Euroopan unionin osarahoittama logo
Kettu, norppa ja kattila istuvat nuotiolla joen rannalla kuun valossa. Kettu lukee kirjaa.

Tuohta tarinoista

Tuohta tarinoista -hanke nostaa ruokakulttuurin liittyvät tarinat esille. Autamme tuomaan ne lisäarvoa ja kannattavuutta edistäväksi toiminnaksi ruokapalvelu- ja matkailuyrityksiin. Hankkeen tavoitteena on lisätä osaamista tarinallisten ruokamatkailutuotteiden tuotteistamiseen ja markkinointiin ja tuottaa uusia elämyksellisiä palveluja ruokamatkailuun. Nuorten kiinnostusta ruokakulttuuriin ja -alan tuntemusta vahvistetaan tapahtumien, pelien ja pelillisyyden avulla, joissa tarinoilla on myös rooli.

Saimaan alueen ruokakulttuuri tutuksi lapsille ja nuorille sekä hyötykäyttöön liiketoiminnassa!

Saimaan ruokakulttuuri esille

Hankkeen tavoitteet ovat

  • Saimaan alueen ruokakulttuuritarinoiden esille nostaminen matkailussa
  • osaamisen lisääminen tarinallisten ruokamatkailutuotteiden tuotteistamisen ja markkinointiin
  • uusien elämyksellisten palvelujen syntyminen ruokamatkailuun sekä
  • nuorten kiinnostuksen lisääminen ruokakulttuuriin ja alan tuntemuksen vahvistaminen.

Yhdessä kohti yhteistä hyvää

Hanke on yhteishanke, joka liittyy Saimaan seudun ruokaa ja ruokamatkailua näyttävästi esille tuovaan European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoteen.

Koordinaattorina hankkeessa on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana ProAgria Itä-Suomi/ Maa- ja kotitalousnaiset.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Toimenpiteet:

  • Alueen ruokakulttuuriin liittyviä tarinoita kerätään ja käsikirjoitetaan niiden tuotteistamiseksi
  • Yrittäjiä valmennetaan tarinallistamisen menetelmän ja tarinoiden käyttöön
  • Tuotetaan opastus ruokakulttuuritarinoiden käytöstä liiketoiminnassa, joka jää vapaaseen käyttöön myös hankkeen päätyttyä
  • Nuorille järjestetään Challenge 2024 –kilpailu ruokakulttuuriin ja ruokajärjestelmän kestävyyteen liittyvien ideoiden esiin tuomiseksi
  • Paikallista ruokajärjestelmää ja -kulttuuria tuodaan näkyväksi nuorille pelillistämisen keinoin (peli/ pelillinen tapahtuma)
  • Ruokakansalaisuusviikon järjestäminen peruskouluissa

Tulokset:

  • Uutta osaamista alueellisesta ruokakulttuurista
  • Käyttökelpoisia malleja ruokakulttuurin hyödyntämiseen liiketoiminnassa
  • Tuotteistettuja uusia ruokamatkailutuotteita/ -tapahtumia
  • Yrittäjien yhteistyö on lisääntynyt
  • Uusien ruokamatkailutuotteiden ja toteutettujen ruokatapahtumien myötä lisätään Saimaan seudun ruokakulttuurin ja ruokamatkailun näkyvyyttä
  • Nuorten tietämys Saimaan ruoka-alasta ja alan vetovoima on lisääntynyt

Tulevat Tuohta tarinoista -tapahtumat

Materiaalit

Tuohta tarinoista- webinaari 17.9.2024

Tuohta tarinoista- webinaari 17.9.2024

Minna Komulaisen esitysmateriaali, tietoa tarinallistamismenetelmästä ruoka- ja matkailutuotteen tuotteistamiseen ja markkinointiin.

Tuotekortti

Tuotekortti

Webinaarin esitysmateriaali, tuotekorttipohja
(c) Minna Komulainen

Asiakkaan tarina -työkalu

Asiakkaan tarina -työkalu

Webinaarin esitysmateriaali, asiakkaan tarina -työkalu
(c) Minna Komulainen

Matkakertomus

Matkakertomus

Next -verkkolehden artikkeli Tuohta tarinoista -tourneesta

Ota yhteyttä

Puhelin
+358503507451
Sähköposti
Minna.Komppa@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3 C, 50100 Mikkeli

Vastuulliset ruokapalvelut -tutkimusryhmä

Tuohta tarinoista -hanke 

Minna Komppa
Projektipäällikkö
+358503507451
Minna.Komppa@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358509111364
Sähköposti
Jenni.Palosaari@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli

Työskentelen Vastuulliset ruokapalvelut tutkimusryhmässä.

Jenni Palosaari
Tki-asiantuntija
+358509111364
Jenni.Palosaari@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358447028583
Sähköposti
Miikka-Petteri.Lesonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Luovan talouden tutkimusyksikkö

Olen ”multimedia taiteilija”, pelillistäjä ja olen erittäin kiinnostunut pelisuunnittelusta, AV-tekniikasta ja kulttuurista sekä näiden yhdistelmistä. Olen hiljainen, kuunteleva, myötätuntoinen. Etsin mielellään kaikenlaisiin ongelmiin ratkaisuja.

Työskentelen Kymenlaaksossa Kouvolassa Kasarminmäen kampuksella Meduusa Studiolla. Toimin pääasiallisesti pelillisyyden ja digitaalisuuden asiantuntija Luovan talouden tutkimusyksikössä erilaisissa hankkeissa. Olen myös innokas käyttämään mielikuvitusta ja käytän monesti menetelmää ”Lateral Thinking”. Minulla on intoa kehittää AV ja mediaratkaisuja ja digitaalisia härpäkkeitä sekä Future Experience Labin nykyhetkeä ja tulevaisuutta.

Miikka-Petteri Lesonen
Tki-asiantuntija
+358447028583
Miikka-Petteri.Lesonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358405720474
Sähköposti
Marjut.Kasper@xamk.fi
Yksikkö
Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksi
Marjut Kasper
Lehtori
+358405720474
Marjut.Kasper@xamk.fi
Puhelin
+358408298452
Sähköposti
Laura.Hokkanen@xamk.fi
Yksikkö
Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksi
Laura Hokkanen
Lehtori
+358408298452
Laura.Hokkanen@xamk.fi

johanna.rinnekari@maajakotitalousnaiset.fi

040 301 2441

Tehtaantie 6 B
80400 Ylämylly, Liperi

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

Tuohta tarinoista

Hankkeen kesto: 1.5.2024–31.3.2026

Tiedot

Hallinnoija: Xamk
Osatoteuttajat: ProAgria Itä-Suomi/ Maa- ja kotitalousnaiset
Vahvuusala: Kestävä hyvinvointi
Osaamiskärki: Vastuulliset ruokapalvelut

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus & Euroopan unionin osarahoittama
Kokonaisbudjetti: 329 477 €
EU:n osuus kokonaisbudjetista: 226 000 €
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 51 555 €

ProAgrian osuus kokonaisbudjetista: 46 704 € Yritys-/yksityisrahoitus: 5 000 €

Asiasanat

yhteiskehittäminen

Menneet Tuohta tarinoista -tapahtumat

Hankkeen osatoteuttajana