Hyvinvoiva asukas

Kun keräsimme kevättalvella tarinoita ja muistoja Peitsarin alueelta, kenties eniten asukkailta nousi muistoja ja ajatuksia Peitsarin Pappilasta. 90-luvun alussa palaneesta kappalaisen asunnosta, joka ehti olemassaolonsa aikana toimia myös alkoholiparantolana, sekä muistikuvien mukaan myös jonkin aikaa kirpputorina.

Peitsarin Pappila sijaitsi Suojalammen lähellä olevalla kukkulalla. Nykyisin paikalla on palvelutalo. Alkuperäinen pappila rakennettiin 1600-luvun alussa. Kappalaisen virka-asunnoksi se vakiintui 1700-luvun loppupuolella. Pappila toimi kappalaisen virka-asuntona vielä 1970-luvulle, kunnes maaseurakunta möi pahasti rapistuneen asunnon Mikkelin kaupungille. Kaupunki suunnitteli kiinteistön kunnostamista 1990-luvulla, mutta valitettavasti kiinteistö paloi täysin vuonna 1992. Nykyisin paikalla vanhasta pappilasta muistuttaa vain vanhan pappilan kiviaita, joka on suojeltu.

Peitsarin Pappila mainitaan Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa, sillä kuuluisan sotasankari kenraali Georg Carl Von Döbelnin uskotaan saaneen hoitoa pappilassa haavoituttuaan Porrassalmen taistelussa v. 1789.

”Peitsarin S-marketissa, joka on lähin kauppani, käydessäni tai Peitsarin ohi kulkiessani mieleeni tulee usein Peitsarin pappila, joka oli ensimmäisen kappalaisen asuintalo jo 1600-luvun alussa. Myöhemmin, 1700-luvun loppupuolella, Peitsari vakiintui ensimmäisen kappalaisen virkataloksi. Peitsarin pappilasta kertovat yhä edelleen kaupunginosan kadunnimet Kappalaisenkatu ja Papinpolku. Mainittakoon vielä, että koko kaupunginosa on saanut nimensä talosta Peitsari, jossa kappalainen asui.”

Alkuperäinen pappila myytiin Urpolaan v. 1834, ja nykyään tämä on Mikkelin vanhin rakennus. Rakennuksessa, ns. pikku Pikku-Urpolassa, toimii nykyään Urpolan luontokeskus.

Historiallisesti merkittävän pappila herätti 80–90-luvulla alueen lapsissa ja nuorissa kauhun tunteita, ja pappilasta liikkui hurjia huhuja ja kummitustarinoita.

 ”Muistelen, että olisin ollut katsomassa pappilan paloa..muistaako/tietääkö kukaan minä vuonna se paloi? Oli kyllä pelottava..yks päivä just puhuttiin puolison kanssa siitä. Muistelin, kun penskana leikittiin siinä pappilan ympäristössä ja kaikenlaisia kummitusjuttuja kerrottiin 😱” 

” Mäkin muistan että olin. Launialasta pyöräilin ja näin savun. 90-luvun alussa paloi mutta en löytänyt nyt tarkempaa tietoa” 

” se pappila oli muuten pelottava paikka 😳 en muista miksi, mutta joku juttu siihen liitty..” 

”Eli siis varmasti ihan paikkansa pitävä tuo muistikuva tulipalon katselusta 🤔” 

”kyllä se paloi. Minäkin olin katsomassa.”

”Pappilan tulipalo minun muistikuvieni mukaan oli joskus 80-90 taitteessa. Muistan ne rauniot ja sen pihasaunan talon vastapäätä. Olin myös töissä siihen tilalle rakennetussa hoivakodissa.”

”Peitsarin vanha pappila toimi alkoholistien majapaikkana ja me nuoret kävimme pappilan mailla omenavarkaissa. Saimme kovasti huutia näiltä asukkailta ja myös pelkäsimme heitä.” 

”Asuin Peitsarissa -80 ja -90 luvuilla. Pappila tulee mieleen voimakkaana muistona. Siitä tuli kuljettua ohi ja se oli lähellä lenkkipolkuja. Asuttunakin se oli pitkään ennen purkamista. Taisi isompi tulipalokin olla jossain vaiheessa? Taipuisiko vanha Pappila muraaliin? Asuin Kappalaisenkadulla 17 vuotta.  

” Peitsarin pappila (jossain vaiheessa 80 -luvun alkupuolella toimi myös kirpputorina jonkin aikaa)” 

” Peitsarissa oli aikoinaan puinen vanha pappilarakennus joka tuhoutui muistaakseni 1980-luvun lopulla tai 90-luvun alussa tulipalossa. Siihen aikaan se ei enää ollut pappilana, taisi olla jo aika rapistunut rakennus, muistaakseni Emmauksen kirpputori tai joku vastaava siinä oli vielä 1980-luvulla.
Voisikohan tämä rakennus olla jollain tavalla mukana muraalissa? Kuvia siitä varmasti löytyy erilaisiasta kuva-arkistoista tai mikkeliläisiltä. 

Peitsarin Pappilasta löytyi vain vähän valokuvia. Pyysimme muraalin taiteilijoille kuvia nähtäväksi Mikkelin kaupunginmuseon arkistoista, ja sieltäkin kuvia oli saatavilla hyvin niukalti. Saimmekin toiveen museolta, että jos alueen asukkailta löytyy yksityiskokoelmista kuvia pappilasta, niin olisi mahtavaa saada niitä Mikkelin museolle tulevia sukupolvia varten.

”Peitsarin pappila kuului Mikkelin maaseurakuntaan. Maat Peitsarin alueella olivat pappilan viljelys- ja karjanhoitomaita. Metsästä poimittiin marjoja ja sieniä. Pappilan karjakot ja muut työmiehet asuivat omassa rakennuksessaan pappilan vieressä. 

Myöhemmin pappila toimi asunnottomien alkoholistien asuntolana. Asukkailla oli kova kuri, he eivät saaneet puhua eivätkä huudella ohikulkijoille. Mieleen ovat jääneet portailla istuskelevat miehet jotka kulmiensa alta katselivat uimarannalle kulkevia lapsia. 

Asuntolassa ”Hakkaraisen mummo”, talonmiehen rouva, oli tuttu näky kesäisin kasvimaalla kitkemässä. Jututti ohikulkijoita ja tarjosi lapsille puutarhan antimia. 

Asuntolan toiminnan loppuessa pappilan rakennuksessa toimi jonkin aikaa Emmauksen kirpputori. Sittemmin rakennus autioitui ja lopuksi tuhoutui tulipalossa. Olisivatko asunnottomat vieläkin etsineet suojaa tiloista ja saaneet tulipalon aikaiseksi?

Suojalampi kuului pappilan maihin ja siellä pappilan karjakot kävivät juottamassa lehmiä. Lammen rannassa oli myös pyykinpesupaikka patoineen, olihan siinä sileää kalliota ja isoja kiviä, joilla myös lähialueen naiset kävivät mattoja pesemässä. Suojalammen rannalla oli myös uimapaikka. (Nykyisin kaupungin hoitama uimaranta.) Pekka Lappi -niminen poika oli kova uimaan, niinpä eräs iso kivi on hänen harrastuksensa mukaan nimetty Lapin kiveksi. 

Peitsarinkujan pojat löysivät Suojalammelta lentokyvyttömän joutsenen. He noukkivat sen talteen ja sitä hoidettiin Peitsarinkuja 9:n parvekkeen alla. Pojat antoivat joutsenelle nimeksi Paavo. Siitä nimestä ei tykätty, koska Peitsarinkujalla asui silloin Paavo-niminen talonmies. 

