon elvyttävyyden, osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Esteettisen kokemuksen kautta hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin voidaan tuoda elementtejä, jotka lisäävät luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta.

”Tulevaisuudessa tulee olemaan tarvetta tarinoille ja elämyksille, jotka saavat kääntymään matkailijavirrat kotimaahan, mahdollisimman lähelle matkailijan omaa lähtöpaikkaa, omaan kuntaan, kaupunkiin ja maakuntaan. Kauneus sekä kotona että lähiluonnossa nousee suureen merkitykseen.”

Green Care –toiminnassa ajatellaan, että luonto voi toimia niin kohteena, tapahtumapaikkana kuin välineenä. Kohteena se on, kun ihailemme maisemaa tai iloitsemme luonnon äänistä. Tapahtumapaikkana se toimii, kun kävelemme ja kuntoilemme metsäpolulla, syömme eväitä taukopaikalla, käymme uimassa tai hiihtämässä. Välineenä luonto puolestaan on silloin, kun keräilemme sieltä vaikkapa materiaalia omaa taideteosta varten.

Maataide on luontoon tehty taideteos. Maataideteoksen tekeminen on luonnossa liikkumista, materiaalien keräilyä, materiaalien asettelua ja installaatioiden kokoamista. Luonto on vahvasti teoksissa läsnä, koska luonnon olosuhteet ja prosessit hallitsevat ja muuttavat teosta. Maataideteos maatuu, kuluu ja katoaa hiljalleen pois. Maataiteessa keskeistä on ihmisen suhde luontoon ja siinä on paljon piirteitä alkuperäiskulttuurien taiteesta.

Maataiteen yhteydessä puhutaan usein myös ympäristötaiteesta, jossa on jo enemmän piirteitä kuvanveistosta ja arkkitehtuurista. Teoksissa käytetään usein myös muualta tuotua materiaalia. Osa maa- ja ympäristötaiteilijoista tekee teoksia myös sisätiloihin käyttäen kuitenkin ainoastaan luonnosta löydettyä materiaalia. Esimerkiksi Richard Long maalaa teoksia luonnosta keräämällään mudalla.

Maataiteen tekoprosessi on hieno tapa olla läsnä ajassa ja paikassa, tutkia omaa lähiympäristöä ja havainnoida sellaisia muotoja ja yksityiskohtia, jotka ehkä tavallisesti on jäänyt huomaamatta.

Lähde siis kävelylle luontoon. Katsele ympäristöä ja poimi kuljeskellessasi mielenkiintoista materiaalia mukaasi. Kokoa keräämästäsi materiaalista teos paikkaan, johon se mielestäsi sopii. Muistathan noudattaa jokamiehenoikeuksia, äläkä revi puista oksia tai lehtiä. Metsä on aina auki, sinne todellakin kannattaa nyt mennä!

Luonto tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön monenlaiseen luovuuteen, esimerkkinä Suomen Ladun ja 4H:n vinkit. Lasten luoviin ulkohetkiin vinkkejä myös täältä. Taidetta luonnossa – varhaiskasvatuksen kohtaamistaidekokeilusta voit lukea täältä. Opas muistisairaan luontokokemusten mahdollistamiseen puolestaan löytyy täältä.

Luonto on ehtymätön esteettisten elämysten lähde, jonka arvo kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on kiistaton. Lähiluonnon hyvinvointivaikutusten ja kaikille saavutettavien esteettisten luontoelämysten mahdollistaminen on merkittävää myös alueellisen elinvoimaisuuden näkökulmasta.

”Mitä kaikkea voisikaan olla maaseututaide? Mitä kaikkea hauskaa voisikaan syntyä, jos yhdistetään luonto, eri taidemuodot ja kylähulluus?”

Kirjoittajat:
Sanna-Leena Mikkonen, LAB ammattikorkeakoulun osatoteutuksen projektipäällikkö
Eloa ja Iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Kaisu Häkkänen, kuvataitelija YAMK

Kursiivilla painetut kommentit Iloa ja Eloa – kehittämishankkeen kuntalaiskyselystä keväällä 2020. 

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen kehittämistehtävän teettämien kyselyiden pohjalta on noussut lisääntyvä tarve alueen ikäihmisille suunnattuun taide- ja kulttuuritoimintaan.

Kyselyvastauksissa painottui tarve kulttuuripalveluiden viemiseen erityisesti ikääntyneiden luo niin koteihin kuin hoitolaitoksiinkin. Kulttuuritoimijoiden ja sote-toimijoiden yhteistyö hoiva- ja asumispalveluja käyttävien kohderyhmien tavoittamisessa ja tarpeiden kartoittamisessa nähtiin tärkeäksi. Ideoina esitettiin mm. henkilökohtaista budjetointia ja asiakkaiden luo meneviä liikkuvia kulttuuripalveluita.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen eli Kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille on OKM-rahoitteinen, kuntien kulttuurilakiin perustuva kehittämistehtävä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Toiminnan kehittämisessä kiinnitetään erityistä huomiota niihin kuntalaisiin ja ryhmiin, joilla voi olla vaikeuksia saavuttaa haluamiaan kulttuuripalveluja.

Kehittämistehtävä selvitti Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kuntien kulttuuripalveluiden nykytilaa ja kehittämisideoita kuntien kulttuuritoimiin kohdistetulla kyselyllä sekä samanaikaisesti avoimella kuntalaiskyselyllä. Kuntakyselyyn vastasivat kaikki kunnat molemmissa maakunnissa. Kysyttyinä olivat mm. millaisena vastaajat näkevät oman kuntansa mahdollisuudet uuden kulttuurilain vaatimusten toteuttamiseen, sekä miten yhteistyö kuntien toimialojen välillä ja toisaalta kuntien välillä toimii kulttuuripalveluiden toteuttamisessa.

Yli puolet vastaajista näki oman kunnan mahdollisuudet kulttuurilain vaatimusten toteutumiseen melko hyviksi, loput vastaajista kohtalaisiksi. Kunnan sisäinen, eri toimialojen välinen yhteistyö kulttuuripalveluiden toteuttamisessa arvioitiin melko hyvin toimivaksi yli puolessa kunnista. Yksi vastaajista koki yhteistyön toimivuuden erittäin hyvänä, loput kohtalaisena. Kuntien välisen yhteistyön kulttuuripalveluiden toteuttamisessa arvioi toimivan melko hyvin yli puolet, loput kohtalaisesti ja yksi vastaaja näkee yhteistyön toimivan melko huonosti.

Yli puolet vastanneista näki oman kuntansa kulttuuripalveluiden saavutettavuuden melko hyvänä, neljä vastaajaa kohtuullisina ja yksi vastaaja erittäin huonona. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että eri väestöryhmien välillä on eroa kulttuuripalveluiden hyödyntämismahdollisuuksissa. Heikoimmassa asemassa kulttuuripalveluiden saavutettavuudessa arvioidaan olevan erityistä tukea tarvitsevat sekä erikoissairaanhoidossa ja ympärivuorokautisessa hoiva- ja asumispalvelussa olevat henkilöt. Lisäksi mainittiin taajamien ulkopuolella vaikeiden kulkuyhteyksien päässä asuvat, vanhukset, maahanmuuttajat ja vähävaraiset ihmiset. Lapset, lapsiperheet, nuoret sekä nuoret aikuiset koetaan myös tärkeänä kohderyhmänä.

