Time2Grow

Vanhuuden myötä ihmisen fysiologinen toimintakyky heikkenee. Jos lisäksi sairastaa etenevää muistisairautta, se rajaa kognitiivista toimintakykyä. Ihmiselämän elämänkaari kääntyy niihin kallisarvoisiin elämän loppupuolen vuosiin, joissa mitataan hoitajien ammatillinen osaaminen, asiakasymmärrys ja tunneäly ihan uudessa valossa. Hoitotyö saa aivan uuden ulottuvuuden.

Hoitajien on oltava hereillä, kaikki aistit valppaina. On oltava valmis vastaanottamaan niitä signaaleja, joiden perusteella dementoituneelle vanhukselle rakennetaan laadukas ja turvallinen elämä tehostetussa palveluasumisessa.

Eletty elämä ei katoa ihmisen sielusta minnekään, kun hän siirtyy asumaan tehostettuun palveluasumiseen, ympärivuorokautisen hoivan ja tuen piiriin. Henkilöstö oppii tuntemaan asukkaalle ennestään tärkeät elementit elämästä. Itsemääräämisoikeus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, turvallisuus ja omatoimisuus eivät kuitenkaan toteudu arjessa, ellei muistisairaan vanhuksen elämässä ole sellaisia hoitajia, joilla on tunneälyä ja jotka viihtyvät työssään.

Kun yksikin työryhmän hoitajista oivaltaa sen, kuinka äärimmäisen pienillä teoilla narratiivinen hoitotyö toteutuu arvojemme pohjalta, työyhteisössä syttyy kipinä. Parhaimmillaan se sytyttää työssäjaksamiseen ja työniloon tarvittavan roihun, ”tekemisen meiningin”, yhdessä asukkaidemme kanssa.

Arjessa tämä ei vaadi suuria resursseja, ei rahaa, ei mitään suurta eikä ihmeellistä. Tarvitaan vain vanhuksen lähellä oleva hoitaja, joka kohtaa hänet arvostavasti, elettyä elämää kunnioittaen ja aidolla lämmöllä. Vastavuoroisesti hoitaja saa iloa omaan työhönsä ja voi paremmin. Tästä syntyy asukkaidemme näköinen arki, joka on jokaisen palveluntuottajan toive.

Kun uusi hoitaja aloittaa työnsä Kymijoen Hoiva ry:llä, annamme hänelle avaimet. Ne ovat avaimet hänen työpaikalleen, ja ne ovat aina avaimet toisen ihmisen kotiin. Samalla annamme hänelle näkymättömät avaimet siihen oveen, jonka hän työvuoroonsa tullessaan myös aina avaa: oveen, jonka takana on asukkaamme arki. Hoitaja itse tekee valinnan, millä asenteella hän vanhustemme kotiin ja arkeen astuu.

Kerromme perehdytyksessä hoitajillemme aina vastuusta ja vallankäytön elementeistä, joita hän työpäivänsä aikana tiedostamattaankin koko ajan käyttää. Hoitajan valta päättää toisen ihmisen arjen asioista on suuri ja merkittävä, ja siihen liittyvä vastuu on tunnistettava.

Hiljaisen tiedon siirtäminen työyhteisöissä tarkoittaa parhaimmillaan toimintatapojen jatkuvaa tarkastelua ja kehittämistyötä yhdessä koko henkilöstön kanssa. Yhteisenä tavoitteena on luoda puitteet vanhusta arvostavalle ja geriatrista hoitotyötä kunnioittavalle asumispalvelulle. Vasta silloin voidaan puhua laadukkaasta ja hyvästä hoivasta.

Time2grow-hanke antoi meille kaikille hoitajille samanlaisen näkymättömän avaimen mukaamme tuleviin vuosiin. Se on avain työhyvinvoinnin lippaaseen, missä säilytämme työssäjaksamista, työniloa, huumoria, lempeyttä ja pitkämielisyyttä, sinnikkyyttä ja ahkeruutta sekä kukin omia voimavarojamme ja vahvuuksiamme. Lippaassa on nyt myös henkiset eväät, jotka pakkasimme sinne Time 2grow-hankkeen aikana: työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen välineet.

Hankkeen opintomatkalta Tanskasta pakkasin eväsrasiaani idean. Ihan pienen, mutta sellaisen, joka ilahduttaa työyhteisöämme ja asukkaitamme tulevina vuosina. Idean siitä, kuinka arki jatkuu muistisairauden jälkeen hoitokodissa mahdollisimman oman näköisenä – ja ymmärryksen, ettei siihen tarvita kuin hivenen verran ajattelua.

Puhun siis Svendborgin dementiakylän kukkapenkistä. Jokainen asukas saa kotoa muuttaessaan tuoda penkkiin omasta kotipihastaan rakkaan kukkansa kasvamaan, saa hoitaa sitä itse hoitajien avustuksella ja saa nähdä sen kasvavan ja kukoistavan. Teko on pieni, mutta äärettömän merkityksellinen. Se kertoo hoitohenkilöstön ymmärryksestä, että minun elämääni ei pyyhkäistä minulta pois silloin. Vaikka vanhuus ja muistisairaus estävät minua asumasta omassa kodissani, saan jatkaa siellä jotakin minulle arvokasta ja tärkeää.

Tämänhän me olemme aina tienneetkin ja mukamas osanneetkin, mutta osaammeko aidosti? Kuuntelemmeko meille muuttavan vanhuksen elämän narratiivia? Poimimmeko sieltä varmasti juuri hänelle merkitykselliset elementit arkeen, ei pelkästään niitä, jotka tuntuvat meidän mielestämme hänelle jotenkin sopivan?

On oltava hereillä. Omaan ja koko työyhteisön työhyvinvointiin pitää panostaa, sitä pitää vaalia ja hoitaa. Se on perusedellytys työn sujumiselle, vanhustemme elämää kunnioittavalle hoitotyölle. Se on perusedellytys myös omalle jaksamiselle hektisen arjen keskellä.

Jokainen meistä tarvitsee oman työhyvinvoinnin lippaansa ja avaimet siihen, jotta työ saa merkityksen ja arki sujuu. Lippaaseen on tallennettuna tunneälyä, herkkyyttä kuunnella toista ihmistä ja tahtotilaa oivaltaa. Oivalluksen siirtäminen osaksi vanhuksen arkea antaa meille hoitotyön tekijöille aina enemmän, kuin se meiltä vaatii.

Kymijoen Hoiva ry odottaa uutta kevättä innolla. Kukkapenkin paikka on jo valmiiksi katsottuna.

Svendborgin-vierailu vahvisti osaamistamme ja toi paljon uuttakin pohdittavaa. Parhaimmillaanhan vierailut antavat henkisiä avaimia oviin, joiden takana on ammattiosaaminen ja työtyytyväisyys. Vierailu Vejleen oli myös meille tärkeä, sillä siellä saimme kurkistaa tanskalaiseen sairaanhoitajakoulutukseen. Silmiä avaava ja monta ajatusta herättävä vierailu oli tämäkin.

Kiitos siis Time2grow-hankkeelle, joka mahdollisti meille avaimet työhyvinvoinnin lippaaseen hankkeen avulla. Kiitos myös mukavalle matkaseuralle.

Levollista ja mukavaa Joulun aikaa kaikille!

Jouluterveisin, monta oivallusta rikkaampana

hoitotyön esimies Marja-Terttu Riihelä, Kymijoen Hoiva ry

Itseohjautuvuudesta puhutaan paljon, mutta sitä on määritelty melko vähän. Se liittyy vahvasti työelämään ja koulumaailmaan ja on jonkinlainen vastakohta byrokratialle ja hierarkioille. Itseohjautuvuus ei saisi koskaan tarkoittaa sitä, että ihminen jätetään yksin haasteidensa kanssa.

Savaspuron (2019) mukaan itseohjautuvuutta ihannoidaan ja siihen kytketään yltiöpositiivisia mielikuvia. Onnellisuuden, innostuksen ja draivin narratiivit liittyvät vahvasti aiheen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Toisaalta itseohjautuvuudesta voi tulla taakka ja jopa syy huonovointisuuteen, eli lopputulos on sama kuin tunnontarkalla suorittajallakin. Myönteistä julkisen keskustelun sävyä edesauttaa se, että jotkut yritykset ovat onnistuneet itseohjautuvuuden käytännöissä. Tutkimusmaailmakin tietää tuottavuuden, motivaation ja sitoutuneisuuden kohoavan, kun työntekijällä on mahdollisuus päättää omista asioistaan.

Organisaatiotasolla voidaan pohtia kykyä ajatella asioita strategisesti uudestaan ja kykyä nähdä ympärillä olevia muutoksia. Innovoinnin kohdistaminen pelkästään toiminnan tehostamiseen – uusien mahdollisuuksien näkemisen kustannuksella – voi johtua kilpailutilanteesta tai resursseista. Kuinka luoda puitteita itseohjautuvuudelle organisaatiotasolla? Mihin pitäisi luoda tyhjää tilaa? (Savaspuro 2019; Martela & Jarenko 2017.)

Time2grow-hankkeen yhtenä johtopäätöksenä esitämmekin uuden mallin perinteisen vasemmalta oikealle kuvatun suunnitteluprosessin sijaan. Muutoksia ja palveluja voidaan muotoilla jatkuvalla kehämäisellä toimintatavalla. Siinä ymmärrys, ideoiden ja kokeilujen tuottaminen sekä käytäntöihin vieminen ovat jatkuvaa eri vaiheissa olevaa toimintaa, kulloisenkin aiheen mukaan. Itseohjautuvuudessa yhteinen onnistuminen kytkeytyy vahvasti yhteisen päämäärän näkemiseen. Tämä teema nousi taannoisissa hankkeen simulaatiopajoissa keskeisesti esiin.

Kun toimintaympäristön muutoksiin reagoidaan ja sisäisiä prosesseja muotoillaan strategisen konseptoinnin avulla, ketteryys- ja itseohjautuvuusajattelu konkretisoituu käytäntöön. Sitä voi soveltaa myös yksilöllisellä tasolla. Koko prosessi voi lähteä yksilöllisistä havainnoista ja esimerkiksi hankkeessa suunnitelluista ideointiseinistä. Yksilöllinen kehittäminen muuttuu yhteisölliseksi työn edetessä.

Teksti: Kai Hämäläinen, palvelumuotoilija

Jutussa on käytetty tausta-aineistoina teoksia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut miten sellainen ollaan (Alma Talent 2019) sekä Martela & Jarenko (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa (Alma Talent 2017).

Yläkuvassa on Alpo Jaakolan maalaus Huovintien historiaa v. 900 – 1991, jota voi ihailla Keravalla, Sampolan alikulkutunnelissa. Teoksen kuvasi Arja Hämäläinen.

Alussa on varoituksen sana eli teen ennakoivat pirkkapekkapeteliukset. Pyydän anteeksi, jos tekstini loukkaa jonkun hengellistä vakaumusta. Sitä en tahdo tehdä. Tahdon muistuttaa kepeästi, mutta hartaasti, miten viisas viestijä toimii hanketyössä – ja miksei muissakin jobeissa.

Myös käskemistä pitää selittää. Herkkänahkaisessa nykyuniversumissamme ei enää saisi käskeä ketään, missään, mistään eikä mihinkään. Synnyin ja vartuin varsinaissuomalaisessa käskemisen kulttuurissa. Kotikielessäni, Ala-Satakunnan murteessa, käskeminen tarkoittaa samaa kuin kutsuminen. Siis häihin, ristiäisiin, synttäreille ja muihin pippaloihin käsketään eli kovasti toivotaan käskettyjä saapumaan.

Rientäkää siis iloiten käskyjä kuulemaan!

1. Minä olen Viestintäsuunnitelma, Sinun Auttajasi. Sinulla saa olla muitakin suunnitelmia.
2. Älä käytä väärin termien ja käsitteittesi nimiä äläkä myöskään haastateltaviesi nimiä. Julkisen Sanan Neuvosto ei jätä rikokseen syypäätä rankaisematta.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita esimiestäsi ja kollegoitasi, jotta menestyisit ja kauan eläisit hanketyöllä.
5. Älä tapa innostusta, vaan kannusta lähimmäistäsi elävään kielenkäyttöön.
6. Älä tee kielivirherikosta, mutta käy vieraissa eli lue muidenkin tekstejä.
7. Älä varasta toisen tekstiä eli muista aina viitata lähteisiin.
8. Lausu aina kauniita sanoja lähimmäisestäsi.
9. Tekstin luomisvaiheessa kannusta lähimmäistäsi, mutta oikolukuvaiheessa toimi kuin se olisi Sinun omaisuuttasi.
10. Tavoittele lähimmäisesi palvelemista ja työhyvinvointia. Kuuntele, mitä hänelle kuuluu.

Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija

P.S. Alkuperäiset kymmenen käskyä ovat luettavissa kotikatkismuksesta (tai sen puutteessa osoitteessa http://katekismus.fi/10kaskya/10kaskya.html).

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan käyttää hänen nimeään.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Syysmyrsky, harmaat päivät, kaamoksen aika –

otetaan käyttöön valojen taika!

Positiivinen asenne peliin,

ja värikkäät vaatteet kylmään keliin.

Innosta toisia, keksi jotain uutta,

vaikka ei kello ole edes kuutta.

Aamu vai ilta, pimeää on,

mutta ei auta olla mielikuvitukseton.

Hoivaa itseäsi, kynttilää polta,

kaikki voi olla uskomatonta.

Ajatus keväästä tuoksuineen

antaa voimaa pimeään kaamokseen ja talveen lumivalkoiseen!

Herään aamulla, ja on pimeää. Pääsen töistä, ja on jo hämärää. Vettä sataa, ja mieli on maassa. Jaksaminen on koetuksella, ja kellojen siirto lyhentää päivää entisestään. Kylmä tuuli vihmoo kasvoja, ja varpaat kipristelevät kengissä. Flunssa meinaa iskeä, ja auton lasit ovat sellaisessa jäässä, mihin jääraappakaan ei tehoa.

Monet ihmiset vaipuvat syksypimeiden tullen epätoivoiseen mielentilaan, ja pimeys ja vie voimat. Miten oloaan voisi parantaa ja virkistyä niin, että kaamoksen ohi pääsisi masentumatta tai ainakin siedettävissä olotiloissa?

Vinkkejä parempaan olotilaan – herää linnunlauluun!

Hyvä seura ja ruoka piristävät aina. Vaikka tuntuisi, että kalenteri on täynnä, etsin edes pienen hetken treffata ystäviäni ja vaihtaa kuulumisia.

Kokeilin viime syksynä kirkasvalolamppua. Minä koin sen liian kirkkaaksi, mutta jotkut varmaan hyötyvät siitä. Paras teho siitä tulee aamuisin. Myös sarastusvalon käyttö voi toimia. Se on kuin herätyskello: laitteeseen syötetään haluttu herätysaika ja valitaan äänimerkki, joka voi olla esimerkiksi linnunlaulua. Puoli tuntia ennen äänimerkin kuulumista sarastusvalolaitteeseen syttyy valo. Ensin valo on himmeä, mutta luksit kasvavat koko ajan herätykseen saakka. Sarastusvalon vaikutus ei ole yhtä voimakas kuin kirkasvalolampun, siksi sitä tulisi käyttää päivittäin. Sen vaikutus alkaa näkyä viikon kuluttua. Sarastusvaloherätyksen jälkeen voi käyttää myös kirkasvalohoitoa.

Jos olo tuntuu stressaavalta, stressin hallinnassa voi auttaa aktiivinen rentoutuminen erilaisten äänitteiden avulla. Ne ohjaavat tekemään progressiivisia rentoutusharjoituksia sekä hengitys- ja mielikuvaharjoituksia. Myös kevyt jooga ja taiji voivat auttaa stressin minimoinnissa. Koska yleensä yhden rentoutustavan hyöty alkaa haihtua muutaman viikon jälkeen, vaihtele harjoitteita.

Tähän aikaan voi laittaa jo kausivaloja valaisemaan niin sisällä kuin ulkonakin. Valot piristävät oloa kummasti, ja nythän niitä pitäisikin olla, juuri pimeimpään aikaan eikä vain jouluna. Pitänee muistaa ottaa ne kuitenkin pois ennen juhannusta.

Myös kynttilän liekki voimaannuttaa, ja tuoksuja on saatavilla karhunvatukasta inkivääriin. Nykyään on tarjolla myös kauniita, aidon näköisiä led-kynttilöitä, joissa ei ole tulipalovaaraakaan.

Hetki itselle – liiku ja lepää!

Kuntoilla voi ulkona myös pimeällä ja vesisateessa, kunhan on varustautunut kunnolla, heijastimin ja sadevarustein. Liukkailla keleillä nastakengät ovat nastat kapistukset. Hankin kuntopyörän kotiin; jos liukkaat kelit yllättävät, ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Liikkumisesta ei kannata ottaa paineita. Kannattaa valita juuri se kellonaika, joka tuntuu hyvältä.

Aamulla voi ihailla heräävää luontoa tai illalla kirkasta tähtitaivasta. Myös metsän tuoksu tai värikkäät puut antavat hyvää mieltä. Omaan tahtiin liikkuminen ja miellyttävän lajin löytäminen tuovat reippautta ja mielihyvää.

Entä mikä onkaan mukavampaa kuin käpertyä viltin alle, nauttia kuppi kuumaa teetä ja katsoa lempiohjelmaa tai mukavaa elokuvaa! Välillä on hyvä ottaa hetki itselle, ilman omantunnon soimaamista.

Apua, juhlia ja ennustuksia – tartuta positiivisuutta työpaikalla!

Työpaikalla voimme luoda positiivista ja valoista ilmapiiriä monin keinoin. Työkaverin tervehtiminen ja kuulumisien kysyminen ovat kohteliaita tapoja. Jäyhinä suomalaisina muistetaan myös kiittää, kun siihen on aihetta, ja muutenkin positiivinen palaute yllättää iloisesti. Pieniäkin onnistumisia voi juhlistaa, vaikka pullakahvein tai hedelmillä.