Peitsarinkujan asukkaat kävivät Paavoa (joutsenta) ihmettelemässä. Sittemmin Paavo lähetettiin Heinolan lintutaloon hoidettavaksi. Siellä se saatiinkin kuntoon ja voitiin palauttaa luontoon.” 

”

Muutimme syksyllä 1969 Peitsarin pappilaan. Marraskuussa sinne avattiin asuntola alkoholisteille. Vieläkin on tallella mustakantinen paksu vihko jossa on ylhäällä asuntolassa asuneiden miesten nimet ja kaikenlaisia tapahtumia asuntolasta. Isä toimi asuntolanhoitajana, äiti siivosi asuntolaa joka viikko. Miehille tuotiin lämmin ruoka joka arkipäivä jostain keskuskeittiöltä, ja pyykki pesetettiin kaupungin keskuspesulassa. Miehet saivat kylpeä kerran viikossa. Joka kuukausi meillä oli palaveri miesten ja asuntolan asioista, johon osallistui meidän isä, kaupungin sosiaaliviranomainen Viinikainen, yksi asuntolan asukkaista oli joskus paikalla sekä pelastusarmeijasta Tiainen. Hän myös piti joskus miehille hartaushetkiä. Asuntolaan ei saanut tuoda viinaa, ja joskus joutui hälyttämään poliisit paikalle kun tuli tappelua miesten kesken.  Miehet asuivat pappilassa toisella puolella jonne heillä oli oma sisäänkäynti, me asuimme toisella puolella. Pappilassa asutusta ajasta jäi ihan hyvät muistot vaikka asuimmekin alkoholistien kanssa samassa rakennuksessa, ei sitä silloin pitänyt mitenkään kummallisena. Miehet opimme tuntemaan kaikki nimeltä, he olivat kuin samaa perhettä, tapoineen ja tempauksineen.

Muistan nähneeni liito-oravan metsän reunassa lähellä pappilaa, en ole sen jälkeen liito-oravaa nähnytkään. Suojalammella opin ensin sukeltamaan ja sitten uimaan, talvella kävimme joskus luistelemassa siellä. Pappilan puutarha oli aivan ihana valtavine puineen, vaahteroista pidän edelleen hyvin paljon. Oli monta omenapuuta, kirsikoita ja paljon viinimarjapensaita.

Naapurissa asui Haikaraisen perhe, kuulin puhuttavan arenttimiehestä, ihmettelin silloin mitä se tarkoittaa. Joskus haimme siskon kanssa maitoa suoraan navetasta. Olenpa muutamia kertoja pyörittänyt separaattoria karjakeittiössä. Eräs hauska muisto tuli mieleeni liittyen  Haikaraisten lehmiin. Kerran kesällä kun ne olivat laitumella lähellä pappilaan vievää tietä, huomasin että yksi lehmistä oli karannut vähän kauemmas. Kävin kertomassa asiasta jollekin aikuiselle. Menin takaisin talon nurkalle tähyilemään ja huomasin että siellä on toinenkin vaalea lehmä karannut, ja ei kun viemään tietoa toisesta karkulaisesta. Haikaraiset kiiruhtivat ottamaan lehmiään kiinni. Takaisin tullessaan he kertoivat että eihän siellä ollut kuin yksi lehmä. Se toinen “lehmä” oli ollut läheisessä talossa asuva eläkkeellä oleva poliisi valkoinen paita yllään. Hänkin oli huomannut karanneen lehmän ja mennyt sitä kiinni ottamaan. Silmälasit minä sitten vähän myöhemmin sainkin😊

Olisihan niitä muistoja paljonkin.  Asuimme Peitsarin pappilassa kesään 1974, jolloin muutimme Keski-Suomeen. Oli surullista kuulla että pappila oli palanut.”

Pappila on aikanaan ollut alueen asukkaille tärkeä ja merkityksellinen paikka, ja onkin surullista, että millaisen lopun se koki. Pappilan tarina ja muistot kuitenkin jatkavat elämää niin aikalaisten muistoissa, kuin myös Peitsarin muraalissa. Ja muraalissa pappilan tarina sai arvoisensa päätöksen. Käy katsomassa, niin tiedät millaisen.

Emmi Nykänen
TKI-asiantuntija, Hyvinvoiva asukas -hanke

Kauko Röyhkä lauloi 50-luvun kerrostaloista, jotka tekivät jostain syystä hyvän olon. Ovathan ne kivoja ja söpöjä, mutta minun maailmassani 70-luvun kerrostalot tuovat tuon saman fiiliksen. Okei. Eivät ne niin hauskan näköisiä ole, mutta käytännöllisiä. 70-luvun kerrostaloissa on ajateltu asumista kokonaisvaltaisemmin verrattuna vanhempiin kerrostaloihin. Mielestäni asukkaiden täytyy pystyä tekemään kaikki arkiset askareensa yksien seinien sisälle.

Minulle 70-luvun kerrostalot edustavat lapsuutta. Astuessani sellaisen talon rappukäytävään ihan missä päin tahansa Suomea, minut valtaa lämmin tunne. Mieleeni alkaa tulvia muistoja ja tunnistan jopa tuoksun, joka noissa kerrostaloissa on kaikkialla sama. Ihan oikeasti on.

Kirjava asuntokanta resonoi Peitsarissa hilpeästi yhteen. Kerrostalojen lisäksi asuinalueelta löytyy rivitaloja, luhtitaloja ja tietenkin omakotitaloja. Toisissa on vähän isompi tontti kuin toisissa.  Joissain on tiiliverhoilu ja joissain on päällysteenä puu. Lopputulos näyttää harmoniselta sekamelskalta. Monipuolinen asuntokanta tuo erilaisia ihmisiä yhteen. Jotkut ovat saanet valita oman asumismuotonsa, toiset joutuvat tekemään päätöksiä puolipakolla. Tämä on yhteiskunnassamme selvä asia.

Kaikenlaiset ihmiset kuuluvat lähiöön. Kaikilla on oikeus asua lähiössä turvallisesti. Kaikenlaisuudesta nousee myös ymmärrys toisia ihmisiä kohtaan. Kun kaikenlaiset ihmiset ovat keskenään tekemisissä riittävän pitkään, he alkavat sietää toisiaan. Ihannetilanteessa he välittävät humaanit arvonsa myös lapsilleen. Tässä piilee sosiaalisesti kestävän lähiön ydin, jonka sisältä löytyy yhdenvertaisuuden siemen.

Peitsarista kerätyissä tarinoissa toistuvat tietyt negatiiviset asiat, mutta niiden ohessa on enemmän positiivisia ajatuksia. Kaikenlaisten ihmisten lähiössä hyvät ja huonot jutut ovat sopivasti tasapainossa.

”Olen asunut Peitsarissa nyt neljä vuotta. Meidän talo voitti Paras lapsiystävällinen piha –palkinnon 70-luvulla.” 

”Oon asunut nyt puolisen vuotta Peitsarissa. Mukava paikka, kauppa lähellä, kivaa porukkaa, uskaltaa pihalla jutella. Koiran kanssa hyvä käydä lenkkeilemässä!”

”Olemme 10 vuotta jo asuneet Peitsarissa. Hyvä sijainti, lähellä kaupunkia, kauppa lähellä ja ympäröivä kaunis luonto. Peitsarissa asuu kaikenikäistä väkeä ja tunnelma on pysynyt hyvin samanlaisena koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä.”

”Olen asunut nyt Peitsarissa kaksi vuotta. Ihan ok, vähän levoton. Paljon bileitä, perjantait ovat aika hurjia.”  