Avoimella kysymyksellä vastaajia pyydettiin tuomaan esille tarpeita, toiveita tai ideoita kulttuurin saavutettavuuden kehittämiseksi ja kulttuurilain vaatimusten toteuttamiseksi kunnassa. Vastauksista nousi esille kuntien puutteelliset resurssit sekä tarve yhteistyö- ja verkostomallien rakentamiseen kuntien ja eri toimijoiden välille. Esimerkiksi Luumäen kunnassa kulttuuritoimen suorittavista tehtävistä vastaa ostopalveluna Creative-Kaiku Ky. Kaiku organisoi kunnan tapahtumia yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa, huolehtii kulttuuritoimen tiedotuksesta sekä tekee kehittämisehdotuksia.

Avoimessa kyselyssä haastettiin eri ikäisiä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan asukkaita mukaan ideoimaan ja kehittämään kulttuurihyvinvoinnin ja osallisuuden mahdollisuuksia. Kuntalaisilta kysyttiin mm. sitä, millaisia voisivat olla poikkeusajan kulttuurikohtaamiset. Vastauksia saatiin reilusti kaikenikäisiltä kuntalaisilta molemmista maakunnista. Myös kuntalaiskyselyn vastauksissa korostui huoli ikääntyneiden kulttuuripalveluista. Lisäksi korostui taide- ja kulttuuripalvelujen kohtaamisen ja kokemuksellisuuden tärkeys. Kooste vastauksista löytyy täältä.

Lisätietoja:
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Projektipäälliköt Piia Kleimola, XAMK, Kymenlaakso, puh. 050 3059392, piia.kleimola@xamk.fi
Sanna-Leena Mikkonen, LAB, Etelä-Karjala, puh. 040 5621460, sanna-leena.mikkonen@lab.fi
#eloailoa #luovaxamk #xamk #LABfinland #okmfi

Lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen läsnäoloa, kiireetöntä puuhailua ja aikaa jutella sekä tulla kuulluksi. Lapsen mielen voimavaroihin vaikuttavat ennen kaikkea leikki, jaettu ilo ja sukupolvia yhdistävät ihmissuhteet. Mitä enemmän lapsi leikkii, sitä kestävämmäksi hän kasvaa. Leikki rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten elämää. Yhteiset toiminnat vähentävät yksinäisyyttä ja lisäävät yhteisöllisyyttä. Leikki-, taide-, kulttuuri- ja liikuntatoiminnan mukanaan tuoma vapaaehtoistyö tarjoaa monille aikuisillekin mielekästä tekemistä yhdessä lasten kanssa, samalla lisäten sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

Leikin tarkka määritteleminen on ilmiönä osoittautunut vaikeaksi. Yhteen määritelmään on mahdotonta sisällyttää kaikkea, mikä kuuluu tai ei kuulu leikkiin. Määritelmän sijasta voidaan luetella leikin tunnusmerkkejä. Ensinnäkin leikki tuottaa mielihyvää. Leikki on vapaaehtoista, ennakoimatonta, tuottamatonta, säännönmukaista ja kuvitteellista toimintaa.

Lastenpsykiatrian professori Tuula Tammisen mielestä leikki on kaiken luovuuden ja tunne- sekä vuorovaikutustaitojen perusta, avain tunteiden ja käyttäytymisen hallintaan. Leikkiessä opitaan melko lailla kaikki elämässä tarvittava. Lista on pitkä; kieltä ja vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisua, suunnittelua, itseymmärrystä, sosiaalisia taitoja, jakamista, kuuntelemista, omien ajatusten esille tuontia, ristiriitojen ratkaisua ja vaikeiden asioiden purkamista.

Väitän, että leikki, luovuus, liikkuminen ja huumorintaju auttavat myös aikuisia jaksamaan paremmin. Vanha aforismi sanoo, että emme lopeta leikkimistä koska vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen. Eri taiteen alueisiin liittyvä ilmaiseminen on voimaannuttavaa kaikenikäisille. Musiikki, kirjallisuus, draama, tanssi, kuvataide, luova liikunta ja käsityöt vahvistavat mielikuvitusta ja rohkaisevat toimimaan elämässä luovasti. Emme kasva yksilöinä emmekä yhteiskuntina ilman kokeilua, testausta, toisin tekemistä. Leikki on tila, jossa kaikki on mahdollista, ja jossa jokainen todellisuus on yhtä aikaa aivan yhtä totta, iloa ja huumoria unohtamatta!

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirin kanssa julkaisee kesä- ja heinäkuun ajan yhden leikkivinkin jokaisena arkipäiväaamuna. Keskiviikkoisin leikit ovat jaossa myös Kaakon äipät ja iskät -ryhmässä. Elokuussa kaikki kesän aikana julkaistut leikit löytyvät koosteena, joka on ladattavissa joko Eloa ja iloa tai MLL Kaakkois-Suomen piirin net-sivuilta. Leikkijulkaisua on tuettu Kouvolan kaupungin Suomi 100 -juhlavuoden avustuksella (2017). Kuvat on piirtänyt Päivi Pöyhölä Lappeenrannasta ja leikit kokoaa Piia Kleimola Kouvolasta.
 

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Projektipäällikkö Piia Kleimola, XAMK, Kymenlaakso, piia.kleimola@xamk.fi, www.xamk.fi/eloajailoa
#eloailoa #xamk #labfinland #mllkaakkoissuomenpiiri #kaakonäipätjaiskät #yhesleikkien

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen eli Kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille on vuosien 2020-21 aikana toteutuva alueellinen, OKM-rahoitteinen kehittämistehtävä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Päätavoite on kehittää luovan alan, taiteen ja kulttuurin yhteistoimintaa ja toimintamalleja, jotta kuntalaisille tuotettavat kulttuuripalvelut ja muu toiminta vahvistavat asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Toiminta perustuu tasan vuosi sitten uudistettuun kuntien kulttuurilakiin.

Koronakevään aikana Eloa ja iloa kysyi Kymenlaaksolaisilta ja Etelä-Karjalalaisilta seuraavia kysymyksiä

• Miten omalle paikkakunnalle saadaan taiteen ja kulttuurin avulla eloa ja iloa – sekä nyt poikkeustilanteen aikana, että etenkin sen jälkeen?
• Millaisia voisivat mielestäsi olla poikkeusajan kulttuurikohtaamiset?
• Miten ilahduttaa heitä, joita digiloikka ei tavoita?
• Miten koet digiloikan ja kulttuuripalveluiden merkityksen jatkossa – jäävätkö nyt syntyneet kulttuuridigipalvelut olemaan vai häviävätkö koronan myötä?
• Entä onko mielessäsi jokin kohderyhmä, jonka kulttuuriset oikeudet, tarpeet ja toiveet jäävät mielestäsi jostain syystä toteutumatta?

Vastauksia tuli ilahduttavan paljon! Vastaajissa oli sekä lapsia että eläkeläisiä, taiteen ammattilaisia ja harrastajia, sosiaali- ja terveyskentän ammattilaisia sekä ylipäätään kulttuurista kiinnostuneita. Iso Kiitos kaikille vastanneille! Tässä kooste vastauksista.

