Euroopan unioni, Euroopan aluekehitysrahasto
Vanhaa mustavalkoista valokuvaa tabletilla verrataan nykyisyyteen valokuvan ottopaikalla.

Lisätty todellisuus matkailun edistäjänä – ARMikkeli

Hankkeen päätavoitteena on tukea Mikkelissä matkailutoimijoiden toipumista koronaviruskriisistä edistämällä niiden digitalisaation tasoa ja parantamalla niiden kykyä ottaa käyttöön uusia teknologioita kuten AR ja VR osaksi liiketoimintaansa. Hankkeen toissijaisena tavoitteena on edistää lisättyyn todellisuuteen ja virtuaalitodellisuuteen liittyvää TKI-toimintaa myös pidemmällä tähtäimellä kehittämällä uutta ohjelmisto- ja alustaosaamista näiden edistyneiden teknologioiden hyödyntämiseen liittyen.

Hanke on päättynyt.

Hankkeen tulokset

Hankkeen tuloksena syntyy uusien teknologioiden mahdollisuuksien parempi näkyvyys alueella ja suunnitelma uudeksi liiketoiminnaksi kehitystyön tulosten perusteella. Parantunut ohjelmistoalustaosaaminen ja ohjelmistokehitys AR- ja VR-alustoihin liittyen edesauttaa konkreettisten AR- ja VR-kokeilujen tuottamiseen matkailu- ja museotoimijoiden kanssa. 

Yhteinen matkailusovellus/-sovelluksia kehitetään Mikkelin matkailun edistämiseksi, joiden kokeilut testataan matkailijoilla ja onnistuessaan houkuttelevat lisää matkailijoita Mikkeliin. Hankkeessa pyritään tarjoamaan matkailu- ja museoalan toimijoille parempi valmius lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden käyttöönottoon ja soveltamiseen, mikä edistää yleistä edistyneiden digitalisten teknologioiden hyödyntämistä maakunnassa pitkässä juoksussa.

Lisäksi tulokset tuottavat julkaisuja sekä julkisuutta hankkeen aihepiiriin liittyen. Tämä toisi edistyneistä digiteknologioista kiinnostuneiden matkailutoimijoiden ryhmille mahdollisuuksia uusien liiketoimintasuunnitelmien luomiseksi tulosten pohjalta.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Hankkeen toimenpiteet sisältävät:

  • Museoiden ja matkailualan eri toimijoiden tarpeiden kartoittamisen edistyneiden digitaalisten teknologioiden hyödyntämiseen liittyen.
  • Toimijakohtaisten AR- tai VR-kokeilujen tai muiden edistyneiden digikokeilujen suunnittelun ja toteutuksen.
  • AR- ja VR-alustojen aikaisempaa paremman hyödyntämisen ja kehittämisen.

Ajankohtaista

10.01.2024 14:57

Mannerheimin salonkivaunun virtuaalitodellisuussovellus on julkaistu

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ARMikkeli-hanke on julkaissut Mannerheimin salonkivaunun virtuaalitodellisuussovelluksen yhdessä Sodan ja Rauhan keskus Muistin ja Mikkelin kaupungin museoiden kanssa. Sovelluksen avulla käyttäjän on mahdollista vierailla kolmiulotteisen grafiikan avulla mallinnetussa salonkivaunussa ja tarkastella vanhoja esineitä, dokumentteja, valokuva-albumeita, liikkuvaa kuvaa ja jopa kuunnella historiallisia radiolähetyksiä. Sovelluksen käyttäjä voi valita kahdesta kielestä: suomi tai englanti.

Marsalkka Mannerheim ja hänen henkilökuntansa käyttivät Mannerheimin salonkivaunua vuosina 1939-1946. Talvisodan aikana Mannerheim matkusti junallaan lähes 79 000 kilometriä. Oikea salonkivaunu on nähtävissä Mikkelin rautatieasemalla, jossa sitä pääsee tarkastelemaan sisältä kerran vuodessa, 4. kesäkuuta.