Positiivinen työkaveri luo hyvää fiilistä muillekin. Jos apua tarvitaan, ojennetaan auttavaa kättä. Muistetaan, että voimme omalla käytöksellämme vaikuttaa työyhteisön viihtyvyyteen.

Meillä on tapana työkavereiden kanssa kahvipöydässä ennustaa hauskoista vinkkipelikorteista tulevan viikonlopun tapahtumia ja tuntemuksia. Välillä oikein naurattaa, kuinka oikeassa ennustus voikaan olla.

Ensilumen huntua odotellessa ja lämpöisiä ajatuksia miettiessä toivotan voimaantumista, lämmintä valoa ja hyvää oloa kaikille! Kohta alkaa joulukuu ja voin jännittyneenä avata joulukalenterin ensimmäisen luukun.

Teksti ja kuvat: Satu Hynynen

Lähde:

https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005414056.html/Luettu 5.11.2019

Kävimme tutustumassa Senioreiden Suhinat -tapahtumaan Kouvolan kaupungintalolla. Ohjelmassa oli musiikkia, muotia ja mielenterveyttä. Esittelypisteillä sai tietoa ja vinkkejä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Monipuolista ohjelmaa juhlasalissa

Tilaisuuden juonsi legendaarinen Reijo Salminen. Thilia Thalia -visailuohjelma tuli elävästi mieleen.

Osallistuimme sormijumppaan, joka on tarpeellista kaikenikäisille. Kesken työpäivänkin se piristää ja vetreyttää sormia. Liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Voi kokeilla vaikka pianon soittamista ilmassa tai käyttää sormet vuorotellen peukaloa vasten – pieniä liikkeitä, mutta tehokkaita!

Räiskyvä ruska -muotinäytöksessä saimme katsella ihania asukokonaisuuksia. Upeat mallit pyörähtelivät innokkaina lavalla, ja tunnelma oli vapautunut. Syksyn muotiin kuuluu rohkeita värejä; sinapinruskea on tänä vuonna hitti, oranssia ja keltaista unohtamatta. Paljettia, glitteriä, leopardikuviota, käärmeennahkaa ja mokkaa voi tyylitellä ja yhdistellä rohkeasti. Jos haluaa rokimpaa menoa, voi koristautua niitein, hakaneuloin, kimaltein ja paljetein. Kukonaskelkuosi, seepraraitakuvio ja eläinprintti tulivat myös hyvin esille. Minilaukut ovat todella suosittuja niin ison maailman catwalkeilla kuin täällä Kouvolassakin.

Kouvolan teatteri tarjosi mukavia maistiaisia syksyn uudesta musikaalikomediasta Herrasmieshuijarit. Kymi Sinfonietta ja Pohjois-Kymen musiikkiopisto antoivat taidonnäytteitä tulevasta ohjelmistostaan. Iso produktio, Pohjalaiset-ooppera, on tulossa ensi-iltaan 8.11.2019.

Virkeyttä ja hyvää oloa esittelypisteiltä

Vinkkejä pimeneviin syysiltoihin saimme muun muassa Kouvolan kirjastolta. Siellä on alkanut uusi Kirjastokino-videopalvelu, joka on käytössä maaliskuun 2020 loppuun asti. Palvelu sisältää yli 500 elokuvaa, lyhytelokuvia, harrastevideoita ja dokumentteja. Kirjautua voi Kyyti-kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla, ja elokuvia voi katsoa rajattomasti. Palvelu on käytettävissä osoitteessa www.kirjastokino.fi .

Kouvolan pääkirjastossa esitetään maksuttomia elokuvia. Sunnuntaina 12.12.2019 kello 17.30 on esitysvuorossa Olavi Virrasta kertova elokuva.

Martat antoivat vinkkejä mm. ruuanlaittoon, kodin- ja puutarhanhoitoon sekä käsitöihin. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun eli Xamkin avoin ammattikorkeakoulu ja muut oppilaitokset kertoivat kaikille suunnatuista koulutuksista, iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Yhdistykset esittelivät toimintaansa monipuolisesti. Kauneutta ja hyvinvointia sai ihastella monissa pisteissä. Tarjolla olevia tuotteita sai ostaa kotiin viemisiksi. Toivottavasti myös arpaonni suosi kävijöitä!

Vapaaehtoistyö

Haastattelimme Suomen Punaisen Ristin ja Kouvolan seurakunnan edustajia vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoisia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin ja halukkaille pyritään löytämään mieluisaa tekemistä. Monet avustettavat toivovat avustajan olevan samaa sukupuolta, joten kaikkia ja kaikenikäisiä tarvitaan mukaan. Avustaa voi mm. ulkoiluttamisessa, kaupassa käynnissä, kotiaskareissa, ryhmien vetäjinä, musiikkitehtävissä, tapahtumiin ja harrastuksiin viemisissä sekä keskustelukaverina.

Iloinen mieli, kyky kuunnella, erilaisiin tilanteisiin heittäytymisen taito ja aito läsnäolo ovat tärkeitä avustajan ominaisuuksia. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on mielenkiintoista ja pitää avustajankin mielen ja kropan virkeänä. Avustaminen tuo hyvää mieltä ja sisältöä elämään. Juttelimme SPR:n pisteellä vapaaehtoisen kanssa, joka jo vuodesta 1979 on ollut mukana toiminnassa. Nyt pitkälle yli 80-vuotiaana hän yhä jaksaa ja nauttii tästä harrastuksestaan, pysyen itsekin virkeänä.

Vinkkejä mielenterveyden vahvistamiseen

Saimme neuvoja Suomen mielenterveysseuran tavoista vahvistaa mielenterveyttä. Pidä huolta itsestäsi ja iloitse elämästä: tee pieni virkistävä kävely tai ota 15 minuutin torkut. Innostu uudesta: yllätä itsesi ja kokeile jotain uutta. Pidä yhteyttä; elämä on ystävien ja tuttavien kanssa jaettuna rikkaampaa. Tunnista tunteet: ajatukset ja tunteet ovat parhaimmillaan myönteinen voimavara.

Ikäinstituutin voimavinkeistä voi ottaa omaan arkeen sopivia toimenpiteitä. Vältä istumista: nouse mainoskatkolla tuolista seisomaan 10 kertaa. Yhdistä liike rutiineihin: haasta tasapainoasi. Ole lempeä itsellesi: kohtele itseäsi ystävällisesti ja myötätuntoisesti. Ramppaa rapuissa: hyödynnä porrasaskelmat. Vältä vatvomista: jos huoli painaa mieltä, hengitä syvään ja anna mielesi rauhoittua. Hyödynnä elämänkokemusta: nauti oivalluksista ja viisaudesta.

Lisätietoa kehon ja mielen vahvistamiseen sekä hyvän ikääntymisen puolesta voi lukea osoitteessa www.ikainstituutti.fi, www.ikaopisto.fi ja www.voitas.fi .

Senioreiden Suhinat oli onnistunut tapahtuma. Vuorovaikutus, innostuneisuus ja tekemisen meininki välittyivät varmasti kaikille!

Teksti ja kuvat: Satu Hynynen ja Minna Lehesvuori

Feelings with memories

Hiljattain eräs muualta Kouvolan seudulle muuttanut opiskelija totesi minulle, että hänellä on kova koti-ikävä. Silmät kostuivat kyynelistä. Tavoitin hyvin puhujan tunteen. Tunne toi mieleeni muistoja ajoilta, kun olin itse aloittanut opiskelua tai työtä toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa, kaukana läheisistäni. Yksinäisyyden haikeus ja läheisten kaipaus kietoutuvat yhdeksi ikävän tunteessa.

Koti-ikävää voi kokea myös kotona. Kun lapset muuttavat pois lapsuudenkodista, koti on erilainen paikka sinne jääville. Lapsiperheaika jää muistoihin, ja alussa voivat myös vanhemmat kokea koti-ikävää, kaipausta lapsen muuttoa edeltäneeseen aikaan. Tätä aikaa muistellaan puheessa ja ikävää lievennetään katselemalla positiivisia muistoja vahvistavia valokuvia. Kotoa muuttaneen huone voi jäädä entiselleen.

Pikku hiljaa uudenlaisen elämän kokemukset synnyttävät merkityksellisiä muistoja, jotka vahvistavat muutoksessa muovautuvaa identiteettiämme.

Koti-ikävä valtaa mielen myös silloin, kun on muutettava pois omasta kodista. Palvelukeskuksen valoisa huone ei korvaakaan heti oman kodin tunnelmaa ja pihapiiriä. Ikävästä tulee tuttu tunne. Uuteen kotiin mukana tuodut esineet ja valokuvat vahvistavat voimaannuttavia ja identiteettiä vahvistavia tunnemuistoja sekä lievittävät luopumisen tuskaa.

Mahdollisuus kertoa esineiden avulla oman elämän tärkeistä tapahtumista, paikoista ja läheisistä ihmisistä vahvistaa kokemusta omasta merkityksellisyydestä ja tiettyyn yhteisöön kuulumisesta. Muistoista kumpuaa positiivisia tunteita: iloa, tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta. Nämä mielihyvää tuottavat tunteet vahvistavat mielen ja kehon hyvinvointia.

Feelings without memories

Opintomatkaltamme Tanskaan Svendborg Demensby -dementiakylään ja Vejlen sairaanhoitajakouluun minua jäi puhuttelemaan tunteiden merkitys identiteetin vahvistamisessa. Tunteet merkitsevät myös silloin, kun muisti on haalistunut.

Etenevät muistisairaudet rappeuttavat aivoja ja heikentävät laaja-alaisesti ihmisen toimintakykyä. Edetessään muistisairaudet johtavat dementiaoireyhtymään, joista yleisin on Alzheimerin tauti eli AD. Alzheimerin taudissa deklaratiivinen eli pitkäkestoinen muisti tuhoutuu.

Pitkäkestoinen muisti jaetaan semanttiseen ja episodiseen muistiin. Semanttiseen muistiin tallentuvat käsitteet, käsitejärjestelmät ja yleistieto. Episodiseen muistiin tallentuvat omakohtaiset, ajallisesti ja paikallisesti spesifit tapahtumat. Semanttisen muistin häiriöistä kertoo sanojen ja käsitteiden löytämisen vaikeus sekä tunnettujen henkilöiden nimien ja kasvojen tunnistamisen vaikeus. Episodisen muistin tuhoutuessa lähitapahtumat unohtuvat nopeasti, TV-sarjojen seuraaminen vaikeutuu eikä kirjan juoni pysy mielessä.

Guzman-Velezin ym. vuonna 2014 julkaisemassa tutkimuksessa ”Feelings Without Memory in Alzheimer Disease” selvitettiin, voiko Alzheimer-potilailla olla emootioita, vaikka heidän deklaratiivinen muistinsa on haalistunut. Tutkimukseen osallistuneille näytettiin elokuvaleikkeitä, jotka oli tarkoitettu herättämään joko surua tai onnellisuutta. Sekä tutkittavilta että kontrolliryhmältä kerättiin reaaliaikaisia tunnearvioita tutkimuksen aikana.

Tulosten mukaan myös AD-potilaat ilmoittivat ilosta tai surusta, vaikka he eivät pystyneet muistamaan katsomaansa esitystä. Surun tunnekokemus kesti ilon tunnekokemusta pidempään. Johtopäätöksinä tutkijat totesivat, että AD-potilaat voivat muistaa tunteita aikaisempien kokemustensa pohjalta, vaikka eivät kykenekään muistamaan tilannetta, missä tunne heräsi. Erityisen tärkeänä tutkijat pitävät AD-potilaiden hoidossa positiivisten tunnekokemusten edistämistä.

Guzman-Velezin ym. artikkeli on luettavissa osoitteessa https://journals.lww.com/cogbehavneurol/Pages/ArticleViewer.aspx?year=2014&issue=09000&article=00001&type=Fulltext .

Feelings – memories – identity

Kokemus itsestä syntyy ja päivittyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kokemus vuorovaikutuksesta jää elämään sisällemme, ja sen perusteella rakennamme kuvan siitä, minkälaisia olemme. Olenko hyvä? Riitänkö? Iloitsevatko muut siitä, että olen olemassa? Osaanko olla iloksi ja avuksi muille? Toisten osoittama kiinnostus, katse ja hyväntahtoisuus ovat perusta nähdyksi, ymmärretyksi ja kuuluksi tulemisessa.

Hoitotyön tilanteissa on monin tavoin mahdollisuus rakentaa ja vahvistaa asiakkaan käsitystä itsestä. Tämän taidon opiskelusta erityisesti muistisairaiden ja dementiapotilaiden hoitotyössä kuulimme Vejlen sairaanhoitajakoulussa. Kiinnostus, kannustus ja yhteisen mielenkiinnon jakaminen mahdollistavat identiteettiä vahvistavien muistojen kertaamisen.

Muistisairaan potilaan hoidossa tämä edellyttää ammattitaitoa ja osaamista. Häneltä ei esimerkiksi tiedustella valokuvassa olevan lapsenlapsen nimeä, vaan todetaan ”miten ihana poika Aaro on ”. Näin vahvistetaan positiivista ilon tunnetta lapsenlapsesta, eikä kiinnitetä huomiota heikentyneeseen muistiin.

Musiikki ja tanssi houkuttelevat positiivisia tunteita, vaikka niihin liittyvät muistikuvat olisivatkin jo haalistuneet. Svendborgin dementiakylässä oli joka perjantai tanssit elävän musiikin tahdissa.

Kokemus omasta arvokkuudesta syntyy toisten ihmisten avulla. Osoittamalla kiinnostusta, kuuntelemalla, kannustamalla, myönteisen ja toimivan ääneen sanomisella voimme vahvistaa paitsi asukkaiden myös työkavereidemme identiteettiä ja positiivisia tunnekokemuksia. Samalla vahvistamme omaa työhyvinvointiamme!

Positiivisia muistoja opintomatkaltamme kertyi runsaasti. Kiitos teille kaikille!

Teksti ja kuvat: Liisa Korpivaara

Tanska on pieni saarivaltio. Sen ihmiset eivät ole kuitenkaan vetäytyneet omille saarilleen tuulten pieksämiksi erakoiksi, vaan he ymmärtävät yhteistyön ja verkostojen voiman.

Saimme tuntea yhteisöllisyyden lämpimän henkäyksen syksysäässä, kun kävimme opintomatkalla Svendborgissa, Vejlessä ja Kööpenhaminassa. Kymmenen esimiestä kolmesta hoivayksiköstä ja me Time2Grow-hanketiimi hitsauduimme reippaaksi reissurevohkaksi neljän matkustuspäivän aikana.

Sillat yhdistävät Tanskaa ja ihmisiä

Minkä meri erottaa, sen sillat yhdistävät. Ison-Beltin kuusikilometrinen rakennustekniikan taidonnäyte oli kuin Golden Gate pienoiskoossa. Kauneudellaankin se häikäisi.

Komeat sillat yhdistävät niin Tanskan satoja saaria toisiinsa kuin koko valtiota muuhun Skandinaviaan. Kertasimme kokemuksiamme Juutinrauman sillasta Ruotsin ja Tanskan välillä sekä Jännevirran puolikilometrisestä Kuopion kupeessa.

Silta-tv-sarjasta tutun Juutinrauman sillan näimme tällä matkalla lentokoneesta. Sen sillan Malmön puoleisesta päästä saimme matkatoveriksi, tulkiksi ja oppaaksemme Tainan, joka hoitaa suomenkielisten vanhusten asioita Ruotsissa. Hän kertoi koskettavasti, että kun vanhuksen muisti alkaa pettää, ruotsin kieli usein häviää. Äidinkieli, lapsena opittu, jää ainoaksi sillaksi muihin ihmisiin.

Opintomatkamme yhdisti meidät osallistujat toisiimme asiantuntijuuden ja ihmisyyden silloin. Vaikka pientä häikkää syntyikin aikataulutuksessa (meistä riippumattomista syistä), ”bridge over troubled water” rakentui yli kommunikaatiokatkosten – ja matka jatkui!

Lentokoneessakin voi verkostoitua

Matkamme palautteissa kaikki olivat tyytyväisiä erityisesti verkostoitumiseen. Ennen vain etäisesti tutut nimet sähköpostissa saivat nyt ystävän kasvot. Naamatutulle helpompi soittaa ja kysyä neuvoa.

Lentomatkaa pelkäsin jo etukäteen, sillä olin koneessa ensimmäistä kertaa parin vuoden takaisen aivoverenvuotoni jälkeen. Mennen tullen, nousuin laskuin, vierustoverini Eeva piti minua kädestä. Liikutun yhä uudelleen ja tunnen syvää kiitollisuutta hänen rauhoittavasta olemuksestaan ja olemisestaan. Ihminen ei ole saari, onneksi.

John Donnen (1572 – 1631) runo ”No man is an island” on innoittanut mm. Ernest Hemingwaytä. Tanskassa tämä iskulause pyöri päässäni, vaikka sen konteksti ja historialliset yhteydet ovatkin hieman toiset kuin tässä viittaamani. Pienet teot lähentävät meidät pienet ihmiset isoksi joukoksi, jolla on voimaa.

Svendborgissa vierailimme dementiakylässä. Sen asukkaat, henkilökunta, omaiset ja vapaaehtoiset tekevät yhteistyötä, jotta kaikilla olisi hyvä elämä. Erityisesti laajaan puutarha-alueeseen on panostettu. Vaikka ihminen tarvitsee ihmistä, hän kaipaa myös vapautta liikkua ja olla yksin.

Vejlessä tutustuimme sairaanhoitajien koulutukseen. Korkeakoulurakennuksen moderni arkkitehtuuri mahdollistaa mainiosti sekä suunnitellut että satunnaiset kohtaamiset. Koulutusta meille esitellyt Hanne kertoi vahvoista silloista käytännön ja teorian välillä. Tärkeintä on rakkaus.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Tulevaisuusseminaarissa tutkija Sami Myllyniemi kertoi Nuorisobarometri 2019 -tutkimuksen tuloksista. Huolestuttavimpana ilmiönä hän piti sitä, että nuorten sosiaalisen luottamuksen tunne on rapautumassa. Nuoret eivät ehkä enää kiinnostu matalapalkkaisesta hoivatyöstä ammattina.