Miten omalle paikkakunnalle saadaan taiteen ja kulttuurin avulla eloa ja iloa – sekä nyt poikkeustilanteen aikana, että etenkin sen jälkeen?

Lähtökohtaisesti taide- ja kulttuuritarjonta on mielestäni kohtaamisia, kehollisia aistimuksia ja konkreettisia elämyksiä. Poikkeustilan aikaan ongelmana on se, että digiloikan tapahduttua ja osittain siihen pakotettuna tarjontaa on nyt runsaasti. Kaikki pyrkii olemaan nyt verkossa, niillä taidoilla mihin on resursseja. Vaarana on, että taiteen kuluttajat eivät jaksa enää lopulta innostua digipöhinästä ja myös se, että taide/esitys tms. jää kädenlämpöiseksi huuhteluvedeksi – joko juuri ylitarjonnan vuoksi tai palvelun tarjoajan resurssien/taitojen puutteen vuoksi.

Poikkeustilan aikaan digiloikka edellyttää ensisijaisesti laatua ja kykyä erottautua. Mitä tahansa taiteen lajia esitellessä virtuaalisesti, tulisi digitaalisten menetelmien antaa arvoa esitetylle taiteelle ja kulttuurille niin, että tekijä tai teos ei hautaudu välitekijän (digitaaliset menetelmät) kömpelyyteen. Se tulisi ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon varsinkin rahoituksen ja resurssien kannalta sekä panostaa suunnitteluun ja yhtenäiseen, hyvään, visuaaliseen ilmeeseen.

Mainitsin aikaisemmin digiähkystä ja se tulee varmasti voimistumaan myöhemmin poikkeustilan aikaan ja sen jälkeen. Mielestäni toimijoiden olisi pyrittävä vastaamaan nimenomaan siihen – ihmisillä on valtava tarve kokemuksille, elämyksille ja kohtaamisille. Ja myös sille, ettei kaikki olisi vain koronaa ja sen aiheen käsittelyä. Nyt on mielestäni viimeistään se aika, kun alueen kulttuuritoimijoiden sekä kaupungin tulisi ottaa huomioon tulevan tarpeen ihmisten kohtaamiselle ja aloittaa suunnitelmat vaikka siitä. Ajat ovat hulluja ja talous miinuksella, mutta ei taidetta tai kulttuuriakaan pelkällä pyhällä hengellä tehdä.

Kokemuksia saa vain kokeilemalla! Tässä mietin kuinka kulttuurikokemuksen ja niihin aktiivisesti osallistuminen voisi toteutua erityistä tukea tarvitsevien ihmisten arjessa. Oman kokemukseni mukaan aktiivinen osallistuminen vaatii erittäin aktiivista osallistamista. Tietenkin asiakkaat eivät ole homogeeninen porukka vaan aina joukko yksilöitä. Toiset aktivoituvat pienemmällä innostamisella ja tuella. Osalle riittää ja on riittänytkin puhelu, sähköposti tai tapaaminen kaupassa, osalle osallistuminen vaatii jatkuvaa tukea ja innostamista.

Eloa ja iloa saadaan tukemalla taiteilijoita. Jos kaupungilla on mahdollisuus palkata taiteilijoita keikkaluontoisesti virtuaalikeikoille, niin tehkää se!

Olen aivan vakuuttunut siitä, että ihmisten paranemiseen vaikuttaa myös kulttuuri. Olen lähestynyt joitakin sairaaloita ja vanhainkoteja. Teen runoja.

Värit, musa, taiteen välittämä kauneus ja puhdas luonto auttavat tekemään kamalasta ja surullisesta elämästä hetkittäin lohdullisempaa.

Millaisia voisivat mielestäsi olla poikkeusajan kulttuurikohtaamiset?

Nyt jos koskaan on arjen kulttuuri tärkeää! Musiikki, radio-ohjelmat, kirjat ja äänikirjat, ohjelmat, elokuvat ja ylipäätään kauneus sekä kotona että lähiluonnossa nousevat suureen merkitykseen. Miten voisin ilahduttaa ystäviäni? Runo tai piirros (tuntemattoman) postilaatikkoon? Runopuhelu vai musiikkiskype? Jatkotarina netissä? Virtuaalikäynti museossa tai taidenäyttelyssä? Kirjat kiertoon? Piirrä, maalaa, laula, soita. Tanssi keittiössä. Vaikka yksin. Soittaahan saa; eli pitäisikö nyt kerätä esim. vanhusten elämäntarinoita talteen?

Runo tai piirros postilaatikkoon. Toistuva. Myös ei tuttujen vanhusten ilahduttaminen. Miten saada lapset innostumaan tästä?
 

Yhteisöllisyyttä ja lähimmäisrakkautta turvavälillä. Alueellinen rikkinäinen – nyt ehjä – puhelinleikki. Renkaassa mukana esim. päiväkodin lapset, joku nuorisotila, vanhustalo. Esim. lapset kirjoittavat kirjeen nuorille, nuoret aikuisille ja aikuiset vanhuksille. Kirjeen toimitus seuraaville, jotka striimaavat sen seuraaville. Yhteisöllinen nykyaikaan sopiva, eräänlaista pullopostia kiertokirjeen muodossa.

Livestreamit ja livekeikat ulkona asutusten pihoilla ja lähellä.

Paljon on jo tehty, nähty ja improvisoitu nopealla aikataululla erilaisia kulttuurikohtaamisia – päiväkahveja, taiteilijaesittelyjä, illanistujaisia ja avajaisia. Tässäkin kohtaa pätee sama kuin edellisen kysymyksen kohdalla; laatu + kyky erottautua! Pitää olla hiton mielenkiintoinen ja itseisarvollinen tekijä/tapahtuma, jos huonolaatuista kökködigiä jaksaa tuijottaa. Tai jos sellaista haluaa tehdä niin sekin pitää sitten tehdä kunnolla ja mennä täysillä toiseen ääripäähän ja muodostaa siitä vaikka teoksellinen elementti, jos asiayhteys sallii.

Toisaalta ihmisten tarve olla fyysisiä, kokevia olentoja antaa ymmärtää, että todellinen kohtaaminen ei ole täysin korvattavissa digitaalisesti. On nähty näitä parvekelauluja ja konsertteja pitkin maailmaa tämän tilanteen aikana – ja näen, että siinä on porsaanreikä mihin kannattaa ängetä. Kysymys kuuluukin, miten yhdistää taide/kulttuuri + ei-digitaalinen kohtaaminen + vallitsevien rajoitusten noudattaminen? Vaikka sisälläni asuu pieni anarkisti, en tässä tilanteessa lähtisi uhmaamaan hallituksen rajoituksia.