Latauslinkit

Salonkivaunun VR-sovellus on nyt saatavissa Mikkelin matkailua edistävänä ilmaissovelluksena Meta Quest -sarjan VR-laseille App Lab-sovelluskaupassa:

MANNERHEIMIN SALONKIVAUNU VR (META APP LAB)

Sovelluksesta on saatavissa oma versionsa myös PC VR-laseille (esim. HP Reverb, HTC Vive, Oculus Rift ja Valve Index). Tämä versio on ladattavissa ilmaiseksi Steam-sovelluskaupassa:

MANNERHEIMIN SALONKIVAUNU VR (STEAM)

Vanha valokuva ihmisistä

08.12.2023 16:51

Lisätty todellisuus matkailun edistäjänä – ARMikkeli -hankkeen sisällöntuotanto-osioon liittyvä Mikkeli varuskuntakaupunkina -julkaisu on nyt julkaistu. Aloite julkaisuun tuli hankkeeseen osallistuneiden varuskunta-alueiden yritysten taholta, jotka halusivat tarjota asiakkailleen helpon tavan tutustua Mikkelin varuskuntahistoriaan. Toisaalta julkaisu tukee myös yritysten omaa sisällöntuotantoa ja markkinointia. Erityiskiitos aktiivisuudesta julkaisun liikkeellelaittajana kuuluu Karkialammen varuskunta-alueella toimivalle Army Hostelille.

Mikkelin historiasta varuskuntakaupunkina ei ollut saatavilla helppolukuista, mutta kuitenkin kattavaa tekstiä, jonka avulla aiheeseen voisi tutustua nopeasti, joten sellainen päätettiin luoda hankkeessa. Kirjoittajaksi julkaisulle saimme Sodan ja rauhan keskus Muistin sisältöjohtajan, historioitsija Pia Puntasen, jolla on kattava tietämys julkaisun aihepiiristä.

Julkaisusta on otettu myös 50 kappaleen painos painettuja kappaleita. Jos olet kiinnostunut saamaan oman kappaleen, ota yhteyttä hankkeen projektipäällikköön (timo.partala@xamk.fi) tai julkaisun kirjoittajaan (pia.puntanen@muisti.org).

Julkaisun sähköisen version pääset lataamaan alla olevaa linkkiä klikkaamalla:

Mikkeli varuskuntakaupunkina – Varuskuntaelämää Mikkelissä – Theseus

04.10.2023 15:04

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ARMikkeli-hankkeessa kehittämä Päämajakaupunki Mikkeli -sovellus on ladattavissa ilmaiseksi sekä Android- että iOS-mobiililaitteille. Sovellus tarjoaa matkailijoille ja paikallisille uudenlaisen mielenkiintoisen tavan tutustua Mikkeliin erityisesti sen sotahistorian valossa. Sovellus on paikkaperustainen mobiilisovellus, jossa Mikkelin keskeiset sotahistorialliset kohteet näkyvät sovelluksen kartalla. Kohteisiin liittyen on tarjolla tietoa niiden historiasta ja paikkapisteitä havainnollistetaan erilaista mediaa ja myös lisättyä todellisuutta hyödyntäen. Lisätyn todellisuuden kohteet ovat Mannerheimin salonkivaunu ja Mikkelin ortodoksinen sotilaskirkko ja lisäksi 360-kuvaa on nähtävissä viestikeskus Lokin ja rautatieaseman lähellä sijaitsevan Kivikukon sisätiloista. Sovellukseen sisältyy myös neljä eri kävelykierrosta, jotka olivat Päämajakaupunki Mikkeli -kierros (Mikkelin keskusta), Mannerheimin päiväkävely (Mikkelin keskusta), Vanhan kasarmialueen kierros ja Karkialammen kasarmialueen kierros. Sovellus on kehitetty yhteistyössä CTRL Reality Oy:n kanssa ja sisällöntuotannosta ovat vastanneet mm. Sodan ja Rauhan keskus Muistin asiantuntijat. Tekstimuotoiset sisällöt ovat saatavissa suomeksi ja englanniksi. Sovellus on alunperin julkaistu heinäkuussa 2023 ja siitä on julkaistu muutama päivitysversio. Sovelluksen kehittämistä on osarahoittanut Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

LATAUSLINKIT

Lataa sovelluksen esite täältä: Päämajakaupunki Mikkeli – esite

Sovelluksen voit ladata matkapuhelimellesi tai tabletillesi alla olevien linkkien tai QR-koodien kautta:

Google Play (Android-laitteet): Siirry sovelluskauppaan
App Store (Applen laitteet): Siirry sovelluskauppaan

