Outdoors ESA

Hankkeen loppujulkaisu on yhdeksän artikkelin kokoomateos. Artikkelit käsittelevät luontomatkailua ja retkeilyä useasta eri näkökulmasta. Yhteisenä teemana on eteläsavolaisen luonnon ja kansainvälisen matkailijan vastuullinen kohtaaminen. Julkaisun lopussa päästään seuraamaan luontomatkailureitistöjen kehittämistä Pohjois-Savossa.

Polku houkuttaa uteliasta, mutta retkeilijä tarvitsee kunnon eväät. Yhteistyö kannustaa matkailutoimijoita parhaisiin tuloksiin, jolloin voidaan hanketyössä mukana olleiden restonomiopiskelijoiden sanoin todeta – liidimme kuin siivillä.

Julkaisu: Reitistöt Etelä-Savossa: luonnosta potkua kansainväliseen  matkailuun, Outdoors ESA -esiselvityshanke

Blogimatka lähenee loppuaan – Outdoors ESA –esiselvityshanketta on jäljellä enää viisi päivää, jos sitäkään. Haikeutta on ilmassa.

Tämänkertaisen artikkelikuvan on piirtänyt restonomiopiskelija Suvi Pietarinen. Suvi oli mukana kolmen opiskelijan ryhmässä, jonka kanssa pohdimme Saimaan tarinaa. Suvin lisäksi ryhmään kuuluivat Emma Eevala ja Aino Löyttyniemi.

Onneksi hankkeet eivät pääty noin vain, vaan niiden tuloksia voidaan ja pitääkin jakaa, jatkaa ja kehittää uusissa hankkeissa. Kollegani Eeva Koivula vetää Xamkissa ”Kohti vastuullista matkailua –hanketta”. Luin Eevan tällä viikolla kirjoittamaa blogipostausta, siinä Eeva pohtii muun muassa Saimaa-brändiä ja sen kehittämistyötä.

Vastuullisuudesta matkailussa Eeva kirjoittaa muun muassa näin:

Vastuullisen matkailun edellytys on, että vastuullisuus koskee kaikkia – niin matkailijoita, matkailuyrityksiä kuin niiden sidosryhmiäkin.

Savonlinnan matkailufoorumissa 6.-7.4. paikallisuus oli sana, joka nousi vahvasti esille vastuullisuuden yhteydessä. On tärkeää, että vaalimme paikallisuutta; se tarkoittaa myös Saimaan tarinoiden vaalimista.

Hankkeen loppujulkaisussa on artikkeli tästä, yhdessä restonomiopiskelijoiden kanssa ideoitu palapelimäinen kuvio Saimaan tarinan elementeistä. Mietimme yhteisessä aivoriihessä sitä, mitä kaikkea Euroopan neljänneksi suurimman järven tarinaan sisältyy.

Saimaan alueella vesistön merkitys yhdistävänä tekijänä korostuu. Osin siitä johtuu myös alueen huonompi saavutettavuus maitse, mikä korostuu erityisesti kelirikkoaikaan. Uudehkossa Etelä-Savon maakuntastrategiassa ”Puhtaasti paras” vesi on yksi kolmesta strategisesta kärjestä, kaksi muuta ovat ruoka ja metsä.

Tarinallistamiseen yksittäinen matkailuyritys saa apua esimerkiksi Anne Kalliomäen mainiosta kirjasta: Tarinallistaminen. Palvelukokemuksen punainen lanka.

Useiden kriteeristöjen pohjalta hankkeessa luotiin kansainvälisellekin matkailijalle soveltuvien eteläsavolaisten retkeilyreittien tarkistuslista. Potentiaalisten retkeilyreittien kohdalla tarkistetaan niiden

vetovoima
infrastruktuuri
saavutettavuus
tuotteistus
kansainvälisyys

Jos olit tarkkana, niin huomaat, mitä jäi puuttumaan – vastuullisuus.

No, liian ankara ei pidä olla, vastuullisuus löytyy Visit Finlandin vientikriteereistä.

Tässä viimeinen postaus helmikuisesta testipäivästämme. Restonomiopiskelijat testaavat maastossa -sarja lähenee loppuaan – niin kuin Outdoors ESA -esiselvityshankekin. Päätösosassa huhtikuun lopussa pohdimme Saimaan tarinaa. Pysy kuulolla sarjan loppuun 🙂

Torstaina 23.2 oli retkipäivämme. Ryhmämme paikaksi valikoitui Rantasalmen Järvisydän. Kokoonnuimme aamu kahdeksalta koulun pihalle ja hyppäsimme kuskin kyytiin. Automatkalla kaikilla oli mielessä ulkona oleva huono keli ja väsymys.

Noin 80 kilometrin jälkeen, suuntasimme autolla metsäteille, joita kestikin tovi. Kaiken tämän jälkeen avartui kaunis näkymä Järvisydämen alueesta.

Aulassa opas neuvoi reittimahdollisuuksista ja kertoi matkalta löytyvän opasteita. Opas painotti turvallisuuden tärkeyttä, joten kypärät ja sauvat olivat tärkeää ottaa mukaan. Oikeat varusteet löydettyämme lähdimme rantaan valmistautumaan retkiluistelua varten.

Ennen luistelemista huolenaiheenamme oli jäällä oleva lumi, olihan sentään satanut koko yön ja sateelle ei näkynyt loppua. Onneksemme Järvisydän oli ottanut huomioon erilaiset sääolosuhteet. Kunnossapitäjä  piti luistelureitit puhtaana erinomaisesti.

Kukaan ei ollut ennen luistellut retkiluistimilla ja alkumatka oli tuntuman hakemista. Luisteleminen oli kuitenkin kaikille tuttua ja homma alkoi luonnistua, sillä olihan meillä apunamme sauvat. Menomatkalla tuuli oli suotuisa ja alkuinnostuksesta johtuen, olimme nuotiopaikalla melko nopeasti.

Nuotiopaikan jälkeen lähdimme 6 kilometrin paluumatkalle kohti Järvisydäntä. Paluumatkalla yli puolet oli melko raskasta luistelua kovasta vastatuulesta johtuen. Osalla alkoi usko loppua ja elämä vilistä silmien edestä, mutta noin 1,5 kilometriä ennen loppua reitti kääntyi tuulen mukaan suotuisaksi ja loppumatkan liidimme kuin siivillä.

Takaisin rannalle tultuamme, meille tarjottiin mahdollisuus käydä avannossa. Saunaa ei ollut mahdollista käyttää, mutta se ei meidän menoa haitannut. Osa ryhmästämme innostui tästä mahdollisuudesta ja into piukeana juoksikin kohti avantoa. Vesi oli virkistävää. Suihkussa avannon jälkeen, eräs ryhmän jäsen kuuli, ettei avannossa käynti ollut virallista, jos ei käyttänyt päätä veden alla, joten oli käytävä pulahtamassa toistamiseen paremmalla menestyksellä.

Hotellin historiaa sekä toimintaa esiteltiin perusteellisesti ja oli mielenkiintoista kuulla, että lähes koko sisusta sekä huonekalut olivat tehty käsityönä.

Saimme autokyydin pienen matkan päähän porotilalle. Tilalla meille kerrottiin paikasta ja saimme tutustua kolmeen poroon, joita myös syötimme. Tila oli uusi (avattu marraskuussa 2016), joten oli mielenkiintoista päästä ensimmäisten joukossa käymään, sekä kuulemaan paikan erilaista aktiviteettimahdollisuuksista.

Porotilan esittelyn jälkeen kaikki alkoivat olla väsyneitä ja lähdimme kotia kohti. Päivä Järvisydämessä oli mukava sekä antoisa ja retki oli oikein onnistunut.

Teksti:
Iiro, Miro, Mika, Minna, Ville, Lasse ja Sara

Toteutimme Outdoors ESA -hankkeen reittitestauksen Pieksämäellä Partaharjun toimintakeskuksessa 23.2.2017.

Lähtö Pieksämäen Partaharjulle tapahtui klo 8 Xamk:lta. Ajosää oli melko huono, sillä näkyvyys oli heikko sankan räntäsateen vuoksi. Perillä olimme noin klo 9.05. Saavuttuamme Partaharjuun päärakennuksessa meille oli tarjolla kahvia, teetä ja rieskarullia. Kahvituksen aikana myyntisihteeri Henna Heikkinen kertoi meille Partaharjusta, sen toiminnasta ja historiasta. Partaharjun leirikeskus on perustettu vuonna 1945 ja alun perin se toimi sodassa orvoiksi jääneiden poikien leirikeskuksena. Vuonna 1960 Partaharjun opisto aloitti toimintansa. Vuonna 2013 opisto lopetti toimintansa. Nykypäivänä Partaharju toimii leiri-, kokous- ja juhlakeskuksena. Majoitusta on hotellihuoneissa, mökeissä ja huviloissa.