Mitä nyt nopeasti tulee mieleen millainen em. kohtaaminen voisi olla – kiertävä performanssi, mediaperformanssi, katutaide (hyödyntää graffitia, tarroja, maalauksia taiteen äänenä – laillisesti tai jos uskaltaa niin laittomasti), interaktiivinen julkinen taide; jatkettava, osallistava teos (edellyttää toki kävijöiden rajoittamista), tietysti digitaalisuus/virtuaalitodellisuus; hyödynnettävissä monella tavalla…

Mietin äitiäni, joka täysin kieltäytyy kaikista netti/tietokone/älylaite jutuista, ja et mitä hän käyttää: telkkari, radio, puhelin, sanomalehti, ym. Muistui mieleen They Might Be Giants -bändi. Heillä oli sellainen ”Dial-A-Tune” systeemi – laittoivat lehteen ilmoituksen ’soita tähän numeroon’. Vastaajana oli joku niiden uusi biisi. Välillä aina vaihtoivat laulun. Entä jos musiikin ohella olisi runoutta? Tai voisihan siellä joku myös vastata, jonkinlainen immersiivinen esitys yhdelle ihmiselle kerrallaan puhelimitse. Olen miettinyt radiota julkisena tilana. Millainen voisi olla radiotaideteos? Tai mail-art? Taidetta sanomalehdessä? Taide mainoksena ilmaisjakelulehdessä?

Tuli mieleen eilen sellainen luovien alojen juttu. Jos voimansa yhdistäisi joko kauppakeskus Veturi tai Ravirata yhdessä Kymi Sinfonietan tai jonkun teatterin kanssa niin voisi tehdä aikamatkan 60-70-luvulle. Iso kenttä + iso led screen + omat autot = Korona-ajan leffateatteri. Liput portilta vaikka 10€ kipale ja autot ohjataan ruutuihin. Sitten voi turvallisesti katsoa yhteisöllisesti leffaa/esitystä/taltiointia tai muuta omasta autosta. Olisiko siinä iloa ja eloa samaan aikaan?

Miten ilahduttaa heitä, joita digiloikka ei tavoita?

Mitä muuta maaseudulla yksinasuvat vanhukset voisivat kotona tehdä kuin laskea ohikulkevia autoja (joita ei kovin montaa päivässä mene); onko ainoa ilo TV ja radio? Voisiko vaikka lapset leikkiä pihalla? Heitellä koiralle palloa niin sekin jo. Leikin seuraaminen virkistää ja tuo iloa. Tai yksin kotona asuvien pihalle kotiresidenssitaiteilija???? Piirtämään, maalaamaan, valokuvaamaan? Ainakin itse olisin omaisena valmis tämän taiteilijalle maksamaan; valmiin työn saisi talossa asuva omaiseni.

Nallehaaste ikkunoissa aivan ihana. Lumiukkoja voisi tehdä vaikka palvelutalojen ikkunoiden taakse – siis JOS olisi lunta. Mikä voisi olla vastaavaa? Luontotaide-projektit – vanhukset voivat piristyä jo pelkästään teoksen syntymistä seuraten?
 
Parvekefestarit! Runonlausunta, laulaminen, tietovisa, pantomiimi, kukkien sidontaa, aamujumppa, yhteisölliset kulttuuripäiväkahvit, tietovisa, napakymppileikki, muistojen laulut, lastenlorut. Ihan mitä vain keksitään!

Kaupunki voisi tilata meitä taiteilijoita myös palvelutalojen pihoille esiintymään, jotta vanhukset voisivat seurata ikkunoista ja parvekkeilta esityksiä.

Jonkinlainen em. kohtaaminen, sen järjestäminen ja siitä tiedottaminen jotenkin muutenkin, kuin vain digitaalisesti. Tuli mieleen, että kirkon kellot kilkattaa aina ennen jumalanpalvelusta tai messua, niin pitäisi kehittää kulttuurikellot, jos digiloikka ei tavoita. Myös morsettamisen tai savumerkkien tuominen nykyaikaan – pulloposti, kirjekyyhky. No varmaan realistisempaa olisi jaettava mainoslehtinen, palsta sanomalehdestä tai maininta radiossa.

Pohdin myös kotiin jaettavan mainoslehtisen idean hyödyntämistä laajemmin – jaettava taideteos (printti; jos kuluttajalle ilmainen, niin taustalle rahoittaja/sponsori), jaettava cd esityksestä/teoksesta? Tai kotiin tilattava näyttely/esitys? Se pitäisi toteuttaa niin laadukkaasti ja helppokäyttöisesti, että todella ilahduttaisi.

En voi olla miettimättä OMAISTEN roolia. Mietin tätä ihan oman napani kautta. Olen muistisairaan isän ainoa lähiomainen. Iskällä on historiassaan kulttuuriharrastuksia aina nuorena aloitetusta runonlausunnasta harrastajateatteriin. Afasia on niin pitkällä, että sanoja tulee kokonaista kolme. Mutta selkeästi iskä nauttii, kun istuu kesäteatterin katsomossa tai seuraa jotain vanhaa kotimaista elokuvaa. Olen miettinyt, miten ihmeessä minä ja muut kaltaiseni kulttuurin ystävät voisimme tukea sitä, että läheisellä olisi runsaampaa kulttuuritarjontaa myös siellä palvelutalossa, jossa hän nykyään asuu. Tililtäni menee joka kuukausi 12 euroa kuukausilahjoitusta sekä WWF ilmastokummiuteen että Lastenkylän lastensuojelutyöhön. Olisin niin valmis siihen, että sama summa menisi myös lähiomaisen kulttuurimahdollisuuksiin. Mutta tällaista toimintamallia ei (vielä!) ole. Keksitäänkö yhdessä ja laitetaan toimimaan?

Onks viel semmosii, joita ei digiloikka oo napannu? Luulen, et se on oma valinta, ainakin osittain. Sehän on hyvä, et on vaihtoehtoja. Uskon, että tulevaisuudessa on myös digipalveluja.

Miten koet digiloikan ja kulttuuripalveluiden merkityksen jatkossa – jäävätkö nyt syntyneet kulttuuridigipalvelut olemaan vai häviävätkö koronan myötä?

Minulla on todella kaksijakoinen suhtautuminen digiloikkaan. Hyvää siinä on laajempi näkyvyys, tavoitettavuus ja nopean toiminnan mahdollisuudet. Huonoa siinä on ähky, ähky, ähky. Huonoa myös se että, kokemus jää valjuksi ja kädenlämpöiseksi – fyysisten elementtien, kuten; taideteoksen, näytelmän, musiikkiesityksen tai performanssin todellinen läsnäolo ei toteudu, joten aistilliset, haptiset, käsinkosketeltavat piirteet eivät välity. Tulevaisuudessa toivon taiteen ja kulttuurin hyödyntävän digitaalisia työvälineitä mutta pääasiassa monet tapahtumat vaatii todellisen tapahtuman ja läsnäolon. Toivon tulevaisuudelta siis lisää kokemuksellisuutta. Esimerkiksi subliimia kokemusta on mielestäni täysin mahdoton saavuttaa digitaalisuuden kautta.

Tavallisesti, kuten myös tässä hetkessä, onnistunut lähestyminen vaatii asiakkaita tukevien henkilöiden innostamista, motivointia ja mahdollisesti myös ohjausta ja neuvontaa, varsinkin digiasioissa. Tällä hetkellä toiminalliset palvelut asiakkaillemme ovat kiinni, pois lukien lainvelvoittama palvelu. Kulttuurin tuominen kotiin on haaste – mutta myös mahdollisuus. Kevyin askel voisi olla osallistava pihakonsertti, jumppa tai vaikka näytelmä, johon voisi osallistua vaikka omasta ikkunasta. Diginä mahdollisuudet ovat tietenkin paljon laajemmat. Usein asiakkaillamme digiosaaminen on erittäin tai jopa liian haastavaa, tietenkin on aina poikkeuksia. On ollut digikursseja jne. mutta vastuu osallistavasta toiminnasta ja osallistumisesta on henkilöä tukevilla ihmisillä. Oikein organisoidut digipalvelut mahdollistaisivat nyt ja tulevaisuudessa esteettömät kulttuuripalvelut, ilman kynnyksiä ja portaita.