Nykyisten nuorten eli tulevien vanhusten hoitaminen 70 vuoden päästä on varmasti kovin erilaista. Jylläävätkö digitaaliset välineet kasvokkaisen kommunikoinnin vai onko palattu leirinuotion ääreen tarinoimaan?

Miten voisimme lisätä kaikenikäisten yhteistyötä ja verkostoitumista? Millaisia siltoja voisimme rakentaa eri-ikäisten saarten välille?

Tommy Tabermann teki vuonna 1987 runon Pieni laulu ihmisestä. Sen alkusäkeet ovat: ”Ihminen tarvitsee ihmistä/ollakseen ihminen ihmiselle,/ollakseen itse ihminen.” Runon voi nähdä vastaiskuna V.A.Koskenniemen 70 vuotta aiemmin tekemälle runolle. Sen pääviesti on: ”Yksin oot Sinä, ihminen,/kaiken keskellä yksin,/yksin syntynyt oot,/yksin Sa lähtevä oot.”

Vaikka välillä kaipaan erakoitumista ja Koskenniemen yksinäisyyden paatos puhuttelee, olen useammin Tabermannin ja Donnen linjoilla. Retki Tanskanmaalle vahvisti uskoani, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja haluaa muillekin hyvää. Seurassa hyvyys tiivistyy.

Teksti : Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija ja siltasymbolisti

Ihminen on muutakin kuin diagnoosi. Thomas Kitwoodin persoonakeskeisen hoitotyön malli muistisairaiden hoidossa perustuu ihmisen persoonaan ja tarpeisiin. Mallissa vahvistetaan yksilöllisiä toimintatapoja ja totuttuja toimintoja voimavaralähtöisesti.

Kukka-mallissa kuvataan persoonaan vaikuttavia osa-alueita. Niitä ovat kiintymys ja ihmissuhteet, osallisuus, hyvinvointi, elämäntyö ja identiteetti. Kaikkein tärkein on rakkaus, joka on kukan keskiössä.

Mallin on tarkoitus tuoda hoitotyöhön asiakaslähtöinen näkökulma, joka huomioi asukkaan elämänhistorian ja läheiset yksilöllisesti sekä lisää osallisuutta hyödyntämällä vahvuuksia. Tätä samaa voimavaralähtöistä mallia toteutetaan myös Suomessa, mutta eri nimillä ja hieman eri näkökulmasta.

Kodinomainen elämä vai oikea koti?

Hoitotyön lempisanoja ovat asiakaslähtöisyys, kuntouttava työote, voimavaralähtöisyys, kodinomaisuus ja monta muuta. Mitä merkitsevät hienot sanat, jos ne eivät näy käytännön elämässä? Mitä tarkoittaa kodinomainen? Hoivayksiköt ovat asiakkaidensa oikeita koteja, eivät kodinomaisia yksiköitä, vaan koteja.

Kodeissa eletään ihmisten näköistä elämää, ei tiukan aikataulutettuja rutiineja. Vai käykö joku suihkussa joka maanantai aamupalan jälkeen, syö lounaansa tasan klo 12 ja juo aina maitoa ruoan kanssa? Voisiko lämpimään suihkuun mennä vaikka illalla ennen nukkumaan menoa, jolloin se voisi jopa rauhoittaa? Tai syödä lounaaksi pelkkiä munkkeja, jos huvittaisi niin tehdä?

Ei hoivakotien arki joustamatonta ole, mutta hyvin tarkastikin aikataulutettua. Ihminen kaiken aikataulutuksen keskellä unohtuu, vaikka aikataulusta muodostuu sen ihmisen elämä. Toki hoivatyön pitää olla organisoitua ja johdonmukaista, mutta voisiko se samalla olla asiakkaan näköistä elämää? Miten nämä asiat saataisiin yhdistettyä nykyistä paremmin hoitotyön arjessa?

Muovinen nokkamuki vai posliininen kahvikuppi?

Toimintaympäristökin voi olla kuntouttava. Aktivoiva, turvallinen ja selvästi merkitty ympäristö voi toimia terapeuttisena elementtinä myös muistisairaalle. Luonto ja puutarha rentouttavat lähes kaikkia ihmisiä diagnooseista riippumatta.

Kävimme Time2Grow-hankkeessa tutustumassa Tanskan Svendborg Bryghuset Demensby -vanhustenkylään. Siellä on panostettu toiminnallisuuteen. Suunnitteluun on otettu mukaan ikäihmiset, omaiset, fysioterapeutit ja hoitajat. Yhdessä hyvä tulee.

Pihalta löytyy ihastuttavia elementtejä, jotka myös aktivoivat ulkoilijaa. Siellä juoksentelee kaneja ja kanoja, kulkuväylät olivat esteettömät, on nuotiopaikka, jäätelökioski, asuntovaunu leireilyyn, kasvimaa sekä kasvihuone. Pihalle ja puutarhaan pääsee omista asunnoista ja huoneista. Piha on pengerretty tai aidattu kauniisti.

Myös sisätilojen viihtyisyys teki vaikutuksen. Seinät on maalattu iloisin värein, ja verhot ovat värikkäät. Esillä on taidetta, kirjoja ja harrastevälineitä, ja ihania vanhoja huonekaluja on käytössä. Astiat ovat posliinia tai lasia ja katettu kauniisti. Kaikki tämä lisää niin asiakkaiden kuin hoitajienkin viihtyvyyttä. Jokainen ihminen on posliinisen kahvikupin arvoinen – myös Suomen vanhustenhuollossa.

Kirjoittaja on Minna Nieminen, palvelumuotoilun opiskelija ja intomielinen kehittämisvouhkaaja Time2Grow-hankkeessa.

Viestintä on tärkeää. Sen myöntävät kaikki. Miten arvostus näkyy arjen hoivatyössä? Onko muun työn tuoksinassa voimia pohtia puhumisen perinteitä, sallittuja sanavalintoja ja kirjoittamisen kommervenkkejä? Onko aikaa lukea potilasraportteja, ammattikirjallisuutta ja kehittämismuistioita?

Viestintäverstas rakentuu

Toiveita tiedonkulun ja viestinnän kehittämisestä tuli esiin kolmessa hoivayksikössä jo Time2Grow-hankkeen alkumetreillä: kyselyissä, simulaatiopajoissa ja keskustelutilaisuuksissa. Kaiken keräämämme informaation pohjalta loimme Viestintäverstas-konseptin. Se vietäisiin hoivayksiköihin, jotta mahdollisimman moni työntekijä pääsisi nakuttelemaan verbaalivasarallansa.

Viestintäverstaan siirrettävän perusrungon loimme hanketiiminä, kaikki yhdessä. Projektipäällikkö Minna Lehesvuori ideoi ja kannusti koko ajan. Projektityöntekijä Satu Hynynen oli mukana kaikessa suunnittelussa ja toteutuksessa. Hän myös kuljetti verstaanvetoväkeä ympäri Kymenlaaksoa, mistä hänelle nöyrimmät kiitokset heläytämme.

Verstaan kalustimme eli ohjelman muotoilimme triona: palvelupäällikkö Heli Peltola, palvelumuotoilun opiskelija Minna Nieminen ja minä. Toimimme vaihtelevilla kokoonpanoilla viisi kertaa kahden tunnin ajan. Hoitajia oli paikalla seitsemästä kymmeneen ja meitä vetäjiä kolmesta viiteen.

Tervehdyssanat ja esittäytymiset aloittivat jokaisen verstaamme. Ensin Heli puhui mobiilikirjaamisesta, rakenteisesta kirjaamisesta, asiakkaan oikeuksista ja kaikkien osapuolten oikeusturvasta. Keskustelulle päätettiin jättää myös aikaa niin, että alkuosalle varattiin puolesta tunnista kolmeen varttiin.

Minna ja Arja vetivät erilaisia harjoituksia tunnin – puolentoista ajan. Sanankäyttötehtävässä pohdimme esim. viriketoiminta-käsitettä ja sanavalintoja’ omainen’ vai ’läheinen’. Positiivisen palautteen antamisen harjoituksessa hoitajat kirjoittivat lomakkeelle palautetta asukkaille, työkavereille, esimiehille ja itselleen. Näistä keskusteltiin yhdessä.

Blogikirjoittamiseen kannustettiin eri tavoin ja ideoita heräteltiin pienryhmissä. Lopuksi kerättiin kaikilta kirjallinen palaute verstaasta.

Viestintäverstaat toimivat viidesti maalis – elokuussa 2019

 Jo kahdesta ensimmäisestä verstaasta jäi varovaisen positiivinen yleisvaikutelma. Kirjaamisosiota kehuttiin, samoin rentoa, keskustelevaa tunnelmaa. Positiivisen palautteen antamisharjoitus herätti paljon hyvää keskustelua. Osallistujat kokivat verstaat ajatuksia herättäviksi.

Heti toisen verstaan alkuun yksi hoitaja totesi, että hän ei ”mitään niin inhoa kuin blogeja”! Keskustelun jälkeen alkoi kuitenkin nousta esiin kiinnostavia tekstiaihioita: kiire, omaisten rohkaiseminen läheisensä hoitamiseen sekä mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisopintojen hyödyntäminen vanhustyössä.

Tunnelmat olivat rennot kahdessa seuraavassakin verstaassa. Keskustelua syntyi erityisesti viriketoiminta-sanasta ja sen herättämistä (eläinhoidollisista) sivumielteistä. Hoitajat kokivat saaneensa ideoita kirjaamiseen. Pohdimme myös, saako töissä olla hauskaa.

Lievää kireyttä oli ilmassa, kun puhuttiin perehdyttämisestä ja sen vastuista. Tietoa pitäisi osata annostella oikein ja riittävän verkkaiseen tahtiin, jotta uuden työntekijän alkupaniikki vältettäisiin.

Meille vetäjille jäi verstaasta melko erilaiset jälkipoltot. Minulla on kuitenkin edelleenkin tunne, että verstas oli aktiivinen ja keskusteleva. Erimielisyyksiä toki hoivayksikön työntekijöiden välillä oli. Voisiko niiden ottamista puheeksi pitää luottamuksen osoituksena sekä työtovereita että meitä hankeväkeä kohtaan?

Esimiesten rooli kehittämistyössä pohditutti meitä hankeihmisiä jälkimmäisen verstaan jälkeen. Kolmen eri yksikön ristikkäistä vuorovaikutusta verstaalla olisimme voineet tukea enemmän; tämä olisi tukenut tehokkaammin työntekijöiden verkostoitumista.

Blogikirjoittaminen viritti keskustelua. Monia teemoja pyöriteltiin: aamu-, ilta- ja yövuoroista jokaisesta oma blogiteksti, mummon nurkkaus, Nitrodisko, onko vapaa-aikaa ja miten palautuu työstä ja työssä.

Yksiköissä on pohdittu oman YouTube-kanavan perustamista hoivatyön markkinoimiseksi ja profiilin nostamiseksi. Päivätoiminnassa on mukana ns. heittäytyjävanhuksia, joiden kanssa voisi tehdä videopostauksen, kuten tanssibattlen. Kannustimme hoitajia tekemään näitä jo pian kokeeksi, jotta niitä voitaisiin Moision virkistyspäivässä toukokuussa katsella.

Kesä insiproi tiimiämme uusiin tuuliin. Kevään verstaskokemusten perusteella halusimme siirtää viimeisen verstaan painopistettä vielä enemmän henkilökunnan konkreettisiin kokemuksiin. Keräsimme lapuille päivittäistä viestintää vaikeuttavia tekijöitä, joihin yritettiin etsiä ratkaisuja. Kiire oli ykkönen, persoonaerot kakkonen ja teknologian vaikeudet kolmonen.

Ehdotuksia kiireen kaatoon olivat lisäpuhelimien hankinta, WhatsApp-ryhmän perustaminen ja kiire-sanan poistaminen sanavarastosta. Raportointia pohdittiin myös: suulliset raportit tulisi pitää tiiviinä ja asiakeskeisinä, ja syvällisemmät pohdinnat kuuluvat eri foorumeille ja keskustelutilanteisiin.

Kannustimme myös tekemään yhteistyötä, ottamaan asioita puheeksi, kehittämään osallistumisen areenoita ja antamaan positiivista palautetta. Perehdytyksen merkitystä hyvien työkamujen saamiseksi yhteisöön korostimme myös.

Verstas sujui hyvin ja keskustelua heräsi mukavasti. Tuli tunne, että olisi enemmänkin tarvetta sessioille, joissa henkilökunnan ajatukset tulisivat kuulluiksi ns. puolueettomalla maaperällä. Olisiko vaikutusta viestinnän kehittämiseen ollut enemmän, jos esimiehet olisivat olleet mukana, vai olisiko keskustelu tyrehtynyt tai ollut suppeampaa?

Kun työyhteisön viestintää kehitetään, mielestäni mahdollisimman monen olisi päästävä osallistumaan. Näin jo palaverit itsessään lisäisivät kommunikoinnin tapoja ja auttaisivat sanoittamaan ja ymmärtämään työntekoa yli henkilökuntaryhmärajojen. Lähihoitaja, sairaanhoitaja, hoiva-avustaja ja lääkäri työskentelevät saman tavoitteen eteen eli asukkaan parhaaksi.

Viestintäveistely jatkukoon! 

Saimme verstailla kannustettua kaikkia viestimään ja samalla pikkuriikkisen rakennettua uuttakin viestintäasennetta. Verstaat ovat vain pieniä kulmakamareita Time2Grow-kolossissa, sillä muutkin hankkeen toimet ovat tähdänneet viestinnän kehittämiseen.

Tunnepajoissa hoitajat kävivät läpi tunteiden tunnistamista ja niistä puhumista. Voimavarakoulutus auttoi esimiehiä tunnistamaan kehittämiskohteita ja osallistamaan alaisia.

Moision kartanon virkistyspäivissä kuvallistettiin hyvän työtoverin ominaisuuksia. Erityisen virkistävää oli kenenkään tyrmäämättä huudella Pöyrööt-kuvittajille vapaasti hyviä ominaisuuksia sarjakuvahahmojen pohjaksi. (Näistä kerrotaan hankkeemme nettisivuilla.

Hankkeen blogiin emme lopulta värväysyrityksistä huolimatta saaneet hoivayksiköistä kuin yhden tekstin. Siitä toki olemme äärimmäisen kiitollisia Anulle. Markkinointivideoiden tekokaan ei saanut verstailla konkreettista tuulta siipiensä alle. Kenties ideat jäivät elämään ja jalostuvat sopivan hetken tullen teksteiksi ja liikkuvaksi kuvaksi. Osassa hoivayksiköitä on jo valmiiksi toimivat nettisivut ja somepäivittäjät, mikä on tietenkin mainiota.

Miten hoivayksiköissä voitaisiin jatkaa viestintätyöskentelyä? Jatkuvuus ja viestintäteeman vireilläpito olisi tärkeää. Esimerkiksi viikko- tai kuukausipalaverissa voisi ottaa vähintään kolme – neljä kertaa vuodessa esille tiedottamiseen liittyvät asiat. Viestinnän vuosikello auttaisi tarkastelemaan säännöllisesti sekä sisäistä että ulkoista tiedonkulkua.

Viestintäveistely hoivayksiköissä jatkuu toivottavasti monessa muodossa. Syksyn opintomatkallamme Tanskaan meillä on vielä monia tilaisuuksia keskustella johdon ja esimiesten kanssa hoivayksiköiden viestintäkulttuureista.

Teksti: Arja Hämäläinen

Kesälomalla katselin telkusta yleisurheilua. Joskus korkeus- ja seiväshyppääjät eivät uskalla hypätä. Heillä rimakauhu on konkreettinen: rima tuntuu olevan liian korkealla, vaikka sitä nostetaan edellisestä korkeudesta vain kolme senttiä. Kauhu tuntuu silti hieman liioitellulta ilmaisulta. Ramppikuumettakin voi urheilijalla olla, ja lisäksi ulkonäköpaineita, ja kaikki nämä saattavat haitata suoritusta.

Ihminen voi jännittää monenlaista esilläoloa. Liittyypä suoritus puheenpitoon, näyttelemiseen, urheiluun tai muuhun työntekoon, sen voi jakaa osiin. Ensin on valmistelu, jonka aikana suorittaja voi etukäteen kokea sekä rimakauhua että ramppikuumetta. Sitten tullaan suoritushetkeen, jossa ei mielestäni enää rimakauhua koeta, vaan se tunnetila on jo ohitettu. Jäljellä on siis vain tautitila eli ramppikuume. Kolmas vaihe eli suorituksen arviointi tai analyysi ei sisältäne enää kumpaakaan, mutta voi toki lisätä paineita seuraavaan suoritukseen ja tätä kautta riskiä molempiin tunteisiin.

Esiintymisjännityksestä puhuttaessa usein unohdetaan arjen tilanteissa käyttämämme kieli. Lähestynkin aihettani vertailevan kielentutkimuksen keinoin – en tiukan tieteellisesti, mutta kuitenkin käytännönläheisesti. Ovatko kielemme rajat maailmamme rajat, kuten Ludwig Wittgenstein argumentoi? Suomalaiselle julkinen puhuminen saattaa olla vaikeaa omalla kielelläkin, vieraasta kielestä puhumattakaan. Kielitaito vaatii rohkeutta.

Rimakauhu on englanniksi cold feet eli kylmät jalat, ainakin jos uskomme taannoisen tv-sarjan ”Rimakauhua ja rakkautta” käännökseen. Get cold feet suomennetaan verbillä jänistää, mutta se taas meillä tarkoittaa tilanteen laistamista kokonaan.

Ruotsin vastinetta etsiessäni netin ilmainen sanakirja ehdottaa: Tarkoititko ramppikuume? Myöskään saksasta, ranskasta tai virosta sanakirja ei löydä rimakauhua. Sanakirja antaa englanniksi myös neutraalin ilmauksen performance anxiety.

