Tallinnan Edufest 2024 – Tulevaisuuden haasteita ratkomassa EduFesteillä
EduFest-tapahtumassa kumppanikoulut esittelevät uusimpia tutkimuksiaan, tieteellisiä saavutuksiaan ja tulevaisuuden ratkaisujaan. Tämän vuoden tapahtumassa ajatuksia haastettiin viidestä eri aiheesta. Teemoja olivat: osaamisen kehittäminen ja terveys, vihreä siirtymä ja kestävä kehitys, yhteisöllinen ja sosiaalinen ympäristö, johtaminen ja liiketoimintamallit, sekä innovaatiot ja data. Etelä-Savon DIH osallistui esityksellään EduFest-tapahtuman innovaatiot ja data osioon.
DIHeSavo tarjoaa jatkossa yrityksille mahdollisuuden hyödyntää laajaa asiantuntijaverkostoa, digitaalista teknologiaa ja laboratoriotiloja tuotteidensa ja palveluidensa kehittämisessä. Tavoitteenamme olikin tuoda esille alueellamme kehitettävää innovaatiomallia, joka tukee yritysten digitalisaatiota ja liiketoiminnan kehittämistä. Lisäksi halusimme korostaa DIH:n tulevia palveluja, joilla rohkaistaan yrityksiä hyödyntämään uudenlaista teknologiaa ennakkoluulottomasti.
Esityksessämme Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Teppo Rantaniva esitteli myös Xamkin uXlab-konseptin, joka tulee olemaan yksi DIHeSavon kautta saatavista palveluista. UX-laboratorio tarjoaa yrityksille huippuluokan testaus- ja kehitysympäristön käyttäjäkokemusten optimointiin. Käyttäjäkokemus on kriittinen tekijä erityisesti digitaalisten tuotteiden ja palveluiden onnistumisessa, ja uX-laboratorion tarjoamat palvelut mahdollistavat syvällisen käyttäjätutkimuksen ja kehitysprosessien tehostamisen. Esityksen jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus testata uXlabin silmänliikekameraa paikan päällä.
Lue lisää uXlabista: https://www.xamk.fi/uxlab/
Loppuvuonna 2024 jatkamme innovaatiomallimme kehittämistä ja palvelukatalogimme laajentamista. Jos haluat vaikuttaa DIH:n palvelujen sisältöön, voit osallistua järjestämiimme työpajoihin tai tulla haastatelluksi aiheesta. Ota yhteyttä meihin verkkosivujemme kautta.