”Lapsuuden ja nuoruuden ajan Peitsari oli kaukainen, mystinen ja tuntematon, koska asuin täysin toisella puolella kaupunkia. Nyt liikun alueella lähes päivittäin, muutettuani neljä vuotta sitten viereiselle Lähemäen alueelle. Peitsarin läpi pääsee ihanille ulkoilumaastoille Suojalammelle, tarkkailemaan lintuja ja alueella liikuskelevien nisäkkäiden jälkiä. Näädänkin olen rantakuusikossa nähnyt. Sumuiset syysaamut ovat Suojalammen parhautta!” 

”Olemme asuneet täällä nyt 10 vuotta ja nautimme erityisesti siitä, että kotoamme on kävelymatka torille sekä pari sataa metriä uimarannalle, lenkkipolulle ja hiihtoladulle. Lisäksi itse jostain kumman syystä pidämme tästä tiilitalotyylistä.” 😊 

”Muutin Peitsariin 12 vuotta sitten. Alkuun kohtasin hieman ennakkoluuloja. Nykyään he ovat minun hyviä ystäviäni ja tunnen täältä kaikki ja ennakkoluulot ovat väistyneet, kun kaikki tuntee minut.”

P.S. Kirjoittaja ei ole arkkitehtuuri asiantuntija, vaan ihan tavallinen tyyppi, joka kertoo omista fiiliksistään.

Aki Lintumäki, TKI-asiantuntija-yhteisömanageri

Hyvinvoiva asukas –hanke

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Hyvinvoiva asukas -hanke on saanut Mikkelin Peitsarissa aikaan mukavaa pöhinää. Asukkaat ovat pohdiskelleet suhdettaan omaan asuinalueeseensa, tarkastelleet kaupunginosan hyviä puolia ja muistelleet menneitä aikoja. Tällainen keskustelu on omiaan lisäämään alueen yhteisöllisyyttä ja varmasti keskusteluissa nousee esille myös kehittämiskohteita.

Mielenkiinnolla odotetaan Mikalo Oy:n vuokratalon seinään tulevaa muraalia, seinämaalausta, johon asukkaat ovat saaneet esittää toiveita ja ideoita, mitä haluaisivat taideteoksen esittävän, sekä jakaneet omia muistojaan koskien asuinaluetta. Muraali tulee hyvin näkyvälle paikalle Juvantien varteen, joten se kyllä huomataan. Voi sanoa, että muraalista tulee Peitsarin käyntikortti.

Kesäkuussa järjestettävillä opastetuilla kierroksilla Mikkelin Oppaista Riitta-Leena Jantunen perehdyttää Mikkelin ja ennen kaikkea Peitsarin historiaan, nykypäivään, kaupunginosan kehittymiseen, palveluihin, nimistöön jne. Opastettuja kierroksia on kaksi, keskiviikkona 9.6. klo 12 ja keskiviikkona 16.6. klo 17.30. Lähtöpaikka on luonnollisesti muraalin edustalta, Peitsarinkuja 9:n edestä, ja kesto noin 1,5 tuntia. Kokoontumisrajoitusten vuoksi opastuksille on ennakkoilmoittautuminen Emmi Nykäselle: emmi.nykanen(at)xamk.fi.

Riitta-Leena Jantunen, Mikkelin Oppaat

Onpa upea! Superhieno! Ihan huippu! Ja mitä kaikkea maalauksesta löytyy. Mahtavaa! Tässä ensimmäiset kommentit, kun saimme muraalin luonnoksen nähtäville. Miten upeasti muraaliin onkaan talletettu peitsarilaisten tarinat ja niin monessa eri kerroksessa, sisältäen ihan uskomattoman paljon yksityiskohtia.

Muraalin taiteilijat Essi Ruuskanen ja Maikki Rantala kuvaavat itse luonnosta näin:

Peitsarin muraalin teemat löytyivät asukkailta kerätyistä tarinoista. Muraali on visuaaliselta ilmeeltään rikas ja elämäniloinen kuten Peitsarikin. Ideana on keriä perspektiivileikin ja suuren mittasuhde-eron avulla seinälle ajan eteenpäin kulumista kuvaava pyörre, jossa riittää tutkittavaa ja keskusteltavaa seinän ääreen pysähtyessä. Sommitelman isot linjat ja värit toimivat kaukaa katsottaessa. Värimaailma on sovitettu ympäröivään arkkitehtuuriin.

Tyylissä on vivahteita Liisa Ihmemaassa -estetiikasta, onhan Peitsari monelle se lapsuuden “ihmemaa”, jossa sattui ja tapahtui. Kaiken keskipisteenä on erään asukkaan isän taskukello, jonka ympärillä ja sisällä tapahtuu niin Peitsarin historia kuin nykyhetki. Kellon sisältä löytyy peitsarilaisten tärkein paikka: Suojalampi, jossa on käyty uimassa jo kymmeniä vuosia. Lammen ympärillä kasvaa rehevä metsikkö, jonka lehvästöstä löytyy myös monien lapsuudesta tuttua sammakonkutua. Kellon ympärillä kasvavat pappilan omenapuut ja sen alapuolella on itse pappila, josta nousee savua/pilviä muistuttaen sen kohtalosta. Lammesta valuu vettä sammuttamaan muistoa tulipalosta. 

Asukkaiden tarinoissa mainituista eläimistä luonnokseen on istutettu mukaan mm. talojen seinilläkin kiipeilevät oravat, pihapiirin harakat (joista isommalla on suussaan irtokarkki asukkaiden muistoista vanhoista lähikaupoista), kettua paennut rusakko, asukkaan kissa (lammen rannalla), peitsaava pieni hevonen sekä kuhankeittäjä, joka on Etelä-Savon oma lintu.

Tarinoita on riittänyt muraalia varten. Hurjan moni niistä on löytänyt oman paikkansa teoksessa. Taiteilijat kuvaavat muraalin olevan visuaaliselta ilmeeltään rikkaan ja elämäniloisen kuten Peitsarikin.

”Peitsarissa on parasta aitous ja Suojalammen läheisyys. Olen asunut Peitsarissa ja minulla on sieltä vain hyviä muistoja. Ei se Tuppuralaa voita, mutta on hieno mikkeliläinen kaupunginosa!” 

Myös asukkaiden muistot vanhoista lähikaupoista ja irtokarkeista ovat päässeet osaksi muraalia.

”Miäkin asuin Peitsarissa 1979-81, Kappalaisenkatu 2 oli silloin juuri valmistunut. Aikuisenakin pienen hetken siellä asuin, ja korostaisin Suojalammen merkitystä siellä asuville. Kaunis Pappilan ympäristö ja pururata ovat jääneet myös mieleen. T-market ja Seuralan kioskin nallekarkit 😍” 

”Muutamia muistoja on minullakin. Kaupalliset palvelut ovat olleet tärkeitä lähipalveluita kunakin aikana, mutta monesti aikalaisten kanssa muistellaan aikoja ennen S-markettia ja sitä edeltänyttä Spar-markettia. Minun lapsuudessa oli T-market Peitsari ja sen yhteydessä oli Aikalisä Pikkupeitsari -niminen kioski, josta sai kaupan aukioloaikojen ulkopuolella kaupan valikoiman tuotteita, kun osasi kysyä niitä kioskin myyjältä. Aikalisän omassa valikoimassa oli ainakin jäätelöä ja irtokarkkeja.” 

Tarinat Suojalammesta, uintireissuista ja Suojalammen sammakoista ja sammakonkudusta näkyvät myös muraalissa.