Kahvituksen jälkeen siirryimme kokoustilaan kuuntelemaan Pieksämäen liikuntapalvelupäällikkö Antti Nousiaisen luentoa Vedenjakaja –reitistöstä. Partaharju ja sen ympäristö tulee olemaan osa uutta luontomatkailureitistöä. Kesäreittien osalta suunnitelmat olivat melko valmiit, mutta talvireittien osalta suunnittelu on vielä alkutekijöissään. Alueelle on tarkoitus tulla yhteensä 40 kilometriä pyöräilyreittejä ja 35 kilometriä vaellusreittejä. Opasteet reiteille tulevat suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Opasteissa tulee olemaan tekstiä sekä erilaisia symboleja. Eri lähtöpisteille on tarkoitus pystyttää isot opastaulut, jossa näkyy koko reitistö.

Suomalaisten matkailijoiden lisäksi alueelle odotetaan etenkin saksalaisia sekä venäläisiä turisteja. Saksalaisia matkailijoita kiinnostaa etenkin pyöräilyreitit, vaellus, luonto sekä kalastus. Alueen vetovoimatekijöinä pidetään digitaalisuuden kehittämistä, tarinallistamista, elävää luontoa ja alueen historiaa. Reittien varrelle olisi tarkoitus sijoittaa digipisteitä, joista voi älypuhelimen avulla saada tietoa. Reiteiltä löytyy myös lähiliikuntapaikkoja. Yhteen niistä on suunnitteilla sähköä tuottavat kuntoilulaitteet, joiden avulla voi ladata vaikkapa puhelinta. Reitistöt tulevat näkyviin kansainväliseen Outdooractive –sovellukseen. Hankkeen tiimoilta toivottaisiin myös alueen muiden yksityisten toimijoiden panosta ja yhteistyötä. Alue olisi loistava esimerkiksi isojen massatapahtumien kuten trailrunin, triathlonin tai suunnistuskilpailujen järjestämiseen, sillä näin se saisi lisää näkyvyyttä. Finn-Raj Oy:n kautta olisi tarkoitus saada käyttöön laskurit, jotta nähdään, paljonko reiteillä on kävijöitä.Mielestämme hanke vaikuttaa mielenkiintoiselta ja se tulee sisältämään hyviä uudistuksia, jotka toivottavasti tulevat lisäämään luontomatkailua alueella – opastejärjestelmä on merkittävä investointi.

Reiteille pääsimme lähtemään noin klo 11.30. Sari ja Helena lähtivät lumikengillä jään halki kohti kotaa ja hiihtoryhmä Mikko, Sami ja Jenna kohti hiihtoreittejä. Ville-Veikko suuntasi pilkille. Lumikenkiä oli tarkoitus olla kolmet, mutta saimme käyttöömme vain kahdet. Niiden kunto olisi voinut olla parempi, mikä olisi tehnyt kokemuksesta mieluisamman. Huonon näkyvyyden takia hiihtoryhmän reittivalinta meni hieman pieleen. Latu olisi mennyt jään vierestä, mutta ryhmä löysi itsensä lopulta retkiluistelubaanalta. Hiihtäminen peilikirkkaalla jäällä oli hieman haastavaa, onneksi jäälle oli tuiskuttanut edes hieman lunta. Opasteet ladulle olisivat voineet olla selkeämmät. Lopulta hiihtäjät pääsivät pois jäältä ja löysivät latupohjat, jotka tosin olivat lumisateen vuoksi ummessa.Latujen kunnosta huolimatta hiihtoryhmä suuntasi 5 kilometrin lenkille. Sillä välin Sari ja Helena jäivät kodalle tekemään tulet ja paistamaan hiihtäjille makkaraa. Kota oli siistissä kunnossa ja viihtyisä, joskin kostea sää vaikeutti tulentekoa. Hiihtokilometrejä kertyi yhteensä päivän aikana kahdeksan. Hiihtoryhmä oli melko uupunut retken päätteeksi, sillä he aurasivat itselleen latua. Opasteet latujen varrella olisivat voineet olla paremmat. Ville-Veikon pilkkireissulla oli myös haastavat olosuhteet kovan tuulen ja räntäsateen vuoksi, eikä siltä reissulta jäänyt käteen muuta kuin kokemusta. Lopulta Ville-Veikkokin saapui kylmissään kodalle. Onneksi Sari oli varannut meille makkaraa, eväsleipiä, mehua ja suklaata.

Mielestämme Partaharju vaikuttaa todella upealta kesäkohteelta. Talvimatkailun osalta on vielä paljon kehitettävää. Latujen kunnossapitoon voisi panostaa hiukan enemmän. Jäälle olisi hyvä saada retkiluistelureitin lisäksi ladut sekä perinteisen että vapaan tyylin hiihtoon.

Kokonaisuudessaan päivästä jäi kuitenkin positiivinen fiilis. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja koimme olleemme tervetulleita.

Teksti: Jenna Karjalainen, Helena Salonen, Mikko Koivisto, Sami Parkkonen, Ville-Veikko Ottelin ja Sari Snellman.

Päivän missionamme oli käydä testaamassa Anttolanhovin ulkoaktiviteettimahdollisuuksia. Matkamme starttasi Kasarmin kampukselta kello 8. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen saimme auton käyntiin, ja lähdimme matkaan. Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille Anttolanhoviin, ja lukitsimme vahingossa yhden ryhmän jäsenistä autoon. Onneksi muistimme ottaa hänet mukaan, sillä matka ei olisi ollut sama ilman jokaista osallistujaa.

Sisälle päärakennukseen päästyämme meidät ohjeistettiin välinevarastolle, jossa saimme apua oikeankokoisten varusteiden valintaan. Hajontamme talviaktiviteetteihin oli seuraava; kolme valitsi hiihdon ja kaksi lumikenkäilyn.

HIIHTÄEN KOHTI LAAVUA

Alku oli taas hieman vaikeaa, mutta kun saimme sukset jalkaan, matka starttasi hyvin. Koska yöllä oli satanut lunta, oli latu hieman vaikeakulkuinen. Joissain kohdissa sitä ei näkynyt ollenkaan. Reitit olivat merkitty erittäin hyvin opasteilla ja saimme myös matkaan kartan. Opasteet olivat vain suomen kielellä, joten ulkomaalaisia matkailijoita ajatellen olisi hyvä lisätä opasteet myös englanniksi. Valitsimme neljästä reitistä pisimmän.

Reitillä oli muutama jyrkkä alamäki, joissa vauhti oli melko päätä huimaavaa, ja kokematonta hiihtäjää hieman pelotti. Selvisimme kuitenkin mäet ilman vammoja, ja ainakin yksi hiihtäjistä nautti jyrkkien mäkien tuomista adrenaliiniryöpyistä. Hiihdimme päättäväisesti kohti laavua hienoista maisemista nauttien.

Noin kilometri ennen laavulle pääsyä yhdellä hiihtäjistä katkesi sauva. Koska huoltojoukkoja Lahden MM-kisojen tapaan ei ladun varrella ollut, täytyi yhden hiihtäjän edetä yhden sauvan taktiikalla. Toive uudesta sauvasta kuitenkin oli vahva, koska laavulla tapaisimme lumikenkäilijät ja ehkä saisimme yhden sauvan heiltä loppumatkaa varten.

Laavulle saavuttuamme aloimmekin heti tehdä nuotiopaikalle tulta. Puitteet ruokailua varten laavulla olivat mielestämme erinomaiset ja maisemakin oli erittäin nätti. Laavu sijaitsi Tuohilammen rannalla. Aisteja hivelevää luonnonläheistä kokemusta korosti se, että laavun läheisestä puusta kuului tikan äänet. Makkarakin oli hyvää.

Kun saimme taas sukset jalkaan, loppumatka sujuikin melko nopeasti. Olimmehan vasta syöneet makkaraa. Saavuimme perille samaan aikaan lumikenkäilijöiden kanssa.

LUMIKENGILLÄ LUONTOPOLULLE

Anttolanhovi tarjosi todella hyvät lumikengät kahdessa eri koossa, joista testasimme molempia. Suuremmat kengät olivat hieman helpommat säätää oikean kokoiseksi, mutta käytössä molemmat toimivat erittäin hyvin. Ennen lähtöä reitti käytiin läpi ja mukaan annettiin laminoitu kartta, joka tulikin reitillä tarpeeseen.

