Nainen seisoo ruoholla ja käsi harasormin on kohotettu ylös, tavivaalla on pilviiä mutta käden kohdalla näkyy auringonvalo.

Työnhakijoille

Paras tapa tuntea huominen on luoda se itse. Siksi tuomme yhteen huomisen tekijät. Meillä voit tehdä vaikuttavaa työtä, jonka tulokset näkyvät yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä.

Jätä kädenjälkesi

Tule tekemään kanssamme työtä huomisen hyväksi

Etsitkö uusia mahdollisuuksia työurallesi?
Töitä neljällä kampuksella ja etänä
Meillä voit kehittyä osaajana
Jätä kädenjälkesi – Xamkissa tehdään työtä tulevaisuuden hyväksi

Kohti tulevaisuutta uutta oppien ja toisiamme tukien

Työskentelemme yhdessä tiedon ja tutkimuksen eteen uutta oppien ja toisiamme tukien. Luotamme haluusi laittaa kaikki likoon huomisen puolesta ja kokeilla rohkeasti uutta. Luotamme myös kykyysi oppia vastoinkäymisistä. Se on tapamme ansaita sinun luottamuksesi.

Meille on päivänselvää, että voimme suunnitella omaa työtämme. Lisäksi arvostamme myös vapaa-aikaa. Lupaamme, että voit antaa itsestäsi parasta molemmille.

Ohita upotus:
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Miksi valita Xamk?

Pidämme huolta

Pidämme huolta

Olemme yhdenvertainen ja oikeudenmukainen työyhteisö, jossa tiimihenki ja työntekijöiden hyvinvointi ovat etusijalla. Meillä voit suunnitella työtäsi joustavasti ja tasapainottaa työn ja vapaa-ajan. Saat vahvan tuen esihenkilöltäsi ja työyhteisöltäsi, jotta voit keskittyä olennaiseen ja nauttia työstäsi. Tarjoamme kattavat henkilöstöedut sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi maksutta Xamk Pulsen opinnoissa.​

Avaamme maailmaa

Avaamme maailmaa

Meillä kansainvälisyys on osa arkea ja kehittymistä. Tarjoamme henkilöstöllemme monipuolisia mahdollisuuksia laajentaa osaamistaan ja verkostojaan maailmalla. Voit osallistua henkilöstö- ja opettajavaihtoon yli 300 yhteistyöoppilaitoksessamme, tai olla mukana Eurooppa-yliopisto INGENIUM-yhteistyössä. Kansainvälinen kokemus tuo uusia näkökulmia työhösi ja avaa ovia uusiin yhteistyömahdollisuuksiin.

Rakennamme työelämää

Rakennamme työelämää

Xamkissa voit vaikuttaa suoraan tulevaisuuden työelämään. Koulutamme uusia osaajia ja kehitämme yhdessä työelämän kanssa ratkaisuja, jotka muovaavat huomisen ammatteja ja toimintatapoja. Samalla kehität omaa uraasi. Arvostamme uusia ideoita ja rohkaisemme osallistumaan aktiivisesti niin oman työyhteisösi kuin koko Xamkin kehittämiseen. Tarjoamme merkityksellistä työtä ja mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti inspiroivassa ympäristössä, jossa luomme huomista yhdessä. ​

Tervetuloa yhteisöömme!

.

Shakil Regmi opettaa ympäristöalan tulevaisuuden osaajia Xamkissa

Palo ympäristökysymyksiin ja tutkimukseen on vienyt Shakil Regmin urallaan eri maihin. Sisällöltään kiinnostava työtehtävä toi hänet lehtoriksi Xamkiin ja takaisin Mikkeliin ja Suomeen.

Lue lisää xamkilaisten kokemuksista

Usein kysyttyjä kysymyksiä Xamkista työnantajana

Meiltä saat laajan työterveyshuollon sekä liikunta-, hieronta-, kulttuuri-, työmatka- ja polkupyöräedut. Työntekijänämme voit opiskella veloituksetta Xamkin avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Xamk koetaan vuosittaisen Työyhteisön kehittämiskyselyn perusteella hyväksi työpaikaksi. Vuonna 2025 henkilöstöstämme 89 % kertoi Xamkin olevan hyvä työpaikka. Xamkissa työurat ovat usein pitkiä. Keskimäärin xamkilaisen työura on kestänyt lähes 10 vuotta ja monet ovat työskennelleet Xamkissa jo vuosikymmeniä.

Vahvistamme Kaakkois-Suomen elinvoimaa ja kansainvälistymistä yhdessä työelämän ja kumppaneidemme kanssa. Rakennamme huomisen työelämää ja etsimme ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Xamk edistää osaamista, vastuullisuutta ja elinkeinoelämän kehitystä. Tarjoamme koulutusta, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja yrityspalveluita. Olemme myös merkittävä toimija tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa.

Me Xamkissa työskentelemme uutta oppien ja toisiamme kirittäen. Meillä sinulla on mahdollisuus oppia ja kehittyä työsi mukana. Kannustamme sinua kehittämään osaamistasi jatkuvasti. Xamk tarjoaa laajan valikoiman työtä tukevia koulutuksia ja meillä tuetaan jatko-opintojen suorittamisessa. Avoimen ammattikorkeakoulun opintojaksot ovat henkilöstölle maksuttomia. Meillä on mahdollisuus kehittää osaamista myös mm. kansainvälisissä vaihdossa, yhteistyössä työelämän kanssa ja julkaisutoiminnassa. Edistämme osaamisen kehittymistä esihenkilötyössä ja mahdollistamme osallistumisen erilaisiin työryhmiin ja projekteihin.