”Itse asuin Lähemäellä nuoruudessani mutta peitsarissa asui kaverit. Peitsarista tulee mieleen Suojalampi, jossa käytiin uimassa ns kaupungin rannassa ja teini-ikäisenä kallion ranta oli se paikka, jossa istuttiin kaveriporukalla ja parannettiin maailmaa. Taisi siinä joskus olla pussikaljatkin mukana🤭 Vastapäätä lampea oli ns maalaiskunnan ranta, jossa lapsena kävin uimassa, kun asuttiin Tupalassa. Läheinen maalaistalo uitti siellä myös hevosia.”

”Sammakkohommat nousi elävästi mieleen. Tuulin kanssa niitä kasvatettiin. Paras sammakkolampi oli metsässä Dunckerinkadulta Rokkalaan päin, lähellä rataa.”

”Suojalampi oli myös ihanan rauhallinen ja puhdas ilman nykyistä pururataa. Me nuoret kokoonnuimme uimakopille tupakalle + kaljoittelemaan minne tapasi tulla porukkaa myös Lähemäeltä + alueen romaninuoria. Välillä syntyi kahakoita, mutta niistä selvittiin.”

Ja jopa peitsaava pieni hevonen on istutettu mukaan muraaliin.

”Peitsari on ravia juokseva hevonen, kun hevonen ei laukkaa, se peitsaa. Sellainen on peitsari. Kato hyvä mies netistä! https://fi.wikipedia.org/wiki/Peitsari”

Nyt jäämme jännityksellä odottelemaan muraalin valmistumisen seuraavaa vaihetta. Muraaliin maalaaminen alkaa kesäkuun alkupuolelle. Pidetään peukut pystyssä, että kelit suosivat maalausprojektia. Muraalin maalaamista kannattaa lähetä kauempaakin ihmettelemään ja ihailemaan!

Annastiina Vesterinen, projektipäällikkö, Hyvinvoiva asukas -hanke

Kerrostaloja, omakotitaloja, rivitaloja, päiväkoti, ehkä koulu, ehkä palvelutalo, jonkinlainen ostari tai ainakin jotain palveluita. Tämän kokonaisuuden kyljessä saattaa olla järvi tai ainakin pieni lampi. Näistä elementeistä muodostuu tyypillinen suomalainen lähiö, jota monimuotoinen luonto ympäröi. Sellainen on Peitsari.

Luonnonläheisyys on peitsarilaisille tärkeä juttu. Erityisesti Suojalampi ja sen ympäristö läikäyttävät asuinalueen asukkaiden sydämiä. Monet hukuttavat murheensa Suokulle ja hakevat sieltä uutta energiaa.

Kerätessäni tarinoita muraalin ideointia varten tein johtopäätöksen, että Peitsari on varsinainen city-eläinten tarha. Useamman kerran sain kuulla tarinan ketusta, rusakosta ja oravasta. Tarina vain vaihtui ja järjestys saattoi olla rusakko, orava tai kettu tai orava, kettu, rusakko. Yhdessä tarinassa mukaan tuli ilves, joka sekin on vieraillut Peitsarissa tai ehkä asuu siellä edelleen.

Havupuiden verhoama kaupunginosa, jonka halki kulkee Savolaistenkadun runsas koivukuja herättää monia ajatuksia. Peitsarissa vieraillessa esillä on koko elämän kirjo. Saatat jopa kuulla variksen haukuntaa. Siksi se on niin hieno paikka. Ohessa peitsarilaisten tarinoita lähiluonnosta.

”Onkos sillä ruusupuistolla jokin tarina, ihailen sitä kovasti kesäisin 🙂 

Missä sellainen? 🤩 🌹🌹 

Leikkipuistosta mennään eteenpäin puron ylitse, siinä vasemmalla peltoaukean laidassa. Katajamäenkatu on siinä lähellä jos toiselta puolelta neuvoisin. 

Pitääpä käydä kesällä ruusuretkellä. 😊 

“Värikäs luontokuva.” 

”Voisko liittyä pappilan kartanoon🙄😊 Ja täällä meillä kettuja,rusakoita ja oravia❤️😁.” 

”Jollakin tavalla luontoon liittyvä. Meillä kun puhdas luonto täällä Mikkelissä.” ❤ 

”Peitsarinkujasta tulee tietty ekana mieleen oma työpaikka Tunturitukka joka tuon tulevan muraalin alla on sijainnut jo 20v.” 😅 

”Oon tosiaan n.22v alueella pyörinyt myös asukkaana ja kesäisin oon töissä oppinu tunnistamaan Peitsarinkujaa halkovien koivujen äänistä millon saderintama lähestyy, aamuisin moikkaillaan seinällä kiipeilevän oravan kanssa töihin tullessa”. 

”Syksyisin taas ihastelen pihlajanmarjoja piristämässä pihaa ja pelkään kovia sateita koska pian 10 v sitten koko alue tulvi rankkasateella ja kasteli myös kampaamon. 

Suojalammen alue taas on aivan ihana lasten kanssa, katsellaan joutsenia ja muita lintuja, seuraillaan oravien touhuja ja kuljetaan metsäpolkuja. Alueella pyörii myös kettu, joten luonto on Peitsarissa hyvin läsnä.” 🦊 

”Aika paljon eläimiä, esim. Suokun metsässä on nähty karhu ja ilveksiä. Lisäksi jäniksiä ja kettuja on paljon. Aika harvassa paikassa Mikkelin kaupunkialueella on näin paljon eläimiä. 

Olisi kiva, että teoksesta tulisi yksinkertainen, että sitä jaksaisi katsoa. ” 

”Siihen kuvaan sopisi männynrunko ja oravia. Niitä täällä riittää. 

Puliukkoja kyllä on, mutta niitä ei arvaa siihen muraaliin piirrellä. 

Täällä liikkuu paljon kettuja, rusakoita. Tuossa kaupan luona nähty jopa ilves.” 

”Turmiolan Tommi siihen pitäisi saada. Se oli vitsi. 

Minusta tämä on sellainen paikka, että täällä on paljon eläimiä. Yksi kettu tässä pyörii ja oravia on paljon. Voit laittaa siihen vaikka kaksikin kettua. Luonto on ihmisiä lähellä.” 

”Täällä on hirveästi kettuja. Minulla on iso koira ja kun me oltiin lenkillä, niin kettu vain tuli päälle. Minulle tuli hirveä paniikki ja kettu vain seurasi. Se tuli ihan kotiovelle asti. Sitten menin kyykkyyn ja sanoin: ”Tse tse.” Sitten se vain tuli lähemmäs ja mä sanoin sille, että ”Mene helvettiin.” Sit se lähti.

”Oli parvekkeella tupakalla. Näky vilaus ja ihmettelin, että mikä tosta juoksi ohi. Se oli rusakko, jonka perässä kettu juoksi. Sitten mä huusin kovasti ja jotenki se kettu harhaantu. Sitten mä huusi, että ”Siitäs sait!” 

”Tämä on helkatin huono juttu… Tästä on 18-vuotta aikaa. Kun tein pihahommia, niin löysin puskasta helvetinmoisen rampoveitten. Peitsarilla on ollut huono maine, mutta ei nykyään tai sitten olen sokea.” 

”Olen nähnyt monta kertaa oravan talon ikkunalla, seinällä, katolla ja rappusilla. Se olisi ehkä kaunis kuva…oravaperhe.”  

”Parasta Peitsarissa lähiö luonnon “reunalla” ainakin silloin kun minä asuin siellä.”