Matka alkoi peltoaukean ylityksellä ja se osoittautuikin reitin raskaimmaksi osuudeksi. Lumipyry ja kylmä tuuli kuitenkin unohtuivat nopeasti, kun retkeläiset siirtyivät latupohjalle metsän siimekseen. Luontopolku oli helppo löytää isojen ”luontopolku” –kylttien ansiosta, mutta varsinainen reitti oli merkitty huonosti. Polulla oli kulkenut vain yksi henkilö ennen ryhmäämme, joten jalanjälkiä täytyi seurata tarkasti, ettei reitiltä eksynyt.

Hiihtoladun varrelta löytyneet tietovisa-tyyppiset taulut olivat mukava lisä matkan varrella. Kyltit olivat sopivan välimatkan päässä toisistaan ja niitä oli mukava pysähtyä arvuuttelemaan.

AKTIVITEETTIEN JÄLKEEN

Varusteet palautettuamme saimme kahvia ja pikkusuolaista. Tämän jälkeen saimme perusteellisen opastetun kierroksen Anttolanhovissa. Opastus oli erittäin asiantuntevaa ja opimme paljon yrityksestä. Eniten Anttolanhovissa meitä kiehtoi se, että koko toiminta on rakennettu hyvinvoinnin ympärille. Huvilat olivat erittäin hienoja, ja niissä oli käytetty paljon suomalaista designia.

Paluumatkalla pyörähdimme Anttolan keskustassa testaamassa jäätietä, joka oli myös hauska kokemus. Kaiken kaikkiaan retki oli mukava pieniestä vastoinkäymisistä huolimatta, ja meille jäi positiivinen fiilis Anttolanhovista.

Teksti:

Teemu Heikkinen
Henri Hokka
Suvi Karppinen
Jenni Paasonen
Paula Tyni

Ryhmämme lähti torstaina 23.2.2017 kohti Puumalaa tarkoituksena testata alueen ulkoilma-aktiviteetteja ja tutustua paikallisiin majoitusalan yrityksiin. Retki toteutettiin yhteistyössä Outdoors ESA -esiselvityshankkeen kanssa. Kokoonnuimme Kasarmin kampuksella aamukahdeksalta. Tästä alkoi reilun tunnin pituinen ajomatka Puumalaan.

Ensimmäisenä kohteenamme oli Niinisaari, jonne pääsimme ylittämällä Hätinvirran lossilla. Muutamalle meistä tämä oli uusi kokemus. Saarella saavuimme Okkolan lomamökeille. Tapasimme tilan emännän, joka ehdotti, että lähdemme vielä hyvän sään aikana (hehheh) tutustumaan hyvinvointipolkuun. Hyvinvointipolku oli 1,5 kilometriä pitkä ja reitin varrella oli erilaisia tehtäviä, joiden tarkoituksena oli rauhoittua ja tutustua luontoon. Rentouduimme nojailemalla puihin ja saimme mahdollisuuden kilauttaa alasinta saadaksemme toiveemme toteutumaan. Selvittyämme reitistä talon emäntä kertoi meille tilan historiasta nauttiessamme lämmintä kaakaota tai teetä. Samalla sää huononi huomattavasti, mutta onneksi me olimme sisällä lämpimässä. Lopuksi tutustuimme vinttiin, joka on käytössä vain kesäisin, koska talvella on liian kylmä. Vintillä järjestetään mm. erilaisia tilaisuuksia, kuten häitä ja muita juhlia.

Matkamme jatkui kohti Puumalan keskustaa. Pysähdyimme matkan varrella katsomaan, minkälainen Norppapolku on. Kokonaisuudessaan reitti on 13 kilometriä pitkä, mutta kävelimme vain pienen pätkän polkua ja palasimme jäätä pitkin takaisin autolle. Iloksemme huomasimme, että Norppapolku on hyvin merkattu ja alueelta löytyy opastekartta, joten emme päässeet eksymään.

Seuraavaksi kohteenamme oli Puumalan satama. Nousimme hissillä ylös Saimaan sillalle ja ihailimme maisemia. Vaikka talvinen Puumala onkin kaunis, on alueella eniten nähtävää ja koettavaa kesäisin. Esimerkiksi satamassa järjestetään Siltakemmakat elokuussa.

Seuraava ja samalla viimeinen pysäkkimme oli Sahanlahti Resort. Ensiksi tutustuimme alueeseen ja pari ryhmämme jäsentä kokeilivat ensimmäistä kertaa retkiluistelua ja toiset hullaantuivat napakelkasta. Retkiluistelijat onnistuivat ensiluistelussaan täydellisesti. Tämän jälkeen saimme kuulla alueen ja tilan historiasta sekä nykypäivän toiminnasta. Miljöö on vanhanaikainen ja rakennuksia on remontoitu ulkoa vaalien vanhanaikaisuutta. Ennen vanhaan alueella toimi saha ja nykyinen päärakennus oli silloisen tehtaan johtajan kotitalo. Yritys vaalii perinteitä ja tämän näkee esimerkiksi Elsa Heporaudan perinnön esille tuomisella. Tiloissa on mahdollista jopa tavata edellä mainittu Kalevala-korun perustaja näyttelijän toimesta. Nähtiinhän me ihka oikea maailmanmatkaaja Ville Haapasalokin!

Teksti Restonomiopiskelijat Aleksi, Janita, Jaro, Jasmiina, Leeni & Piritta

On ylämäkiä ja alamäkiä!

Torstai 23.2.2017 oli retkipäivämme, jonka tarkoituksena oli testata ulkoilureittiä Mikkelissä Outdoors ESAn johdosta. Treffasimme Kenkäveron edessä aamulla kello 8:30. Olimme valkeuden ympäröimänä ja lumisateen keskellä, varustuksemme oli sään mukainen.

Suuntasimme kohti Mikkelipuistoa, joka on Asuntomessujen virallinen oheiskohde. Puisto on varmasti kesällä todella kaunis, näin talvella se on seesteisellä tavalla autio ja hieman karu. Totesimme varrellisten talvikenkien tärkeyden rämpiessämme talvikunnossapidotonta polkua pitkin.

Mikkelipuistosta aloitimme kauhun, öhöm Kaihun, kierroksen. Matkalla oli ylä- ja alamäkiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän jäisiä. Kulku oli paikoitellen haasteellista, mutta selvisimme lähes mustelmitta. Ilman jäisiä teitä reitistä olisi jäänyt puuttumaan jännitysmomentti.

Reitti parani, kun pääsimme huolletulle tielle. Matkan varrelta löytyy frisbee golf -rata, jota voi halutessaan käyttää. Reitti lähti kulkemaan ison tien vartta (Ristiinantie), jonka ali pääsee kolmesta kohdasta, esim. grillille. Alitimme tien kolmannesta alikulusta, koska sitä kautta pääsimme Urpolaan.

Urpolassa kahlasimme luontopolulle, koska emme löytäneet virallista aloituspistettä. Lähdimme kulkemaan luontopolkua pitkin kohti Urpolan myllyä. Suurin osa luontopolusta oli vähän kuljettua ja hieman liukasta, mutta onneksi jyrkissä kohdissa oli turva-aidat. Maisema oli kaunis talvisella tavalla ja reitin varrelta löytyi infotauluja esim. perinnemaisemasta.

Retkemme oli onnistunut, kunnia kuuluu erityisesti seuralle. Jos reitin lähtee kiertämään näin talvella, tulee ottaa huomioon sää ja se, ettei kaikilla reitin kohdilla ole talvikunnossapitoa. Lisäksi opastukset olivat mielestämme hieman puutteellisia, sillä ne ovat vain suomeksi ja aika harvassa.

Reitillä ei ollut talvimaiseman lisäksi oikein mitään erityistä nähtävää, mutta rentoutumisen kannalta reitti on erinomainen. Lämpimiä taukopaikkoja sisätilassa ei reitillä juurikaan ole, paitsi Kenkävero ja jos alikulkujen kohdalla poikkeaa reitiltä. Ristiinantien toiselta puolelta löytyy taukopaikaksi Grilli ja Shell.

Teksti: Restonomiopiskelijat Sini, Siiri, Ilona ja Heli, M5116KN

PS. Viikonloppuisin talviretkeilijät voivat suunnata myös Kaihun kodan kahvilaan.

Outdoors ESA -esiselvityshanke testasi talvireittejä 23.2. opiskelijavoimin.

Viisi ryhmää starttasi lumiseen luontoon Xamkin Mikkelin kampukselta, neljä autoilla ja yksi jalkaisin.

Kuudes ryhmä miettii hankkeen projektipäällikön kanssa Etelä-Savon luontomatkailuun sopivaa raamitarinaa – siitä tulee oma artikkelinsa.