Näyttökuvia

Mannerheim animaatiokuva

08.06.2023 18:45

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoima ARMikkeli-hanke toteutti puolustusvoimien lippujuhlaviikonloppuna 3.-4.6.2023 kaksi lisättyä todellisuutta hyödyntävää yleisödemonstraatiota Päämajamuseolla yhteistyössä Sodan ja rauhan keskus Muistin kanssa. Demoja markkinoitiin etukäteen paikallismediassa. Mannerheimin työhuoneen lisätyn todellisuuden toteutuksen avulla museovierailijoiden oli mahdollista nähdä virtuaalinen Mannerheimin hahmo sodanaikaisessa työhuoneessaan. Mannerheimin kolmiulotteiselle hahmolle oli laadittu animaatio ja puheääni näyttelijöiden avulla. Virtuaalisen Mannerheimin näki vajaa sata museovierailijaa ja heistä 30 otettiin mukaan kyselytutkimukseen, jossa arvioitiin kokeilun onnistuneisuutta.

Tulosten perusteella virtuaalinen hahmo toi merkittävästi lisäarvoa Mannerheimin työhuoneeseen museokävijän näkökulmasta, käyttäjäkokemus arviotiin positiiviseksi ja suurin osa koekäyttäjistä arvioi myös, että kokeilu herätti lisää kiinnostusta lisätyn todellisuuden sovelluksia kohtaan. Sen sijaan immersion tunne ei noussut tässä kokeilussa aivan yhtä suurelle tasolle kuin esimerkiksi Mannerheimin salonkivaunun lisätyn todellisuuden toteutusta käytettäessä. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että virtuaalista Mannerheimia katseltiin huoneen sisäänkäynnin läheltä aidatulta katselualueelta käsin.

Ihminen katsomassa virtuaali Mannerheimiä ruudun läpi
Tablettitietokoneen avulla oli mahdollista nähdä virtuaalinen Mannerheim työhuoneessaan.
Ohita upotus:
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Katso yltä katkelma Mannerheimin puheesta.

Toiseksi ARMikkeli-hanke järjesti päämajamuseon piha-alueella mahdollisuuden kokeilla lisätyn todellisuuden toteutusta Mannerheimin salonkivaunusta. Tämän demon ensi-ilta oli samassa paikassa syksyllä 2022 Museoiden yössä ja se herätti edelleen kiinnostusta. Koekäyttäjiä oli viikonlopun aikana noin 50. Mannerheimin salonkivaunun lisätyn todellisuuden toteutuksesta löydät lisätietoa hankkeemme kotisivuilta löytyvistä muista blogiartikkeleista.

30.01.2023 16:50

Kansainvälinen matkailun tietotekniikan ENTER-konferenssi järjestettiin tällä kertaa Sandtonissa, Johannesburgin suurkaupunkialueella Etelä-Afrikassa 18.-20.1.2023. Sandton on koko Etelä-Afrikan liike-elämän keskus ja tunnetaan erityisesti liikematkailukohteena. ENTER-konferenssissa oli arviolta pari sataa osallistujaa ja Suomestakin kohtuullisesti edustajia mukana. Yhteensä kuultiin 6 keynote-puheenvuoroa ja 41 tutkimusesitystä ja lisäksi ohjelmassa oli mm. tohtorikonsortio, paneeleja ja vapaamuotoisempia tilaisuuksia.

Konferenssi
Konferenssissa kuultiin kuusi keynote-puheenvuoroa, kuvassa puhuu paikallisten matkailuviranomaisten johtaja

ARMikkeli-hankkeen projektipäällikkö Timo Partala esitteli konferenssissa hankkeen puitteissa kehitettyä lisätyn todellisuuden toteutusta Mannerheimin salonkivaunusta, jossa vaunua voi tarkastella tablettitietokoneen avulla myös sisältäpäin kävelemällä AR-vaunun sisällä. AR-toteutuksesta tehdyssä käyttäjätutkimuksessa sen käyttäjäkokemus arvioitiin hyväksi testikäyttäjien toimesta. Tulokset osoittivat myös, että käyttäjille syntyi lisätyn todellisuuden avulla salonkivaunusta tarkka tilallinen mielikuva ja tilakokemus, vaikka sen katseluun käytettiin tablettitietokonetta immersiivisten teknologioiden sijaan. Tutkimuksesta tehty julkaisu “User Experience and Spatial Presence in a Walk-In Augmented Reality 3D Model for Tourists” oli esittelyvuorossa heti ensimmäisenä varsinaisena konferenssipäivänä.