Varmaan aika paljon uusia muotoja jää elämään, mutta luultavasti ihmiset kaipaavat lähikontaktia. Ainakin itse kaipaan live- tilanteita. Ihmiset, jotka eivät voi itse vaikuttaa siihen, mitä palveluja käyttävät (lapset, jotkut vanhukset ja jotkut vammaiset) jäävät helposti ulkopuolelle. Joskus taloudellisista syistä, mutta myös siksi, että ulkopuoliset tekevät päätöksiä heidän puolestaan.
 
On hyvä, että saadaan uusia käytänteitä käyttöön, kunhan striimailu ja internet ei vie pois jo käytössä olevia hyviä juttuja. Jokaisella ei ole laitteita. Laitteiden tulisi olla niin helppokäyttöisiä, jos kohderyhmänä esim. vaikeasti vammaiset. Mietin yksinkertaista etäyhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät itse taidoiltaan pysty monimutkaiseen ohjelman käyttöön. Etäyhteys tabletilla ja ohjaaja, esiintyjä, taiteilija, kulttuuriasiantuntija, kulttuurikokemusasiantuntija tms. ohjeistaa tai pyörittää ohjelmaa avaten etäyhteyden ja ohjeistaa seuraamaan ja käyttämään tablettia. Näin tehdään kuulemma kotihoidossa jo jonkin verran. Onkohan vuokratabletti (kulttuuri)palveluja olemassa? Tämän tulisi olla mukana hoitoalan osaamiskoulutuksessa, vaikka vapaasti valittavissa aineissa.

Osa jää, mutta suurin osa palautuu omiin uomiinsa. Ainakin musiikin puolella tekniikka ei vielä vastaa tarpeita viiveiden vuoksi.

Tulevaisuudessa tulee olemaan tarvetta tarinoille- ja elämyksille, jotka saavat kääntymään matkailijavirrat kotimaahan, mahdollisimman lähelle matkailijan omaa lähtöpaikkaa. Omaan kuntaan, kaupunkiin ja maakuntaan.

Edelleen toivoisin sitä, että harrastajateatteritkin voisi ladata nettiin tallenteitaan tehdyistä esityksistä ja näitä voisi johonkin pieneen korvaukseen ostaa katsottavaksi ja näistä voisi sitten sen osan tulouttaa liitolle. Sitä kautta pieniä roposia voisi tulla tekijöille ja esittäjille ja tavoitettaisiin niitä katsojia, jotka eivät pääse paikan päälle nauttimaan esityksistä. En tiedä maksaisiko kukaan tällaisista, mutta jos maksaisi niin olisi kokeilemisen arvoinen juttu. Voi olla vielä liian aikaista tällaiselle, mutta ajatuksena vaan. Mahdollistaisi esityksen niille, jotka eivät pääse paikalle. Mutta onko haasteena nykysäädökset; tietoturvat sun muut?

Entä onko mielessäsi jokin kohderyhmä, jonka kulttuuriset oikeudet, tarpeet ja toiveet jäävät mielestäsi jostain syystä toteutumatta?

 
Aina ja aina – vanhukset hoitolaitoksissa!

Suomi oli ennen koronaa eriarvoinen ja se on myös sitä sen aikana ja sen jälkeen. On ihmisiä, joilla ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, niitä joilla ei ole henkistä tai fyysistä jaksamista muuhun kuin elossa pysymiseen. Kulttuurin kenttä on haastava rahoittaa tasa-arvoisesti niin että se palvelee tekijää, tuottajaa ja katsojaa. On marginaali projekteja, jotka saavat täyden rahoituksen mutta useimpien on jatkuvasti pohdittava kuinka tarjota taidetta tai kulttuuria niin, että taiteilijalle maksetaan oikeudenmukaisesti tehdystä työstä, niin, että tarjonta tavoittaa laajasti eikä sulje pois ketään sosioekonomisista syistä, kulttuuripääoman tai sen puuttumisen vuoksi tai fyysisten/henkisten rajoitteiden vuoksi ja niin, että mahdollinen tapahtuman tuottaja saa myös osansa. Eroja on pyritty kaventamaan, niitä ei olla saatu täysin poistettua. Kohderyhmiä siis ON.

Mitä kaikkea voisikaan olla maaseututaide?! Mitä kaikkea hauskaa voisikaan syntyä, jos yhdistetään luonto, eri taidemuodot ja kylähulluus?

Yhdistin ajatuksissa kampanjat pörriäisten säilyttämiseksi, maantien varsien kukkakedot, talkoot ja kiertävän esiintyjän. MTK, kylätoimijat ja kulttuuritekijät yhteen.

Livemusaravintoloiden ahdinko? Tuen avulla pysyis skene vireänä ja soittajatkin sais oikeudenmukaisen liksan. Toi striimaushan tässä ajassa tuntuu olevan suosittua.

Epilogi

Muuttuvassa, ehkä meille täysin oudossa maailmassa on syytä muistaa ainakin se viisaus, että onneen ei lopulta tarvita muuta kuin jotain, josta innostua. Yritetään siis löytää omat innostuksen kohteet – myös poikkeusaikana!
 

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Projektipäällikkö Piia Kleimola, XAMK, Kymenlaakso, piia.kleimola@xamk.fi
#eloailoa #luovaxamk #xamk #LABfinland #okmfi
www.xamk.fi/eloajailoa

Sana kulttuuri on käsitettävissä hyvin monella tavalla. Wikipedian mukaan se on mm. yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus. Tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kulttuuri on erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä. Kulttuuri on myös kokoelma asenteita, arvoja, tavoitteita ja käytäntöjä.

Onneksi on olemassa muitakin arvoja kuin rahallinen. Taiteella on itseisarvo. Ikävä kyllä tässä kohdassa tulee usein törmäys. Etenkin tiukkoina talousaikoina kulttuuripalvelut ovat ne, joista ensimmäisenä säästetään – vaikka säästö olisi suhteettoman pieni verrattuna kokonaisuuteen. Tämä tapahtuu siitäkin huolimatta, että osa kulttuuripalveluista on lakisääteisiä. Uudistettu laki kuntien kulttuuritoiminnasta tuli voimaan 1.3.2019.

Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jolla kunta edistää kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä. Alueen aktiivinen ammattitason taide- ja kulttuuritoiminta aktivoi myös harrastajakenttää. Kulttuuripohja, taide ja luova ajattelu tuottavat havaintoja, viisautta ja onnellisuutta.

Elämme taas haasteellisia talousaikoja. Kun rahaa on vähän tai se on jopa miinusmerkkistä, toivoisi vastakkainasettelun tilalle täysin päinvastaisen kysymyksen; ’Miten olla toistemme avuksi’?

