Maa- ja metsätalousministeriön logo

KOMIO – Maankäyttösektorin ilmasto-osaamisen koulutusyhteistyö

Tavoitteena maankäyttösektorin ilmasto-osaamisen vahvistuminen erityisesti seuraavissa kohderyhmissä: maa- ja metsätalousyrittäjät, neuvojat, opettajat, luonnonvara-alan opiskelijat ja muut teemasta kiinnostuneet kohderyhmät

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Hankkeessa koostettiin opintomateriaaleja ja opintokokonaisuuksia ammattikorkeakoulujen luonnonvara-alan TKI-toiminnan, erityisesti Hiilestä kiinni -kokonaisuudesta rahoitettujen hankkeiden tuloksista. Tulosten jalkautumista edistettiin siten, että tieto on nyt saatavilla omalla äidinkielellä sillä kanavalla ja niillä foorumeilla, joita kohderyhmä on tottunut käyttämään. Materiaalit vietiin myös korkeakoulujen opintotarjontaan. Tuloksista viestittiin koordinoidusti laajoissa verkostoissa sekä AgriHubi -alustalla ja muissa viestintäkanavissa. Lisäksi ammattikorkeakoulujen verkostoyhteistyön ja opetusmateriaalien koostamisen avulla edistettiin ammattikorkeakoulujen luonnonvara-alojen profiloitumista.

Tavoitteet

Hankkeessa tavoitteena oli kestävään maataloustuotantoon liittyvien ammattikorkeakoulujen TKI-hankkeiden, erityisesti Hiilestä kiinni -kokonaisuudesta rahoitettujen hankkeiden tulosten koostaminen ja jalkautus sekä vieminen koordinoidusti AgriHubiin sekä muihin kohderyhmien käyttämiin viestintäkanaviin ja hyödyntäminen sieltä.

Hankkeessa oli erinomaiset edellytykset oppilaitosten ja tutkijoiden yhteistyölle, sillä mukana olleet ammattikorkeakoulut toteuttavat sekä luonnonvara-alan opetusta että TKI-toimintaa.

Päätavoite

Maankäyttösektorin ilmasto-osaamisen vahvistuminen erityisesti seuraavissa kohderyhmissä: maa- ja metsätalousyrittäjät, neuvojat, opettajat, luonnonvara-alan opiskelijat ja muut teemasta kiinnostuneet kohderyhmät

Alatavoiteet

  • Maankäyttösektorin hankkeiden (Hiilestä kiinni -hankkeiden sekä muiden maa- ja metsätaloden maaperäkysymyksiin liittyvien TKI-hankkeiden) tulosten kokoaminen ja jalkautus laajemmalle joukolle maa- ja metsätalousyrittäjiä ja neuvojia sekä ammattikorkeakoulujen opetukseen
  • Maankäyttösektorin opintotarjonnan ajanmukaisuuden varmistaminen
  • Luonnonvara-alan korkeakouluyhteistyön vahvistaminen
  • Agrihubin roolin vahvistuminen tiedon jakamisessa erityisesti ammattikorkeakoulujen luonnonvara-alaan linkittyvien tki-toimijoiden, opetushenkilöstön ja opiskelijoiden keskuudessa.
  • Ammattikorkeakoulujen luonnonvara-alan profiloitumisen kirkastaminen

Hanke toteutetaan yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteishankkeena. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) ja osatoteuttajina HAMK, JAMK, Karelia, Lapin AMK, Novia, OAMK, Savonia ja Xamk.

Hankkeen valmiit oppimateriaalit

Yhteistyössä yhdeksän ammattikorkeakoulua kokosi ilmasto-osaamista lisäävien hankkeiden tuloksia oppimateriaaleiksi. Oppimateriaalit on julkaistu Avointen oppimateriaalien kirjastossa. Palvelun omistaa Opetushallitus ja Komio- hankkeen oppimateriaalia voi käyttää lisenssin CC-BY 4.0 puitteissa.

Oppimateriaali -kokoelmaan kuuluu kuusi oppimateriaalikokonaisuutta: Hiiliviljely peltoviljelyssä, Ilmastoviisas älymaatalous, Vesiensuojelu, Bioenergia, Metsät ja turvemaat sekä Arktiset erityispiirteet. 

Komio-hankkeen tulokset Thinglinkin kautta. Klikkaa kuvasta symboleita

Tuoreinta tutkittua tietoa käytäntöön – kohti ilmastoviisasta metsätaloutta

Xamk Read 1/2024 verkkojulkaisussa artikkeli hankkeeseen liittyen.


Ilmastoviisas metsätalous on ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen hillintää. Jotta kykenisimme tekemään metsien käsittelyn suhteen oikeita ratkaisuja, on uusilla tutkimustuloksilla suuri merkitys. Tuoreimman tutkimustiedon siirtäminen käytäntöön on merkittävässä roolissa, kun harjoitamme kestävää ja ilmastoviisasta metsätaloutta.

Kirjoitimme blogin Agrihubiin

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat entistä näkyvämpiä metsäekosysteemeissä, ja hyönteistuhot sekä muut metsätuhot ovat kasvava huolenaihe. Paikkatietoaineistot tarjoavat tehokkaita työkaluja metsänomistajille ja metsäalan toimijoille metsätuhojen tunnistamiseen, seurantaan ja hallintaan.

Xamkin hanketoimijat kirjoittivat blogin Agrihubin alustalle aiheesta Ilmastonmuutos ja metsätuhot: varautuminen ja seuranta

Artikkeleja hankkeeseen liittyen

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

KOMIO – Maankäyttösektorin ilmasto-osaamisen koulutusyhteistyö

Hankkeen kesto: 1.8.2023–30.9.2024

Tiedot

Hallinnoija: Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Osatoteuttajat: Lapin amk, Hämeen amk, Jyväskylän amk, Savonia, Karelia amk, Oulun amk, Novia amk ja Xamk
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Osaamiskärki: Bio- ja kiertotalous, Ympäristöturvallisuus ja vesiteknologia
Vaikuttavuustavoite: Ihminen ja käyttäjälähtöisyys, Ympäristö ja kestävyys

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Maa- ja metsätalousministeriö Hiilestä kiinni
Kokonaisbudjetti: 651 556 euroa
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 73 605 euroa

Asiasanat

koulutus yhteiskehittäminen

Yhteistyökumppanit

Yhteystiedot

Puhelin
+358503419805
Sähköposti
Anna.Dunderfelt@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Metsä, ympäristö ja energia
Osoite
Patteristonkatu 2 M, 50100 Mikkeli

 

 

Anna Dunderfelt
TKI-asiantuntija
+358503419805
Anna.Dunderfelt@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358408420624
Sähköposti
Pertti.Kilpelainen@xamk.fi
Yksikkö
Metsätalouden, elintarvike- ja ympäristöteknologia
Pertti Kilpeläinen
Lehtori
+358408420624
Pertti.Kilpelainen@xamk.fi