Reittitestauksen tulokset julkaistaan opiskelijoiden omissa postauksissa ja videoissa yksi kerrallaan kevään aikana, ensimmäisenä ääneen pääsee Mikkelin ryhmä.

Koko sarjan johdannoksi pari kuvaa Pieksämäeltä, jossa Outdoors ESA oli mukana.

Kaikki viime torstain ryhmiä voisi luonnehtia sanoilla The Selviytyjät – lumipyryä ja kohtalaista viimaa riitti.

SIIS: Lämmin kiitos kaikille talvitestaajille!

Harvinaista herkkua: Joskus ajokeli on niin surkea ja lentopalloharjoitukset alkamaisillaan, että Xamkin auto pysähtyy opiskelija-asunnon kotiovella 🙂

Teksti: Sari Snellman

”Hyvä retkeilyreitti perustuu luontaiseen vetovoimatekijään ja sillä on nimi.”

Tanhuvaaran urheiluopiston vastaanoton takana on kaunis mustavalkoinen valokuva naisvoimistelijoista. Kokoushuoneessa katse kiinnittyy naisten muotokuviin: Niitä on seinällä useita, joukossa muutama mieskin. Urheiluopiston entisiä johtajia riittää riviksi asti – Viipurissa perustettu Tanhuvaara on Suomen toiseksi vanhin urheiluopisto. Tänä vuonna Savonlinnaan (Sääminkiin) sittemmin muuttanut Tanhuvaara juhlii yhdessä itsenäisen Suomen kanssa, kun se täyttää 100 vuotta!

Outdoors ESA –esiselvityshankkeella oli ilo järjestää luontomatkailuseminaari työpajoin Tanhuvaarassa 15.2. yhteistyössä Savonlinnan Hankekehitys Oy:n kanssa. Miksei Oy toi tilaisuuteen Mikkelin matkailuterveiset alustuksen muodossa. Osallistujia eri puolilta Etelä-Savoa oli noin 50.

”Some on jatkuvaa tekemistä. Tarvitaan malli, missä jatkuvasti tuotetaan sisältöä/kuvaa.”

Päivän huippuantia Retkipaikan Antti Huttusen somevinkkien lisäksi olivat kuudessa työpajassa mietityt osallistujien omat pohdinnat. Tässä on lainattu niistä muutamaa kuvakoosteen muodossa. Iltapäivän työpajojen fasilitaattorina Hotelli Kaartilan viihtyisässä saunakabinetissa oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun matkailun lehtori Tuula Höglund.

Japanilaisen matkailijan toive: ”Japaninkielinen tai englanninkielinen opastettu luontokokemus”.

Sisusta ja luontosuhteesta: ”Savon selviytyjät ovat järven sitkeää kansaa.”

Idea: ”Aktiiviloma maaseudun töitä tehden”.

Luonto tulee lähelle myös Kaartilan suurten ikkunoiden kautta, Tanhuvaara on todella kauniilla paikalla. Kevyen liikenteen väylä Savonlinnasta/Savonlinnaan vain puuttuu.

Lämpimät kiitokset työpajojen vetäjille ja kaikille osallistujille!

Teksti: Sari Snellman

Postauksen kuvat on otettu hyisen kylmänä loppiaisaattona (Shakespearen ihana sanapari ”Twelfth Night”). Jäätävässä viimassa ulkokuvat oli otettava nopeasti.

Kuvien kontrasteissa sisätilan arvo kasvaa. Ulkona vietettyjen hetkien jälkeen lämmin kaakao maistui taivaalliselle ja takkatulen äärellä viihtyy.

Ulkoilu pakkassäällä on pitkälti varustelukysymys, mutta viimassa suunnitelmistaan joutuu tinkimään, lämpömittarin laskiessa reippaasti kamerasta tulee kömpelö älypuhelimesta puhumattakaan.

Samalla kaupunki ja kaupunkilainen lähiluonto näyttää kauneimman puolensa tällaisena päivänä. Vaikea verrata kesäistä Muikkuterassia talviseen tyhjään tilaan. Avara näkymä kertoo, että luonto on tässä, läsnä. Ihan Savonlinnan keskustassa.

Saimaan alueen talvimatkailussa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Tiukimmilla pakkasilla kannattaa ottaa kaikki irti ulkotilan ja sisätilan kohtaamisesta, miksei myös rajapinnoista.

Kiitos mahdollisuudesta kuvata: Original Sokos Hotel Seurahuone Savonlinna, Spahotel Casino

Teksti ja kuvat: Sari Snellman

Talvipäivänseisaus ohitettu. Ennen yhdeksää päivä on hetken sininen, työmatkalla jääkenttä peilasi vaaleanpunaista aamuruskoa kiekkoilijoiden alla. Katse on kohti valoa ja pitempiä päiväretkiä. Matkaluistelemaan pääsee nyt sekä Punkaharjulla että Oravista Linnansaareen. Matkailuyrittäjät tiedottavat luisteluratojen kunnosta ja avatuista osuuksista Facebook-sivuillaan.

Pieksämäellä tehdään töitä Vedenjakaja-reitistön eteen. Joulun alla kävin testaamassa Kukkaroniemen luontopolun, josta voisi olla talvireitiksikin. Polkuja olivat selkeästi käyttäneet muutkin, talvisille patikkareiteille on tilaus, vastaan tuli sekä pariskunta että mies ja koira. Riistapolun vanhat reittimerkinnät ovat kestäneet aikaa, talvipukuinen riekko-opaste polun varrella hohti valkoisena hämärtyvässä iltapäivässä, vanhojen opastaulujen tekstit sen sijaan olivat kuluneet näkymättömiin. Todella jännittävää nähdä, millaiset uudet ensi kesäksi reiteille saatavat opasteet ovat. Pieksämäen uudistuvat reitit panostavat myös digitaaliseen sisältöön.

Uusi runkoreitti yhdistää kolme vaellusreittiä – Partaharjun, Nikkarilan ja Tahinsuon reitit – yhdeksi kokonaisuudeksi.

Tammikuun säätiedotus lupaa kiristyvää pakkasta. Taitoa Itä-Suomi ry on tuotteistanut Saimaan tarinan hienosti ”Lapasesta lähtöö Savossa” –neuleohjeisiin. Vihkonen julkaistiin Suomi 100 vuotta –juhlavuoden kunniaksi ja sisältää 15 erilaista Savosta innoituksensa saanutta neuleohjetta Muikkulapasesta Olavinlinna-kuvioon.

Vähän harmittaa, ettei näiden lapasten ohjeita löydy englanniksi.

Tarinallistaminen. Mikä tarina tai mitkä tarinat yhdistävät parhaiten maakunnan vaellusreittejä; vaellettiin sitten jäällä tai maalla.

Postauksessa mainitut matkaluisteluradat ovat maksullisia, hinnat ja radan sen hetkinen tilanne kannattaa tarkistaa netistä.

Lähde: Pieksämäen Lehti 21.10.2016: Vedenjakaja-reitistöstä rakentuu uusi luontomatkailuvaltti

Postauksen teksti: Sari Snellman

Alkavassa talvessa on taikaa.

Viime viikkoina olen päässyt testailemaan retkipolkuja yksin ja yhdessä isommalla ryhmällä projektipäällikkö Pirjo Räsäsen koulutuksessa. Pirjo tulee Lahden ammattikorkeakoulusta / Lamkista ja Visit Finlandin Outdoors Finland katto-ohjelmasta. Paitsi Mikkelissä Kasarmin kampuksella 24.11. järjestettyä luontomatkailuseminaaria Pirjo koulutti eteläsavolaisia matkailutoimijoita maastossa. Olimme joukolla arvioimassa Puumalan Norppapolkua. Polku on 13 kilometrin mittainen ja Pirjo kehotti vakavasti harkitsemaan, toimisiko pienempi osa polusta myös talvipolkuna.

Talvipolku, jo sanakin luo jännitystä. Aivan kuin silloin, kun Muumipeikko herää talvella, keskelle outoa kylmyyttä, jonka nimi on lumi ja jää.

Viime viikolla kokoustin Punkaharjulla. Kokouspäivän päätteeksi kävelin talvi-illassa reilun parin kilometrin matkan Hotelli Punkaharjulta Kruunupuistoon harjureittiä pitkin. Lumi valaisi jonkin verran – oranssien, puihin sabluunalla maalattujen pylpyröiden sijasta polkua pystyi puistomaisessa metsässä seuraamaan sen maastolinjauksen mukaisesti. Hyvin meni niinkin; erotin koko ajan, missä polku kulki. Oli jännittävää. Mukana oli totta kai taskulamppu (otsalamppukin olisi voinut olla), vaikken sitä tällä kertaa tarvinnutkaan. Tässä yhteydessä pitää todeta, että Punkaharjun reitillä ei ole talvikunnossapitoa, jalat sai sovittaa edellisten kulkijoiden jälkiin.

