Food Souvenir from Saimaa

Matkalla kansainvälistymiseen

Hankkeessa kehitetään Saimaan alueen ruokalahjatuotteita matkamuistoiksi ja lisätään yritysten kiinnostusta kansainvälistymiseen. Lisäksi luodaan ruokatuliaisten myyntiverkosto ja järjestetään ruokalahjakilpailuja.

Saimaan alueen ruokalahjatuotteet matkamuistoiksi

Ruokalahjoista näkyvyyttä Saimaan alueelle

Saimaan seudun yrittäjien osaaminen ruokalahjatuotteiden tuotteistamisessa kehittyy ja käsityöyrittäjien innostus ruokaan liittyvien tuotteiden muotoiluun kasvaa.

Alueen yritysten välinen yhteistyö tiivistyy ja verkostot kasvavat. Paikalliseen ruokaan liittyvien lahjatuotteiden saatavuus paranee ja paikallisten tuotteiden määrä myyntiverkostoiden tuotevalikoimissa lisääntyy.

Ruokalahjatuotteiden tuotteistamisen toimintamallista tulee pysyvä palvelumuoto Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan alueilla.

Kilpailuista potkua kansainvälistymiseen!

Saimaa Local Food Gift Challengesta ja Suomen ruokalahjakilpailusta tulee vuotuinen perinne. Kilpailut lisäävät alueen ruoan tunnettuutta ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

  • Ruokatuliaisten tuotteistaminen palvelumuotoiluprosessin mukaisesti.
  • Myyntiverkoston kokoaminen ja toimijoiden törmäyttäminen.
  • Markkinointimateriaalien tuottaminen
  • Local Food Gift Challenge –kisan ja valtakunnallisen ruokalahjakilpailun toteuttaminen.

Tuloksena

  • Paikalliset ruokatuliaiset näkyvät Saimaan alueen matkamuistotuotevalikoimassa.
  • Myyntipaikkatiedot kootaan tastesaimaa.fi -sivustolle.
  • Local Food Gift Challenge -kisaan saadaan laadukkaita ruokatuliaisia, jotka pärjäävät World Food Gift Challenge – kisassa.

Tulevat tapahtumat

Menneet tapahtumat

Hankkeen kuulumisia

Työpaja: Asiakasymmärrys – mitä sillä tehdään?

Asiakasymmärryksen työpajassa pureuduttiin asiakasymmärryksen keskeiseen rooliin liiketoiminnan kehittämisessä. Syvällinen asiakasymmärrys on avain arvoa tuottavien palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen. Sen avulla voidaan parantaa asiakaskokemusta, vahvistavaa brändiä ja luoda pitkäaikaisia asiakassuhteita.

Mutku, musta tuntuu…

Tunnesiteen rakentaminen on keskeinen osa vahvan brändin luomista. Yrityksen brändi muodostuu asiakkaiden mielikuvista ja tiedoista, jotka ohjaavat vahvasti heidän ostopäätöksiään ja käyttäytymistään – olivatpa mielikuvat oikeita tai vääriä. Brändiä voidaan kehittää monin tavoin, kuten tarinallistamisen avulla, mutta tärkeintä on ymmärtää asiakkaan tunteita ja näkökulmia.

Pilkotaan paloiksi, rakennetaan kokonaisuudeksi

Tuotteistaminen edellyttää asiakkaan tarpeiden ymmärtämistä.  Tuotteistamisella tarkoitetaan palveluiden ja tuotteiden selkeyttämistä ja jäsentämistä helposti ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Jakamalla tarjonta pienempiin osiin voidaan varmistaa, että kokonaisuus on sekä toimiva että asiakasystävällinen. Onnistuminen tuotteistamisessa edellyttää asiakkaan tarpeiden ymmärtämistä ja kokonaisuuden suunnittelua näitä tarpeita tukevaksi.

