Kati Hoffren

Viestintä- ja markkinointisuunnittelija

Vastuullani on Xamkin tutkintokoulutuksen markkinointiviestinnän suunnittelu ja koordinaatio.

Koulutusmarkkinoinnin langat käsissä.

Työni Xamkissa

Työssäni huolehdin, että Xamkin tutkintokoulutusten markkinointiviestintä tavoittaa oikeat ihmiset, oikeaan aikaan, oikealla tavalla. Tehtäväni on vahvistaa Xamkin brändimielikuvaa ja lisätä tunnettuutta ja kiinnostavuutta kampuskaupunkeja kohtaan.

Keskeinen työtehtäväni on tutkintoon johtavan koulutusten markkinointisuunnitelmien ja mainoskampanjoiden suunnittelu ja koordinaatio, asiakaspersoonien ja sisältöpolkujen kehittäminen ja sisällöntuotanto eri kanaviin. Olen myös mukana avoimen ammattikorkeakoulun ja täydennyskoulutuksen markkinointiviestinnän suunnittelussa ja kehittämisessä.

Työtehtäviäni ovat myös verkkosivujen ja analytiikan kehittäminen sekä mediaviestintä erityisesti koulutuksiin liittyen. Olen myös osa Xamkin kriisiviesintäryhmää ja opastan ja tuen Xamkin henkilökuntaa monissa erilaisissa viestintään ja markkinointiin liittyvissä asioissa.

  • Koulutuksiin liittyvän markkinointiviestinnän koordinaatio ja suunnittelu
  • Koulutuksiin ja hakemiseen liittyvä mediaviestintä
  • Xamkin ja kampuskaupunkien brändimielikuvan vahvistaminen ja kehittäminen ja siihen liittyvä sisällöntuotanto
  • Verkkosivujen kehittäminen ja sisällöntuotanto
  • Analytiikan seuranta ja kehittäminen
  • Asiakaspersoonat ja sisältöpolut koulutusten osalta
  • Markkinoinnin ja viestinnän ohjaus ja tuki
  • Xamkin kriisiviestintä

Osaamiseni

Tutustu artikkeleihini

Yhteystietoni

Puhelin
+358407179993
Sähköposti
Kati.Hoffren@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Viestintä- ja markkinointipalvelut
Osoite
Patteristonkatu 3, Mikkeli
Lue lisää minusta

Xamkin tutkintokoulutuksen markkinointiviestinnän suunnittelu ja koordinaatio.

  • Kampanjasuunnittelu ja koordinaatio
  • Xamkin ja kampuskaupunkien brändimielikuvan vahvistaminen, kehittäminen ja sisällöntuotanto
  • Tutkintokoulutusten asiakaspersoonat, sisältöpolut ja -konseptit
  • Koulutuksiin ja hakemiseen liittyvä mediaviestintä
  • Verkkosivujen kehittäminen ja sisällöntuotanto
  • Analytiikan seuranta ja kehittäminen
  • Markkinoinnin ja viestinnän ohjaus ja tuki
  • Xamkin kriisiviestintä

 

 

 

Kati Hoffren
Viestintä- ja markkinointisuunnittelija
+358407179993
Kati.Hoffren@xamk.fi
Sosiaalinen media

Ota yhteyttä viestintä- ja markkinointipalveluihin

Etsitkö apua koulutusmarkkinointiin, yhteisöviestintään, graafiseen suunnitteluun, someen, oppilaitosvierailuihin tai vaikuttavuusviestintään liittyvissä asioissa?

Xamkin viestintä- ja markkinointipalveluiden yksikössä työskentelee yli 10 asiantuntijaa viestinnän ja markkinoinnin eri osa-alueilta, jotka auttavat mielellään.