Esitys herätti vilkasta keskustelua ja poiki yhteydenottoja konferenssin aikana vielä esityksen jälkeenkin. Esityksen alussa kerrottiin taustaa hankkeesta ja sen toteutusympäristöstä, mikä toi positiivista huomiota ylipäätään Mikkelin matkailulle. Huomiota lisäsi myös se, että ARMikkeli-hankkeen julkaisu oli valittu yhdeksi kuudesta artikkelista, jotka olivat konferenssissa ehdolla parhaan julkaisun palkinnon saajiksi. Lopulta saimme toiseksi parhaan julkaisun kunniakirjan kategoriassa ”Best Short Paper Award”, johon osallistui yhteensä 24 julkaisua. Konferenssin kaikki julkaisut ovat avoimesti luettavissa konferenssin proceedings-kirjassa:

Kirjan kansi
Konferenssin proceedings-kirja.

Yleisesti ottaen konferenssissa olivat aiheista paljon esillä data, AR- ja VR-teknologiat, sosiaalinen media sekä matkailukokemukset ja -arvostelut. Erityisesti konferenssin keynote-puhujat korostivat datan merkitystä matkailutoiminnan johtamisessa ja alueellisessa päätöksenteossa ja algoritmeihin ja analytiikkaan päästiin syventymään tarkemmin tutkimusesityksissä. Metaverse, virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus olivat vahvasti esillä tutkimuspuheenvuoroissa. Sosiaalisen median puolelta erityisen hyvin esillä olivat lyhyet TikTok-tyyppiset matkailuvideot ja vloggaus.

Suomalaisittain mielenkiintoinen esitys oli esimerkiksi Suomen kanssa samankokoisen Skotlannin Traveltech-yhteisön johtajan Joshua Ryan-Sahan keynote-puheenvuoro, jossa hän esitteli paikallista tutkimustoimintaa ja tulevaisuuden suunnitelmia. Korona-aikana aloitettu matkailun pelastusohjelma keskittyi tutkimaan mm. paikkatietoista dataa ja tartuntojen leviämistä tapahtumissa, minkä avulla pyrittiin tuottamaan uudenlaisia näkemyksiä kansallisen päätöksenteon tueksi. Kulttuurien kartoitusprojektissa puolestaan kartoitettiin ja mallinnettiin eri alueiden erityispiirteitä, mikä mahdollistaa erilaiset markkinointistrategiat eri alueille. Datan avulla pyrittiin myös vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja mahdollistamaan esimerkiksi ympäristöystävällisemmät lentovalinnat. Tulevaisuuden mahdollisuuksia on heillä tunnistettu mm. avoimissa ja yhteisöllisissä ratkaisuissa ja joustavissa malleissa, robotiikassa ja tekoälyssä sekä virtuaaliläsnäolossa. Tulevaisuudessa Traveltech aikoo keskittyä muun muassa teknisten kehittäjien välittämiseen ja yhteensaattamiseen, erilaisten kokeilujen edistämiseen, tutkimustulosten käytäntöön saattamiseen ja uusien strategisten kumppanien löytämiseen.

Kuva konferenssista
Joshua Ryan-Sahan keynote-puheenvuoro

Matkailukokemuksena Etelä-Afrikka ylitti odotukset. Suomalaiseen tee se itse -yhteiskuntaan verrattuna oli virkistävää, kun palveluhenkilökuntaa ja muita ihmisiä oli läsnä joka paikassa ja asiat selvisivät usein helposti lähimmältä henkilöltä kysymällä. Ennen matkaa hieman arvelluttanut turvallisuuskaan ei ainakaan turistialueilla muodostunut ongelmaksi. Nähtävää ja aktiviteetteja maassa olisi riittänyt vaikka useaksi viikoksi.