Pimeys

Taannoin olin seminaarissa Turussa. Turun Aurajoen valaistusta läpiviemässä ollut maisema-arkkitehti Ritva Nummiora korosti seminaarin lähettämässään viestissä pimeyden kääntämistä voimavaraksi. Pimeydessä on myös sen symbolinen merkitys – pimeys, joka suojaa ja peittää.

Hiljaisuus

Lumi vaimentaa, mutta varsinkin Punkaharjun pimeässä illassa hiljaisuus oli enemmän, paitsi aistittavissa, melkein käsin kosketeltavaa. Hiljaisuus ympäröi kulkijan ja herkisti kuulostelemaan pienintäkin ääntä. Norppapolulla ei ollut ihan yhtä hiljaista, kun yritimme joukolla pisteyttää polkua muun muassa vaativuuden ja maiseman suhteen. Polun kiertäneille ei liene yllätys, että polku sai täydet maisemapisteet. Norppapolulle en kuitenkaan missään nimessä lähtisi pimeällä (!), muutama rankka nousu rantakallioille tekee enimmäkseen helppokulkuisesta polusta vaativan. Pirjo Räsänen opetti, että polun vaativuustaso määritellään sen vaikeakulkuisimman kohdan mukaan. Siitäkin syystä Norppapolun voisi jakaa osiin – silloin osa polkua voitaisiin luokitella helpoksi. Tällaisen helposti taivallettavan osan nimi voisi olla vaikkapa Kuutti.

Yksinkertainen on kaunista

Luonnon hyvinvointivaikutukset vähentävät stressiä. Tämän tietää myös SaimaaLife –blogi. Englanniksi kirjoitettu blogi vie Saimaan alueen luontoa maailmalle digitaalisesti.

Teksti: Sari Snellman

PS. Talvipolku koukuttaa. 9.12. lisätty linkki Mamkin yhteisöpedagogiopiskelijoiden tekemään videoon Urpolan luontopolulta: Metsän taikaa keskellä kaupunkia.

Lähdimme aamulla Mamkilta projektipäällikkö Viljo Kuuluvaisen johdolla kohti Anttolan-Hurissalon aluetta. Tarkoituksenamme oli suunnitella hiihtovaellusreitistöä Anttolan alueelle yhdessä paikallisen oppaan, Tiinan, kanssa. Perille päästyämme päivän ohjelma osoittautuikin hieman toisenlaiseksi, kuin mitä olimme ajatelleet. Päädyimmekin kiertämään Hurissalon alueen geokohteita tiheässä metsikössä patikoiden ja jylhiä kallioita uhmaten. Samalla ajatuksena oli kartoittaa Saimaan alueen Geopark-reitistöä, jotta voitaisiin luoda kattava kallionähtävyyksiin erikoistunut matkailureitti.

Aloitimme selviytymisretkemme Rakokivien luonnonnähtävyyksiltä, jonne aika on muovannut upean kivimuodostelman. Matkamme jatkui risukkoon kohti tuntematonta ja päivään omaa lisämaustettaan toivat ajoittaiset märät suoalueet sekä reitiltä eksyminen kompassin rikkouduttua. Kokonaisuudessaan reittiin eksymisineen meni noin 3,5 tuntia ja kilometrejä kertyi runsaasti.

Päivän aikana saimme ihastella palaa kauneinta Suomea, sillä lähes koskemattomassa metsikössä seikkaileminen avasi meille näkymät, jolloin pystyimme lähes aistimaan luonnon henkien läsnäolon.

Selviydyttyämme takaisin Pienniemen tilalle saimme mahdollisuuden nähdä aluetta ja rantaviivaa meloen, jonka jälkeen pääsimme kodalle lämmittelemään ja maistamaan makkaraa. Kaikkemme antaneina paluumatka sujui unisin merkein.

Teksti:  Oona Leiman, Iines Karinen, Anni Kauppila ja Heidi Pylkkänen

Kävimme Outdoors ESA –esiselvityshankkeen toimeksiannosta tutustumassa ratsastus- ja vaellustalli Aurinkolaukkaan. Tehtävänä oli matkailun tuotepaketointiin liittyvä tarinallistaminen.

Meitä oli kuusi restonomiopiskelijaa ja kaikilla meillä on aiempaa kokemusta hevosista ja ratsastuksesta. Edelliskerroista alkoi osalla olla jo useampi vuosi takana, joten olimme hyvin innostuneita nousemaan takaisin ratsaille – ja vieläpä islanninhevosilla!

Päivä alkoi klo 9.30 kun starttasimme yhden XAMKin uusimmista tila-autoista ja lähdimme kohti Aurinkolaukkaa. Päämääränämme oli Punkaharju, joten pitkän ajomatkan takia koukkasimme lounastamaan Mamkin Savonlinnan kampukselle. Saavuimme määränpäähämme puolenpäivän maissa. Vaikka sää oli syksyinen ja hieman kolea, vastaanotto kohteessa oli lämmin ja ystävällinen.

Saavuttuamme tallille kävimme päivän kulun läpi yhdessä henkilökunnan kanssa. Saimme myös lainata puuttuvia varusteita tallilta. Sovimme ratsastuksen tapahtuvan kahdessa eri ryhmässä, jotta pääsisimme tutustumaan tallin palveluihin myös niiden näkökulmasta, jotka halusivat nauttia metsäympäristöstä jalkaisin. Toisen ryhmän ratsastaessa jäljelle jääneet siis kävelivät kahvipaikkaamme.

Hevoselämyksemme alkoi hakemalla issikat tarhasta, minkä jälkeen pääsimme tutustumaan ja satuloimaan omat ratsumme. Henkilökunta avusti satuloimisessa, koska huippuvuosistamme hevosten parissa oli jo aikaa. Pian ensimmäinen ryhmä olikin jo ratsailla ja hevoset odottivat malttamattomana lähtöä – niin kuin ratsastajatkin!

Ensimmäinen ryhmä nautti ratsastuksesta kauniissa luonnossa ravaten, töltäten ja laukaten. Jännitys karisi viimeistään siinä vaiheessa, kun tallin omistaja Soile Lötjönen kertoi mukavia tarinoita hevosista ja vaelluksista. Noin 45 minuutin vaelluksen jälkeen saavuimme taukopaikkaamme, jossa nautimme kahvi- ja kakkutarjoilusta. Kahvitaukomme aikana hevoset saivat laiduntaa vapaina pihamaalla.

Kahvitauon jälkeen oli toisen ryhmän aika hypätä ratsaille. Hekin pääsivät nauttimaan pienestä vauhdin huumasta paluumatkan aikana. Menomatkan ratsastajat saivat kävelymatkallaan nauttia kauniista suomalaisesta maalaismaisemasta lehmineen ja peltoineen.

Tallille saavuttuamme innokkaat vaellusleiriläiset odottelivatkin jo malttamattomina hevosia, sillä heidän leirinsä oli alkamassa heti retkemme jälkeen. Hyvästelimme hevoset haikein mielin, mutta kaikki se, mitä olimme kokeneet päivän aikana lämmittäisi mieltämme pitkän aikaa.

Päivä oli kaikkien mielestä hyvin onnistunut. Vanhojen huippu(puska)ratsastajien kipinä hevosharrastukseen oli jälleen kerran syttynyt ja paluumatkalla kampukselle suunnittelimme innoissamme jo paluuta Aurinkolaukkaan.

Teksti: Jade Hirvonen, Viivi Kosonen, Emilia Lampinen, Linda Lamppu, Nanne Lindberg ja Riina Tikka. Artikkelikuva: Jade Hirvonen.

Linkki videoon restonomiopiskelijoiden päivästä Aurinkolaukassa lisätty 14.12.2016
 
https://www.youtube.com/watch?v=SDZ5bVSNoAg&list=PLXswRRyb1mzpOdgOTYRSxGfpGUXQdn_ul&index=1

Saavuimme Rantasalmen Järvisydämeen vähän jälkeen yhdeksän lokakuisen aamun kirpeän kosteassa säässä. Vastaanotossa tapasimme oppaamme Tomin Oravista. Tomi neuvoi pelastusliivien pukemisessa ja melojen valinnassa. Kävelimme jättikanoottimme luokse ja kuulimme perusasioita melonnasta. Sitten asettauduimme paikoillemme kanoottiin ja matka alkoi!

Melominen jättikanootilla sujui vauhdikkaasti ja maisemat olivat henkeä salpaavia. Matkaa oli noin kolme kilometriä suuntaansa. Sää oli valitettavasti todella viileä, joten sormiamme palelsi. Ensi kerralla pitää ottaa paremmat varusteet mukaan!

