Valokuva. Kolme henkilöä istumassa nurmikolla. Aurinkoinen sää.

Sointu

yhteiskehittämällä perheet osallisiksi lastensuojelun siirtymiin

Kehitämme Kymenlaakson lapsiperheiden hyvinvointia ja lastensuojelun palveluja.

Hankkeessa vahvistetaan perheiden ja läheisten osallisuutta lastensuojelun siirtymissä kehittämällä ja juurruttamalla uusi toimintamalli alueen lastensuojeluun.

Kymenlaakson lastensuojelun tilanne kehittämistarpeen taustalla

Kymenlaakso on ollut yksi Suomen heikoimmin voivista alueista lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä elinolojen osalta. Vuonna 2022 alueella oli maan korkein lasten sijoitusten määrä ja neljänneksi eniten lastensuojeluilmoituksia suhteessa väestöön.

Tavoitteena vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön malli Kymenlaakson lastensuojeluun

Hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida käytäntötietoon perustuva vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön malli Kymenlaakson lastensuojeluun. Nuoret sekä heidän perheensä ja läheisensä osallistuvat kehittämiseen Living Lab -mallin avulla. Tavoitteena on vahvistaa nuorten saamaa tukea ja vähentää sijaishuollon tarvetta. Tavoitteisiin pyritään toteuttamalla neljä toimenpidekokonaisuutta.

Toimenpide 1: kartoitetaan vanhempien ja läheisverkoston tuen tarpeet ja tuen nykytila

Analysoidaan, miten vanhemmuuden tuki toteutuu perhesosiaalityössä ja lastensuojelun asiakasprosessissa. Selvitetään tuen nykytila ja kehittämistarpeet. Miten tuki organisoituu siirtymissä eli huostaanottotilanteessa, huostaanoton aikana ja sitä purettaessa sekä avohuoltoon siirryttäessä?

Toimenpide 2: mahdollistetaan monitoimijainen yhteistyö ja -kehittäminen Kymenlaakson lastensuojelussa

Mahdollistetaan monitoimijainen yhteistyö ja yhteiskehittäminen Kymenlaaksossa nuorten ja heidän perheidensä mukaan ottamiseksi lastensuojelun siirtymiin. Kartoitetaan toimijaverkosto ja sovitaan yhteistyön rakenteesta. Kehittämiseen osallistetaan nuoria vahvistaen heidän osallisuuttaan mallin luomisessa.  

Toimenpide 3: laaditaan vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön malli

Mallissa huomioidaan nuoren koko asiakasprosessi. Toimintamalli sisältää:

  • vanhemmuuden tuen periaatteet ja ydinosaamisen,
  • tuen kontekstit ja rakenteet nuoren asiakasprosessin eri vaiheissa,
  • toimijaverkoston jäsenten roolit ja verkostolaisten tuen tarpeet työlleen,
  • vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön prosessikuvauksen,
  • vanhemmuuden tuen työmenetelmät ja käytännöt sekä
  • vaikuttavuuden indikaattorit.

Läheisverkostotyön lisäksi kehitetään kokemusasiantuntijavanhempien vertaisryhmätoimintaa. Vanhemmat osallistuvat kehittämiseen ja saavat vertaistukea lastensuojelun asiakasnuoren vanhemmuuteen.

Toimenpide 4: vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön toimintatapoja juurrutetaan perehdytysmallin avulla

Hankkeen tuotokset jäävät pysyvästi käyttöön hyvinvointialueen perhesosiaalityöhön, lastensuojeluun ja yhteistyöverkostolle. Tämän varmistamiseksi rakennetaan työyhteisölähtöinen perehdytysmalli. Sovelletaan prosessimaista, osallistavaa, systeemistä yhteiskehittämistä yhteistyössä hyvinvointialueen ja Xamk-ammattikorkeakoulun muodostaman toimijaverkon kanssa.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (Hämeen ely-keskus) ja se kuuluu toimintalinjaan:

5 (sosiaalisten innovaatioiden Suomi), erityistavoitteeseen

5.1 (turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen).

HANKKEEN HENKILÖSTÖ / YHTEYSTIEDOT

Puhelin
+358503462743
Sähköposti
Hanna.Savolainen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenia
Hanna Savolainen

Työskennellyt Juveniassa vuodesta 2024 alkaen.

Ihmisten kohtaamisista positiivista energiaa saava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun edunvalvoja sekä sosiaalityön kehittäjä.

Hanna Savolainen
Projektipäällikkö
+358503462743
Hanna.Savolainen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358401927974
Sähköposti
Sanna-Mari.Poyry@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenia

Oppimista rakastava palvelumuotoilija ja nuorisoalan asiantuntija.

Työtä osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.

Monikulttuurisuus lähellä sydäntä.

Mukana Juvenian projekteissa vuodesta 2018 alkaen.

Sanna-Mari Pöyry
Tki-asiantuntija
+358401927974
Sanna-Mari.Poyry@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358447028458
Sähköposti
Johanna.Jussila@xamk.fi
Yksikkö
Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koul.yks
Johanna Jussila
Lehtori
+358447028458
Johanna.Jussila@xamk.fi

Kokemuksia ja artikkeleja hankkeeseen liittyen

Hankkeen nimi:

Sointu – yhteiskehittämällä perheet osallisiksi lastensuojelun siirtymiin

Hankkeen kesto: 1.5.2024–30.11.2026

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Kestävä hyvinvointi
Tutkimusyksikkö: Juvenia

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Euroopan unionin osarahoittama, Hämeen ely-keskus
Kokonaisbudjetti: 356 164 €
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 71 233 €