Monialainen yhteistyö on tulevaisuutta. Kulttuurilain pykälä seitsemän kehottaa tähän yhteistyöhön; ’Tämän lain tavoitteiden edistämiseksi ja kunnan tehtävien toteuttamiseksi kunnassa tulee tehdä yhteistyötä kunnan eri toimialojen välillä. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet ja voimavarat huomioon ottaen edistää tämän lain tavoitteiden ja tehtävien mukaista toimintaa yhteistyössä muiden kuntien, viranomaisten ja maakunnan sekä kulttuuri- ja taidealan ja muiden toimialojen toimijoiden kanssa.’

Ensinnäkin lapset ja nuoret. Sekä taiteen ja kulttuurin ammattilaiset että harrastajat satsaavat lasten ja nuorten tulevaisuudenuskoa lujittavaan taidetoimintaan koko ajan. Harrastusmahdollisuuksien lisäksi yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa tehdään paljon. Tunnetasot ja tulevaisuuden uskon vahvistaminen ovat jotain, joihin välineenä yltää nimenomaan taide ja kulttuuri. Taidetoiminnan ja taiteilijoiden vieminen päiväkoteihin ja kouluihin tarkoittaa lisäaikuisia lasten ja nuorten arkeen. Lisäksi erilaiset taidemenetelmät ovat oiva keino uuteen ilmiöpohjaiseen opiskeluun.

Terveys-, sosiaali- ja hyvinvointialalla taide voi olla osana sekä ennaltaehkäisevää työtä, itse hoitoprosessia tai osana kuntoutusta. On olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että taide- ja kulttuuritoimintaan osallistuminen auttaa parantamaan terveyttä ja hyvinvointia. Se voi jopa ehkäistä ja hoitaa psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia sekä auttaa selviytymään useiden akuuttien ja kroonisten sairauksien kanssa. Kulttuurilähete on palveluohjausta tehostava malli, joka ohjaa esimerkiksi yksinäisiksi itsensä kokevia henkilöitä erilaisten kulttuurihyvinvointipalveluiden piiriin. Turhien lääkärikäyntien määrä laskee, jolloin rahakin säästyy.

Kulttuuri ja luovat alat ovat Suomen suurimpia työllistäjiä, osa elinkeinotoimintaa. Mielenkiintoista on se, mitä taide voi tuoda muiden toimialueiden yrityksiin. Taide ja kulttuuri osana yrityksiä voi tarkoittaa esim. koristetta tai viihdettä. Yritysten seinillä ja sisustuksessa on taidetta. Firmat vievät henkilöstöjä konsertteihin tai teatteriin. Mutta entä näiden lisäksi; voiko taide toimia yrityksen haastavien tilanteiden ongelmanratkaisijana – jopa strategian välineenä? Voi. Joissain paikoissa toimiikin jo.

Lisäksi; kulttuuristaan alue tunnetaan. Kunta tai kaupunki erottuu massasta joko aktiivisen urheilumaineen, kulttuuritapahtuman, matkailukohteen, luonnon tai historian takia. Matkailua ei synny ilman alueen kulttuuripohjaa. Kulttuuria on myös se historiasta kumpuava tietämys, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Eli toisin sanoen. Jokainen meistä on pala aikansa ja paikkansa kulttuuria.

Sen lisäksi, että olemme itse kulttuurin paloja, olemme taiteen ja kulttuurin äärellä koko ajan
– toki eri elämänvaiheissa eri portaalla.

• Ensimmäisellä portaalla, suurimmalla ja kollektiivisimmalla näyttämöllä lienee jokainen. Tämä näyttämö on arki. Luet lehtiä ja kirjoja, katselet tv:tä ja elokuvia, kuuntelet musiikkia. Kulttuuria on myös ruoka, sauna, juhlapäivät. Esteettinen ympäristö sekä kotona että ympärillä tuo levollisuutta ja hyvinvointia. Listaa voisi jatkaa.
• Toinen porras on harrastuksemme. Taide-, kulttuuri-, liikunta- tai muu harrastustoiminta antaa tuhansille ihmisille yhteisön, johon kuulua.
• Kolmas porras voisi tässä jaottelussa olla erilaiset taide- ja kulttuurikokemukset. Konsertit, teatterit, tanssit, matkat, museot, taidenäyttelyt. Jos asumme tai elämme niin, että taide-elämykseen lähteminen ei jostain syystä ole mahdollista, on paljon mahdollisuuksia, joissa elämys tuleekin meidän luoksemme. Tästä esimerkkinä hoito- ja hoivakodeissa tapahtuvat esitykset ja konsertit. Myös taiteilijaresidenssitoiminnan yleistyminen esimerkiksi vanhusten hoitokoteihin olisi ilahduttava suunta.
• Neljäs kulttuuriporras haastaa yhteisön – perheen, luokan, työpaikan, osaston, taloyhtiön, kylän – miettimään, millaista taidetoimintaa voisitte kaikki toteuttaa yhdessä, yhteisöllisesti? Esimerkiksi sukupolvia yhdistävä taidetoiminta on erittäin merkityksellistä. Hieno paradoksi sekin, että mitä lähempää yhteisötaiteen lähtökohta-aihe on, sitä laajemmin se kiinnostaa vastaanottajiakin. Yksityinen onkin yllättävän yleistä.
• Viides porras eli eri kenttien työparityöskentely on toivottavasti enenevässä määrin lähitulevaisuutta. Työn tekemisen tapa on muuttumassa vanhasta lokeroituneesta ajattelusta. Monialaisen yhteistyön suunta on väistämättä edessä. Siksi onkin eritäin mielenkiintoista miettiä, mitä uutta syntyy, kun kahden tai useamman keskenään erilaisen sektorin toimijat aloittavat yhteistyön. Sosiaali- ja terveyssektorilta tästä on jo hienoja esimerkkejä. Taiteilijoiden ja sairaalahenkilökuntien yhteistyön tuloksia ovat mm. sairaalaklovnit, hoivamuusikot tai etenkin psykiatrisella puolella kokeillut kuvataide- ja kirjoitustoiminnat. Sosiaalinen sirkus on erittäin mielenkiintoinen malli, samoin esimerkiksi saattohoidon yhteydessä käytetty nukketeatteri.
• Kuudes porras voisikin olla tästä johdettuna erilaiset taideterapiamuodot. Terapiaa voi kuitenkin ohjata vain koulutettu terapeutti. Vuorovaikutteinen ja ihmisläheinen työ edellyttää ammattitaidon lisäksi empatiakykyä ja pitkäjännitteisyyttä.

Edellisen hallituskauden lopussa silloiset sote- ja kulttuuriministeri antoivat yhdessä kulttuurihyvinvointi-suositukset, joissa yhtenä toimenpiteenä oli taide- ja kulttuuritoiminnan koordinoinnista ja integroinnista nimetyt vastuuhenkilöt. Tässä kohdekenttänä oli sosiaali- ja terveydenhuolto. Nimetyn kulttuurivastuu-henkilön soisi olevan myös jokaisessa päiväkodissa, koulussa, yrityksessä tai ylipäätään missä tahansa yhteisössä. Ministerien suosituksissa on myös näkökulma toimintojen resurssointiin. Raha on kaikkialla tiukalla, mutta laskelmia erilaisten kulttuurimallien käyttöönotoista on. Kun osa käyttötalousmenoista on sijoitettu taidetoimintaan, se on pitkässä juoksussa paitsi säästänyt, myös parhaimmissa tapauksissa tuonut rahaa jopa lisää.