Odotimme, että näkisimme edes vilauksen kuuluisasta saimaannorpasta, mutta mitään ei näkynyt. Retkioppaamme mainitsi melontaretken alussa, että norppaa bongattaessa kannattaa etsiä veden pinnalta ”mustaa jalkapalloa”. Tomi-opas kertoi myös, että alueella on nähty yhdeksän pesivää kalasääskipariskuntaa.

Saimaan vesistössä asustelee saimaannorppa (Pusa hispida saimensis)

Laji löytyy vain Suomesta ja se on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Norppa jäi eristyksiin noin 8000 vuotta sitten jääkauden maankohoamisen takia. Sen jälkeen laji on sopeutunut elämään makeassa vedessä ja on ainoa Suomen kotoperäinen nisäkäs. Saimaannorpan pituus on keskimäärin 135-145 cm ja painoa sillä on vuodenajasta riippuen 50-90 kg, väriltään norppa on tummanharmaa ja elinikää sillä on noin 20 vuotta. Saimaannorppa on sopeutunut hyvin vesielämään ja käy harvoin maalla. Norpat ovat paikkauskollisia ja pesivät samoilla alueilla, pesimäaikojen ulkopuolella norpat voivat uida kymmenienkin kilometrien matkoja. Ravinnoksi saimaannorppa syö parvissa liikkuvia pikkukaloja.

Kaarnetsaaren luontopolku ja Vankikallio

Rantauduimme Kaarnetsaareen, jonka 1,2 kilometrin mittaisen luontopolun kävelemiseen meillä meni noin tunti, mikä jo itsestään kertoo kohteen kauniista luonnosta ja henkeäsalpaavista näkymistä. Kuvia oltiin räpsimässä jokaisen puskan, avaran maiseman ja kallion kohdalla. Luontopolkuvaelluksen kohokohdaksi paljastuivat näkymät Kaarnetsaaren vieressä sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, josta oppaamme kertoi kylmiä väreitä aiheuttavan tarinan. Saari toimi 1700-luvun lopussa vankilasaarena Parkumäen taistelussa vangiksi otetuille venäläisille sotilaille. Osa heistä tuotiin Vankikalliolle kirkkoveneillä vangiksi. Myös kertomukset uimalla pakoon yrittäneistä ja hukkuneista sotavangeista tekivät Vankikallion ohi melomisesta melko jännittävän kokemuksen.

Opaspalvelut, aktiviteetit ja Hotel & Spa Resort Järvisydän

Ilman loistavaa opastamme, Tomia, olisi retkestä jäänyt paljon kokematta. Hänellä oli paljon tietoa sekä alueesta että melonnasta. Se loi meille turvallisen tunteen, vaikka osa meistä oli ensimmäistä kertaa ryhmäkanootilla melomassa. Kohteessamme Kaarnetsaaressa vietimme lyhyehköstä luontopolusta huolimatta tunnin. Tämä oli Tomin ansiota, sillä hän kertoi meille paljon alueen luonnosta ja sen monipuolisuudesta. Melontaretken aikana tuli monta laivoihin ja mereen liittyvää melodiaa mieleen, mutta tätä melontaretkeä kuvaavat parhaiten Juha Vainion laulun ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” sanat:

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,

Istuu portailla Nestori Miikkulainen.

Huuliharppuaan soittaa, ja norppa

Nousee pinnalle pärskähtäen.

Mitä muuta Järvisydämessä on mahdollista tehdä?

Aktiviteettia löytyy ympäri vuoden: keväällä on mahdollista bongailla saimaannorppia muun muassa meloen, suppaillen ja veneillen. Keväällä 2017 Järvisydämeen valmistuu myös Järvikylpylä, jossa voi nauttia lämpimistä altaista ja vaikka kauneushoidoista. Kesällä näiden aktiviteettien lisäksi on mahdollista lähteä kalareissulle tai purjehdusretkelle. Syksyllä voi lähteä retkelle Kaarnetsaareen, joka sisältää nostalgisilla puuveneillä risteilyn lisäksi makkaran- ja letunpaistoa sekä nokipannukahvit. Talvella on mahdollista harrastaa retkiluistelua, lumikenkäilyä, moottorikelkkailua ja tutustua Porokylän poroihin.

Linnansaaren kansallispuiston tuntumassa sijaitseva Järvisydän olisi ollut elämys jo ilman aktiviteettejakin. Hotellin kaunis miljöö lumosi meidät heti saavuttuamme. Heti vastaanotossa meitä oli vastassa laivan keula. Rakennus on tehty suuren laivan ympärille, jonka keula tervehtii asiakkaita ensimmäisenä sisälle tultaessa.

”Aina ei tarvitse olla kiiltovalkoinen ja moderni”

Järvisydämen visio on selkeä: keskiaika, puu ja kivi näkyvät joka puolella. Olemmekin sitä mieltä, että aina ei tarvitse olla kiiltovalkoinen ja moderni, vaan varsinkin Järvisydämessä keskiaikateema toimii erittäin hyvin.

Teksti: Restonomiopiskelijat, toim. Outdoors ESA -esiselvityshanke

Kuvat: Caris Kamar

Melontaretken videolinkki, lisätty 1.3.2017

Kävimme kartoittamassa Mäntyharju-Repovesi reitistöä Outdoors ESA -hankkeen puitteissa. Jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen kävi testaamassa maastopyöräreitin kokonaisuudessaan ja toinen patikoi osan reitistä.

Maastopyöräreitti

Aloitimme retkemme Mäntyharjulta Kisalan liikuntahallin parkkipaikalta ja päätimme sen Saarijärven parkkipaikalle Repoveden kansallispuiston tuntumaan. Ajoimme alueen pääreitin Mäntyharju-Repovesi, jonka pituudeksi meille oli ilmoitettu 33 kilometriä, mutta joka tosiasiassa oli yli 40 kilometrin pituinen. Kaiken kaikkiaan retkemme kilometrisaldoksi kertyi noin 49 kilometriä, josta 4-6 kilometriä ajoimme harhaan.

Mäntyharjun puolella reitti oli merkitty selkeästi ja alkumatka sujui helposti ja nopeasti. Puissa ja kivissä oli sinisiä täpliä merkitsemässä reittiä sekä polun varrella kylttejä opastamassa meidät oikeaan suuntaan. Maasto oli suurelta osin helppokulkuista, eikä siinä ollut mainittavia esteitä, joiden takia olisimme joutuneet nousemaan pyörän päältä pois. Reitillä oli kuitenkin hieman haastavampia osuuksia, joilla maastopyörä oli tavalliseen pyörään verrattuna todella tarpeellinen. Toisaalta osuudet eivät olleet niin haastavia, etteikö myös sinnikäs aloittelija olisi niistä suoriutunut.

Kun pääsimme Kouvolan puolelle, siniset täplät olivat ajoittain harvemmassa. Myös opasteet vähenivät ja olivat välillä hankalasti havaittavissa paikoissa. Sen takia ajoimme muutaman kerran ohi poluista, joille meidän olisi pitänyt kääntyä, ja tämä kasvatti ajamamme reitin kilometrimäärää. Maasto oli suurelta osin hyvää, mutta polut olivat välillä huomattavasti kapeampia, kivisempiä ja jyrkempiä kuin reitin alkupuolella. Reitillä oli myös ojia ylittäviä pitkospuita, joita emme niiden kapeuden vuoksi uskaltaneet ajaa. Pitkospuiden kapeuden takia pyörää oli myös mahdoton taluttaa vieressä.

Jälkeenpäin todettuna reitti oli kokonaisuudessaan hyvin monipuolinen, sillä se sisälsi sekä polkuja, että hiekkateitä, ja lähtisimme mielellämme sinne uudelleen. Olisi kuitenkin hyvä, että opasteita parannettaisiin ja pitkospuita levennettäisiin reitin loppuosuudella. Meillä itsellämme oli jonkin verran kokemusta maastopyöräilystä, mikä oli hyvä, sillä ajoittain ajaminen vaati hyvää pyörän hallintaa. Suosittelemme myös, että ajajalla olisi hyvä peruskunto, jonkinlainen maastopyörä ja riittävästi aikaa reitistä nauttimiseen.