Ramppikuume puolestaan kääntyy sanalla stage fright, suoraan käännettynä lavapelko tai -kauhu. Ruotsiksi se on scenskräck, saksaksi Lampenfieber tai Rampenfieber. Saksalaisia kuumottavat rampin lisäksi siis myös lamput. Ranskan ramppikuume on trac; sen etymologian jäljittämiseen ei minun kielitaitoni riitä. Sanakirjan mukaan trac tarkoittaa myös hevosen käyntiä tai askellajia. Viroksi esiintymisjännitys on lavakramp tai esinemishirm – kielisukulaisemme lienevät siis myös tunnesukulaisiamme!

Italiassa ei sanakirjan mukaan tunneta kumpaakaan. Eläköön luja välimerellinen usko omiin kykyihin! Jännitys on muuten italiaksi orgasmo, ja se on suvultaan maskuliini.

Mielenkiintoista on, että jännittäessä engelsmannilla on kylmät jalat, mutta suomineidolla on kuumetta. Toki kuumeen nousuvaiheessa voi olla horkkaa, mikä tekee ilmaisujen syntyvaiheita ymmärrettävämmiksi. Joka tapauksessa kyse on ruumiin reaktioista kokijalle epämukavaan tilanteeseen.

Rutiini on ”tottumuksen avulla saavutettu taitavuus”. Silti rutiinilla on ikävä kaiku: se tuntuu tylsältä, puuduttavalta toiminnalta, jossa kaikki toistuu samanlaisena päivästä toiseen. Tarjoaisin kuitenkin rutiinia yhdeksi lääkkeeksi sekä rimakauhuun että ramppikuumeeseen.

Rutiinin synonyymiksi lasken ammattitaidon, jota kai pidetään positiivisena ilmiönä. Kun ihminen osaa jonkin homman vaikka unissaan, hän on ammattitaitoinen eikä turhia jännitä. Tätä älköön tulkittako niin, että (esiintymis)jännitys on ammattitaidottomien ammattitauti.

Rutiini luo puitteet työn imulle ja flow-kokemukselle. Kun perusasiat ovat hanskassa, mieli vapautuu uusiin tuuliin.

Rutiini taltuttaa kiireen, tuon luovuuden vihollisen. Arjessa on tärkeää voida tehdä työtään rauhassa. Arkirutiinit ovatkin niin kotiaskareiden kuin palkkatyön vankka perusta, jonka päälle innovaatioita on näppärä kasata.

Kesälomilta palattaessa tai tyystin uuteen työhön ryhdyttäessä kehotan siis kaivamaan rutiinin rippeet esiin. Rutiiniin kuuluu hyvä suunnittelu, valmistautuminen, mentaalityöskentely, kuivaharjoittelu ja ripeä tekeminen. Rutinoituneella työntekijällä on laajempi arsenaali kohdata yllättäviä tilanteita. Työhyvinvointikin tykkää toisteisuudesta: rutiinit riistävät ramppikuumeelta raivon.

Rakkaus ei määrittelyjä kaipaa. Se auttaa aina ja kaikkeen, kaikkialla maailmassa.

Teksti: Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija

Lähteet
https://www.sanakirja.org/search.php?id=322574&l2=6
https://ilmainensanakirja.fi/suomi-englanti/rimakauhu
https://www.suomisanakirja.fi/rutiini

Me olemme rakentaneet kokonaisen vuoden kotia perheellemme. Mielikuvissa olemme rakentaneet elämäämme ja kotiamme jo kauankin, mutta ihan konkreettisesti rakennutimme ammattilaisilla talon. Nyt olemme päässeet ihanaan vaiheeseen: saan sisustaa koko palavan intoni edestä.

Toki samalla huomaan jokaisen pienenkin yksityiskohdan seinissä, lattioissa, katoissa… ja myös virheet! Niitä riittää, eikä ammattilaisten jälki ole aina ihailtavaa. Nyt meillä on kuitenkin oma tupa, oma lupa.

Iloa prinsessanurkkauksesta

Saan rakentaa oman prinsessanurkkaukseni ja pyykkihuoneen piristävät kaunistukset. Minun ei tarvitse ottaa huomioon muuta kuin muut perheenjäsenet ja budjetti. Onneksi olen kirppisten suurkuluttaja, eikä kauneus ole rahasta kiinni.

Tämä kaikki pistää miettimään elinympäristön viihtyisyydestä saatavaa hyvinvointia, jonka tunnen sekä henkisesti että fyysisesti. Kun ikkunoista tulvii valoa ja luontoelämyksiä, voimaannun pelkästä katsomisesta – ja ihan vaan olemisen ihanuudesta.

Vuoropuhelua luonnon kanssa

Miten paljon meihin vaikuttaakaan rakennettu ympäristö, saati luonto? Elinympäristön harmonia ja estetiikka tekevät olollemme hyvää. Onhan tästä puhuttu ja tehty tutkimuksia! Kaikki rakastavat aitoutta, puhtautta ja kauneutta sekä niiden yhteisvaikutusta ja vuoropuhelua.

Kun pohdin laitosten estetiikkaa, alan voida pahoin terveenäkin. Hoivakodin senioriturvalliset kalusteet ovat usein suorastaan rumia, lattia samaa pesunkestävää harmaata kaikkialla ja ikkunasta näkyy vain kaihtimet. Mikä on vaikutus mielentilaan? Entä jos tila olisikin kuin koti viherkasveineen?

Seniorisohvan sametti-ihanuutta

Mitä jos hoivakodeissa saisi prinsessapäivän, kuninkaantuolin ja pitkän laiskan aamun niin halutessaan? Potilasturvallinen muotoilu voi kai olla kaunistakin.

Kävin Kouvolan Asuntomessuilla yllättymässä iloisesti. Lämpimimmän vaikutuksen minuun tekivät seniorihuonekalut, siirrettävät pienet Lapinjärvi-talot ja Virkkulan kylän senioritalot. Asiakas on otettu monin tavoin huomioon, tinkimättä viihtyvyydestä.

Seniorituoli voi todellakin olla kaunis korkeaselkäinen pinnatuoli, ja seniorisohvaksi on luotu 1950-luvun tyylinen sirojalkainen, värikäs sametti-ihanuus. Apuvälineet keittiössä ja pesutiloissa voivat olla värikkäitä tai huomaamattomia, toimivia mutta kauniita tai kokonaisuuteen häivytettyjä. Alemmas laskeutuva astiakaappi, liukastumista ehkäisevä lattiamateriaali tai aputangot keittiössä ja suihkutiloissa ovat tyylikkäitä ja käteviä!

Siirrettävät mini-kodit ovat juuri sopivan kokoisia. Yläparvella on tilaa niin tavaroille kuin vieraileville sukulaisillekin.

Virkkulan kylän taloissa asukkaalla on oma kaunis ja toimivasti kalustettu huoneisto. Pieni makuutila on tapetilla tai maalilla sisustettu ihanaksi unisopeksi. Asunnoissa on sekä oma yksityinen, katettu terassinsa että kutsuvat yhteistilat seurusteluun. Tapetteja ja värejä on käytetty ihastuttavan nerokkaasti. Xamkin opiskelijat ovat sisustaneet Virkkulan kylän asunnot. (Tämän blogin yläkuvassa on yksi lämpimän persoonallisista sisustuksista.)

Italian muotoiluvinkkejä hoivakoteihin

Time2Grow-hankkeessa pyysimme ja saimme kahdelta italialaiselta muotoilijaopiskelijalta näkemyksiä hoivakodin tilojen esteettisyydestä. He antoivat helposti toteutettavia muutosehdotuksia ja muutamia pieniä oivalluksia.

Jokaiselle ruokailijalle luodaan esteetön näkymä ikkunasta ulos luontoon. Viherkasveja laitetaan riippumaan katosta telineellä ruokapöydän ylle. Pöydälle varataan paperia, johon voi halutessaan piirtää tai jonka voi sotkea. Lattiaan maalataan väriviivat, joita pitkin voi kulkea haluamaansa tilaan; jokainen tila on siis ”värikoodattu”. Lisäksi ehdotettiin kirjoja hyllyihin, vaikka vain katseltaviksi.

Voiko hyvinvointia lisätä näin helpoin konstein? Kokeillaanko?

Vanhuus ei ole sairaus vaan elämänvaihe

Asuntomessuilla minulle tuli sellainen olo, että vanhuus ei olekaan rangaistus. Vanhuus on vain uusi elämänvaihe. Tietyt asiat pitää toki ottaa huomioon, mutta vanhuus voi silti olla omannäköinen ja tuottaa hyvinvointia. Kivi vierähti sydämeltäni – toivoa on.

Haluan itsellenikin seniorikelpoisen Sofia-pinnatuolin!

Teksti: Minna Lehesvuori, Time2Grow-hankkeen projektipäällikkö

Lue lisää:
http://www.virkkulankyla.fi/portfolio/kouvolan-virkkulankyla/
https://www.sttinfo.fi/tiedote/ensimmaiset-ikaantyneille-suunnatut-lapinjarvitalot-rakennetaan-tana-vuonna?publisherId=56401906&releaseId=66559473

Palvelumuotoilija pohtii aina projektin alussa peruskysymyksiä: Kenen ehdoilla suunnitteluun ryhdytään? Kenen intressi on kehittää toimintaa?

Osallisuuden vaatimukset kaikuvat eri taajuuksilla lähtien yksittäisistä ideoijista organisaatioihin ja aina lainsäädäntöön saakka. Uuden innovointi ja siinä onnistuminen on lopulta yhteisöllistä. Projektin alussa luotu yhteinen näkemys ja käsitteistö vaikuttavat kaikkien ajatteluun.

Myös kokeilukulttuurissa taitavalla suunnittelulla on suuri merkitys. Tutkimus- ja suunnitteluosaaminen on osattava kanavoida oikein, eli pitää korvata olettamukset kokeiluilla ja suunnitella suunniteltavissa olevia asioita. Työyhteisöissä toiminnallisuus ja sitoutuminen ovat hyviä onnistumisen mittareita uuden luomisessa. Taitavan suunnittelun ei pitäisi olla ihmisten välisen vuorovaikutuksen kontekstissa monimutkaista, vaan helppoa ja joustavaa.

Yhteisöllisesti aikaan saadun hyvän merkitys on ilmeinen. Silti yksilöiden päälle kasautuu vastuuta omista valinnoista, mikä tuntuu kilpajuoksulta osallisuuden ja yhteisöllisyyden kanssa. Kuinka monesta tulee omin voimin oman onnensa seppä?

Yksilöä ja yhteisöä ei pitäisi nähdä vastakkaisina asioina, vaan avoimet yhteisöt voivat tukea vapaata yksilöä. Muuttuvassa yhteiskunnassa erilaisten sosiaalisten suhteiden uudelleenjärjestäytymiselle pitää olla riittävät puitteet.

Sosiaalisia tarpeita ja niiden toteutuskeinoja voidaan miettiä monenlaisten hyötyjen ja julkisten varojen käytön näkökulmasta. Lyhyen aikajänteen hyötyjen ja säästöjen ajattelutavan rinnalle tarvitaan pidemmän aikajänteen inhimillistä ja osallistavaa ajattelutapaa. Yhdessä suunnittelun hankaluudet tai päätöksentekoon osallistumisen esteet ovat usein rakenteellisia.

Osallisuuden kehittämistä ei kannata nähdä yksittäisinä projekteina, koska se tekee kehittämisestä hajanaista. Joskus myös laadittu ratkaisu saatetaan laatia palvelemaan rakenteita. Inhimillinen näkökulma jää huomiotta, jos esimerkiksi työyhteisöjen sisäisiä prosesseja ohjataan ulkoa tai ylhäältä päin.

Yhteisöllistä ja osallistavaa uuden suunnittelua ei koeta samalla tavalla ylhäältä käsin annetuksi. Parhaimmillaan osallisuus voi juurtua syvemmälle organisaatioon, ja tämä puolestaan ilmenee kykynä muuttua.

Teksti: Kai Hämäläinen, palvelumuotoilija

Jutussa on käytetty tausta-aineistona kahta uutuusteosta: Aaltonen: Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille (Alma Talent 2019) ja Heinonen: 20-luvun hyvinvointimalli (Into Kustannus 2019).

Kesä on meille odotettu, toivottu ja kaivattu vuodenaika. Kesällä jaksaa ja tulee tehtyä asioita, joista marraskuun pimeydessä vain haaveilee. Kevään myötä luonto ja ihmiset heräävät talvihorroksesta. Tulee naurua, puhetta, iloa ja elämää.

Miten ehdin nauttia tästä valosta, kesäilloista ja luonnon ihanuudesta ja tehdä edes osan siitä kaikesta, mitä kesän varalle olen suunnitellut? Ehdinkö varmasti nauttia kaikesta tästä ihanuudesta? Ehdinkö, ennen kuin yöt taas alkavat pimentyä ja kesäkukat lakastua ja kesä kääntyy syksyksi? Miten osaisin rauhoittaa itseni ja nauttia tästä hetkestä?

Pysähdy hetkeen

Hiljentyminen, rauhoittuminen ja pysähtyminen ovat tärkeitä asioita sekä mielen että työhyvinvoinnin kannalta.  Pystymme itse rauhoittamaan itsemme niin halutessamme. Hengittämällä voimme vaikuttaa parasympaattiseen hermostoon ja antaa keholle käskyn rauhoittua.  Kiireen, stressin, työpaineiden ja huonojen työasentojen vuoksi hengitämme usein liian pinnallisesti ja käytämme keuhkokapasiteetistamme vain pienen osan. Elimistö saa silloin liian vähän hapekasta verta ja kärsii hapenpuutteesta.

Lisää elimistösi hapensaantia

Yksinkertainen konsti lisätä elimistön hapensaantia on nopea sisäänhengitys ja pitkä uloshengitys.

1. Hengitä nopeasti sisään.
2. Pidä parin kolmen sekunnin tauko.
3. Hengitä ulos mahdollisimman pitkään ja levollisesti, mielellään kymmeneen laskien. Näin viestität keholle, että ei ole mitään hätää, ja keho kykenee rauhoittumaan.

Rauhoita mielesi päivittäin

Rauhoita elimistö ja mieli mieluiten päivittäin. Muista myös päivän aikana pienet tauot, joilla tietoisesti lasket elimistön ja mielen kierroksia. Nyt on oiva hetki ottaa hetki itselle – kaksi minuuttiakin riittää. Jos on mahdollista, aukaise ikkuna tai tee harjoitus ulkona.

1. Asetu istumaan tuolille niin, että tunnet selkänojan ja tuolin jalkojesi alla.
2. Katso hetki ulos ikkunasta tai katso tietokoneen taustakuvaa, jos maisema tai kuva on mieleinen.
3. Ota mahdollisimman hyvä asento ja keskity hetkeksi hengitykseesi, toista muutama nopea  sisäänhengitys ja rauhallinen ja pitkä ulos hengitys.
4. Rauhoita mieltäsi kertomalla itsellesi, että kaikki on hyvin juuri nyt.
5. Sulje silmäsi. Pysähdy silmät kiinni tunnustelemaan, miltä kehossasi tuntuu. Tunnustele vähintään kaksi asiaa,  jotka kehosi viestittävät. Miltä esim. tuoli tuntuu jalkojesi alla? Nimeä nämä asiat mielessäsi.
6. Jatka harjoitusta kuuntelemalla ääniä ympärilläsi. Nimeä vähintään kaksi asiaa mielessäsi, mitä  kuulet. Esim. kuulen kellon tikittävän ja mustarastaan laulavan.
7. Aukaise rauhallisesti silmäsi ja tee lopuksi sama harjoitus silmilläsi. Katso ympärillesi ja pysäytä  katseesi vähintään kahteen näkemääsi asiaan. Sano hiljaa mielessäsi, mitä näet ja mihin katseesi  on pysähtynyt. Esim. näen kukkivan juhannusruusun.
8. Kuulostele, kuinka sisäinen lepo ja rauha valtaavat mielesi. Viivy hetki tässä olotilassa.
9. Jatka levollisena töitäsi siitä, mihin jäit.

Harjoitus on lyhyt, mutta yllättävän tehokas. Muutaman minuutin harjoitus auttaa rauhoittamaan mielen ja kehon sekä palauttaa tehokkaamman hengityksen. Uskaltaisin väittää, että sen jälkeen hieman tietoisemmin havaitsemme kaiken kesän ihanuuden ja hyvän olon itsessämme.

Teksti: Anna-Kaarina Anttolainen, lehtori ja terveydenhuollon maisteri, Xamk

Lähde: Petteri Ala-Kivimäen artikkeli ”Helppo hengitysharjoitus vähentää tehokkaasti stressiä”, asiantuntijana Mikael Saarinen. Helsingin Sanomat 13.6.2019.

Metafora kuvaa, kuluu ja uudistaa

Runosuoleni sykkii. Virkistyspäivät Moision kartanossa aktivoivat minut paitsi runoilemaan, myös miettimään metaforien merkitystä hoiva- ja hanketyössä.

Metafora on Tieteen termipankin mukaan ”kielikuva, jossa sana tai lause viittaa johonkin muuhun kuin ilmeiseen ja tavanomaiseen merkityksensä. – – kielellinen ilmaus siirretään tavanomaisesta merkitysyhteydestään ja asetetaan uuden kohteen paikalle.” Metafora on keskeinen poeettisen eli runokielen keino. Aristoteles luonnehti metaforaa kätketyksi vertaukseksi, joka rakentuu ilman kuin-sanaa.

Runous on metaforien valtakuntaa, mutta niillä on paikkansa myös proosassa ja jopa proosallisessa arkielämässä. Metaforan suosiota selittää, että se ”vetoaa sekä älyyn että tunteeseen”. Sen avulla erilaiset kielelliset merkitykset ovat yhtä aikaa voimassa.

Metaforat ovat tarinallistamisen perusainesta. Käyttökelpoisimmat kielikuvat ovat käytettävissä sekä yksinään että toisiinsa yhdisteltyinä.

Suosiolla on hintansa: ”Yleiskielessä metaforat kuitenkin usein kuluvat jatkuvassa käytössä, jolloin ne automatisoituvat ja niiden ilmaisullinen teho katoaa.”

