![Euroopan unionin osarahoittama logo](https://www.xamk.fi/app/uploads/sites/2/2024/05/FI-Euroopan-unionin-osarahoittama_POS-3-768x161.jpg)
![Piirretty kartta, jonka ympärillä on piirrettyjä ihmishahmoja erilaisten välineiden, kuten kompassin ja puhelimen kanssa.](https://www.xamk.fi/app/uploads/sites/2/2024/06/hankekuva-2.jpg)
Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen
Luomme uusia toimintatapoja ihmisten yhteiskunnalliseen osallisuuteen, osaamis- ja työvalmiuksien kasvattamiseen sekä oman elämänhallinnan edistämiseen.
Otamme yhdessä askeleita eteenpäin
Kehitämme toimintatapoja yhteistyöhön ja osallisuuteen
Kouvolassa tarvitaan uusia toimintatapoja vaikeassa asemassa olevien ihmisten, esimerkiksi yksinäisten, erityisryhmien, syrjäytymisvaarassa olevien ja mielen hyvinvoinnissa tukea tarvitsevien oman elämänhallinnan edistämiseen ja aiempaa monipuolisemmin yhteiskuntaan liittämiseen.
Kunnilla ja kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli mielenterveyttä edistävässä työssä. Mielenterveyden edistämistä ovat esimerkiksi osallisuuden vahvistaminen, työelämään pääsyn ja työhyvinvoinnin tukeminen, sekä virkistys-, harrastus- ja sosiaalisen toiminnan tukeminen.
Palvelukartta kokoaa palvelut yhteen
Hankkeessa kehitetään toimintamalli järjestöjen ja kunnan väliselle yhteistyölle heikoimmassa asemassa olevien osallistumisen ja työelämävalmiuksien vahvistamiseksi.
Uusi yhteistyömalli poistaa pirstaleisuuden järjestökentän yhteistyössä ja sen koordinoinnissa. Palvelut kootaan palvelukarttaan, jonka tavoitteena on madaltaa kynnystä osallistua omaa hyvinvointia edistävään toimintaan.
Tavoitteet
1) Tuetaan ja kannustetaan ihmisiä lisäämällä yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja työllisyyttä erityisesti rohkaisemalla digitaalisuuden ja arjen kestävän kehityksen hyödyntämistä.
2) Luodaan uudenlainen toimintamalli järjestöjen ja kunnan välille, jonka avulla määritellään toimijoiden roolit ja tehtävät sekä tarvittavat resurssit yksilöiden ja väestöryhmien aktivointiin.
3) Rakennetaan toimijoiden välille yhteinen kehittämisalusta hyödyntäen mm. pelillisyyttä ja digitaalisuutta, joka tuo toimijoita yhteen ja luo vahvan pohjan yhteiselle tekemiselle ja uusille toimintatavoille.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet
Xamkin osatoteutuksessa tehdään toimenpiteitä tavoitteisiin 2. ja 3. liittyen. Xamkin toimenpiteissä hyönnetään palvelumuotoilun keinoja, pelillisyyttä ja digitaalisuutta.
- PALVELUMUOTOILU: Xamk toteuttaa hankkeessa palvelumuotoiluprosessin, jonka tulokset palvelevat uuden toimintamallin kehittämistä. Osana palvelumuotoiluprosessia arvioidaan hankkeen toiminnan vaikutuksia järjestökenttään hankkeen aikana, sen jälkeen ja pitkällä aikavälillä.
- PALVELUKARTTA: Osana uutta toimintamallia kehitetään ketterä ja käyttäjälähtöinen palvelukartta, josta järjestöt ja niiden toiminta löytyvät helposti. Kehittämisessä hyödynnetään aiemmin kehitettyä nuorten palvelukarttaa (Kouvola).
- LIVING LAB: Kehittämisessä sovelletaan Living Lab -menetelmää, jolla tarkoitetaan aidoissa ympäristöissä tapahtuvaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Living Labissa yhdistyvät palveluiden käyttäjien kokemustieto ja ammattilaisten asiantuntijatieto.
Yhteystiedot
Tanja Mäkelä
projektipäällikkö
tanja.makela@xamk.fi
p. 050 475 1716
Henri Brandt
TKI-asiantuntija
henri.brandt@xamk.fi
p. 050 531 8910
Hankkeen tiedot
Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen
Tiedot
Budjetti
Asiasanat
Yhteistyökumppanit
![](https://www.xamk.fi/app/uploads/sites/2/2024/06/kouvola_logo-1024x205.png)
![](https://www.xamk.fi/app/uploads/sites/2/2024/05/Parik-tunnus-RGB-370x313-1.jpg)