Hyödyllisiä linkkejä:

http://www.mantyharju-repovesi.com/images/pdf/Mantyharju-Repovesi_yleisesite_A3_NETTI.pdf
http://www.mantyharju-repovesi.com/fi/aktiviteetit/maastopyoeraeily/mantyharju-repovesi-4-5-h

Patikointireitti

Patikoimme Pitkäjärven laavulta Linkkumyllylle noin seitsemän kilometrin matkan. Matka oli melko helppokulkuista. Matkan varrella oli pieniä nousuja ja laskuja sekä jonkin verran kivikkoa, mutta ei mitään hankalampia kohtia. Polku oli melko pieni, mutta todella hyvin merkitty. Tiesimme koko ajan mihin suuntaan olemme menossa ja reitin varrella oli tasaisin välimatkoin karttoja ja opasteita. Kulkemamme reitti kulki järven rantaa pitkin ja maisemat olivat todella kauniit näin ruska-aikana. Kokonaisuudessaan Mäntyharju-Repovesi-reitti olisi 33 km ja reitti on luokiteltu keskivaikeaksi. Reitin pystynee kulkemaan päivässä tai sitten sen varrella voi yöpyä yön.

Linkkumylly

Vierailimme Mäntyharju-Repovesi-reitin varrella sijaitsevassa majoitus- ja kokouspalveluita tarjoavassa Linkkumyllyssä. Yrityksen omistaja Leila Jaskanen kertoi meille paikan menneisyydestä, nykytilasta sekä tulevaisuuden näkymistä. Linkkumyllyn ilmapiiri oli lämmin ja siellä tunsi itsensä tervetulleeksi. Päärakennus on samalla myös omistajapariskunnan koti. Linkkumylly on ainoa palveluntarjoaja aivan Mäntyharju-Repovesi-reitin varrella ja se tarjoaa majoitus- ja ravitsemispalveluita retkeilijöille, kokouspalveluita sekä kesäisin erilaisia näyttelyitä ja kesäkahvilan. Linkkumyllylle pääsee niin pyöräillen, patikoiden kuin meloenkin.

WHD Gård

Päivän lopuksi vierailimme koko porukalla WHD Gårdissa, joka sijaitsee Nurmaalla. WHD Gård on täydenpalvelun hevosurheilukeskus, jonka kanssa samassa pihapiirissä toimii majoitus-, kokous-, elämys- ja hyvinvointipalveluita tarjoava Woikoski Feeling. Alueella sijaitsevat myös Woikosken automuseo ja tehdasmuseo sekä useita tilausravintoloita. Lisäksi yrityksellä on juhlapaikkana toimiva Kirjokiven kartano.

Kirjoittajat: Helen Habte, Kiti Mustonen, Anniina Nousiainen, Laura Survonen, Alexis Vauterin

Intro

Matkailun opettaja Jarmo Kuosmanen lähti rohkeasti opinnollistamaan Outdoors ESA –hankkeen kanssa. Etsimme synergiaa hanketyön ja opetuksen kesken, mikä hankesuunnitelmassakin mainitaan. Jarmon matkailun tuotepaketoinnin kurssilla on 20 restonomiopiskelijaa, jotka pääsivät 12.10. testaamaan, tuotteistamaan ja liikkumaan luonnossa. Olemaan samalla opiskelijan, matkailun kehittäjän, luontomatkailijan ja somettajan kengissä tai saappaissa. Jaoimme Jarmon kanssa opiskelijat neljään ryhmään, punaisena lankana joka ryhmälle annettiin ohjeeksi tarinallistaminen.

Tarinat

Neljä ryhmää kertoo hankeblogissa loka- ja marraskuun viikkojen aikana oman blogitarinansa Repovedeltä Linnansaaren kansallispuiston ja Puumalan kautta Hiukkajoelle. Pari tarinoista saa rinnalleen Youtube-videon.

Happy End

Kokonaisuutena opinnollistaminen onnistui todella hyvin. Toisaalta aitoon tarinaan ja kansansatuun (miten se alueen metsistä ja järvistä nyt tulikin mieleen) kuuluu sekin, että matkalla kohdataan vaikeuksia. Näistä vaikeuksista syntyi selviytyminen ja tarinan purku & mutustelu tietokoneelta aina kahvipöytään asti. Sekä kasoittain hyviä vinkkejä niin kohteille, opettajalle kuin Outdoors ESA –projektillekin.
Projektin puolesta voin vain todeta sen, että yhteistyö opetuksen kanssa vaatii paneutumista, aikaa ja dialogia. Retkieväistä on puhuttua aikaisemminkin – tämä projekti vaati ja vaatii kunnon eväät. Yläkuva Linkkumyllystä, joka tarjosi viluisille opiskelijoille ja yhdelle projektipäällikölle lämmintä teetä ja voimapaloja.

Hyvää tulevaa syyslomaa MAMKin ihanat opiskelijat! Sitä ennen luvassa ensimmäinen blogitarina, jossa eksytään maastopyörällä. t. Sari

*
Viime aikoina luontomatkailukokemuksia Järvi-Suomesta on saanut lukea niin ranskaksi kuin englanniksikin, viimeksi Daily Mailista. Kansainväliset artikkelit nostavat esiin myös Saimaan alueen herkullisen (lähi)ruoan.

Kansainvälisen matkailijan… aika on rajallinen. Yksi keino pidentää kiireisen matkailijan luontokosketusta on viedä hänen majoituksensa suomalaisen luonnon helmaan. Tai osa siitä.

Anttolanhovin Art & Design huvilat ovat joko ranta- tai rinnehuviloita. Oman laiturin ja rannan rantahuviloissa ollaan Saimaan sylissä, rinnehuviloiden välittämä järvinäköala antaa paremman käsityksen maiseman kokonaisuudesta. Puurakenteiset huvilat ovat kuin lyhtyjä. Huvilat ovat syntyneet nuorille arkkitehtiopiskelijoille järjestetystä suunnittelukilpailusta.

Rantahuvilat on suunnitellut Emma Johansson ja rinnehuvilat Timo Leiviskä.

Art & Design huvilat olivat taannoin esillä ranskalaisessa Paris tu Paris -blogissa, jota kiinnostuneena kahlailin sanakirjan kanssa läpi.

*

Samankaltaisia, maiseman ehdoilla rakennettuja, korkeatasoisia huviloita löytyy muun muassa Ahvenanmaan Havsviddenistä, ne ovat arkkitehti Thomas Sandellin käsialaa.

(Havsviddenin sivuilta paljastuu sekin, että Saara Cantellin uutta Tulen morsian –elokuvaa on kuvattu juuri näillä Getan kallioilla.)

*

Luksusmatkailusta luonnon helmassa ja Levistä kirjoittaa Via Tourismus -blogissaan Anu Nylund.

Levi Spirit huviloissa en ole käynyt, mutta hyvän arkkitehtuurin lisäksi tai sen lähtökohtana yhteinen nimittäjä näille kolmen kohteen – Lapin, Ahvenanmaan ja Saimaan villoille löytyy: paikan hengen ja luonnonmaiseman kunnioitus.

*
A Thousand Diversions on riemastuttava blogi, joka tarjoaa ikkunan (myös) Suomeen ja Helsinkiin intialaisesta näkökulmasta. Siihenkin, miten painostavaa suomalaisten hiljaisuus voi olla.

On positiivinen haaste ymmärtää, mikä – olkoon se sitten majoitus tai luontoaktiviteetti – kutakin matkailijaa viehättää, mikä vetoaa juuri häneen. Oikealla tiellä on, kun asettuu matkailijan asemaan, koittaa nähdä Suomen, tai miksei Saimaan hänen silmillään.

Vaikkapa sen, että ruska voi olla ihan erityinen rikkaus, jos sitä ei omassa kotimaassa koe.

Teksti: Sari Snellman

”Lähes jokaisella luontomatkaajalla on tai pitäisi olla kamera mukanaan.”

Jorma Hemmi, (2005, 406)

Lainataan toisen kerran Hemmiä; alkajaisiksi. Pääsin nimittäin melomaan Luonterille Opas-Tiinan Tiina Leinosen kanssa.

Se oli syyskuun ehkä hienoin päivä aamu-usvineen. Etäällä vedessä näkyi pää. Tänä kesänä norpan ensi kertaa livenä nähneenä olin heti hereillä. Pää osoittautui kuitenkin kuikaksi.
Oli kamera, muttei riittävästi nopeutta eikä riittävän pitkää objektiivia mukana. Sivumennen sanoen minijärjestelmäkamera on erinomainen valinta liikkuvalle luontomatkailijalle, kevyt kuin mikä.

Katselin kameraa edes tavoittamatta, kun pisarat rakensivat hetkellistä vanaa kuikan noustessa siivilleen. Veden kiitoradan tavoittaminen on omilla taidoillani ja varusteillani korkealentoinen haave.