Time2Grow-hanke kasvattaa metaforia

Time2Grow-hankkeessa edistämme pienten hoivayksiköiden työhyvinvointia ja ehkäisemme työuupumusta. Jo hankkeen nimi kutsuu metaforisiin maailmoihin: aika kasvaa. Konkreettisen lehtien ja kukkien kasvamisen sijaan nimi viittaa henkiseen kasvuun. Sielun viljelijöitä olemme sekä me hanketiimiläiset että hoivayksiköissä kohtaamamme työntekijät.

Metaforat voivat olla väline oman työn tekemisen ymmärtämiseen. Kurkistus lapsuuteen on paikallaan. Millaisin kuvin ja kielikuvin Sinun lapsuuskodissasi puhuttiin ja viestittiin työnteosta? Oliko se ainaista kivireen vetämistä? ”Otsasi hiessä” oli töitä paiskittava, työkavereita haukuttiin rumilla nimillä ja pomo oli kädetön. Vai oliko työ herkkua ja työyhteisö kuin toinen perhe?

Metafora on metatason väline: sen avulla voi käsitteellistää hankalia tilanteita ja sanoittaa ilon hetkiä. Se taas auttaa voimaan paremmin – myös työssä.

Viestintäverstaalla viuhuu verbaalinen vasara

Poimin satunnaisia esimerkkejä Time2Grow-hankkeessa käytetyistä kirjallisista ja suullisista metaforista. Ne ovat peräisin blogiteksteistä, tiimipalaverimuistioista, tunnetyöpajoista, viestintäverstailta ja kerätyistä palautteista. Esimerkeistä huomaa, että metafora paitsi kuvaa kohdettaan, myös heijastaa aikaansa. Merkitykset ja sävyt muuttuvat.

Talo ja rakentaminen kuvaavat voimakasta tulevaisuuden uskoa ja kyvykkyyttä. Vaikka kaikki haluaisivat rakentaa pomminkestävän bunkkerin, miksi joskus ponnistelujen tuloksena on huojuva talo? Työterveyslaitoksen työkykytalon avulla tarkastelimme työhyvinvointia neljässä kerroksessa: 1. arvot ja asenteet, 2. terveys ja toimintakyky, 3. johtaminen ja työolot sekä 4. ammatillinen osaaminen.

Työkalut ovat tarpeen niin talon kuin minuuden rakentajalle. Simulaatiopajoissa nakutettiin ahjoa ahkerasti, ja tuloksena oli hyviä taoksia hankkeemme jatkotyöskentelyyn.

Pajat ja verstaat alkavat olla jo kulunutta metaforistoa. Kriittiset äänet jopa väittävät, että työpaja on toimintamuotona aikansa elänyt. Työn kehittämisessä ei enää riitä, että koulutuspäivä koostuu tunnin luennosta ja kolmen tunnin työpajasta. Sisältö voi pahimmassa tapauksessa jäädä hyvin niukaksi, kun uskotaan, että osallistaminen antaa kaiken tarvittavan.

Kartano on hieno rakennus, ja Moision kartano oli hieno valinta virkistyspäivämme rakennukseksi. Ylipäätään koko kartanomiljöö henkii rauhaa ja asettumista hetkeen. Kirjoitimme kutsuun: ”Eläkäämme hetkessä, mutta kurkkikaamme myös tulevaan – menneen maailman maisemissa.” Jos ei siinä ympäristössä ala voimaantua, missä sitten?

Metaforat antavat viitteitä työpaikan ihmissuhteista. Esimies muurinmurtajana on myönteinen kuva, ainakin jos muuri vertautuu Berliinissä naakottaneeseen rakennelmaan. Ikävämpi sen sijaan on tunnelma, jos ”työntekijä X vie uutta ihmistä kuin pässiä narussa”.

”Oletko tiimipelaaja vai sooloilija?” Jotkin kielikuvat ovat voimakkaita, jopa luokittelevia tai arvottavia. Yhteistyötä arvostetaan, ja tiimipelaaminen on Leijonienkin kannustamana voimissaan. Sooloilu taas on saanut negatiivisen kaiun, vaikka musiikkitermi on aikoinaan ilmaissut yksilön ainutlaatuista kykyä käyttää instrumenttiaan. Ei siis ole aivan yhdentekevää, millaisia ilmauksia käytämme.

Työssäjaksaminen on koettu raskaaksi ilmaisuksi, jonka toisessa päässä ei voi häämöttää kuin uupuminen ja kuormittuminen. Unelmakartta auttaa kuitenkin suunnistamaan kohti työnimua eli tilaa, jossa työ imaisee sisäänsä kuin Hooverin letku.

Mitä viet mukanasi? kysyimme pajojen palautelomakkeessa. Tarkoituksena oli korostaa tapahtuman konkreettista merkitystä: joka tilanteesta voi oppia jotakin, ja sen voi viedä mukanaan työpaikalle, kotiin ja harrastuksiin.

Valokuvat ja sarjakuvat peilaavat työidentiteettiä

Laajassa mielessä myös valo- ja muutkin kuvat palvelevat metaforista ilmaisua. Kuva voi palauttaa mieleen ikävän tunteen, joka ahdisti yön synkkänä hetkenä, ja konkreettisena auttaa pääsemään ahdistuksen yli.

Sosiaali- ja terveysalalla valmiita kuvakortteja käytetään monenlaisissa ohjaustilanteissa. Niiden avulla voi helpommin saada kiinni tunteistaan ja puhua niistä. Voivatko valmiiksi kuvitetut ja sanoitetut apuvälineet kuitenkin joskus johtaa harhaan? Pönkittävätkö ne sterotypioita? Kuva voi olla ikään kuin liian valmis tunteiden tulkki eli katkaista mielikuvituslinnun siivet.

Pöyrööt eli Liisa ja Arttu Seppälä avasivat Moisiossa sarjakuvailmaisun maailman uudella tavalla. He uskovat kuvaan, kieleen ja niiden saumattomaan yhteistyöhön. Näillä eväillä oli hedelmällistä lähteä yhteiseen matkantekoon. Ensimmäisessä sessiossa 15.5.2019 hyvän työkaverin hahmoksi muotoutui ”Joku Muu”, joka hoitaa. Toisessa iltapäivässä 23.5.2019 hahmoja syntyi kaksi, Paavo ja Pirre. Nämä ilosilmäiset ja hymyilevät tyypit kuvastavat hyvän työkaverin monia puolia.

Pöyrööt ovat yrittäjätyöparina myös metafora uudenlaisesta työn eetoksesta. He uskovat itseensä, tekevät työtään monipuolisen luovasti ja pitävät töissä hauskaa.

Käytimme hankkeessa monia muitakin syvästi metaforisia menetelmiä. Työidentiteetti-unelmakartan teossa istuimme keskittyneinä, välillä jutellen, välillä hiirenhiljaa. Leikkelimme lehdistä kuvia ja tekstejä paperille liimattavaksi. Kokonaisuuteen sai myös piirtää, värittää ja kirjoittaa, jos kuvalehtien valmis ilmaisukieli ei puhutellut tarpeeksi. Muokkasimme tulevaisuuden haaveitamme näkyvään muotoon. Työnimu, flow, hetkessä eläminen, carpe diem ja mindfulness olivat kaikki läsnä yhtä aikaa.

Kuvat voivat siis ohjata askeleen syvemmälle tiedostamiseen tai poistaa raskaista tunteista ylimääräistä taakkaa. Siksi olenkin valmis nimeämään myös kuvan oivaksi metaforatyökaluksi oman elämänsä asiantuntijuuteen pyrkivälle nikkarille.

Teksti: Arja Hämäläinen

Sitaatit ja määrittelyt ovat Tieteen termipankista. Sitä voi lukea osoitteessa http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:metafora. Työkykytalo on tutkittavissa Työterveyslaitoksen sivuilla https://ttk.fi/files/5222/Tyokyky-on-tyohyvinvoinnin-perusta.pdf .

Toukokuun viidestoista oli jännä päivä tyhytytöille. Olimme kutsuneet kolmen yksikön hoivatyöntekijät virkistäytymään Moision kartanoon.

Koko kevään olemme keränneet paukkuja kahden virkistymisiltapäivän järjestämiseksi. Kaksi on tärkeä luku, koska yhteen eivät kaikki halukkaat kolmivuorotyöläiset pääsisi. Toiset sulkeiset pidetään viikon päästä.

Perusteellisen panostuksen jälkeen tuli laukaisun aika. Meillä oli viisi tykkiä – siis melkoinen varmuusvarasto videoiden ammuntaan.

Sodan metaforat kumpuavat historiasta. Moision kartanon rakennutti Suomen sodassa kunnostautunut majuri Fredrik af Forselles vuonna 1820. Mielenkiintoinen yhteys hoivatyöhönkin löytyi: kartano on toiminut 1900-luvulla kunnalliskotina ja kotisisaropistona.

Ilma oli kuin morsian, mamselli ja kartanonrouva. Linnut visersivät kaunista kevättä. Heitin hetkeksi pois TKI-asiantuntijan haarniskan ja eläydyin kartanonrouvan rooliin. Liihottelin kaartuvaa puistotietä pitkin Xamk-T-paidassani ja toivotin vieraat tervetulleiksi tiluksillemme.

Valkeat runoratsut seisoivat metsän rajassa jylhinä vieraita vastaanottamassa. Olen varma, että näin yhden humman leukojen liikkuvan, vaikka ne ovat lasikuitua. Yksi vierasjoukko pohti, miten he saisivat Micralla kuljetettua ratsut kotiin. Vai kuskaisiko ratsukko heidät ja heidän automobiilinsa?

Tuuli lounaasta. Siirryimme siis sisätiloihin sitä nauttimaan. Sen jälkeen ohjelma jatkui…

… virkistävissä tunnelmissa. Jääkööt detaljit vielä metsän siimekseen, jotta toisen session osallistujatkin saavat yllätysmomentuminsa.

Sen sijaan jaan kanssanne tervetuliaisrunoni, johon kartano ja Kalevala suuresti innoittivat. Kieli, sanat ja viestintä ovat minun työhyvinvointini elimellinen osa. Ei synny kunnon virkistymispäivää ilman Kalevalaa!

Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, ja nykyisin tuntemamme versio vuonna 1849. Moision kartanon nykyisen empiretyylisen päärakennuksen on suunnitellut Carl Ludvig Engel vuonna 1820. Kenties sen kulturellit seinät ovat kaikuneet Kalevalasta kerran jos toisenkin. 

Toisinto Kalevalasta (Nelipolvinen trokee -mitta poikkeaa paikoin pois polulta.)

Mieleni minun menevi, Moisioon matkustelevi./ Lähteäni laulamahan työhyvinvointitupahan,/ kartanota katsomahan, tyhytyötä takomahan./ Sanat suussani sulavat, lounaan läskin laskettavat./ Kielenkannat kaiuttavat, hoivatyötä hehkuttavat./

Veli kulta veikkoseni,  sisko soma simasuuni!/ Lähe kanssa nauttimahan, päivän töistä irtoomahan/ yhtehen yhyttyämme, kahta’alta käytyämme!/ Teemme todeksi tyhymme, saamme toinen toisihimme/ luottaa hoivatantereilla, kotoisilla kartanoilla.

Aluss’ ankeen askarehen lasken päiviä lomahan./ Olemme oikein hyviä, vaikka väliin vänkäröimme/ kuulla noien kultaisien asukkaiden aamuvirren./ Vanhustossa voimakkaassa, kansassa kasuavassa/ hoiamme hienoja hapsia, elämän silittämiä!

Kalevala: Ensimmäinen runo (Tässä alkuperäisessä runossa trokee polveilee hienosti oikealla polulla.)

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa’ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe’et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.

Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme, kahta’alta käytyämme!
Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.

Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä, parahia pannaksemme,
kuulla noien kultaisien, tietä mielitehtoisien,
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa:
noita saamia sanoja, virsiä virittämiä – –

Teksti: Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija

Lue lisää osoitteista https://visitkouvola.fi/fi/a/26/moision-kartano-elimaki-taide-ja-pitokartano ja http://neba.finlit.fi/kalevala/.

Meillä kaikilla on vastuu itsestämme ja omasta toiminnastamme jokaisella elämänalueella, myös työelämässä ja työhyvinvoinnissa. Hyvä tiimihenki on avainasemassa.

Time2Grow-hankkeen kaikissa hoivayksiköissä työntekijät kehuvat ihania työkavereita. Hyvä jengi, jonka kanssa työ sujuu, tukee työhyvinvointia ratkaisevasti.

Tietenkään työ ei aina suju. Välillä toisen naama ärsyttää ja toimintatavat riitelevät omien kanssa. Se on elämää. Kuitenkin on työntekijän voimavara, jos hän pääasiallisesti viihtyy työssään. Se auttaa jaksamaan huonompinakin aamuina.

Yhteishenki ja viihtyisyys ratkaisevat monesti enemmän kuin palkka, vaikka emme välttämättä suoranaisesti niin ajattelekaan. Jos työstään ei pidä eikä tule toimeen työkavereiden kanssa, ei työtä jaksa tehdä paremmallakaan palkalla.

Jupinaa ja kiukuttelua

Jos työkaverille pitää antaa palautetta, olisiko mahdollisuus tehdä se rakentavassa hengessä? Usein palaute jää jupinaksi selän takana, tai se ilmenee aiheettomana kiukutteluna toista kohtaan. Tärkeää ei ole, mitä sanoo, vaan MITEN sen sanoo. Miten haluaisin minua itseäni kohdeltavan vuorovaikutustilanteissa? Rakentavan palautteen antamistakin voi harjoitella.

Kaikilla on vastuu viestinnästä. Usein kuultuun lauseeseen “ei minulle ole kerrottu” voisi vastata “mikset ole kysynyt”. Minullakin on vastuu myös etsiä tietoa eikä vain odottaa, että se tarjoillaan nenän alle.

Aspa-hymy

Hoitajilla on ns. aspa-hymy. Sen hymyn jokainen asiakaspalvelutyötä tekevä tietää. Vaikka mitä tapahtuisi, hymy ei hyydy asiakkaan edessä. Voi olla, että ennen asiakaskohtaamista on itketty työpaikan vessassa omaa väsymystä tai murheita. Asiakkaan edessä tämä hymy on kuitenkin huulilla, aina.

Kerran eräs iäkäs asiakas katsoi minua ja sanoi, ettei pitäisi kantaa kaikkia maailman murheita hartioillaan. Siinä piti vähän nieleskellä, koska oli rankka päivä takana ja tämä viisas vanhus näki aspa-hymyni taakse. Usein asiakkaat aistivat hoitajien mielentilat, vaikka kuinka yrittäisi sen peittää. Ehkä se on elämänviisautta.

Etenkin muistisairaat huomaavat, jos hoitaja on kireä, vaikka ei omasta mielestään näytä sitä. Hoitajan kireys voi heijastua asiakkaan käyttäytymiseen yhteistyöhaluttomuutena. Silloin mikään ei suju. Joskus auttaa, kun joku työkaveri kysyy: Miten jaksat? Toisen pienikin huomioiminen työn lomassa voi pelastaa kollegan päivän ja auttaa yli vaikean hetken.

Ankeuttajat ympärillämme

Harry Potter -kirjoissa oli ankeuttajia, jotka imevät ihmisestä sielun. ”Ankeuttajien läsnäolo tekee ympäristön ilmastosta kylmän ja pimeän. Vaikutukset riippuvat siitä, kuinka monta ankeuttajaa lähettyvillä on.” (https://harrypotter.fandom.com/fi/wiki/Ankeuttaja.)

okaisessa työyhteisössä näkee ankeuttajia. Mitä enemmän niitä on, sitä huonommin työyhteisö voi. Valitus ja ankeutus tarttuu herkästi ja luo negatiivisen ilmapiirin. Negatiivinen asenne johtuu yleensä yksilön omista ongelmista tai lähtökohdista. Taustalla voi olla jaksamisen vaikeutta tai muuta murhetta.

Ankeuttajille ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Yksi tai kaksi ankeuttajaa saadaan pidettyä aisoissa ja ehkä jopa parannettua. Hyvä ja positiivinen asennekin tarttuu. Se on ase ankeuttajia vastaan.           

Positiivisuuden superfood

Tiedätte tunteen, kun oma aamu on ollut pelkkää suossa tarpomista ja toimistolle pölähtää Iloinen Aamuvirkku. Ärsyttävää. Hän kertoo, kuinka on aamulla tehnyt joogat, syönyt superfoodinsa ja hölkännyt kissansa kanssa viisi kilometriä. No hyvät sille.

Kuitenkin hänen energiansa välittyy muillekin, ärsytyksestä huolimatta. Mitä enemmän ihminen innostuu ja on positiivinen, sitä enemmän hän tartuttaa sitä muihinkin. Hänen hyvä tuulensa tarttuu ja päivästä tulee pikkaisen parempi, koska hän toi superfood-gojimarjojaan sinullekin.

Yritetään siis mekin olla positiivisia, joskus ihan ärsyttävyyteen asti!

Kirjoittaja on positiivinen pessimisti Minna Nieminen, joka toimii apukätenä Time2Grow-hankkeessa.

Vappu on työn juhla. Voisiko se olla myös vastuullisen työhyvinvoinnin juhla?

Työhyvinvoinnin (lyhyesti thv:n) esiinmarssi on jatkunut jo pitkään. On tietysti hienoa, että hyvä olo kiinnostaa, mutta valitettavasti lieveilmiöitäkin syntyy. Koko thv:n alue ja menetelmät ovat kirjavoituneet tai jopa suorastaan levinneet käsiin.

Thv-massa paisuu siis kuin munkkitaikina. Ulostanko omaan taikinaani, kun tässä kantaaottavassa tekstissä perkaan yleisiä (harha)käsityksiä thv:n harjoittamisesta ja sen mediaseksikkäistä keinoista?

Kuka saa marssia thv:n puolesta?

Kuka saa hoitaa yritysten ja organisaatioiden thv:ia? Kenen ainakin pitäisi sillä kentällä toimia? Ketkä ovat sopivia ja päteviä kehittämään thv:ia? Näistä pitäisi saada jonkinlaiset yhteiset suuntaviivat, ainakin organisaatiotasolla, mutta miksei valtakunnallisestikin.

