Kaverit ja päihteet – ”no kun kaikki mun kaveritkin juo”
Länk: Klicka här för att läsa bloggen på svenska.
Erään teini-ikäisen nuoren vanhempi kertoi minulle jokin aika sitten, miten hänen lapsensa on jäänyt tänä syksynä muutaman kerran kiinni alkoholin juomisesta. Näissä tilanteissa nuori oli käyttänyt argumenttina ”no kun kaikki mun kaveritkin juo” -lausahdusta. Kuulostaako tutulta? Se on edelleen yllättävän yleinen kommentti alaikäisten nuorten suusta. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tuloksia tarkastellessa voidaan valtakunnallisesti kuitenkin havaita raittiiden 8.-9. -luokkalaisten nuorten määrän kasvaneen verrattuna vuoteen 2019. Uusimman kouluterveyskyselyn mukaan raittiiden nuorten osuus on 65,4%, kun se vuonna 2019 on ollut 60,7%.
Lausahdukset kuten ”no kun kaikki mun kaveritkin juo” ovat sellaisia, joita nuoret alkavat pitää totena, kun niitä tarpeeksi usein mantran lailla toistaa. Jos me ammattilaisina kuulemme tällaista puhetta esimerkiksi koulussa tai nuorisotilalla, kannattaa osallistua keskusteluun. Teemaan liittyen nuorten kanssa voi jutella alkoholista ja siihen liittyvistä mielikuvista. Samalla voi nuorillekin tuoda tietoa kouluterveyskyselyn tuloksista tai kertoa vaikkapa ajankohtaisesta ”Sober curious” -ilmiöstä.
Nuoren mielikuviin voi vaikuttaa myös se, miten kaverit puhuvat päihteistä tai asennoituvat päihteisiin. Hyvin vahva ja myönteinen päihdepuhe tai päihdemyönteinen asenne kaveriporukassa voi aiheuttaa nuorelle ryhmäpainetta ja tunteen siitä, että pitäisi itsekin käyttää, kokeakseen yhteenkuuluvuutta. Hyvässä kaveriporukassa on tilaa vastakkaisillekin mielipiteille, eikä kaveria yritetä painostaa muuttamaan mielipidettään. Valitettavasti joissakin tapauksissa kuitenkin mennään vahvojen persoonien vahvojen mielipiteiden mukaan. Vertaissuhteet ovat nuoruudessa erittäin merkittävässä roolissa ja voi olla vaikea irtautua kaveriporukasta, jonka mielipiteet eroavat vahvasti omista mielipiteistäsi. Tällaisessakin porukassa voi kuitenkin nuoren mielestä olla paljon hyviä puolia, kuten hauskat jutut ja yhdessä tekemisen meininki. Vapaa-ajalla vietetään aikaa yhdessä esimerkiksi jonkin harrastuksen parissa. Harmillista, jos siihen yhdessäoloon liittyvät myös alkoholi tai muut päihteet.
Parhaimmillaan hyvät kaverisuhteet ovat nuorelle vahvoja suojatekijöitä. Kaverit auttavat selviämään elämän kolhuista tukemalla ja tsemppaamalla. Jos kaveripiirissä eivät muutkaan käytä päihteitä, voi nuorella olla korkeampi kynnys kokeilla tai aloittaa päihteiden käyttöä. Vastakkaisessa tilanteessa kaverisuhteet voivat lisätä riskitekijöiden kuormaa ja esimerkiksi ryhmäpaineen vuoksi edistää nuoren päihdekokeilua tai päihteitä ihannoivaa elämäntyyliä.
Meillä ammattilaisina ja kasvattajina on oma roolimme nuorten suojaavien tekijöiden vahvistamisessa. On hyvä lähteä mukaan nuorten keskusteluihin, mikäli havaitsee heidän juttelevan päihteistä. Erityisesti keskusteluun kannattaa osallistua, mikäli tunnistamme paikkaansa pitämättömiä väitteitä. Olemalla läsnä ja tarjoamalla mahdollisuuden keskustelulle turvallisessa ympäristössä, vahvistamme nuorten suojatekijöitä ja tarjoamme nuorille mahdollisuutta pohtia omia asenteitaan päihteisiin liittyen.
Niina Himanka
Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Osaamiskeskus Nuoska on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta osaamiskeskuksesta vuosille 2020–2023. Nuoskan toimintaa koordinoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamkin) nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia. Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry on yksi Nuoskan osatoteuttajista.