Samana iltana sain tilaisuuden tutustua Mikkelin taidemuseoon. Komeassa graniittitalossa sijaitseva museo on oikea helmi, mutta tällä kertaa jäin ihmettelemään taiteilija Lauri Nykoppin pystyyn nostettuja horisontteja – horisontteja vertikaaleina. Leikin joskus itsekin kääntelemällä onnistuneimpia heijastuskuvia ylösalaisin, kokeilkaapa. 6.11. asti avoinna olevassa Silmänkantamattomiin-näyttelyssä on runsaasti myös Nykoppin matkakuvia, postikortin kokoisina. Erinomainen oppaamme kertoi, että matkoilla koetut värit voi kohdata osassa Nykoppin teoksia.

Luontokuvaaja/luontokuvausta harrastava tarvitsee kärsivällisyyttä, reaktionopeutta ja äänettömyyttä. Suurpetoja saatetaan odottaa katselukojuissa kokonainen kesäyö, aamunsarastukseen asti. Kansainväliset wildlife-asiakkaat ottavat univelan sitten aamupäivällä kiinni.

Kanootista kuvaaminen ei ole maailman helpoin laji, mutta melkein äänetöntä se on,
niin äänetöntä, että maiseman hiljaisuuden kuulee.

Teksti: Sari Snellman

Lähde:

Hemmi, Jorma 2005. Matkailu, ympäristö, luonto. Osa 2. Gummerus: Jyväskylä.

Huikeiden Repovesi-maisemien jälkeen piti testata liittymäreittiä Mäntyharjulta kansallispuistoon. Oman aikataulun puitteissa en ehdi alkua pitemmälle, mutta on lohduttava tietää, että testaus jatkuu MAMKin opiskelijavoimin 12.10. Erityisen kiinnostavaa on kuulla, mitä mieltä opiskelijat ovat 33 kilometrin maastopyöräreitistä.

Tarinallistaminen. Ensimmäinen levähdyspaikka siirtymäreitin varsinaisella polkuosuudella on Uutelan laavu. Paikalle rakennettiin pieni metsätorppa 1900-luvun alussa, pappilan torppa työhevosineen. Torpan rakennukset on siirretty pois, eikä siitä ole juuri mitään jäljellä – vain aukea keskellä metsää. En bongaa edes luvattuja omenapuita. Torpan tarinaa luen silti… mielenkiinnolla ja vielä kotonakin pohtien.

Patikoimani osuus Mäntyharju-Repovesi –reitillä on runsaskätisesti ja hyvin opastettu.

Mäntyharjun hiljaisen asemarakennuksen saavutettavuus on huippuluokkaa niin pohjoisesta Mikkelin suunnalta kuin pääkaupunkiseudulta. Mikä ilo istahtaa pendolinoon omalle paikalleen, kun tietää, että voi kestävästi patikoida asemalta Mäntyharju-Repovesi –reitin lähtöportille – keltaisen ja modernin tuuliviirin kruunaama portti on Stefan Lindforsin suunnittelema.

Jorma Hemmi painottaa kansallispuistojen & muiden suojelualueiden vetovoimaa ja luontomatkailun nojautumista näihin (2005, s. 113). Mäntyharjun-Repovesi –reittiä tukee tämän lisäksi sen sijainti ja saavutettavuus väestötiheän Etelä-Suomen portilla.

Jotensakin Tolkienin Bilbo Reppulia mukaillen:

”Polulle astuminen on vaarallista – sillä se vie mukanaan.”

… mars, ja eteenpäin.

En kuitenkaan myöhästy paluumatkan junastani, aikataulutan ja kellotan. Kevyiden eväiden retki muuten: Metsästä puolukat, mukana vesipullo ja suklaata; joitakin matkailueuroja laitoin ruokailuun Mäntyharjun keskustassa.

Teksti ja kuvat: Sari Snellman

Lähde:

Hemmi, Jorma, (2005). Matkailu, ympäristö, luonto. Osa 2. Gummerus: Jyväskylä.

Vuosia sitten kirjoitin lehtiartikkelin Mälarenin linnoista. Muistan elävästi, kuinka hankalaa useimpiin järven linnakohteisiin oli aikaa-ennen-navigaattoria löytää ja ajaa. Vesitse retki linnasta linnaan olisi sujunut paljon helpommin.

Lisätietoa Mälarenin matkailusta:

ruotsiksi ja englanniksi

Saariston saavutettavuus ja vähän mantereenkin

Vesiteitä liikkuminen vaatii nykymatkailijalta paljon vaivaa, viitseliäisyyttä ja hitusen onneakin. Vaivaa vaatii tarjonnan selvittäminen, viitseliäisyyttä ja onnea sen sovittaminen omaan aikatauluun. Saarten saavutettavuus voi jäädä aikataulusta kiinni. Tässä taannoin vietin muutaman huhtikuisen kevätpäivän Utössä. Muistan, kuinka hermoilin lähtöaamuna (todella) aikaiseen yhteysalukseen heräämistä. Miten hipihiljaa hipsuttelin Utö Havshotellin käytävässä, etten olisi herättänyt muita hotellivieraita. Avaimesta olin sopinut respan kanssa etukäteen.

M/s Eivorista myöhästyminen olisi jättänyt minut Utöhön vielä ainakin vuorokaudeksi. Se olisi sinällään ollut pelkästään iloinen asia, mutta mantereella odottivat työt.

Kirkkoveneen ongelma

on hajautetun kysynnän ja tarjonnan ongelma. Jos yksittäisenä asiakkaana haluaisin soutaa kirkkoveneellä vaikkapa syyskuun kauniina sunnuntaina-aamuna, miten saan koottua ryhmän – toisin sanoen, miten löytää ja saada koolle ne kaikki muut halukkaat käsi- ja muidenkin lihasvoimiensa käyttöä vesillä halajavat retkeläiset.

Tästä ja syksyn venekuljetuksista yksittäisille matkailijoille Saimaalla oli puhetta myös Rantasalmella, Järvisydämessä, jossa kävin viime viikolla.

Aikoinaan Järvisydämeen saatiin tie, kun päämäärätietoinen isäntä sen laati ja linjasi.

Mietin myös Lietveden (Puumalan ja Mikkelin välillä) hienoa maisematietä. Mikä valtava urakka sen rakentaminen 1950-luvulla on ollut.

Teksti: Sari Snellman, kiitokset kirkkoveneongelman pohtimisesta kanssani Eeva Koivulalle / MAMK

Pikaisesti muutama otos Repoveden kansallispuiston alkusyksystä vai pitäisikö sanoa myöhäiskesästä; joskus haluaisi puhua kahdeksasta vuodenajasta saamelaisten lailla. Retkikokemus vuodenaikojen rajalta, kun ei vielä syksy, mutta melkein.

Viiden kilometrin mittaisen Ketunlenkin aika-arvio on 3-5 tuntia, itseltäni meni ahkeran valokuvauksen kera kahdella tauolla neljä tuntia. Törmäsin myös neljättä päivää puistossa viettäneeseen retkeilijään. Repovesi tarjoaakin mahdollisuuden pitempään kierrokseen; kansallispuiston kiertävä Kaakkurinkierros on 24 kilometrin mittainen.

Maisemien lisäksi vaikutuksen tekivät helppokäyttöiset ja turvalliset teräksiset tulisijat!

Lisätietoja Repoveden kansallispuistosta: luontoon.fi/repovesi

#kansallispuistot

Blogimatka jatkuu. Elokuun viimeinen viikonloppu vierähti Punkaharjulla privaatisti. Hotelli Punkaharjussa vietettiin sieniviikonloppua.

Sienestäjien onnelliset kasvot, kun he koreineen palasivat hotellille. Iltapäivän rauhallinen hetki metsähuoneen edustalla sieniä puhdistettaessa. Alkuillan kutkuttava odotus, kun lasiverannalle katettiin pitkää pöytää sienikurssilaisten myöhäistä illallista varten. Lasien ja ruokailuvälineiden vaimea kilinä.

Lähimetsästä poimittua

Illan tullen retkeilijät palasivat vähitellen maastosta; sienestäjät koreineen, Aurinkolaukan islanninhevoset (tältä kerralta) hyvästelleet vaellusratsastajat ja minä polkupyörineni. Punkaharjulla retkeilleiden/yöpyneiden luontoaktiviteetit ja –kokemukset olivat erilaisia, hyvä mieli onnistuneesta vapaapäivästä/viikonlopusta yhteinen.

Elämys

sanana kulunut, ei matkailuterminä, tässä sitä oli. Elämystä riitti minullekin, sienestämättömälle.

Olen lueskellut Lake Tourism –kirjaa. Yksi sitaatti, joka sopinee hyvin:

”Lakes obviously have a great potential to meet different tourists’ needs, be it active participation such as kayaking or passive observation, such as admiring lake scenery.”

(C.Michael Hall ja Tuija Härkönen, 2006, s. 225)