Pitäisikö thv-asiantuntijan olla Valviran nimikesuojattu ammatti? Onko eroa sillä, minkä alan thv:ia kehittää? Pätevätkö metallialalla samat lainalaisuudet kuin hoivatyössä? Voiko kömpelö thv-intoilija saada aikaan enemmän vahinkoa kuin iloa?

Thv:n edistäjiksi nimittäin hakeutuu myös monenkarvaista puoskaria monenlaisin vaikuttimin. Toisessa ääripäässä paukutetaan hihhulointihenkistä itsensäjohtamista ja kaikkinaista mielen eheyttä, toisessa ääripäässä taas pitäydytään tiukasti raakaan talousdataan ja syyllistetään sairauslomilla.

Palvelupelitarinaergonomia-työkalut kuluvat käytössä

Ajan henki ohjailee, kuka pitää milloin mitäkin menetelmää hihhulointina.

Palvelumuotoilu on nyt niin pop, että sen ylihypetys on vaarassa aktivoida aivojen pahoinvointikeskuksen. Onko palvelumuotoilu nykykeisarin uudet vaatteet tai jopa ”samaa paskaa uudessa paketissa”? Voiko käytettävyyskehittäjä koskaan päästä hänelle vieraan alan ytimeen? Tarvitseeko hänen? Kauanko palvelumuotoilu post it -lappuineen pärjää takana kiihdyttäville trendeille?

Tarinallistaminen vasta haiskahtaakin huuhaalta vanhan kansan nenässä. Keksitään kivoja juttuja omasta työhistoriasta tai sepitetään näennäisen hauskoja puolitotuuksia yrityksen vaiheista. Millä ihmeen tavalla satuilu on koskaan edistänyt kunnon työtä Suomen kovissa oloissa?

Pelillistäminen lentäköön samaan leluromukoppaan kuin tarinallistaminen. Aikuiset ihmiset pannaan työajalla kertomaan juttuja ja pelaamaan ja vielä käyttämään tietokonetta! Tietotyön siniset aallot kuormittavat jo kunnon työssäkin aivot äärimmilleen. Halutaanko ruutuaikaa ja niskajumejakin ehdoin tahdoin lisätä?

Kognitiivinen ergonomia lähettää hiljaista signaalia ideataivaalta. Se on jo havaittu thv:n kehityksen kehittämisen tutkassa. Tietotyö poksauttaa aivot pihalle alta aikayksikön, jossei kaikkia em. pelipalvelutarina-metodien kevätjuhlaliikkeitä tehdä oikeassa järjestyksessä – ja välillä palaveerataan terveellisesti ulkoilmassa marssien. Lunastaako kognitiivinen ergonomia siihen kohdistuneet ihanteelliset odotukset?

Tuntuuko, että näihin kivoihin tuoreisiin menetelmiin törmää joka work shopissa? Tuntemus on todellinen. Valitettavasti uusi ja hyvä työkalukin kuluu tehottomaksi, kun sillä naputellaan kaikkea tielle sattuvaa.

HV & THV!  

Lauluntekijä Veikko ”Vepa” Lavi kiteytti ihmiselon vuonna 1976: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen elämä on tärkeä.” Säestän Vepaa thv-ihmisen sanoin vuonna 2019: Jokainen ihminen on myös oman työnsä asiantuntija!

Kun muistamme nämä, vältämme pahimmat thv-puoskaroinnit. Tärkeää on myös ohjata pahasti tulehtuneet thv-tapaukset, niin yksilöt kuin työyhteisöt, asiantuntevalle ja empaattiselle lääkärille.

Mussuttakaamme vappumarsseillamme maistuvaa munkkia ja heilutelkaamme vastuullisen työhyvinvoinnin lippua korkealla. Toivotan kaikille HV & THV eli hauskaa vappua ja työhyvinvointia!

Teksti: Arja Hämäläinen, thv-asiantuntija

P.S. Kielitoimiston sanakirjan mukaan puoskari-sanan merkitys on ’laittomasti lääkärintointa harjoittava henkilö; halv. taitamattomasta lääkäristä’. Valvira on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/ammattioikeudet).

Toimin työssäni aktivaattorina ja osallistajana. Jotta kykenen antamaan jokaiselle työntekijälle työkaluja vaikuttamiseen, minun tulee olla selvillä vallitsevista olosuhteista ja erilaisista työkulttuureista ympärilläni.

Kaikilla meillä on oma ammatillinen identiteetti ja ammattiylpeys, joiden herätteleminen henkiin vaatii välillä peiliin katsomista. Joudun itsekin välillä pysähtymään pohtiessani työhyvinvoinnin merkitystä.

Mikä saa ihmisen viihtymään työssään? Yksiselitteistä vastausta ei ole. Jokainen on oma persoonansa, ja kaikilla on myös työn ulkopuolinen elämä, joka vaikuttaa työhön.

Minä tuuletan päätäni vapaa-aikana koirieni kanssa. Toinen on 10-vuotias ja lönköttää perässä, toinen on 1,5-vuotias ja vetää koko ajan eteenpäin. Työelämässäkin asiat välillä keulivat ja ne täytyy hoitaa heti, mutta on myös asioita, joihin pitää palata.

Meillä työntekijät vastaavat säännöllisesti työhyvinvointikyselyyn ja käyvät kehityskeskustelun esimiehen kanssa. Lisäksi on varhaisen tuen toimintamalli sekä työterveyshuolto, joka tukee ja auttaa. On myös mahdollisuus käyttää työnohjausta työssä jaksamisen tukena.

Meillä huolehditaan henkilöstörakenteen oikeellisuudesta laskemalla, että jokaisessa vuorossa on oikea määrä osaavia henkilöitä. Meillä myös osallistetaan hoitajia. Heillä kaikilla on vastuutyöryhmiä, joiden kautta he pystyvät vaikuttamaan omaan työhönsä parhaalla mahdollisella tavalla. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi asiakkuus-, opiskelija- ja perehdytys- sekä saattohoitotyöryhmät.

Uusimpina keinoina työhyvinvoinnin lisäämiseksi on otettu käyttöön työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelmat, oman työelämän tikkataulu ja palvelumuotoilu. Palvelumuotoilu parantaa organisaation viestintää ja tuo työkaluja kommunikointiin.

Jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaa elämää

Vaikka kaikenlaisia menetelmiä onkin jo käytössä työhyvinvoinnin lisäämiseksi, matkan varrella on saattanut tulla uskonpuute. Kaikki työkalut eivät sovellu kaikille persoonille, tai niitä ei muuten vain ole nähty hyvinä auttamiskeinoina. Siksi olinkin varsin otettu, että pääsimme mukaan Time2Grow-hankkeeseen.

Kuluneina kahtena ja puolena vuonna on koettu yhdessä ja erikseen jo vaikka mitä. Hoitajia on haastateltu, on tutustuttu simulaatiopaja-menetelmään ja nappailtu palasia palvelumuotoilumenetelmistä.

Hankkeen tavoitteina työntekijätasolla ovat parantuneet vuorovaikutustaidot. Ne tuottavat työntekijöiden työhyvinvointia, työssä jaksamista, asiakkaiden hyvinvointia sekä työyhteisön parantunutta kommunikaatiota. Nämä lisäävät asiakkaiden tyytyväisyyttä ja palvelun laatua.

Organisaatiotasolla tavoitteena on työn organisoinnin parantuminen, mikä lisää tuottavuutta ja työhyvinvointia. Tähtäämme myös parempiin keinoihin hallita stressiä ja työskentelykulttuurin kehittämiseen. Nämä onnistuvat vaikuttamalla hierarkioihin ja vuorovaikutuksen tapoihin.

Väliaplodit hyvästä työstä

Koska hanke on vielä kesken, en pysty kertomaan sen antia kokonaisuudessaan. Näkyvintä on kuitenkin ehkä ollut valtava välittämisen vyöry, jonka me työtä tekevät olemme saaneet kokea toistuvasti hankkeen työntekijöiltä. Joka kerta, kun olemme olleet tekemisissä, olen tullut kuulluksi. Joka kerta minulle on kerrottu, että missä vain apua tarvitsemme, sitä saamme.

Siitähän oikeastaan onkin kyse: ole kiinnostunut kanssaihmisen hyvinvoinnista – saatat saada ilon moninkertaisena takaisin. Olen kiitollinen sekä mainioista työntekijöistäni että johtajakollegoistani. Iso kiitos teille kaikille tähänastisesta!

Kirjoittaja on Anu Pöllänen, terveystieteiden maisteri, terveydenhoitaja, toiminnanjohtaja ja Time2Grow-hankkeen ohjausryhmän jäsen.

Hanketyö on minulle vielä uutta. Harjoittelun aikana oppii hyvin hanketyön moninaisuuden ja viralliset ympyrät. On täytettävä monenlaista hakemusta ja raporttia. Siinä sivussa on tehtävä käytännön työtä hankkeen eteenpäin viemiseksi ja suunniteltava tulevaa. Pääsen mukaan suunnitteluun ja käytännön tositoimiin toteuttamaan alustavaa palvelumuotoilun osaamistani.

Luovuus lähtee löysästä piposta

Kaikkein hankalinta on vapauttaa oma ajattelu, olla luova. Joku saattaa ihmetellä, miten niin työpajojen vetämisessä tai hankkeessa tarvitsee olla luova. Luovuus vaatii rentoutunutta mielentilaa. Jos on stressiä tai pipo muuten kiristää, ei onnistu mikään. Välillä työhuoneella kuuluu tuskan huokailua ja lopuksi toteamus: Nyt ei lähde! Silloin tehdään hetki jotain muuta tai käydään vaikka lounaalla.

Toisinaan taas ideaa pukkaa ja flow valtaa mielen. Parasta on, kun yhdessä saadaan ideariihi käyntiin. Toinen täydentää ja ruokkii toisen ajatuksia, ja idea lähtee kehittymään käytännön tasolle. Se on huippufiilis!

Sekalainen seurakunta tekee ja teoretisoi

Hankkeemme työpajojen ja jatkotoimintojen suunnittelussa otetaan huomioon hoivayksikköjen tarpeet. Mistä sisällöt ja menetelmät työpajoihin tulevat? Hanketiimin päästä? Sieltäkin, mutta tiimiläisten moniammatillinen osaaminen tuo monialaista faktatietoa, tutkimustietoa ja kokemusta, joiden pohjalta hankkeen työpajat valmistuvat.

Sekalaisesta joukostamme huolimatta tai juuri sen ansiosta olemme saaneet paljon aikaan. Kaikissa yksiköissä on pidetty tai pidetään kevään aikana simulaatiopajaa, voimavaravalmennusta, tunnepajaa ja viestintäverstasta. On kerätty taustatietoa, analysoitu sitä ja käytetty siitä saatua tietoa pajojen suunnittelussa.

Hanketiimissä on paljon erilaisia tyyppejä. Palvelumuotoilija Kai Hämäläinen tuo palvelumuotoilun osaamista hankkeeseen ja TKI-asiantuntija Arja Hämäläinen viestinnän ja työhyvinvoinnin ilosanomaa. Opetuksellista näkökulmaa hankkeeseen antavat pitkän linjan hoitotyön opettajat Anna-Kaarina Anttolainen ja Liisa Korpivaara. Projektityöntekijä Satu Hynynen toimii hankkeen yleisnaisena ja hoitaa kaikkea käytännön järjestelyistä blogin kirjoittamiseen. Minä edustan hoivatyöntekijöiden ja käytännön hoitotyön näkemystä. Projektiosaamisesta ja virallisista kiemuroista vastaa projektipäällikkö Minna Lehesvuori, joka johtaa performanssiamme rennolla otteella.

Haluaisin muuttaa hoitotyön kulttuurin – heti!

Olemme välillä pohtineet, onko hankkeen toimilla vaikutusta hoivayksiköiden työhön. Vaikka aikomuksemme ovat hyvät ja perustuvat kokemuksen lisäksi tutkittuun faktatietoon, auttaako työpajatyöskentely muuttamaan hoitotyön kulttuuria tai parantamaan työntekijöiden työhyvinvointia? Toivon vain, että edes joku on saanut kipinän kehittymiseen ja pajat ovat herättäneet työntekijät miettimään vastuutaan työhyvinvoinnistaan.

Haluaisin muuttaa koko hoitotyön kulttuurin, mielellään tämän hankkeen avulla ja heti. Ei se tosin taida näin vauhdikkaasti onnistua.

On opittava sietämään keskeneräisyyttä. Hankkeessa tarjoamme ihmisille työkaluja kehittymiseen. On yksiköistä kiinni, kuinka aktiivisesti he lähtevät niillä kehittämään toimintaansa ja työntekijöiden työhyvinvointia. Tähän en voi vaikuttaa.

Tulokset näkyvät hitaasti vuosien päästä jollain tasolla, jos näkyvät ollenkaan. Silloin kukaan ei välttämättä edes muista tätä hanketta. Täytyy vain toivoa, että aika siemenen kasvattaa.

Kirjoittaja on positiivinen pessimisti Minna Nieminen, joka toimii apukätenä Time2Grow-hankkeessa.

Rooli tarkoittaa ryhmän jäsenten väliseen työnjakoon perustuvia tehtäviä. Joustavuus roolissa merkitsee kykyä muuntautua ja muuttaa toimintatapaa tilanteeseen sopivalla tavalla.

Meillä on monenlaisia rooleja. Minun roolejani ovat äiti, vaimo, ystävä, sisar, tytär, opiskelija ja kymmenen muuta. Ne vaihtuvat tilanteen mukaan.

Kilttiä viedään kuin pässiä narussa

Oma työroolini on hukassa. Uutta alaa opiskellessani en ole vielä löytänyt työrooliani. Haparoin epävarmoin askelin eteenpäin uutta oppiessani. Välillä pohdin, olenkohan ihan surkea palvelumuotoilija.

Minun on löydettävä luovuuteni, kehitettävä ongelmanratkaisukykyäni sekä opittava uusia työtapoja ja kehittämisen keinoja. Mitä teen, jos en täytäkään uuden ammattiroolin asettamia vaatimuksia?

Pahinta on, jos jämähdän rooliin, jossa en halua olla. Lempeää ja auttavaista ihmistä, kilttiä tyttöä tai poikaa, saatetaan viedä kuin pässiä narussa. Muut olettavat, että ainahan minä haluan auttaa muita, olla aktiivinen ja mukana kaikessa. Kukaan ei muista kysyä minulta, haluanko olla jotain muuta.

Kiltti ei välttämättä aina haluaisi laittaa muiden tarpeita omiensa edelle, mutta tekee niin, koska sitä häneltä odotetaan. Pahimmassa tapauksessa auttaminen on yksipuolista eikä hän saa apua, kun sitä tarvitsee.

Yleispirkko heittäytyy hankalaksi

Jos haluan murtautua ulos roolistani, olen hankala. Ympäristö ei voi käsittää, mikä minua vaivaa, kun en enää toimikaan ennustettavalla tavalla. Jotkut ihmiset jopa häviävät ympäriltäni, mikä ei aina ole paha asia.

On vapauttavaa mennä vieraaseen ympäristöön tai uusien ihmisten keskelle. Kukaan ei oleta mitään. Voin muodostaa roolini itse.

Vanhat toimintatavat ovat kuitenkin tiukassa. Yhtäkkiä voin huomata ajautuneeni samaan yleispirkon rooliin kuin aiemmissa työyhteisöissä tai -ympäristöissä. Jos haluan olla jotain muuta kuin vanha minä, minun on tietoisesti pyrittävä muuttamaan käyttäytymistäni.

Salliiko yhteiskuntamme hevirokkari-kirjastonhoitajan?

Yhteiskunta ja ympäristö asettavat roolipaineita. Tietyssä roolissa ihminen mielletään tietynlaiseksi. Kirjastonhoitaja on hillitty, hiljaa puhuva naisihminen. Entä jos tiskin takana palveleekin kasvonsa tatuoinut hevirokkarimies? Hän on luultavasti aivan yhtä pätevä työssään kuin naisvirkailija. Tatuoinnit tai sukupuoli eivät vaikuta pätevyyteen.

Mies kätilönä? Heitäkin on, mutta harvemmin sairaaloissa. Miksi mies haluaisi työskennellä naisten jalkojen välissä avustamassa synnytystä? Onko sillä kaikki inkkarit kanootissa?

Naisten on hyväksyttävää avustaa synnytyksessä, ja kätilön ammattia jopa ihaillaan. Sisältäähän se valtavasti vastuuta ja syntymän ihmeen. Miksi mies ei siis voisi haluta samaa työltään? Mies hoitoalalla on ihmeellinen näky, ellei hän toimi ambulanssikuskina tai lääkärinä. Hoitoala mielletään naisten hommaksi.

Nainen miesten rooleissa ja ammateissa on edelleen helpompi hyväksyä. Naispoliisit tai -palomiehet ovat kovia muijia. Veturin- ja bussinkuljettajana nainen on myös hyväksytty. Miksei siis mies voi olla stylisti tai maskeeraaja ilman, että hänet luokitellaan homoseksuaaliksi?

Kehity ja anna muidenkin kehittyä!

Työyhteisöissä ja elämässä yleensä välttäisimme isojakin riitoja, jos kysyisimme emmekä oletettaisi. Oletus ei ole sama kuin tieto. Jospa yleispirkko ei jaksakaan heilua yhteisen virkistysiltapäivän puuhanaisena, vaikka on järjestänyt niitä jo monta vuotta? Olisiko jonkun muun vuoro? Tämä selviää, kun kysymme asiasta pirkolta olettamisen sijaan.

Tuntuu hyvältä huomata voivansa muuttua ja kehittyä rooleissaan. Minun on avattava suuni ja kerrottava siitä ympäristölle. Kukaan ei ole ajatustenlukija. On tehtävä selväksi, mitä haluan ja mitä en, myös itselleni. Siinä on riski konfliktiin, mutta ongelmista tapaa versoa jotain uutta.

Roolien muuttuminen ei ole ongelma, mutta paikalleen jääminen on, jos ei ole tyytyväinen rooliinsa. James Bond kiteyttäisi roolijoustavuuden näin: Kehity ja anna muidenkin kehittyä!