“Asun tässä talossa mihin muraali tulee ja miusta siinä olis pakko olla oravia. Tässä ympäristössä on paljon lähes kesyjä oravia, jotka pomppivat ikkunalaudalta toiselle toisinaan asukkaita säikytellen! Hauskinta mielestäni oli viime kesänä kun aurinkoisena aamuna lähdin töihin ja mennessäni näin kun yksi oravista viiletti alakerran naapurin tuuletusikkunasta sisälle, lieneekö ollut aamiaisen perässä.”

“Luonto ja sen eläimet kuuluvat vahvasti Peitsarin alueelle. Peitsarin vanhimmalla alueella, kotien keskellä kasvaa ylväitä, korkeita ja vanhoja mäntyjä.”

“Jänikset, linnut, ketut, siilit -kaikkia on nähty. Citykettumme, joka arkailematta vaeltelee alueellame, on tuuhea häntäinen ja komea. Linnustossa on monia lajeja ja uusina tulokkaina lokit, jotka keväisin taistelevat pesäpuista variksien kanssa.”

“Alueellamme on yksi varis, jolla äänen muodostus on jäänyt kesken – se haukkuu. Tunnistan kyseisen yksilön kaukaakin ja iloitsen joka kevät kun kuulen sen haukun, että hengissä vielä on!”

”Minusta parasta Peitsarissa on että kotimme on luonnon keskellä, mukavat naapurit ja asukkaiden kirjo, laidasta laitaan. Pidän myös siitä, että alueemme maine on pysynyt “tavallisten ihmisten alueena”. Tänne on helppo tulla ja olla juuri sellaisena kuin olet. Palveluita on lähellä ja keskustaan on lyhyt matka. Nyt kun vielä saatiin upeat, hienot väylät, niin maailmalle vievälle valtatielle on helppo pujahtaa.” 

“Parasta Peitsarissa on Luonnon läheisyys! Puistot ja metsät. Ihanat isot havupuut.” 

“Luonto ja ulkoilumahdollisuudet lähellä kaikkien saavutettavissa.” 

”Suojalampi; kaunis ranta laiturilla. Samoin se pururata ja luonto siinä.” 

”Suojalampi. Siellä kasvaa kesällä paljon lumpeita. Ja joka kesä on ollut kuikkaperhe sekä joutsenia. Ollaan kerätty vattuja ja mustikoita siitä metsästä. Ongella käyty ja uimassa. Hiihtolatu on ollut talvella kiva kiertää. Omalla pihalla Peitsarissa on syreenejä ja juhannusruusuja. Luonto on ollut tärkeä täällä asuessa ja lampi lähellä kuntopolkuineen.” 

”Savolaisten kadun koivut kesällä. Suojalammen uimaranta sekä ns, kallioranta, jossa lapsena uitiin kesäisin lähes joka päivä. Pururata, joka ennen oli pidempi, talvella hiihdettiin ja kesällä lenkkeiltiin. 

“Luonnon läheisyys. Kuntopolku ja uimaranta. Moni pääsee hiihtämäänkin miltei kotiovelta.” 

Aki Lintumäki, TKI-asiantuntija-yhteisömanageri

Hyvinvoiva asukas –hanke

Hyvinvoiva asukas -hankkeemme keräsi kevättalven 2021 aikana yhteensä 70 tarinaa ja muistoa Peitsarin kaupunginosasta. Suuri osa tarinoista vei vuosikymmenien päähän. Monet kertojista edelleen asuvat samalla alueella kuin tuolloin, mutta ympäristö on muuttunut vuosikymmenien aikana täysin.

Näiden muistojen kertominen ja eteenpäin välittäminen tuntui meistä hankkeen työntekijöistä tärkeältä. Muistot tässä blogissa on kerrottu kuten ne meille puhelimessa, sähköpostilla tai kasvotusten on kerrottu. Kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä ole mennyt kuten historiankirjoissa kerrotaan, vaan ne ovat kuten niiden kertojat ne muistavat vuosikymmenien takaa.

Jos haluat lukea lisää Peitsarin alueen muistoja kauempaa, niitä löytyy TÄÄLTÄ.

”Meidän perheemme oli viimeinen Peitsarin Pappilassa asunut perhe 1950-luvulla. Peitsarin Pappila oli yli 200 vuotta vanha, 1700-luvulla rakennettu, ja se paloi.  

Legendan mukaan kuuluisaa Georg Carl Von Döbelniä hoidettiin nimenomaan Peitsarin pappilassa hänen vahingoituttuaan Porrassalmen taistelussa 1789. Jopa Vänrikki Ståhlin tarinoissa mainitaan, kuinka Döbeln keskustelee papin kanssa. Peitsarissa eli vanha pappissuku, ja Von Döbeln mainitaan myös suvun kirjoissa. Siskoni muistaa nähneensä kummituksia, ja epäilemme, että kyseessä olisi Von Döbelnin haamu. Tarina haamusta eli kauan Peitsarissa. 

Muistan pappilan vihreän pihan ja sen korkeat lehmukset ja puut ja valtavat omenatarhat. Nyt kaikki puut on kaadettu pappilan mailta, paitsi ehkä yksi havupuu, joka on edelleen palvelutalon pihalla.  

Pappilan asukaan vuokratöihin kuului peltojen hoitamiset, papin hevosen hoitaminen jne. 

Lapset leikkivät paljon pihapelejä ja leikkejä, ja oli isoja perheitä niin leikkikavereita löytyi omasta perheestä. Talasniemillä oli seitsemän lasta, naapurissa oli 15.  

Peitsarissa oli myös Riihi. 

Talo oli valtava, puilla lämmitettiin ja lapset auttoivat ja oppivat talon lämmittämisen. Äiti toimi opettajana Lähemäen koulussa. Lakanat ja pyyhkeet kudottiin pellavasta ja ne ovat käytössä edelleen. Marjoja ja muita pihan antimia poimittiin paljon. Kaikkialle käveltiin ja pyöräiltiin, liikuntaa harrastettiin ja se oli tärkeää, sen vuoksi nykyäänkin on vielä hyvässä kunnossa, vaikka ikää on yli 80 vuotta. Perheessä asui myös mummo ja mummi, ihmisiä yhteensä 11. Leivät tehtiin leivinuunissa. 

Siskojen kanssa on puhuttu, että paikka Peitsarin palvelutalosta pitäisi varata, niin pääsee sinne takaisin, olisi tutut maat. Palvelukoti sijaitsee vanhan Pappilan paikalla, ja palvelutalon edessä on pappilan vanha muuri. Se on aina jäljellä oleva merkki vanhasta pappilasta. 

Soitin myös siskoille ja veljelle, ja yhdessä muisteltiin näitä. Muutimme pappilasta pois 60-luvulla keskustaan.” 

”Kertoja on iältään jo yli 80-vuotias ja asunut Peitsarissa lapsuudesta lähtien.
Isä oli Graanin tehtailla töissä. Rakensi Peitsariin kolme taloa.
Yhden perheelleen ja kaksi taloa muille ihmisille. Kotona oli lampaita ja kanoja, mutta ei isompaa karjaa. 

Isä kuoli lapsen ollessa kahdeksan vuotias. Äiti jäi 12 lapsen kanssa kotimökkiin. Vanhin poika oli jo armeijassa. 

Lapset osallistuivat toimeentulon hankkimiseen heti kun vain kykenivät. Olivat pappilassa kitkemässä kasvimaata ja korjaamassa satoa. Jakoivat sanomalehtiä, olivat lankkipoikina. Tietenkin hoitivat pienempiä lapsia, kun äiti oli töissä. 