Ruokapaikan menu
Sandtonissa oli tarjolla eksoottisiakin ruokalajeja.
Salonkivaunu
Screenshot

01.11.2022 18:33

Xamkin hanke ”Lisätty todellisuus matkailun edistäjänä – ARMikkeli” tarjosi 28.10.2022 Mikkelin Museoiden yö -tapahtuman vierailijoille mahdollisuuden kokeilla Mannerheimin salonkivaunusta tehtyä lisätyn todellisuuden toteutusta. Mahdollisuus koekäyttöön järjestettiin yhteistyössä Sodan ja rauhan keskus Muistin kanssa. Salonkivaunusta tehty kolmiulotteinen malli tuotiin tällä kertaa Päämajatalon pihaan, jotta kokeilu tavoittaisi mahdollisimman paljon Museoiden yön kävijöitä. Salonkivaunun kolmiulotteista mallia katsottiin lisätyssä todellisuudessa tablettitietokoneiden avulla, joita oli yleisön käytettävissä yhteensä kolme kappaletta. Mallia katseltiin tabletin lävitse ja sen sisällä voi kävellä ja katsella ympärilleen vapaasti. Oikeaan Mikkelin rautatieasemalla sijaitsevaan salonkivaunuun pääsee sisälle vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta AR-teknologian avulla salonkivaunusta tehdyssä 3D-mallissa voi vierailla milloin vain.

Salonkivaunun 3D-malli Päämajatalon pihassa
Salonkivaunun 3D-malli Päämajatalon pihassa

Sovellus oli kokeiltavana Päämajatalon pihassa kello 17-21. Paikalle hankittiin lisävalaistusta, jolla varmistettiin sovelluksen toimivuus myös pimeällä. Sovellusta kokeili itse noin 50 kävijää ja paikan päällä kävi yhteensä jopa noin 600 henkilöä. ARMikkeli-hanketiimi sai tapahtuman järjestämiseen vahvistusta opiskelija Niko Laurilasta. Yhtenä tavoitteena ARMikkeli-hankkeessa on levittää tietoa lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista eri toimijoille ja suurelle yleisölle ja tämä tavoite täyttyi tapahtumassa hyvin. Käyttäjiltä kerätty vapaamuotoinen palaute oli positiivista ja rohkaisee kehittämään uudenlaisia lisätyn todellisuuden sovelluksia matkailun tueksi jatkossakin.

Päämajatalon pihalla alkoi näkyä tablettitietokoneiden kanssa vaeltelevia lisätyn todellisuuden käyttäjiä
Päämajatalon pihalla alkoi näkyä tablettitietokoneiden kanssa vaeltelevia lisätyn todellisuuden käyttäjiä heti kello 17 jälkeen.
Valokuvan ja nykyisyyden vertaus tabletin avulla

15.09.2022 18:04

ARMikkeli-hankkeen ensimmäistä toimintavuotta toteutettiin tiiviissä yhteistyössä hankkeeseen osallistuvien museoiden ja yritysten kanssa. Hankkeen aluksi järjestettiin kick-off-tilaisuudet, joissa innovoitiin Mikkelin yhteistä matkailusovellusta sekä yhdessä sidosryhmien kanssa toteutettavia toimijakohtaisia digikokeiluja. Mikkelin yhteistä matkailusovellusta on suunniteltu Päämajakaupunki Mikkeli -brändin alle ja sen alustaksi valittiin kilpailutuksen jälkeen turkulaisen CTRL Realityn kehittämä Tarina-alusta. Alusta mahdollistaa perinteisen median ja lisätyn todellisuuden sisällön esittämisen käyttäjälle paikkaperustaisesti mobiililaitteessa. Alusta tukee myös tarinallistamista, pelillistämistä, erilaisia kierroksia ja ihmisenkaltaisten hahmojen esittämistä. Alusta on otettu käyttöön hankkeessa ja sille on jo lisätty Mikkelin historiaan liittyvää sisältöä.

Hankkeen toimijakohtaisia kokeiluja tehdään yhteistyössä hankkeeseen osallistuvien yritysten ja museoiden kanssa. Yritysten toiveesta on kerätty Tarina-alustalla näytettävää sisältöä mm. Karkialammen kasarmialueeseen, Vanhaan kasarmialueeseen ja Naisvuoren ympäristöön liittyen. Hanke seuraa tiiviisti maailmalla tapahtuvaa kehitystä AR- ja VR-teknologioissa ja ottaa käyttöön uusimpia teknologioita, joita hyödynnetään toimijakohtaisissa kokeiluissa. Katso alta muutama esimerkki pisimmällä olevista uusia teknologioita hyödyntävistä kokeiluista.