Palvelumuotoilussa keskitytään asiakkaan tarpeisiin ja arvostuksiin

Palvelumuotoilu keskittyy asiakaskokemuksen kehittämiseen tutkimalla, miltä palvelu tuntuu ja miten se koetaan eri vaiheissa. Tavoitteena on luoda palveluja, jotka eivät vain täytä tarpeita, vaan tarjoavat sujuvan ja miellyttävän kokonaisuuden. Käyttäjälähtöinen suunnittelu auttaa tunnistamaan, mitä asiakkaat arvostavat, ja kehittämään toimivia, houkuttelevia ja helposti käytettäviä palveluja, jotka ratkaisevat asiakkaan kipupisteitä ja parantavat asiakaskokemusta.

Arvonmuodostus on asiakkaalle arvoa tuottava myyntivaltti

Arvonmuodostus asiakkaille tapahtuu kolmella tasolla: toiminnallisella, tunteellisella ja merkityksellisellä. Toiminnallinen arvo tarjoaa käytännön hyötyjä, tunteellinen arvo herättää positiivisia tunteita ja merkityksellinen arvo syventää yhteyttä asiakkaan arvoihin ja identiteettiin. Näiden tasojen yhdistelmä vahvistaa asiakasuskollisuutta ja parantaa asiakaskokemusta.

Sama tuote, erilaiset etiketit

Arctic Natural Productsissa asiakasymmärrys on viety pitkälle, ja heidän pääkohteenaan ovat Aasian markkinat. Yrittäjä Heidi Gustaffsson kertoi, että paikallisten asiakasmieltymysten tuntemus on avainasemassa, sillä kulttuurierot vaikuttavat merkittävästi tuotteiden myyntiin. Lisäksi kohdemaiden lainsäädäntö vaihtelee, mikä vaikuttaa myös pakkausten suunnitteluun. Tästä syystä paikallinen yhteistyökumppani suunnittelee pakkaukset Aasian markkinoille sopiviksi: Aasiassa etiketti on värikäs, Suomessa se on hillitympi, vaikka itse tuote onkin samanlainen. Erottautuvuus on tärkeää maailman markkinoilla, ja paikallinen ymmärrys tukee tätä strategiaa.

Asiakaspalautteiden kerääminen ei ole sama kuin asiakasymmärrys

Työpajassa tutustuttiin erilaisiin työkaluihin, jotka auttavat asiakasymmärryksen tutkimisessa ja kehittämisessä. Asiakaspalautteiden kerääminen on hyvä lähtökohta, mutta se ei vielä riitä syvällisen ymmärryksen saavuttamiseen. Asiakasymmärryksessä tärkeää on käyttää keinoja, jotka paljastavat asiakkaan todelliset tarpeet ja mieltymykset. Näkyvä tieto, kuten palautteet, on vain jäävuoren huippu, joka kertoo, mitä asiakas sanoo. Asiakkaan puhe ja toiminta voivat poiketa toisistaan. Syvemmällä tasolla voidaan saada tietoa siitä, mitä asiakas ajattelee, tietää, unelmoi ja tuntee.

Asiakasymmärryksen tutkimiseen on käytettävissä useita erilaisia menetelmiä, jotka soveltuvat eri vaiheisiin. Benchmarkkaus auttaa vertaamaan omaa palvelua tai tuotetta kilpailijoihin, mysteerishoppaus tuo esiin asiakaskokemuksen todelliset piirteet ja data-analyysi paljastaa asiakkaan käyttäytymismalleja. Empatiakartat ja palvelupolut auttavat ymmärtämään asiakkaan tunteita ja kokemuksia eri vaiheissa, kun taas lomaketutkimukset ja haastattelut syventävät ymmärrystä asiakkaan tarpeista ja toiveista. Raadit ja havainnointi puolestaan tarjoavat arvokasta palautetta ja näkyvyyttä asiakkaan todellisesta kokemuksesta.

Kuva: Tiiu Leirimaa

RN 12/2024

Suomen ruokalahjakilpailun voittajat selvillä!

Ensimmäisen Suomen ruokalahjakilpailun finaali käytiin torstaina 7.11. Huomisen ruokapöytä -seminaarin yhteydessä Kaakkois-suomen ammattikorkeakoululla.

