Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Räätälöity työ – RäTy

Autamme yrityksiä rakentamaan ennakoivia malleja ja lisäämään osaamista, jolla tuetaan täsmätyökykyisyyttä. Yhteistyö työkyvyn asiantuntija-kumppanien kanssa on oleellista. Hankkeen aikana julkaistaan avoin Räätälöity työ -koulutus ja toimintamalli.

Räätälöity työ -hanke kasvattaa yritysten työkykyjohtamista ja lisää työkyvyn tuen keinovalikoimaa aloilla, joilla työvoiman saatavuus on heikentynyt.

Räätälöity työ -hankkeen tavoitteet

  • Yritysten työkykyosaaminen vahvistuu ja työkyvyn tuen keinovalikoima laajenee.
  • Yrityksiin luodaan omat, tarpeisiin perustuvat Räätälöity työ -toimintamallit.
  • Yritysten työkykyjohtamisen ja työkyvyn tuen keinojen vaikuttavuuden ja taloudellisen seurannan ja arvioinnin osaaminen vahvistuu.
  • Työntekijöiden työssä jaksaminen ja jatkaminen lisääntyy ja työhyvinvointi paranee.
  • Yritysten yhteistyö työterveyshuollon ja muiden työkyvyn asiantuntijatahojen kanssa lisääntyy.
  • Työkyvyn tukitoimiin liittyvä yhteistyö lisääntyy yritysten välillä sekä koulutusorganisaatioiden kanssa lisääntyy.

Hankkeeseen osallistuu yhdeksän eteläsavolaista yritystä matkailu- ja ravintola-alalta sekä metalliteollisuudesta. Työkyvyn tuen keinovalikoimaa ja osaamista kehitetään yritysten ja toimialojen tarpeista lähtien, huomioiden monimuotoistuva työelämä.

Uutiset

Hankkeen toimenpiteet

Räätälöity työ -toimintamalli

Räätälöity työ -toimintamalli

Hankkeessa laaditaan jokaiselle mukana olevalle yritykselle Räätälöity työ -toimintamalli. Toimintamalliin kootaan sekä olemassa olevat että hankkeen tuella käyttöön otettavat uudet tai parannellut tavat toimia. Mallin tavoitteena on siirtää painopistettä ennakoivaan työkykyjohtamiseen ja ennalta mietittyihin ratkaisuihin erilaisissa työkyvyn riskikohdissa.

Räätälöity työ -koulutukset yrityksille

Räätälöity työ -koulutukset yrityksille

Hankkeen aikana kerätään tietoa yritysten työkykyjohtamiseen liittyvistä osaamistarpeista ja vastataan niihin joko hankkeen toimilla tai etsimällä yhdessä sopivia tapoja osaamisen lisäämiseen. Hankkeen aikana yrityksille järjestetään sekä omia että muiden yritysten kanssa yhteisiä koulutuksia. Jokaiselle yritykselle laaditaan koulutussuunnitelma, jonka avulla yrityksissä voidaan ylläpitää jatkuvaa oppimista työkykyjohtamisen ja työkyvyn tuen keinojen osalta. Koulutussuunnitelma on osa Räätälöity työ -toimintamallia.

Räätälöity työ -pankki

Räätälöity työ -pankki

Yrityksen Räätälöity työ -pankkiin kootaan kaikki toimintamallit ja -koulutusmateriaalit. Räätälöity työ -pankki on kaikkien yrityksen työntekijöiden saavutettavissa.

Räätälöity työ -toimintamalli yleiseen käyttöön

Räätälöity työ -toimintamalli yleiseen käyttöön

Hankkeessa kerätyn tiedon pohjalta laaditaan yleinen Räätälöity työ -toimintamalli. Malliin kootaan sellaiset uudet tai parannellut toimintamallit, jotka hyödyttävät pk-yrityksiä toimialasta riippumatta. Toimintamalli julkaistaan alkuvuodesta 2026.

Räätälöity työ -koulutuspaketti

Räätälöity työ -koulutuspaketti

Hankkeessa kootaan kaikille avoin koulutuspaketti. Räätälöity työ -koulutuspaketissa käydään läpi hankkeessa keskeisesti esiin tulleiden osaamistarpeiden aihealueita työkykyjohtamisesta ja työkyvyn tuen keinoista.

Räätälöity työ -yhteistyö

Räätälöity työ -yhteistyö

Hanke kokoaa työkykyjohtamisen ja työkyvyn tuen asiantuntijatahoja yhteen. Räätälöity työ -toimintamalli kehitetään yhteistyössä yritysten ja eri asiantuntijatahojen kanssa. Yhteistyö perustuu osaamistarpeille, joiden vahvistamisella saamme aikaan kestävää ja vastuullista yritystoimintaa.

Ota yhteyttä

Puhelin
+358505670589
Sähköposti
Jarna.Savolainen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi

Työni Xamkissa:
Työskentelen Räätälöity työ -hankkeen projektipäällikkönä. Autamme yrityksiä kehittämään työkykyjohtamista vaikuttavaksi ja yksilöllisiä tarpeita huomioivaksi. Hankkeen aikana julkaistaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä hyödyttäviä räätälöidyn työn sisältöjä ja koulutuksia.

Osaamiseni:

  • Työkykyjohtaminen
  • Työturvallisuusjohtaminen
  • Yhteistyöverkostot teemaan liittyen
  • Projektin johtaminen
Jarna Savolainen
Projektipäällikkö
+358505670589
Jarna.Savolainen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358504371095
Sähköposti
Nenne.Amnell@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi

Työni Xamkissa:

Työskentelen Räätälöity työ -hankkeessa TKI-asiantuntijana.
Autamme yrityksiä kehittämään työkykyjohtamista vaikuttavaksi ja yksilöllisiä tarpeita huomioivaksi. Hankkeen aikana julkaistaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä hyödyttäviä räätälöidyn työn sisältöjä ja koulutuksia.

Osaamiseni:

– fasilitointi
– esihenkilötyön kehittäminen
– valmentava vuorovaikutus tiimissä
– valmentava esihenkilötyö
– osallisuuden keinot ja niiden kehittäminen
– ohjaukselliset taidot
– työnojaus ja työnohjauksen työnohjaus ToToKo
– Työkykyjohtaminen

Nenne Amnell
TKI-asiantuntija
+358504371095
Nenne.Amnell@xamk.fi
Puhelin
+358505997846
Sähköposti
Heidi.Hurskainen@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Heidi Hurskainen
TKI-asiantuntija
+358505997846
Heidi.Hurskainen@xamk.fi

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

Räätälöity työ – RäTy

Hankkeen kesto: 1.9.2023–31.8.2026

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Kestävä hyvinvointi
Osaamiskärki: Uudistuva työelämä
Vaikuttavuustavoite: Ihminen ja käyttäjälähtöisyys

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY / Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)
Kokonaisbudjetti: 681 495 euroa

Asiasanat

työhyvinvointi yhteiskehittäminen yritysyhteistyö