Nyt koronan vielä rajoittaessa kulttuuritoimintaamme, meillä kuitenkin on lähellä kaikista kaunein galleria
eli luonto. Kävely lähiluonnossa yhdistää taiteen ja liikkumisen – eikä leikkiäkään tarvitse unohtaa.
Etsi luontoesine, kuuntele luontoääni, tee sormistasi kamera ja ota luontokuvia, etsi eläinten jälkiä,
kävele takaperin, halaa puita. Nauti elämästä.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Projektipäällikkö Piia Kleimola, XAMK, Kymenlaakso, piia.kleimola@xamk.fi

#eloailoa #luovaxamk #xamk #LABfinland #okmfi

www.xamk.fi/eloajailoa

Poikkeava maailmantilanne laittoi uusiksi sen, miten koemme arjen, maailman, läheiset ja vieraat kanssaihmiset. Monet kulttuurilaitokset ovat avanneet palveluitaan uudella tavalla ja hyvän jakaminen on kriisiaikana ilahduttavasti lisääntynyt. Teatterit ovat tuoneet esitystallenteita kaikkien kotona katsottavaksi, taidemuseot avanneet kokoelmiaan verkossa tutustuttaviksi, muusikot esiintyvät kodeistaan käsin. On lukemattomia mahdollisuuksia päästä vaivattomasti erilaisten kulttuurikokemusten pariin ja usein vieläpä ilmaiseksi. Digitaaliset kulttuurielämykset ja etäkokemukset voivat lisätä hyvinvointia ja lievittää yksinäisyyttä tarjoamalla vertaistukea maailman tulkintaan ja käsittämiseen.
Ongelmana on kuitenkin saavutettavuus laajasti ymmärrettynä, nimittäin saavutettavuus sekä sisällön hajanaisuuden että välineen suhteen. Tietokoneen ja netin käyttö, eri alustat esitysten jakamiseen, hakutoiminnot tai edes palveluitaan tarjoavat kulttuurilaitokset eivät ole kaikille tuttuja tai helposti opittavia. Museokokoelmien äärelle pääseminen, kokoelmien selailu tai tiedonhaku tietynlaisilla hakusanoilla eri kategorioihin järjestetyistä kokoelmista voi olla työn ja tuskan takana. Miten kaiken kulttuuritarjonnan keskeltä löytää sen itseään puhuttelevan teoksen? Etenkään, jos ei ole teatterin, musiikin tai kuvataiteen suurkuluttaja, eikä oikein tiedä mitä tai mistä etsiä? Onko olemassa kattavaa ja helppokäyttöistä portaalia? Auttaisiko henkilökohtainen kulttuurikoutsi, joka auttaa ihmistä kulttuurikokemusten pariin? Lisäksi on lukuisia ryhmiä, joille netin, digipalveluiden ja sovellusten käyttö on hankalaa. Hiiren käyttö on vaikeaa tai älypuhelimen ruutu ei tottele, koska käsi värisee ja sormenpäät ovat kuivat.
Vaikka etäkokemukset saataisiinkin kaikkien ulottuville, konkretisoi eristäytyminen myös kulttuuritoimintaan liittyvän fyysisen kohtaamisen tärkeyden. Mikä on kehollisen ulottuvuuden ja sosiaalisen jakamisen merkitys osana kulttuurin kokemista? Ruutu ei voi välittää livetilanteissa koettuja hetkiä, vaikka hyvillä äänentoistolaitteilla pääsisi mahtavien musiikkielämysten pariin ja taideteosten selailu isolta tv-ruudulta olisi ihan miellyttävää. Nämä eivät kuitenkaan vielä korvaa suoria aistihavaintoja, kokemusta fyysisessä tilassa, ihmiseltä ihmiselle suuntautuvaa kommunikaatiota ja kohtaamista, tuntua iholla ja kehossa. Muiden kokemukset ja yleisön reaktiot, tilanteen vaikutus omiin tulkintoihin ja tuntemuksiin jäävät pois. Miten tämä esitys koetaan, millaisia reaktioita herää?

Monelle pääsy kulttuurin pariin on valitettavasti vaikeaa aina. Jos jollain ei nyt ole mahdollisuutta pistäytyä taidemuseossa tai osallistua valokuvauskurssille, ei joillain ole vamman takia mahdollisuutta lähteä itsenäisesti museoon, varaa käydä teatterissa tai pystyvyyttä osallistua yksin ryhmätoimintaan vieraiden kanssa. Taide ja kulttuuri ovat monille erityisryhmille liian usein ja eri asteisesti saavuttamatonta. Kulttuurin kokeminen lisäksi on omaehtoisen taiteen toteuttaminen monille erityisryhmille etänä entistä vaikeampaa. Monella on tarve itseilmaisuun, mutta he tarvitsisivat tukea omaehtoiseen tekemiseen ja luovuuden löytämiseen.
Digi on toki hyvä täydentäjä ja netti auttaa tuomaan saavutettavat saataville. Mutta onko se tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto? Miten tuoda taidetta eri ryhmien saataville poikkeusaikana? Voisivatko taiteilijaryhmät luoda esityksiä kadulla ikkunasta katsottavaksi? Maalata kuva-arvoituksia liiduilla asfalttiin? Lukea runoja puhelimessa? Laulaa balladi postiluukusta sisään? Entä sellaiset vaikeat kysymykset kulttuuripalveluiden muuttuessa, kuten miten näitä palveluita voisi tilata? Kuka maksaisi näistä palvelusta taiteilijoille? Miten lippuja näihin voi ostaa? Miten kompensoida taiteen ja kulttuuristen kokemusten kehollisen ulottuvuuden puuttumista? Onko niin, ettei mitenkään, juuri näiden kokemuksen perimmäisen olemuksen takia? Entä koronan jälkeen, miten auttaa löytämään henkilökohtaista hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista, kokemalla ja itse tekemällä?
Kulttuurin ja taiteen vaikutukset hyvinvointiin ovat kiistattomia. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta velvoittaa kuntia tarjoamaan kulttuuripalveluita asukkailleen. Tässä tehtävässä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kuntia auttaa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen –kehittämistehtävä. Asiaa edistetään poikkeustilan aikanakin ja kuuntelemme yhteisön ehdotuksia siitä, miten tuoda eloa ja iloa ihmisille. Molemmissa maakunnissa kysyttiin vinkkejä kulttuuritoiminnan toteuttamisen poikkeusaikana.

Laura Lehtinen
TKI-asiantuntija
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Luovien alojen tutkimusyksikkö
laura.lehtinen@xamk.fi
p. 044 702 8451

Arvoisa lukija, toivomme Sinun miettivän, miten kotipaikkakuntasi voi edistää kulttuuria ja taidetta osana yhteistä hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa. Toivomme myös, että lähestyt asiaa mahdollisuuksien ja yhteistyön näkökulmasta. Tämänkaltaista ajattelua tukee myös kulttuuritoimintalaki.