Suomen ruokalahjakilpailussa oli kaksi kategoriaa: yksittäiset ruokalahjatuotteet ja lahjapakkaukset. Kilpailuun osallistui yhteensä 60 yritystä, joista esikarsintaraati valitsi 6 tuotetta molemmista kategorioista finaaliin. Finaalin voittajat valitsi asiantuntijaraati, johon kuului Hubert Gonera, Niklas Kurvinen, Maarit Vasama, Johanna Kantala sekä Taina Harmoinen.

Tuomariston puheenjohtaja Niklas Kurvinen luonnehtii kilpailua tasaväkiseksi ja korkeatasoiseksi. Tuotteet osoittautuivat erittäin hyviksi ja laadukkaiksi. Kilpailussa oli mukana moneen eri käyttötarkoitukseen sopivia tuotteita: tuotteiden joukosta löytyy vaihtoehtoja esimerkiksi matkamuistoksi, tuliaiseksi tai joululahjaksi.

Yksittäisten tuotteiden kategoriassa voiton vei Villi-idean Pettuinen metsämysli, jonka upea pakkaus on kuin suoraan satukirjasta. Toiseksi tuli Taiga Honeyn Terva-lakritsi -hunajahauduke ja kolmas palkinto meni Villiyrityksen Villimpi makusuola -tuotteelle.

Laadukkaista ja erinomaisen makuisista tuotteista kiitosta saanut elegantti Heilukankaan Tyrnin lahjapakkaus vei voiton lahjapakkaukset-kategoriassa. Toiseksi sijoittui Villi-idean pakkaus Villit metsän aarteet ja kolmanneksi Nordic Herbs Oy:n Metsän makuja -yrttilajitelma.

Myös yleisöllä oli mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan. Ääniä annettiin 2510, joista yleisön suosikiksi nousi Kinnarin tilan Häme-lähiruokasalkku. Tuote sai 17 % kaikista annetuista äänistä.

Palkintojenjakogaalan juonsi Sari Kaasinen. Tarjoilu oli koostettu Saimaan alueen pientuottajien tuotteista: Soinilan pihlajanmarja-omena -kuohujuomaa, coctailpaloja Järvi-Suomen kalaherkun muikuista, Hauhalan hanhifarmin hanhenmaksapasteijaa Päivärinteen ruislastulla sekä Koskijärven villitilan pettuista metsämysliä, käpysiirappia luonnonjugurtin kera. Jälkiruoan kahvitarjoilun kruunasi juustokakku Heilukankaan tyrnihillosta.

Lue lisää:

Suomen ruokalahjakilpailu 2024 – Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu,

Pettuinen metsämysli on Suomen paras ruokalahja – Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kuvat: Pihla Liukkonen

RN 11/2024

Suomen ruokalahjakisan finaali lähestyy!

Suomen ruokalahjakilpailussa palkitaan Suomen parhaat ruokalahjat kahdessa kategoriassa: yksittäiset tuotteet ja lahjapakkaukset. Esikarsinta on nyt käyty ja finalistit valittu. Kilpailuun osallistui 60 upeaa tuotetta, joista esikarsintaraati valitsi finaaliin 6 tuotetta kummastakin kategoriasta.

Kilpailun voittajan valitsee arvovaltainen tuomaristo. Pääpalkintona molemmissa kategorioissa 1000 euron rahapalkinto. Finaali käydään 7.11.2024 Huomisen ruokapöytä -seminaarin yhteydessä Mikkelissä. Palkintogaalan juontaa Sari Kaasinen.

Yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa voittajasuosikkiaan. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan tuotepalkinto: yksi voittaa itselleen äänestämänsä tuotteen! Äänestys päättyy 7.11. klo 13.00.

