Mikä on digitaalinen ”Järjestöjen palvelukartta”?

Starttasimme Järjestöjen palvelukartan (työnimi) yhteiskehittämisen Kouvolassa marraskuussa 2024. Palvelukartan keskeisinä tavoitteina on helpottaa eri järjestöjen ja yhdistysten toimintojen löytämistä sekä madaltaa asukkaiden kynnystä osallistua järjestöjen toimintaan. Kehitämme palvelukartan yhteiskehittämisen menetelmin järjestötoimijoiden ja heidän asiakkaiden kanssa. Kartta on suunnattu kaupungin asukkaille, eri organisaatioille ja kaikille järjestötoiminnasta kiinnostuneille. Palvelukartta on osa Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen -hankkeen kehittämistyötä.

Yhteiskehittämällä eteenpäin

Meillä on takana kaksi yhteiskehittämispajaa, joissa eri järjestöjen toimijat pohtivat ja työstivät yhdessä palvelukartan teemoittelua Xamkin tiimin fasilitoimana. Karttaan tulee erilaisia teemoja jäsentämään järjestöjen toiminnan monipuolista sisältöä. Sisällön jäsentely ei ole helppo tehtävä, koska erilaisia tarpeita ja elämäntilanteita on paljon. Teemoja ei voi olla liikaa eikä liian vähän. Viimeisimmässä pajassa mietittiin myös palvelukartan ensimmäistä digitaalista näkymää ja jaottelua. Kartan suunnittelussa hyödynnetään yhteiskehittämisen lisäksi pelillisyyttä. Tekoälyn hyödyntäminen palvelukartan toteutuksessa on työn alla, mutta kerromme siitä lisää myöhemmin. Olemme tästäkin innoissamme.

Tulevan digitaalisen palvelukartan teemoittelua tehtiin perinteisesti paperilla 28.1.2025. Kuva: Tanja Mäkelä

Järjestöiltä on kerätty myös erilaisia toiveita ja tarpeita kartan suunnitteluun sekä toteutukseen. Sisällönsuunnittelua tehdään yhdessä järjestöjen kanssa ja kartan prototyyppiä testataan kehittämisen aikana yhdessä järjestöjen toimijoiden sekä asiakkaiden kanssa. Ensimmäiset testauspajat järjestetään huhti-toukokuussa 2025. Kehittäminen ja digitaalinen suunnittelu jatkuvat testausten perusteella.

Uskon, että palvelukartta tulee palvelemaan kaupunkia ja asukkaita, kun kaikki löytyy yhdestä paikasta. Se tarjoaa myös näkyvyyttä pienemmille yhdistyksille ja järjestöille. – palaute järjestötoimijalta

Yhteiskehittämispajoissa riittää puhetta, pohdintaa ja yhdessä ideointia 28.1.2025. Kuva: Tanja Mäkelä

Yhteiskehittämispajoissa on työskennelty hyvällä fiiliksellä, eikä nauruakaan ole puuttunut. Luova työskentely ja ongelmanratkaisu edellyttävät rohkeutta sekä kykyä heittäytyä kehittämisen aalloille. Järjestötoimijoiden antamien palautteiden perusteella digitaaliselle palvelukartalle on tarve, koska tieto on hajallaan eikä vastaavanlaista ole kehitetty aiemmin järjestötoimintaan liittyen Kouvolassa.

Palvelukartan sisällön jäsentelyä 28.1.2025. Kuva: Tanja Mäkelä


Järjestöjen palvelukartta jää hankkeen päättymisen jälkeen Kouvolan kaupungin hallinnoitavaksi. Kehittämisvaiheessa tehdään tiivistä yhteistyötä Kouvolan kaupungin tietohallinnon kanssa, jotta karttaa on helppo hallinnoida ja ylläpitää hankkeen jälkeen (11/2026 alk.).

Seuraava järjestöjen ja yhdistysten toimijoille suunnattu Järjestöjen palvelukartta -työpaja järjestetään ti 13.5. Lue lisää Järjestöjen palvelukartta kehitetään hankkeen Xamkin osatoteutuksessa yhteistyössä järjestöjen kanssa. Kiinnostuitko? Kerromme mielellämme lisää, joten ota rohkeasti meihin yhteyttä.

Järjestöjen palvelukartta on osa Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen -hankkeen kehittämistä. Hankkeen päärahoituslähde on Euroopan sosiaalirahasto (ESR+). Hankkeen päätoteuttaja on Kouvolan kaupunki, osatoteuttajat ovat Parik-säätiö ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk.

Tutustu myös näihin artikkeleihin