Kirjoittaja on Minna Nieminen, opiskelija, äiti, vaimo, Time2Grow-hankkeen apukäsi, tuleva palvelumuotoilija ja paljon muuta.

Vietän ensimmäistä virallista etätyöpäivääni. Naputtelen tekstiä viihtyisässä ympäristössä eli kotiolohuoneessani. Tietoyhteydet toimivat, ja ajatus lentää.

Xamkin työntekijöillä on mahdollisuus anoa etätyölupaa koeajan päätyttyä. Sain luvan viime viikolla, joten olen alkamassa uutta, entistä monipuolisempaa vaihetta työurallani. Nyt voin siis valita työympäristöni kahtena päivänä viikossa. Kaffepaussilla voin vaikka puhella pehmoisia puutarhatontun kanssa.

Vanha työkulttuuri väistyy

Löysin päästäni vanhanaikaisen ajatuksen siitä, että etäpäivänäkin minun on oltava hälytysvalmiudessa. Onneksi kollega muistutti minua realiteeteista: ”Eihän se sitten mitään etätyötä ole, jos pitää kesken kaiken lähteä työpaikalle!”

Kolmenkymmenen vuoden aikana opitut työelämän pelisäännöt ja osin harhaisetkin käsitykset jatkavat mellestystä päässäni. Olenko tilivelvollinen joka sekunnista, jonka olen syndikaatille myynyt? Kyttääkö työnantaja ajankäyttöäni? Pidetäänkö minua auttamattomasti lusmuna, kun saan hiippailla verkkarit päällä kotioloissa ja nostaa siitä palkkaa?

Työterveyslaitos (TTL) toteaa: “Onnistuminen uusien työmuotojen soveltamisessa edellyttää työkulttuurin muutosta kontrolloivasta luottamukseen perustuvaan.” Etätyö tarkoittaa ”työnantajan kanssa sovittua työnteon mallia, jossa työ tehdään joko osin tai kokonaan kotona tai työnantajan eri toimipisteissä, työkohteissa, asiakkaan luona, kahvilassa tai matkoilla. Nämä elementit voivat sisältyä myös työhön, joka on liikkuvaa tai monipaikkaista.”

Sähköinen tieto- ja viestintätekniikka on keskeinen osa monimuotoisen työn tekemistä. Osoitteessa https://www.ttl.fi/tyontekija/tyoaika/joustava-tyoaika/ on lisää tietoa joustavista työaikajärjestelyistä.

Työnantaja hyötyy joustoista

Tutkimukset todistavat, että etätyö ja muut joustavat työjärjestelyt tuottavat työnantajalle lisäarvoa. Vaihtelevat työympäristöt lisäävät tehokkuutta, pidentävät työuria ja vähentävät työmatkapäästöjä (http://www.etatyopaiva.fi/fi/faktaa).

Työnantaja säästää toimitilojen kustannuksissa, kun työpisteet vaihtuvat luovasti. Joustava työajan käyttö lisää työpaikan houkuttelevuutta, ja se on valtti uusien osaajien rekrytoinnissa. Kaiken kaikkiaan sujuvat työaikajärjestelyt luovat modernia työnantajamielikuvaa.

Työntekijä nauttii joustoista

Etätyö säästää valtavasti työntekijän aikaa. Asun Kotkassa, mutta toimipaikkani on Kouvolan kampus 60 kilometrin päässä. Voin tehdä työtä osittain myös Metsolan kampuksella Kotkassa. Kouvola-päivinä säästän aikaani pari tuntia ja Kotka-päivinäkin puolisen tuntia. Työhön valmistautumiseen lasken myös itseni saattamisen säädyllisen näköiseksi eli meikkaamisen. Etäpäivinä ei kosmetiikka kulu.

Taukoliikuntaohjelma pompsahtaa säännöllisesti ruudulle ja huolehtii etätyöläisenkin ergonomiasta ja virkistämisestä. Jo puolen päivän kokemuksen perusteella huomaan kuitenkin alaselkäni kaipaavan työpisteeni säädettävää sähköpöytää. Onneksi sänky on helposti käsillä selän rentouttamiseen! Työpaikalla makaavaa yksilöä saatetaan vieläkin katsoa karsaasti ja pitää jopa laiskanpulskeana.

Etätyöläinen ehtii einestää ehtoisan emännän eväin. Pakastimen antimista pyöräytän terveellisen pirtelön ja hellin vatsaani toskakaakulla. Katkarapu-avokadosalaatti saa minut tuntemaan, että olen oman elämäni ruhtinatar.

Tiimityötäkin tarvitaan 

Yksintyöskentely sopii minulle tässä elämänvaiheessa. Etäpäivinä saan keskittyä rauhassa työn kehittämiseen esimerkiksi siitä kirjoittamalla.

Lähityöpäivinä on riemullista tavata mukavat hankeihmiset ja punoa uudet juonet tulevien etäpäivien tehtäviksi. Myös yhteiset ruokailu- ja kahvihetket vetävät minua työpaikalle.

Toisaalta jos elämänkumppanini on yhtä aikaa vapaalla kuin minä etäpäivällä, kotoa löytyy miellyttävää päiväkahviseuraa.

Työkykytalo rakentuu etänä

Työkykytalo on TTL:n kehittämä apuväline työhyvinvoinnin tarkasteluun (https://www.ttl.fi/tyoyhteiso/tyokykytalo/). Sen neljä kerrosta ovat 1. terveys ja toimintakyky, 2. osaaminen, 3. arvot, asenteet ja motivaatio sekä 4. johtaminen, työyhteisö ja työolot. Etätyö auttaa rakentamaan tai ainakin restauroimaan kaikkia kerroksia. Ennen kaikkea etätyö lisää tunnetta oman elämäni hallinnasta ja auttaa säätelemään jaksamistani.

Minua viehättää ajatus työn luonteen murroksesta, jonka yksi ilmentymä etätyö on. Työntekijästä tulee oman (työ)elämänsä aktiivinen subjekti. Hän vastuullistaa itsensä iloisesti jo ennen, kuin esimies ehtii.

Miten hoivatyö joustaa?

Miten etätyötä voisi sovittaa hoitoalalle? Time2Grow-hankkeessa edistetään pienten hoivayksiköiden työhyvinvointia, joten meidän hankkeen ihmisten on hyvä pohtia tätä aihetta yhdessä työntekijöiden kanssa.

Ensin pitää asettaa itselleen peruskysymys: Olenko ylipäätään sellainen ihminen, joka haluaa tehdä työtä yksin? Jos tuntee saavansa parhaiten aikaiseksi kasvokkain ryhmässä, etätyö ei ole paras ratkaisu. Toisaalta etätyötäkin voi kokoontua tekemään kahvilassa tai yhteistyötiloissa, joita on perustettu sekä Kotkaan että Kouvolaan.

Haastan kaikkia miettimään, mitkä tehtävät omassa työssä voisi tehdä etänä. Voisiko työn kehittämiseen liittyviä tehtäviä etäyttää? Entä työvuorojen suunnittelua? Miten hoituisivat sisäiseen ja ulkoiseen viestintään liittyvät tehtävät? Voisiko varsinaisia hoitotoimia etäyttää? Vai olisiko se merkki siitä, että hoivan kohde pärjäisi kotonakin, etätuettuna?

Työstä saa hyvinvointia

Työn muodot kehittyvät ja muuntuvat. Tulee entistä joustavampia työajankäytön muotoja, kun apuna voi käyttää digitaalisia menetelmiä. Työstä ei enää palauduta vain vapaalla, vaan myös työaikana. TTL:n visio onkin: Hyvinvointia työstä!

Etätyöväenmarssini kertosäe soikoon: Työpisteiden orjat, sorron yöstä nouskaa! Eläköön vapaus, vetreys ja lisäarvo!

Teksti: Arja Hämäläinen, TKI-asiantuntija

Time2Grow-hankkeessa pidettiin kolmen hoivakodin kesken 14 simulaatiotyöpajaa eli Simu-pajaa Kotkan kampuksella. Simu-pajojen aiheet oli saatu työntekijöiden esihaastatteluiden perusteella. Tarkoituksena oli löytää uusia toimivia ratkaisuvaihtoehtoja, lisätä osallistujien itsetuntemusta sekä kehittää yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Pajoissa käsiteltiin mm. haasteellisia tilanteita hoivatyössä, palautteen antamista, työhön opastamista, siviilielämän haasteita, lääkepoikkeamaa ja unelmia.

Etukäteen tehtävä huolellinen perehdyttäminen eli ’briefing’ sekä jälkikäteen tehtävä purkukeskustelu ’debriefing’ ovat simulaatiomenetelmän keskeisimmät käsitteet, joiden mukaan toimittiin myös näissä työpajoissa. Simulaatio-oppiminen on hyvin käytännönläheistä, ja siinä pyritään tavoittamaan mahdollisimman hyvin todellinen tilanne.

Kauhuskenaarioista onnistumisiin

Järjestäjinä saavuimme pajoihin aina ajoissa paikalle, koska emme voineet tietää, toimivatko kaikki simulaatiosysteemit samalla lailla kuin edellisellä kerralla. Yhdellä kerralla simulaatiotilanteen tarkkailu- ja katseluhuoneessa kaikki piuhat koneista oli otettu irti. Sitten oli vain ruvettava kytkemään piuhoja ja muuttamaan asetuksia niin, että kamerat on kytketty oikeisiin paikkoihin ja ääni kuuluisi. Yrityksistä huolimatta kaikki kuvaushuoneen kohteet eivät näkyneetkään kuvaruudulla tarkkailuhuoneessa.

Kun simulaatio alkoi, kaikki mikrofonit kiersivät, kuului kauheaa ääntä, näyttelijöiden puhe puuroutui ja videointi piti aloittaa alusta. Kun simulaatiotilanne oli ohi, huomattiin, että sitä ei voidakaan katsoa uusiksi. Se ei ollutkaan tallentunut kuin yhdelle kameralle eikä puhe kuulunut, vaikka kuva näkyi. Faktaa vai fiktiota?

Vaikka aina ei tekniikka pelannutkaan parhaalla mahdollisella tavalla, ihmiset olivat innostuneita ja ymmärtäväisiä. Halu kokeilla jotain uutta ja tilanteet inspiroivat kyllä kaikkia osanottajia tekemään parhaansa. Näyttelijät löytyivät aina helposti tarvittaviin rooleihin, ja heittäytyminen tilanteisiin oli aidon tuntuista.

Simu-pajassa rytmitys on tärkeää

Aloituksessa osallistujat toivotetaan tervetulleiksi, heitä motivoidaan, yritetään karkottaa esiintymisjännitystä ja käsitellään työpajan tavoitteita. Seuraavaksi on osallistujien stimulointi- ja ajatusten ravisteluvaihe, jolloin yritetään saada henkilöiden ajatukset irti totutuista kaavoista ja fokusoitua työpajan teemaan.

Työpajan työstöosuudessa osa henkilöistä näyttelee sovitun tilanteen ja osa on tarkkailijan roolissa. Yhteenvedossa käydään näytellyt asiat läpi ja otetaan kantaa esiin tulleisiin asioihin ja pääkohtiin.

Kahvihetki on tärkeä verkostoitumisen ja kuulumisien vaihdon kannalta. Päätöshetkessä vedetään asiat yhteen ja mietitään, minkä positiivisen ajatuksen tai toimintatavan kukin osallistuja vie omalle työpaikalleen.

Osallistujat hyötyivät Simu-pajoista

Osallistujat olivat sitä mieltä, että Simu-pajat olivat aidon oloisia tilanteita, jossa tarvittiin myös omaa aktiivisuutta. Keskustelu oli antoisaa ja mieltä avartavaa, koska vertailukohtia löytyi myös toisista yksiköistä. Käsitellyt teemat olivat käytännöllisiä ja saivat pohtimaan konkreettisia ratkaisuja.

Pajoissa tuli esille, että työpaikoilla voitaisiin kokeilla nopeampia ratkaisuja ongelmiin ja tilanteiden eteenpäin viemiseen. Asioita käsitellään usein turhan monissa kokouksissa ja kierrätetään liian monen instanssin kautta. Tärkeää on tehdä ongelmakohdat näkyviksi. Pajoissa sai työkaluja sekä eväitä viemisiksi omille työpaikoille, joissa olisi hyvä harjoitella kokeilukulttuuria. Liikkeelle voi lähteä pienistä asioista, esim. kahvin keittämisestä tai ystävällisestä hymystä.

Käsiteltävät tilanteet olivat hyödyllisiä, koska ne nousivat todellisuudesta. Huomattiin, että yksiköt painivat samojen ongelmien kanssa. Yksiköt saivat vaihtaa kuulumisia ja kertoa onnistumisistaan ja haasteistaan luottamuksellisesti. Avoimuus ja oman viestinnän parantaminen koettiin tärkeäksi, samoin pyrkiminen negatiivisesta palautteesta rakentavan palautteen antamiseen. Simu-pajoissa saatiin siis aikaan vertaiskehittämistä.

Kehittäminen lähtee omasta toiminnasta

Oma toiminta ja asenteet koettiin myös tärkeäksi parantamisen kohteeksi. Kaikilla tulisi olla rohkeutta sanoa oma mielipiteensä ja olla sisukas. Ääneen puhutut asiat menevät eteenpäin. Puhuminen selän takana ei auta, ja hiljaisia mielipiteitäkin on olemassa. Yhteiset tavoitteet ja tiimien voima edistävät työyhteisön yhteishenkeä, jaksamista sekä luotettavuutta. Kiitos on tarpeellinen sana, jota voisi käyttää useamminkin. Mielen avartaminen ja itsensä kuunteleminen motivoivat tekemään työtä innostuneesti.

Omia toimintatapojaan voi myös tarkastella vahvistamalla ja syventämällä sekä tuomalla intoa työpaikkojen kehittämistyöhön. Työnkierto, ”kuppikunnat” ja syyllistämisestä pois pääseminen puhuttivat. Pitäisi käsitellä asiat asioina, eikä lähteä etsimään syyllisiä. On tärkeää, että sekä esimiehet että työkaverit tukevat toisiaan ja koko työyhteisöä.

Työpajat voivat olla melko raskaita, jos niihin tulee heti työvuoron jälkeen eikä palautumiseen jää aikaa. Mielenkiintoiset keskustelut ja toiminnallisuus pitivät nukahtamisen vaaran loitolla.

Unelmat kantavat arjessa

Haimme viimeisessä työpajassa unelmia. Unelmat kantavat ja antavat voimaa arkeen. Unelmoiminen saa tulevaisuuden tuntumaan paremmalta. Vaikka joskus tuntuisi, että niitä on mahdotonta toteuttaa, ei koskaan voi tietää, toteutuvatko ne kuitenkin. Unelmien toteutumisen eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa. Pitää oppia virheistään ja kääntää ne mahdollisuuksiksi, hauskuutta unohtamatta.

Tuure Kilpeläinen kannustaa laulussaan samaan: ”Kanna mukanasi unelmaa, sille pieniä lantteja heitä, kanna mukanasi unelmaa, sillä unelmat kantavat meitä, kanna mukanasi unelmaa, älä sen laulua peitä. ”

Teksti: Satu Hynynen, Time2Grow-hankkeen projektityöntekijä

Kuulumme monenlaisiin yhteisöihin: perheeseen, työtiimiin, joukkueeseen tai nettipokeriporukkaan. Näissä meillä on oma roolimme, joka määrittää käyttäytymistämme. Kun yhteisössä on paljon erilaisia ihmisiä rooleineen, tulee väistämättä yhteentörmäyksiä.

Persoonamme vaikuttaa tapaamme käsitellä ja nähdä asioita. Jos vastapuolen näkemys on vahva ja poikkeaa omasta, riita on valmis. Kyky laajentaa näkökantaa ja katsoa asiaa toisen ihmisen silmin saa aikaan hedelmällisemmän lopputuloksen. Yhdessä kehittäminen ja ideoiminen tuottavat parempia lopputuloksia kuin juuttuminen omaan näkökantaan. Oma idea on tietysti silti paras.

Palaveripersoonat

On tilanteita, joissa voimme vain hämmästellä vastapuolen ajatuksenjuoksua ja miettiä, mitä toinen tarkoittaa. Näin tapahtuu usein työyhteisön palavereissa ja muussakin kanssakäymisessä, jossa ihmiset eivät tunne toisiaan.

Henkilö nro 1 keksii idean, nro 2 kannattaa ja alkaa suunnitella sen eteenpäin viemistä. Kakkosen jakaessa tehtäviä ykkönen on keksinyt jo kolme uutta ideaa. Nro 3 analysoi mielessään kaikkien ideoiden hyviä puolia, ennen kuin sanoo mitään. Nro 4 istuu nurkassa kädet puuskassa ja inhoaa jokaista ideaa. Kuulostaako tutulta?

Turhauttava tehottomuus

Työelämässä on havahduttu erilaisten persoonien vahvuuksien hyödyntämiseen. On turhauttavaa, jos johtamistaitoinen, dynaaminen ihminen ei pääse hyödyntämään vahvuuksiaan tai analyyttinen pohdiskelija laitetaan johtoasemaan, jonne hän ei välttämättä halua. Omien luonteenpiirteiden tukahduttaminen työelämässä turhauttaa.

Työnantajan olisikin parempi tunnistaa alaistensa vahvuudet ja jakaa tehtäviä myös persoonan mukaan. On paljon motivoivampaa ja tuottavampaa kaikille laittaa eteenpäin pyrkivä Puuha-Pete tiimin ohjuriksi, koska hän haluaa kehittää ja kehittyä. Analyyttinen pohdiskelija tai ryhmän harkitsevainen faktatietäjä täydentävät tiimiä omalla osaamisellaan. Erilaisia persoonia tarvitaan tiimissä ja jokaiselle on paikkansa, niin analyyttiselle ajattelijalle kuin Puuha-Petellekin.