Leikkimiseenkin jäi aikaa. Seudun lapset olivat aina yhdessä. Pelattiin pesäpalloa, lentopalloa, oltiin piilosta. Oltiin vuoroin jokaisen kotona. Kenellä oli ruokaa, sitä annettiin kaikille. Eno metsästi, ruokakomerossa riippui usein jäniksiä ja muuta riistaa. 

Hauskana muistona jäi mieleen pieni poika, joka seisoi avoimen ruokakomeron edessä kädet selän takana ja sanoi hartaasti ”söesin jos saesin…”. Pojasta tuli myöhemmin poliisi. 

Maito ostettiin pappilan arenttilaisilta*. Eräs karja oli sairastunut ja maitoa juoneet saivat siitä tuberkuloosin (”tuberkkeli”). Ei muisteta, kuoliko siihen ketään, mutta yhdelle lapselle oli tullut tuberkuloosin aiheuttamana kyttyräselkä. 

Nyk. Pappilan puiston paikalla oli Mikkelin maaseurakunnan pappila. Pappilan mailla pitkä punainen talo jossa arenttilaiset asuivat. He pitivät karjaa ja viljelivät pappilan peltoja. 

*) Arenttilainen = maanvuokraaja, vuokraviljelijä, joka maksoi vuokran esim. osana satoa, työllä tms. vuokrasopimuksessa mainitulla tavalla. 

— 

Nykyisen Pajakadun varrella (ent. Pieksämäentie) asui hevosmies Haikonen. Ajoi puita, teki kyntötöitä ym. hevostöitä. Hänellä oli siinä pieni kotimökki ja viljapeltoa, pari lehmää. Sepänkadulta alkoi metsä, jossa karja kesäisin laidunsi. Metsätiet olivat liejuisia ja karjaportteja oli välillä. 

Metsän takana oli Karjaportin omistama sikala. Sikalan hoitaja perheineen asui 3 talon rivitalossa. Sianhoitajan pojat olivat tupakalla talon ullakolla ja saivat aikaan tulipalon. Vahinkoa tuli, mutta koko talo ei kuitenkaan tuhoutunut. 

— 

Seuralassa oli tanssilava jota piti esikaupungin vpk. Sinne oli kaupungilta linja-autokuljetus. 

Peitsari – Lähemäki alueella oli paljon kauppoja. 3 sekatavarakauppaa ja lihakauppa. 

Emmi Nykänen, TKI-asiantuntija

”Ei ollut kerrostaloja. Ihmisillä oli kotieläimiä ja oli karjanpitoa. Tämä oli puoliksi maaseutua, kun olin muksu. 70-luvulla tuli kerrostalot. Mun lapsuudessa oli vain kinttupolku, joka meni ryteikön halki Suojalammelle. Täällä oli pappila, josta Peitsari on saanut nimen. Lopuksi siinä oli alkoholistiparantola, joka paloi.  Täällä oli mökkejä ja tehdastyöläiset asuivat täällä. Tanssilava oli Peitsarin ja Seuralan välillä.” 

Peitsari, mikkeliläinen kaupunginosa, on saanut nimensä Peitsar-nimisistä asukkaista, jotka elivät entisen Peitsarin pappilan alueella 1600-luvulle asti. 1600-luvun puolivälissä paikalla toimi keskikievari.

Peitsarin pappila, kappalaisen virkatalo, oli Suojalammen rannalla pienellä kukkulalla, nykyisen Pappilanpuiston palvelutalon paikalla. Pappila paloi vuonna 1992.

”Peitsarin S-marketissa, joka on lähin kauppani, käydessäni tai Peitsarin ohi kulkiessani mieleeni tulee usein Peitsarin pappila, joka oli ensimmäisen kappalaisen asuintalo jo 1600-luvun alussa. Myöhemmin, 1700-luvun loppupuolella, Peitsari vakiintui ensimmäisen kappalaisen virkataloksi. Peitsarin pappilasta kertovat yhä edelleen kaupunginosan kadunnimet Kappalaisenkatu ja Papinpolku. Mainittakoon vielä, että koko kaupunginosa on saanut nimensä talosta Peitsari, jossa kappalainen asui.” 

Alueen nykyinen ilme on lähtenyt muotoutumaan vasta 1970-luvulta, jolloin Suntionkujan, Peitsarinkujan ja Kappalaisenkadun kerrostalojen rakentaminen aloitettiin. Alueella asui tuolloin paljon lapsiperheitä.

”Olen asunut Peitsarissa nyt 41 vuotta, eli aina ja olen alueen kerrostalojen ensimmäisiä asukkaita. Olen asunut useammassa talossa Peitsarissa, ja ollut muraalitalon, eli nro 9 ensimmäinen asukas vuonna 82. Tulen kaikkien asukkaiden kanssa juttuun. Ennen asuin täällä mieheni kanssa, mutta nyt jo 17 vuotta yksin. Yläkerrassa asuu toinen alkuperäinen kerrostaloasukas, jonka kanssa pidämme yhtä. Näemme lähes joka päivä, käymme saunassa, pidämme huolta toisistamme. Jos toisella on joku paikka kipeänä, niin toinen auttaa. Alueella on paljon ystäviä ja ne pitävät virkeänä ja tulee juteltua. Peitsarissa kaikilla on tilaa elää ja mukaan mahtuvat kaikki. Kaikki ovat samanlaisia vuokralaisia. jos jossain on asiat paremmin, niin sitten kannattaa muuttaa sinne. Ennen oli yhteisöllisempää, mies huolehti lentopallotarvikkeista ja pelattiin porukalla, pidettiin pihatalkoita, sellaista on ikävä. Talossa viisi asui aivan upea talonmies!!”

” Isäni rakentama kotitaloni on ensimmäinen, jota alettiin rakentamaan Peitsarin asuntoalueelle 70-luvun alussa. Meitä ennen oli Döbelninkadusta alkava kortteli omakotitaloineen. Muistan hyvin hienot metsät, jotka ulottuivat Suojalampeen. Maisemat ovat paljon muuttuneet.”

“Ahkerien ihmisten asuntoalue” – näin mainostettiin aikoinaan aluettamme.
Peitsarin alue on ollut suosittu lapsiperheiden kesken ja täällä on kaikki tarpeellinen lähellä. Suojalampi metsineen ja luontopolkuineen on alueen “keuhkot” johon voi mennä hiljentymään ja pysähtymään.” 

”Peitsarin naapurissa oli Graanin iso tehdas ja jossa suurin osa peitsarilaisista kävi töissä. Työläiset rakensivat Peitsarin omakotitaloja, josta Peitsari alkoi syntyä.”

”Peitsari on saanut nimensä peitsarin pappilan mukaan. Olen muuttanut Peitsariin vuonna 52, ja tämä olin silloin ihan erilainen. Ei ollut kerrostaloja eikä mitään. Ihmiset kävivät töissä Graanin tehtailla, joka perheestä toinen teki töitä siellä. Parasta tässä alueessa on lapsiystävällisyys. Täällä oli paljon ruokakauppoja, nyt ne on kaikki melkein lopettanut.” 

Historiamuistelut jatkuvat ensi viikolla!

Emmi Nykänen, TKI-asiantuntija

Peitsarin muraalin aihetta suunnitellessa kaikille mukanaoleville tahoille, niin Hyvinvoiva asukas -hankkeen työntekijöille, että Mikalon henkilökunnalle, oli selvää, että alueen asukkaat halutaan saada mukaan muraalin aiheen suunnitteluun ja ideointiin mukaan. Erilaisia toteutustapoja palloteltiin tovi, kunnes keksittiin, että muraalin itse aiheena voisivat olla alueen muistot, tarinat ja urbaanilegendat, jotka kerättäisiin alueen asukkailta.