Mannerheimin salonkivaunun lisätyn todellisuuden kokeilu

Mannerheimin salonkivaunun todellisenkokoinen 3D-malli ankkuroitiin oikean salonkivaunun viereen Mikkelin rautatieasemalla lisätyn todellisuuden Tarina-alustaa hyödyntäen. Oikeaan salonkivaunuun pääsee sisälle vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta AR-teknologian avulla salonkivaunusta tehdyssä 3D-mallissa voi vierailla milloin vain. 3D-mallia katsellaan tabletin tai matkapuhelimen avulla ja sen sisällä voi kävellä ja katsella ympärilleen vapaasti. Heinäkuun lopussa 2022 hanke järjesti rautatieasemalla testauspäivän, jonka yhteydessä 11 testikäyttäjää käytti salonkivaunun AR-toteutusta käyttäjätutkimuksessa ja arvioi sitä käytön jälkeen kyselylomakkeella. Tulosten perusteella AR-salonkivaunusta syntyi käyttäjille positiivinen käyttäjäkokemus, tarkka mielikuva salonkivaunun tiloista ja myös melko paljon läsnäolon tunnetta. Tuloksilla voi olla myös kansainvälistä kiinnostusta ja niistä on lähetetty artikkeli arvioitavaksi kansainväliseen matkailun tietotekniikan konferenssiin.

Ohita upotus:
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Mannerheimin salonkivaunun virtuaalitodellisuussovellus

Mannerheimin salonkivaunun 3D-malli ja siihen liittyvä sisältö muokattiin käytettäviksi virtuaalitodellisuussovelluksen kautta esimerkiksi Meta Quest 2 -VR-laseilla. Sovellus toimii jo nyt virtuaalilaseilla siten, että 3D-malli ja kaikki aikaisemmassa web-sovelluksessa ollut media on nyt katsottavissa/kuunneltavissa virtuaalitodellisuudessa. Kehitettiin myös ominaisuus, jonka avulla vaunun esineitä voi käsitellä ja tarkastella VR:ssä. Jatkossa keskitytään vaunun ulkopuoliseen ympäristöön. Valmista salonkivaunun VR-sovellusta harkitaan julkaistavaksi sovelluskaupassa Mikkelin matkailun edistämiseksi.

Ohita upotus:
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Mannerheimin työhuone kokeilut

Mannerheimin työhuoneeseen, joka sijaitsee Päämajamuseossa Mikkelissä, kehitetään kahta erilaista lisätyn todellisuuden kokeilua. Ensimmäisessä kokeilussa Mannerheimin työhuoneen digitaalista sisältöä tuodaan Tarina-alustalle katseltavaksi tabletin tai matkapuhelimen välityksellä lisättyä todellisuutta hyödyntäen. Kokeilu on saatu jo toimimaan tekniikan puolesta, mutta sisältöä parannetaan vielä mm. animaatioiden osalta. Toinen kokeilu liittyy saman sisällön katsomiseen ja käsittelyyn HoloLens 2 -lisätyn todellisuuden laseilla, jotka mahdollistavat monipuolisemman vuorovaikutuksen ja immersiivisemman vaikutelman. Katso alta, kuinka Mannerheimin työhuoneen sisältöä testataan HoloLens 2 -lasien avulla Xamkin studiossa.

Ohita upotus:
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Muita saman aihepiirin hankkeita

  • Vihreän kullan kulttuuritien kehittämishanke
  • King’s Road Renascence – New Dimension and Digital Tools
  • Digitaaliset teknologiat rakennusprosessien uudistajina – ProRak
  • Virtuaalielämyksillä kohti parempaa asiakaskokemusta
Hankkeen nimi:

Lisätty todellisuus matkailun edistäjänä – ARMikkeli

Hankkeen kesto: 1.9.2021–31.10.2023

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Muut kumppanit: Sodan ja rauhan keskus Muisti, Mikkelin kaupungin museot, Jalkaväkimuseo, Army Hostel, Naisvuoren näkötorni, Mikkelin upseerikerho, Suomen Metsämuseo Lusto
Vahvuusala: Digitaalinen talous

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto / Euroopan aluekehitysrahasto
Kokonaisbudjetti: 367500 euroa

Asiasanat

Yhteystiedot

Timo Partala
Projektipäällikkö
etunimi.sukunimi@xamk.fi
puh. 040 596 3533

Jenni Korhonen
TKI-asiantuntija/sisällöntuottaja
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Mikko Kosonen
Ohjelmistosuunnittelija
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Niko Laurila
Ohjelmistosuunnittelija
etunimi.sukunimi@xamk.fi