Yksilölliset vahvuudet

Kun työyhteisöissä huomioidaan jokaisen yksilön vahvuudet ja hyödynnetään niitä, päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. On yhteinen etu, että työntekijä pääsee toteuttamaan itseään tavalla, joka tyydyttää omaa osaamista ja persoonaa.

Netti on pullollaan erilaisia persoonallisuustestejä. Yksi puhutuimmista on DISC, joka auttaa hahmottamaan omaa ja työkaverin persoonaa. DISC-analyysi perustuu hallitseviin persoonan ominaisuuksiin, jotka jaotellaan värien mukaan. Kaikissa meissä on vivahteita jokaisesta väristä, ja harva ihminen on vain punainen tai sininen. Osoitteessa https://www.discprofiili.fi/disc-testi/ kerrotaan, että punainen (D) on hallitseva, keltainen (I) on vaikuttava, vihreä (S) on vakaa ja sininen (C) on tunnontarkka. Siellä voi tutkia, mihin ominaisuuksiin oma persoona painottuu.

Persoonan ominaisuuksia huomioimalla voimme paremmin seurata toistemme ajatuksenjuoksua. Työkaverin toimintaa ymmärtää paremmin, kun tuntee hänen persoonaansa. Samalla oppii tunnistamaan oman persoonallisuutensa heikkouksia ja kehittämiskohteita. Miksi minä reagoin näin ja hän toisella tavalla?

Ymmärrys avartaa näkökulmaa. Kaikki eivät ole hankalia ihmisiä. Suurin osa on vain väärin ymmärrettyjä.

Kirjoittaja on Minna Nieminen. Hän on palvelumuotoilun opiskelija Time2Grow-hankkeessa ja lähihoitaja, joka haaveilee isosti opiskellen uutta ammattia ja elämäntapaa.

Mitkä ovat muotoilun mahdollisuudet sote-alalla? Tätä pohdin uunituoreessa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Luon johtopäätöksinä hahmon lähitulevaisuuden hyvinvointimuotoilijan ammatinkuvasta ja korostan sosiaalisen vuorovaikutuksen ymmärtämisen tärkeyttä.

Sote-palvelut tai uudet sosiaaliset innovaatiot edellyttävät käyttäjälähtöistä muotoiluosaamista. Lisäksi muotoilijan on ymmärrettävä julkista päätöksentekoa ja julkisen rahan käyttöä. Entä miten sosiaalinen vuorovaikutus muodostuu? Miten tulisi määritellä ja kuvata uusia, yhteisöllisesti ja vuorovaikutuksessa luotuja käytäntöjä ja toimintaa?

Kaikinpuolisessa ymmärretyksi tulemisessa tarvitaan laajaa tarinallisuuteen ja tarinallistamiseen liittyvää osaamista. Käyttöskenaarioihin ja palvelukonsepteihin tottuneilla muotoilijoilla on hyvät lähtökohdat tarinoiden hyödyntämiseen.

Hyvinvointimuotoilija auttaa organisaatioita siirtymään mahdollisimman toiminnalliseen asiakasosallisuuteen. Osallisuus taas edistää palvelun käyttäjien integrointia heitä koskevien palvelujen ja toimintojen kehittämiseen. Toisin sanoen hyvinvointimuotoilija tietää, mistä naruista vetää, jotta saadaan aikaiseksi onnistuneita palvelumuotoilun työpajoja ja muuta uudenlaista, osallisuutta luovaa toimintaa.

Hyvinvointimuotoilija ei puhu palvelumuotoilusta ensisijaisesti kilpailukyvyn edistäjänä, vaan (sosiaalisen) vuorovaikutuksen ymmärtämisen ja yhteisöllisesti tuotettujen merkitysten kautta. Myös kokonaisten organisaatioiden innovatiivisuus on lopulta yhteisöllistä. Vaikka ensimmäinen alkuidea olisi yksilön aikaansaama, sen läpivienti edellyttää laajaa yhteistyötä ja sitoutumista.

Kuluttajan roolin muutos on myös yhteiskunnallinen ilmiö

Muotoilun menetelmien leviäminen yhä uusille aloille ei ole pelkästään muotoilijoiden omaa ansiota. Osallistavalla innovaatiotoiminnalla – henkilöstöosallisuudella että asiakasosallisuudella – on lainsäädännöllinen pohja. Myös palvelurakenteiden ja palvelujen kehittämisen asiakaslähtöinen toteutus perustuu lakiin.

Vuonna 2015 voimaan tullut sosiaalihuoltolaki korostaa entistä enemmän palveluiden asiakaslähtöisyyttä ja asiakasosallisuutta. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta suosittelee, että julkiset palvelut tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden osallistua oman palvelusuunnitelman laatimiseen. Tähän kaikkeen muotoilun menetelmät tarjoavat käytännön toteutuksen työkaluja.

Teksti: Kai Hämäläinen

Muotoilija Kai Hämäläinen työskentelee palvelumuotoiluyrittäjänä, mutta kutsuu työtään vuorovaikutusmuotoiluksi. Hän toimii myös TKI-asiantuntijana Time2Grow-hankkeessa.

Olen hoitaja. Innokas ja ihmisläheinen. Haluan auttaa asiakkaitani eli vanhuksia. Haluan auttaa työkavereita, olla hyvä tyyppi ja työkaveri. Haluan luoda uutta ja kehittää. Järjestää viriketoimintaa, pullaa ja sirkushuveja. Haluan antaa itsestäni. Lopulta annoin kaikki.

Tyhjä. Oloni oli kuin tyhjä kaivo. Minulla ei ollut enää kenellekään mitään annettavaa. Olin epäonnistunut. Muut ovat rautaisia ammattilaisia, minä en.

Oli pysähdyttävä miettimään, kenelle elän ja miksi ajattelen näin. Arvottaa oma elämä uudelleen. Olenko hyvä vain silloin, kun saan hyväksyntää ja kiitosta omasta reippaudestani? Miksi minä? Miksi minä en jaksa, vaikka nuo muut, minua vanhemmat työntekijät jaksavat?

Kiltti tyttö kipuilee

Kiltin tytön kasvatus teki minusta kiltin aikuisen. Lapasen, joka myötäili muita. Mitä siitä hyödyin, että olin kiltti, reipas ja ahkera? Sain työuupumuksen ja masennuksen, ennen kuin täytin kolmekymmentä.

Naiset usein ajattelevat, että heidän pitää jaksaa. Pitää jaksaa olla hyvä työssään, kiltti muille, ystävä, äiti, puoliso. Pitää tehdä asiat oikein ja pitää itsestä huolta. Kaikki on yhtä suurta suorittamista, myös vapaa-aika. Kuinka moni lenkkeilee, vaikkei nauti siitä, tai syö terveellisesti, koska se on hyväksi? Vaatimuslista on loputon, ja häntäpäässä on minä itse.

Minä riitän

Oman vajavaisuutensa ja riittämättömyytensä myöntäminen ei ole helppoa. Sen hyväksyminen sitäkin vaikeampaa. Olisi opittava olemaan itselleen armollinen. Minä olen hyvä ja riittävä tällaisena. Minun ei tarvitse hoitaa aina kaikkia asioita ja olla aktiivinen.

Mitään pahaa ei tapahdu, jos kieltäydyn jostain ja sanon ei. Eräs terapeutti kysyi, mitä tapahtuu, jos sanon energiasyöpölle läheiselleni ei. Hylkääkö hän minut, suuttuuko tai rakastaako hän minua vähemmän? Ei mitään näistä. Kokeilin.

Sama terapeutti kysyi minulta, haluanko antaa tyttärilleni sellaisen mallin, että itsestään ei tarvitse välittää. En tietenkään halua. Haluan, että tyttäristäni kasvaa itsenäisiä ja vahvoja naisia. Pitäisi siis itse toimia heille esimerkkinä ja rakastaa myös itseään.

Oletko oman elämäsi pelkuri vai sankari?

Jos työsi on sinulle mielekästä mutta vie liikaa aikaa, organisoi työ paremmin. Vaikuta työssäsi siihen, mihin pystyt. Jos inhoat työtäsi, etsi uusi. Asenteen voi aina itse päättää. Ärsyyntyminen vie energiaa ja purkautuu usein kiukkuna kotona. On sinun käsissäsi, mihin annat aikasi ja energiasi.

Ei ole helppoa kääntää suuntaa kokonaan, mutta mikään ei muutu, jos ei edes yritä. Ole rohkea. Mikä on kaikkein tärkeintä elämässäsi ja mihin haluat panostaa? Olisiko jo aika ottaa vastuuta omasta onnellisuudesta? Tehdä sitä, mitä haluat ja mistä nautit?

Kannattaa miettiä, missä olet korvattavissa. Uusia työntekijöitä löytyy aina. Vanhempana ja ystävänä olet korvaamaton. Mitäpä jos lenkin sijaan makaisitkin sohvalla läjässä lasten tai koiran kanssa ja ottaisit kisan, kuka syö eniten einespitsaa ja karkkia?

Kirjoittaja on Minna Nieminen, palvelumuotoilun opiskelija Time2Grow-hankkeessa ja lähihoitaja, joka haaveilee isosti ja opiskelee uutta ammattia ja elämäntapaa.

Työhyvinvointiasiantuntijan on elettävä omien oppiensa mukaan, jos haluaa tulla kuulluksi. Olen siis äärimmäisen epäuskottava, kun puhun liikunnan ja ravinnon merkityksestä.

Olen nimittäin läski. (Tai lihava, jos läski kauhistuttaa. Tai ylipainoinen, jos joku on ihan yliherkkis.)

Valtava hedonismini yhdistettynä huonoihin ruokailutottumuksiini on ajanut meikämatamin tähän tilaan. Puolustukseni on, että olen onnellinen ylipainoinen. Meitä iloisia isoja tyttöjä on olemassa todellisessakin elämässä, sen lisäksi että Jenny valistaa siitä telkkarissa.

Eikä tässä vielä kaikki. Olen nimittäin myös vaivojeni vanki.

Epäuskottavuus kasvaa, kun tuhti työhyvinvointiasiantuntija kaiken lisäksi kangertaa kokoukseen. Alaselkäni on kipeytynyt, joten pitkällinen istuminen tuo tuskan. Iloitsen kuitenkin siitä, että tämä tukirangan vaiva on pelastanut minut istumakuolemalta. Minun on vaihdettava asentoa usein, mieluiten puolen tunnin välein. Korkeimmalle kuuluu kiitos säädettävästä sähköpöydästä!

Painopulmista ja kipukrempoista huolimatta – tai juuri niiden ansiosta – elän työhyvinvointia eli tyhyä todeksi juuri nyt. Elän sitä todeksi vahvemmin kuin koskaan aiemmin nuorempana, terveempänä ja hoikempana. On siunattua tehdä työtä, jossa saan jakaa tyhyn ilosanomaa muillekin.

Pienet teot ratkaisevat. Kävelen työmatkoja. Teen taukojumppaa tietokoneen näytölle pomppaavan Ergo Pro -ohjelman tahtiin. Tämän tästä tartun hep… eikun keppiin. Luen runoja. Kuuntelen Juicea. Kaikki keinot ja mielikuvat ovat sallittuja. Mindfulnessia parhaimmillaan on mielikuvapulahdus trooppisiin vesiin azurinsinisen taivaan alla. Samalla voin vetäistä muutaman uintiliikkeen työsermini suojissa ja saan mahlani nousemaan.

”Keppijumppaa ja kulttuuriseteleitä” on hyvä lähtökohta työhyvinvoinnille. Lisäksi on uupumatta luotava otollisia rakenteita työnteolle. Työtä ei saa olla liikaa. Työn tuloksiin pitää voida vaikuttaa. Työn iloa täytyy saada kokea yksin ja yhdessä. Vapaa-ajan on oltava vapaata aikaa sielun ja hengen virvoitukseen.

Kaikki nämä tyhyn osatekijät puolestaan edellyttävät viestinnän jatkuvaa kehittämistä. Palaverit muokkautukoot tarkkarajaisiksi. Kehityskeskustelut kehittykööt vuorovaikutteisiksi. Kannustettakoon työtovereita monipuoliseen tiedonjakoon ja -janoon. Perustettakoon yhteinen (some)kanava, jonne kaikki voivat päivittää työn vaiheita, tuntoja ja tuloksia.

Parhaimmillaan työhyvinvointi luo toimivaa viestintää ja viestintä luo toimivaa työhyvinvointia. Ikiliikkuja on siis keksitty.

Me Xamkin työhyvinvointihankkeissa työskentelevät Tyhytehotytöt olemme pohtineet työn rasitusten ongelmatiikkaa myös omassa työyhteisössämme. Päätimme viedä raamatullisen neuvon nextille levelille: Tehkää niin kuin me sanomme ja teemme! (Otsikko on Matteuksen evankeliumin luvusta 23, jakeesta 3.)

Yhtenä interventiona eli väliintulona kehitimme osallistavan kymmenminuuttisen tyhy-tuokion henkilöstöpalavereihin. Kerromme uusimmista tyhy-tuulista, tanssimme porukalla tai keskustelemme jaksamista edistävistä elementeistä. Teemme joka palaverissa sitä, mikä milloinkin tuntuu ajankohtaiselta ja virkistävältä.

Aloitimme toimintamme kuorolausunnalla. Runon sanoma ja tyyli ovat vapaasti muokattavissa eri työyhteisöihin. Toivotan kaikille antoisia hetkiä sekä työssä että vapaa-aikana!

Tyhymme
(Kas, kaikki mukaan yhymme!)

Tyhytehotytöt oomme me,
tavoitteena yhteinen työhyvinvointimme.
Ahkeruus on ilomme,
laiskuus intohimomme.
Teidät flow’hun työssä imemme –
onhan inspiraatio toinen nimemme.

Siis taukojumpatkaamme
ja kulttuuria kuluttakaamme,
mut’ paljon muuhunkin pyrkikäämme.
Ollos järkevät työolomme,
tullos raikkaaksi sisäilmamme,
saaos kokonaisvaltaisen hyväksi olomme!

Kehittyköön kirkkaaksi me-henkemme.
Hurratkaamme: Hyvä me!

Kirjoittaja on Arja Hämäläinen, Time2Grow- ja Voi hyvin yritys -hankkeiden TKI-asiantuntija.

Istun junassa. Matkustan ilman tietokonetta ja paperinen junalippu kädessäni odotan konduktööriä. Väistämättä mietin, miltä mahdan näyttää näin digiaikana. Miten muut matkustajat tulkitsevat olemustani, taustaani, työtäni? Vai tulkitsevatko he edes? Työkännykkäni soi. Juttelen siihen hetken hyvinvointidatan keruusta ja tekoälystä. Muuttuiko muiden tulkinta minusta nyt? Mikä työidentiteettini on?

Olen jo toistakymmentä vuotta seurannut suomalaista työelämää, etsien omaa paikkaani ja identiteettiäni monenlaisissa työyhteisöissä, niin ihmisenä kuin työntekijänä. Projektityöläisenä aiheet, tavoitteet, tiimit ja ympäristöt muuttuvat usein. Luon nahkani jatkuvasti uudelleen ja aloitan uudessa roolissa aina alusta. Opin uuteen rooliini, kunhan olen avoin, kuuntelen, kyselen ja kestän epävarmuutta. Samalla mietin kuumeisesti, miten esittelen itseni taas uudelle ammattiryhmälle. Miten saan ihmisten luottamuksen? Miten opin heidän kielensä, kaikki alan oikeat termit? Usein päädyn esittämään tyhmät kysymykset, jotka lopulta tuntuvat mahdollistavan yhteisen ymmärryksen kehittymisen.

Miten paljon oma tulkintani vaikuttaa työidentiteettiini? Pukeutuminen, käyttäytyminen, tyyli, tutkinto, kokemus ja yhteisö? Avainsanoja minulle ovat aitous, kiinnostus, jatkuva halu oppia ja ymmärtää paremmin maailmaa. Niillä aineksilla olen päässyt eteenpäin. Mutta mistä työidentiteetti koostuu? Voiko sitä jatkuvasti vaihtaa? Voiko sen määritellä, ja onko määrittely edes tarpeen?

Mikään titteli, tutkinto, tausta tai työn kuva ei täysin määritä ketään meistä. Luomme työidentiteettimme aina uudessa työyhteisössä uudelleen. Tuomme osaamisemme, persoonamme ja kokemuksemme kaikkien käyttöön, ja eniten ratkaisee asenne. Työidentiteetti on siis aina eniten omissa käsissämme, vaikka se peilaakin ympäristöä ja saamaamme palautetta – välillistä tai välitöntä. Kun jatkuvasti joutuu tai pääsee miettimään omaa osaamistaan ja tekemistään, samalla voi kartoittaa potentiaaliaan, joustaa, venyä ja muuntua. Loppujen lopuksi työidentiteetti syntyy aina vuorovaikutuksessa työyhteisön kanssa. Mitä paremmin työyhteisössä osataan antaa mahdollisuus ja rohkaista avoimeen vuorovaikutukseen ja yhteiseen ihmettelyyn, sitä helpommin ihminen löytää paikkansa ja voi myös paremmin työssä.

Miten tämä mahtaa näyttäytyä hoiva-alan arjessa? Onko projektimaisesta työotteesta apua työn murroksessa? Voisiko työidentiteetti ollakin sekoitus omia valmiuksia, voimavaroja ja työyhteisön tarvetta? Peilin kauttako se tulee todeksi ja näkyväksi? Mitä peilistä näkyy? Voit yllättyä, kun kysyt muilta! Bambi vai tiikeri? Hoivaaja vai hoivattava? Milloin Sinä viimeksi katsoit peiliin ja kysyit työkaveriltasi, mitä hän näkee?

Kirjoittaja: Minna Lehesvuori, Time2Grow-hankkeen projektipäällikkö

Vuoden 2019 loppuun asti Time2Grow-hankkeen tiimi kyselee ja ihmettelee, kirjaa ja koettaa kuvata näkyväksi löydökset. Rohkaisemme kokeilemaan uusia juttuja, pieniä tai isoja, omassa työarjessa. Muistutamme, että jokainen (hoiva)työntekijä on tärkeä, arvokas ja asiakkaalleen korvaamaton. Oivalla – älä oleta. Tule mukaan!