Suunnittelimme pitävämme alueella muutamia työpajoja ja keskustelutilaisuuksia asiantuntijavetoisesti. Valitettavasti korona puuttui peliin. Suomen, ja myös Mikkelin, koronatilanne paheni nopeasti helmi-maaliskuussa 2021.

Ei auttanut, kun muuttaa strategiaa: Soitimme hankkeemme kautta tavoitettuja alueen asukkaita läpi, ja he soittelivat ystävilleen, kävimme kävelemässä alueella ja haastattelimme vastaantulijoita, sekä käynnistelimme useita keskusteluja eri sosiaalisen median kanavissa. Laitoimme jopa lehteen ilmoituksen, sekä tiedotimme muraalikeräyksestä aktiivisesti yhteisöissä, joissa tieto keräyksestä voisi levitä mahdollisimman laajalti.

Kuukauden aikana saimme kerättyä tarinoita yhteensä 70 osallistujalta, ja olimme tyytyväisiä osallistujamäärään, sekä tapaan, miten saimme tarinat kerättyä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kun koko muu kaupunki tuntui olevan aivan kiinni tuossa vaiheessa koronapandemiaa, niin oli hienoa tehdä tätä työtä juuri sillä hetkellä. Yhteisöllisyyttä lisääville teoille, edes pienille, on ollut tarvetta.

Kun puhelimella käydyt keskustelut koskivat usein menneiden aikojen Peitsaria, sosiaalisessa mediassa käydyt keskustelut koskivat usein lapsuusajan muistoja 70–90-luvuilta. Muisteluhetket olivat hyvin lämminhenkisiä, ja vaikka keskustelut käytiinkin etänä, niistä välittyi upeasti tunnelma. Myös yllättäviä ”jälleennäkemisiä” tapahtui keskustelujen aikana, tässä ote eräästä Facebook-keskustelusta:

” Mun muistot hatarat, sillä asuin Peitsarissa vuosina 80-82 juuri valmistuneessa kerrostalossa (Peitsarinkuja 7). Muistikuvissa vain minareilla laskeminen “lähi”-metsässä, naapurin kerrostalotyömaan tontilla leikkiminen, lähi Teboilin irtokarkit, katuojan lukuisat sammakkokutufarmit, paljon kavereita lähitaloissa ja iltapäiväkerho koulun jälkeen päiväkodissa ja sen pöydällä lämpimänä odottava maito, kun matka koulusta kesti 🙈🤣

Muoks. Ohitustietä rakennettiin ja meteli kuului Peitsariin hyvin.

Peitsarinkuja 7 asuin minäkin elämäni ensimmäiset 12 vuotta eli 82-94. Ja kaikki nuo mitä kerroit on omankin lapsuuden muistoja 🥰

Mäkin oon asunut Peitsarinkuja 7:ssä 😱 7 a 7 oli vielä tarkempi osote, ylin kerros, meitä vastapäätä asu punkkari, jonka oranssi kissa oli aina sen olkapäällä, kun se lähti ulos.

Mun osoite 7 C 22 🤣

82-95 jotain apaut, eli ollaanko me samassa pihassa siis oltu samaan aikaan 😄

Ja arvaa mitä?! Nyt kun alan muistella, niin Jukolan Tuula on kamalan tuttu nimi! Me tunnettiin ihan varmasti penskoina 😳😱😄

* edit* asuitte siinä meitä vastapäätä, siinä talossa, joka oli lähempänä kauppaa, ja joko keskellä sitä taloa tai enemmän tepskan päädyssä, eikö?!

Kyllä! Muistan sinut 😊 leikittiin paljon yhdessä lapsina ❤️

En muista neidän asunnon numeroa, mut sama talo 😊

Ei vitsi! Ihme paikoista ja keskusteluista sitä tuttuja löytää 😄

Muita merkittäviä teemoja, joita muistoista nousi, olivat alueen luonto, Peitsarin, sekä erityisesti Peitsarin pappilan historia, millainen Peitsari on asuinalueena, sekä lapsuuden ja nuoruusajan pelit, leikit ja seikkailut alueella.

Monilla tarinoidenkeräysprojektiin osallistuneilla oli selkeä näkemys siitä, mitä muraalissa olisi hyvä olla:

”Peitsari on iloinen paikka, jossa monet tulevat juttuun ja monet viihtyvät täällä.  

Muraaliin sopisi älykäs eläin, vaikka delfiini. Sellainen olisi kiva, joka hyppää merestä.” 

”Muraalissa voisi olla puu, joka kasvaa, ja se haarautuu. Puussa on elämänlankoja. Puun oksat ovat elämänlankoja.” 

“Mun edesmennyt isäni oli paljasjalkainen Mikkeliläinen ja tykkäsi asua Lähemälle ja asettui Peitsariin. 

Isä oli kova kauppamies. Hän myi nahkatakkeja ja kelloja ja istui usein kioskilla. Isä oli tunnettu yksi vanhemmista ihmisistä Peitsarissa. 

Olisi kiva, jos muraaliin tulisi jotain minun isästä. Vaikka taskukello, joka kuvaisi isää. Hän aina katsoi aikaa taskukellosta ja yritti myydä kelloja ihmisille. Kuolinvuoteellaankin hän yritti myydä hoitajille nahkatakkeja. Hän oli kova kauppamies. Kuvassa voisi olla myös vanhempi mies ja sen ympärillä olisi paljon lapsia. Isä tykkäsi lapsista. Hän asui vastapäisessä talossa, johon muraali tulee. Täällä asui jossain vaiheessa kaikki pahikset ja nykyään tämä on rauhallisemmaksi. Täältä on lähtenyt paljon pois vanhoja peitsarilaisia. ” 

 ”Olisi hyvä, jos muraalista tulisi värikäs ei mikään ihan tylsä. Peitsari on saanut nimensä Mannerheimin hevosista, jotka olivat pelloilla. Tarkista Wikipediasta. Joku niin puhui.” 

” Itse toivoisin jotta tähän muraaliin tulisi ihania omenapuita tai esim. koivuja. Peitsarin Savolaisten katu ja koivukuja!” 

”Kuvassa voisi olla joku kukka tai joku ruusu. Ei muuta.” 

Nyt, huhtikuussa 2021, koko aineisto on kasassa ja olemme lukeneet sitä ristiin rastiin. Tarinoissa ja muistoissa nousee selkeästi asukkaiden ylpeys omia kotikulmia kohtaan. Aineisto on todella mielenkiintoinen, joten olemme todella iloisia, että päätimme julkaista aineiston kokonaisuudessaan tässä blogissa. Blogin lisäksi suunnitteilla on opastettu kierros muistojen Peitsariin, yhdessä Mikkelin oppaiden kanssa.

Hyvin pian hyvin pieni joukko pääsee kurkistamaan teoksen luonnosta, ja lopullinen teos nähdään ensi kesänä, kun maalausprojekti käynnistyy suunnitelmien mukaan 7.6. Peitsarissa taidekollektiivi SAV.n johdolla. Sitä odotellessa voimme arvailla, mitkä tarinoista ja muistoista päätyvät Peitsarin muraaliin.

