IMPRESS

Uusi tehokas prosessi biopohjaisten kemikaalien valmistukseen

Hanke on päättynyt

Puhdistus- ja erotusprosessien tehokas integrointi uuden biojalostamoprosessin kehittämiseksi.

Tavoite

IMPRESS (Integration of efficient downstreaM PRocessEs for Sugars and Sugar alcohols) hankkeen tavoitteena on kehittää uudenlainen biojalostamokonsepti, jolla tuotetaan ruoantuotantoon kelpaamattomasta kasvipohjaisesta raaka-aineesta uusiutuvia kemikaaleja ja materiaaleja. Biojalostamokonsepti perustuu kahden innovatiivisen prosessin tehokkaaseen yhdistämiseen. Kyseessä on hankkeen pääpartnerin kehittämät teknologiat Dawn Technology™ ja Ray Technology™.

Hankkeen tavoitteena on kehittää konsepti, jolla yhdistetään kyseiset demonstraatiovaiheessa olevat prosessit mahdollisimman tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Uusiutuvien kemikaalien ja materiaalien valmistuksen kannalta on oleellista, että esikäsittelyyn käytettävä biojalostamoprosessi pystyy hyödyntämään useita erilaisia raaka-aineita sekä hyödyntämään niistä tuotetut virrat mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Lisäksi prosessin syntyvät tuotteet tulee olla mahdollisimman puhtaita. IMPRESS hanke kokoaakin joukon alan johtavia eurooppalaisia yrityksiä ja kehitysorganisaatiota, tavoitteena hyödyntää heidän osaamistaan mm. erilaisista puhdistus- ja erotusmenetelmistä, prosessin konseptisuunnittelusta sekä elinkaarimallinnuksesta.

Toimenpiteet

Hankkeen toimenpiteet on jaettu seitsemään työpakettiin. Xamkin vastuulla on hankkeen tulosten levittäminen sähköisen oppimisalustan avulla tulevaisuuden osaajille. Lisäksi Xamk vastaa koko hankkeen viestinnästä.

Työpaketit ovat seuraavat:

Työpaketti 1: IMPRESS esikäsittelyvaiheen (Dawn Technology™) tehostaminen

Työpaketti 2: Glykolien jatkokäsittelyprosessin yhdistäminen IMPRESS konseptiin (Ray Technology™)

Työpaketti 3: Ligniini ja sokeriketjujen (C5/C6) hyödyntäminen

Työpaketti 4: Prosessin konseptitason suunnittelu

Työpaketti 5: Elinkaarimallinnus

Työpaketti 6: Tulosten levitys, kommunikointi, tulosten hyödyntäminen ja koulutus

Työpaketti 7: Projektin hallinnointi

Tulokset

Hankkeen tuloksena syntyy IMPRESS konsepti, jolla tuotetaan tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti uusiutuvia kemikaaleja. Hankkeessa syntyneet tulokset levitetään uuden sukupolven työntekijöiden tietoon hankkeessa luotavan sähköisen opetusmallin avulla.

Interaktiivinen infograafi IMPRESSistä

Kaikki mitä tarvitsee tietää IMPRESS-hankkeesta! Klikkaa kuvaa nähdäksesi suuremman version ja päästäksesi tutkimaan tuhtia tietopakettia. IMPRESS pähkinänkuoressa:

Infographic about biorefining process.
Hankkeen nimi:

IMPRESS – Uusi tehokas prosessi biopohjaisten kemikaalien valmistukseen

Hankkeen kesto: 1.9.2019–29.2.2024

Tiedot

Hallinnoija: Avantium Chemicals BV (Alankomaat)
Osatoteuttajat: Sulzer (Sveitsi), Knauer (Saksa), The French National Centre for Scientific Research, CNRS (Ranska), Lenntech (Alankomaat), VOGELBUSCH Biocommodities (Itävalta), Stichting PDC Research Foundation (Alankomaat), Sphera (Saksa), Aalto Yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Tutkimusyksikkö: Kuitulaboratorio

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta rahoitussopimuksen No 869993 mukaisesti.
Kokonaisbudjetti: 17 867 930 euroa
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 544 900 euroa

Yhteystiedot

Noora Haatanen
Projektipäällikkö
+358 40 574 8356
etunimi.sukunimi@xamk.fi