Uudistettu laki kuntien kulttuuritoiminnasta tuli voimaan 1.3.2019. Laki korvaa aiemman, 25 vuotta vanhan lain, ja määrittelee entistä tarkemmin kuntien kulttuuritehtävät ja -tavoitteet. Uudistukset vahvistavat kulttuurin roolia kunnan toiminnassa samalla perustellen kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna. Uudistetun lain tavoitteena on muun muassa tukea kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia luovaan toimintaan ja kulttuurin tekemiseen sekä kokemiseen. Lisäksi korostuu sekä toimialarajat että maantieteelliset rajat ylittävän yhteistyön merkitys.

Toinen kulttuurin kannalta tärkeä uudistus vuoden 2019 aikana oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän avoimen ja maksuttoman TEA-viisarin kulttuuriulottuvuus. TEA-viisari on terveyden edistämisen kuntakohtainen vertailutietojärjestelmä, josta nyt siis pääset katsomaan myös oman kuntasi aktiivisuuden ja toimenpiteet koskien kulttuurin hyvinvointivaikutuksia.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen on uuteen kulttuurilakiin pohjautuva kehittämistehtävä. Työ ehti juuri päästä hyvään alkuun sekä Kymenlaaksossa että Etelä-Karjalassa, kun koronatilanne järjesti meidän kaikkien arjen uudelleen. Tilanteen vuoksi nyt myös kulttuurin kentällä on käynnissä ennennäkemätön digiloikka. Hyvin lyhyessä ajassa on syntynyt lukuisa määrä erilaisia verkossa toimivia tahoja, jotka tarjoavat mm. striimattuja teatteri-, tanssi- ja musiikkiesityksiä. Ikävä kyllä monella toimijalla taloudellinen epävarmuus jatkuu koronatilanteen jälkeenkin. Uskallamme kuitenkin väittää, että tämän kevään jälkeen ovat kohtaamiset, yhteisöllisyys, yhteistyö ja mielekäs tekeminen entistä suuremmassa arvossa. Toisin sanoen; kulttuuria, taidetta ja luovaa työtä tarvitaan jatkossa vielä enemmän kuin ennen!

TEA-viisarin mukaan kuntien osallistumisaktiivisuutta yritetään kovasti ylläpitää, mutta yhdenvertaisuuden toteutuminen vaihtelee kunnissa todella paljon. Pitkälti tämä johtuu pienistä henkilöresursseista kulttuurin toimialalla. Tästäkin syystä toivomme yhteistyötä ja synergiaa. Alla oleviin sähköposteihin otamme mielellämme vastaan ajatuksia ja näkemyksiä siitä, millaisia voisivat olla poikkeusajan kulttuurikohtaamiset? Entä miten ilahduttaa heitä, joita digiloikka ei tavoita? Kirjoitathan myös, jos mielessäsi on kohderyhmä, jonka kulttuuriset oikeudet, tarpeet ja toiveet jäävät toteutumatta.

Kiitos! Yhdessä olemme enemmän.

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

projektipäälliköt Piia Kleimola, XAMK, Kymenlaakso, piia.kleimola@xamk.fi

Sanna-Leena Mikkonen, LAB, Etelä-Karjala, sanna-leena.mikkonen@lab.fi

#eloailoa #luovaxamk #xamk #LABfinland #okmfi

Mielipidekirjoitus 2.3.2020

Työn digitalisoituessa yhä useampi työpaikka syntyy luovalle alalle. Luovuutta eivät koneet voi korvata. Taide, elämykset, aistit ja tunteet ovat alueita, joilta yhä useammat ihmiset etsivät merkityksellisyyttä. Maslowin tarvehierarkian mukaan perustarpeiden eli ruoan, levon, puhtauden ja turvallisuuden ollessa kunnossa, tulevat portaat joihin taiteella, kulttuurilla, liikunnalla ja ympäristöllä voidaan vaikuttaa. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet – ystävyys, ryhmään kuuluminen sekä merkityksellisyyden kokemus, itsearvostus ja kunnioituksen saaminen muilta. Iso merkitys on myös sillä, että omat kyvyt saa täyteen käyttöön – esimerkiksi työssä.

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi 11.11.2019 tähän asti laajimman katsauksen taiteen ja kulttuurin vaikutuksista. Viesti on selvä: on olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että taide- ja kulttuuritoimintaan osallistuminen auttaa parantamaan terveyttä ja hyvinvointia. Se voi jopa ehkäistä ja hoitaa psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia sekä auttaa selviytymään useiden akuuttien ja kroonisten sairauksien kanssa. Tutkimuksista huolimatta luovuuden mahdollisuuksia käytetään vähemmän kuin olisi mahdollista. Eri kenttien toimijoilta löytyy toiminnan laajentamiseen tahtotilaa, mutta usein käytännön toteutuksen esteenä ovat puuttuva raha ja rakenteet, jotka eivät vielä nykyisellään sisällä kulttuurihyvinvointia.

Tulevaisuuden työelämän tulee kulkea kohti monialaista yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Kun rahaa on vähän, tarvitaan puuttuvien eurojen tilalle empaattinen kysymys; ’Miten voimme olla toistemme avuksi?’ Luovan alan sekä taide- ja kulttuurikentän toimijat ovat vahva lisä usealle eri kentälle. Kasvatukseen, koulutukseen, terveys-, hyvinvointi- ja sosiaalialalle. Samoin bisnekseen, esimerkiksi osaksi yritysten strategista työtä. Kuntien ja kaupunkien brändäykseen, massasta erottumiseen. Perinteiset teollisuusmaakunnat tarvitsevat uutta toivoa, tulevaisuususkoa ja nimenomaan luovuutta – uudenlaista tapaa ajatella ja toimia.

Moni luovan alan toimija on jo valmiiksi ’hybridi’, kahden tai jopa useammankin eri kentän osaaja. Moniosaajien lisäksi eri toimialueiden työparitoiminnan soisi laajentuvan. Samoin taidetoimijoiden ja erilaisten järjestöjen laajempi kohtaaminen lisäisi uudenlaisten hankkeiden ja projektien syntymistä. Yritykset ja laitokset saisivat uutta eloa ja näkökulmaa taiteilijaresidenssitoiminnasta. Ylipäätään itselle uuden toimintakentän kohtaaminen tuo tullessaan rohkeampaa vuorovaikutusta, aktivoi paikkakuntaa ja lisää sekä luovuutta että hyvinvointia.

Näitä näkökulmia kohti suuntaa myös Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen -kehittämistehtävä. Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen eli kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille on vuosien 2020-21 aikana toteutuva alueellinen kehittämistehtävä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Päätavoite on kehittää luovan alan, taiteen ja kulttuurin yhteistoimintaa ja toimintamalleja, jotta kuntalaisille tuotettavat kulttuuripalvelut ja muu toiminta vahvistavat asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Kehittämistehtävästä vastaa päätoteuttajana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja osatoteuttajana LAB-ammattikorkeakoulu. Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Uusi tapa toimia – poteroihin ei ole paluuta!

Piia Kleimola

Projektipäällikkö

Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen eli kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – XAMK / Luovien alojen tutkimusyksikkö

piia.kleimola@xamk.fi #eloailoa #luovaxamk #xamk #LABfinland #okmfi