Emmi Nykänen, TKI-asiantuntija-yhteisömanageri

Hyvinvoiva asukas -hanke

Muraali-projektin kehittely alkoi syksyllä 2020. Ideointi oli alkanut jo paljon aikaisemmin. Tuolloin minä ja Hyvinvoiva asukas –hankkeen projektipäällikkö Annastiina Vesterinen pohdimme, mikä voisi olla konkreettinen jälki, joka jää hankkeen jälkeen Peitsariin ja olisi samalla peitsarilaisten yhteinen juttu. No tietenkin muraali! Sellainen oli jo tehty Vesitorninkadulle Mikalon kiinteistöön Upeart-nimisen katutaidetiimin toimesta syksyllä 2019. Projekti oli saanut paljon hyvää palautetta, joten lähestyimme Mikaloa uudella muraali-idealla. Pienen kommenttikierroksen jälkeen sieltä näytettiin asialle vihreää valoa.

Sitten ryhdyimme toimeen. Teimme kartoituksen potentiaalisista suomalaisista toimijoista oman taiteilija-asiantuntijaverkostomme avulla, jonka jälkeen aloimme sorvata kilpailutusta. Muraalin kilpailutuksen käynnistämiseen liittyy monia huomioonotettavia asioita. Tehtävä ei ole mahdoton, kuten jokainen voi varmasti arvata käynnissä olevasta projektista, mutta jonkun verran siihen liittyy selvittelyä, soittelua ja postailua. Tällä hetkellä projekti on siinä vaiheessa, että sovimme raakoja käytännönasioita. Olemme puhuneet seinän pohjustamisesta, taukotilosta, nostimista, työmaasähköjen vedoista ja aika paljon monesta muusta. Suunnitteluprosessin jälkeen päällimmäisenä tunteena on ilo. Ihanaa, että teos oikeasti toteutuu.

Ai niin. Halusimme, että yhteisöllisyys on jotenkin mukana muraalin aiheen ideoinnissa. Keräsimme aihetta varten huikea määrän tarinoita ja muistoja entisiltä ja nykyisiltä peitsarilaisilta. Tässä niistä muutama:

”Peitsari on mainettaan parempi alue ja peitsarilaiset ovat selvästi ylpeitä kaupunginosastaan. Peitsarissa on asennetta, ripaus urbaaniutta, mutta myös luonnonläheisyyttä. Minusta Peitsari edustaa hyvin tyypillistä suomalaista asuinaluetta kerrostaloillaan, rivitaloillaan, luhtitaloillaan ja omakotitaloillaan. Paikalliset palvelut tuovat oman osansa yhteisöllisyyteen.”

“Kun asuimme Peitsarissa, se oli hyvä paikkaa asua ja naapurit olivat ihmisläheisiä, eikä ollut mitään nahinaa. Kaikilla oli yhteisymmärrystä ja lämpöä. Hyvät naapurit ja hyvä ja rauhallinen paikka. Kun mieheni täytti 50-vuotta, juhlat pidettiin lastentarhassa. Kaikki naapurit tulivat juhlimaan.”

“Peitsari kuvastaa kotia. Täällä on sama henki tässä porukassa. Täällä vedetään yhtä köyttä. Peitsari tuo lämmön minulle. Olen asunut täällä monta kertaa ja palannut aina tänne.”

Aki Lintumäki, TKI-asiantuntija-yhteisömanageri

Hyvinvoiva asukas –hanke

Tervetuloa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Juvenian Hyvinvoiva asukas -hankkeen blogiin!

Tässä blogissa kerromme, kuinka Mikkelin Peitsariin suunniteltu kesän 2021 aikana valmistuva muraali sai alkunsa ja miten teoksen aihe syntyi alueen asukkaiden muistoista ja tarinoista. Muraali on suuri seinämaalaus ja se toteutetaan yhteistyössä vuokrataloyhtiö Mikalo Oy:n kanssa sen omistaan kerrostaloon, joka sijaitsee Mikkelin Peitsarissa. Teoksen maalaa vantaalainen taidekollektiivi SAV:n jäsenet Maikki Rantala ja Essi Ruuskanen

Tätä blogia kirjoittavat hankkeen työntekijät Annastiina Vesterinen, Aki Lintumäki ja Emmi Nykänen. Lisäksi toivomme, että saamme tänne kirjoittajiksi myös muita projektiin osallistuvia henkilöitä.

Kun muraalia alun perin lähdettiin ideoimaan Mikalon kanssa vuonna 2020, oli kaikille projektiin osallistuneille selvää, että teoksen aiheen tulee syntyä nykyisten ja entisten peitsarilaisten kaupunginosaan liittyvistä muistoista ja tarinoista. Halusimme, että muraalista tulee osa Peitsarin historiaa ja tarinaa.

Tarinoiden ja muistojen keräys toteutettiin kevättalvella 2021. Saimme yhteensä 70 tekstiä, joista löytyi aiheita 50-luvulta aina nykypäivään saakka.

”Mahtava juttu, että peitsari saa oman muraalin. Ite asuin peitsarissa 82-00. Aikamoinen tapahtumarikas kasvuympäristö tuo alue on ollut ja on varmasti vielä tänäkin päivänä. Suokun (Suojalammen) rannat, ympäröivät metsät, pururata, T-market, lehtari (lehtiroskis) Savolaistenkadun yläpäässä sekä pari ”urheilu”kenttää, polkupyörä ja kaverit. Ei loppunut tekeminen kesken ja aivan varmasti sattui ja tapahtui myös sellasta mitä äiti ja iskä ei tiedä vielä tänäkään päivänä 🤦🏻‍”

Nyt huhtikuussa 2021 aineisto on toimitettu taiteilijoille ja he suunnittelevat luonnosta sen pohjalta. Odotamme kiinnostuneina, miten taiteilijat tulevat aineistoa tulkitsemaan.

Miksi tämä blogi päätettiin perustaa tässä vaiheessa projektia?

Saatuamme aineiston kasaan ja tutkittuamme sitä, ymmärsimme, että se ansaitsee tulla julkaistuksi ja tarinat kuulluiksi.

Niinpä me Hyvinvoiva asukas -hankkeessa olemme päättäneet julkaista kaikki toimitetut muistot anonyymeina tässä blogissa. Samalla avaamme tätä mielenkiintoista projektia reaaliajassa sekä muistelemme, miten tänne asti on päästy.

Elämme kevättä, kun korona on pyyhkäissyt jälleen yli Suomen ja yli kuuden hengen kokoontumiset on kielletty. Myös tämä projekti on kokenut haasteita koronasta johtuen, mutta myös sen vuoksi alueen osallisuutta ja yhteisöllisyydentunnetta lisäävät tapahtumat, jotka voivat ilahduttaa ihmisiä, tuntuvat tärkeämmiltä kuin koskaan. Siksi on mahtavaa, että pääsimme tutustumaan Peitsarin historiaan yhdessä asukkaiden kanssa sekä pian aloittamaan mahtavan maalaustyön Peitsarinkujalla.

Jos olet elänyt Mikkelissä ja varsinkin Peitsarissa ja aihe kiinnostaa sinua ja haluat osallistua keskusteluun, voit julkaista omia muistojasi sosiaalisessa mediassa hashtageilla #hyvinvoivaasukas ja #mikkelinmuraali.

Jos taas olet kiinnostunut kuulemaan lisää projektista, voit olla meihin yhteydessä. Vastaamme mielellämme kysymyksiin.

Tervetuloa mukaan seuraamaan Peitsarin muraalin tarinaa!

”Ihan huippua lukea näitä juttuja. Muistuu monta muistoa mieleen…niin kivoja, kun sitten näitä ikävämpiäkin tarinoita. Mutta tuo alue ja sen ihmiset oli/on iso osa miun ja monen muun lapsuutta, nuoruutta ja elämää 🤩.”