Käy tutustumassa finalisteihin ja äänestä suosikkiasi https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/vahvuusalat/kestava-hyvinvointi/osaamiskarjet/vastuulliset-ruokapalvelut/suomen-ruokalahjakilpailu-2024/

Kilpailun järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Food Souvenir from Saimaa – matkalla kansainvälistymiseen -hanke. Yhteistyössä mukana mm.: Taste Saimaa, Agri-Food Network -hanke, MKN Itä-Suomi, Savonia AMK, Lähituotteilla makua lautaselle -hanke, KEKE – Kymenlaakson elintarvikesektorin kestävä kehitysloikka -hanke, Lomalaidun ry, Hungry for Finland / Haaga-Helia, Gurmeeta – Satakunnan ruokamatkailun kehittämishanke / Tasta Satakunta

RN 10/2024

Tuotteistamisen tuki -tapahtuma: vinkkejä, valokuvia ja verkostoja

Tuotteistamisen tuki -tapahtumat järjestettiin syyskuun alussa Joensuussa, Lappeenrannassa ja Mikkelissä.  Arviointiraati antoi arvokasta palautetta ja vinkkejä tuotteiden kehittämiseen, eikä aika käynyt pitkäksi omaa vuoroa odotellessakaan. Arviointien ohella oli mm. mahdollisuus ottaa tuotekuvia, verkostoitua ja löytää uusia yhteistyökumppaneita sekä saada tietoa tulevista ruokalahjakilpailuista.

Henkilökohtaista palautetta arviointiraadilta

Tapahtuman ehdoton kohokohta oli mahdollisuus saada yrityskohtaista palautetta asiantuntevalta arviointiraadilta. Osallistujat saivat esitellä tuotteensa asiantuntijaraadille, jolla oli vankkaa kokemusta tuotekehityksestä, pakkauksesta, markkinoinnista ja liiketoiminnasta. Raati antoi rakentavaa palautetta ja ideoita tuotteiden kehittämiseksi, tarjoten samalla näkemyksiä siitä, miten tuotteita voisi edelleen parantaa. Erityisesti osallistujien mieltä lämmitti arvioinnille erikseen varattu tila sekä se, että aikaa raadin arvioinnille oli varattu reilusti.

Hellurei! Tuli heti uusi yhteistyökumppani. Kiitos teille!

Verkostoitumista ja yhteistyökumppaneiden etsintää

Verkostoituminen oli tapahtuman toinen keskeinen teema. Osallistuneilla yrittäjillä oli mahdollisuus keskustella ja jakaa kokemuksia kollegoiden kanssa sekä löytää uusia yhteistyön muotoja. Jos juuri oman kaupungin tapahtumasta ei löytynyt juuri sopivaa yhteistyökumppania, osallistujilla oli mahdollisuus jättää viesti muihin tapahtumiin osallistuville. Nämä viestit kulkevat mukana hankkeen tapahtumissa loppumetreille saakka!

Yhteisyökumppaneiden etsintä jatkuu koko hankkeen ajan.

Tietoa tulevista kilpailuista

Osallistujat saivat tapahtumassa myös tietoa tulevista ruokalahjakilpailuista. Food Souvenir from Saimaa – matkalla kansainvälistymiseen -hanke järjestää kolme kilpailua: valtakunnallisen Suomen ruokalahjakilpailun syyskuussa 2024 sekä Saimaan alueella toimivan, paikallisen Local Food Gift Challenge -kilpailun 2024 ja 2025. Kilpailuiden tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienten yrittäjien tuotteille, avata ovia uusille markkinoille ja sitä kautta tarjota mahdollisuuksia kasvuun.

Mahdollisuus ottaa tuotekuvia

Kuvien merkitys markkinoinnissa on valtava. Laadukas visuaalinen ilme tekee tuotteesta houkuttelevan. Tapahtumapaikalle oli järjestetty kuvauspiste, joissa oli studiolta haettu, luonnonvaloa heijastava tausta. Kuvien ottaminen onnistui omilla kameroilla ja kännyköillä. Osallistujat voivat käyttää ottamiaan kuvia markkinoinnissa, verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa. Monet osallistujat hyödynsivätkin tilaisuutta ja saivat käyttöönsä laadukkaita, edustavia tuotekuvia.

Koskijärven Villitilan Mimmu Nikkari sai otettua upeita markkinointikuvia tuotteistaan Joensuussa 3.9.2024. Kuva: Tiiu Leirimaa.

Työkalut ja tulevaisuus – kehityksen polulla

Tapahtuman aikana osallistujilla oli mahdollisuus tutustua aiemmissa hankkeissa tuotettuihin tuotteistamisen ja kehittämisen työkaluihin. Juuri tälle kohderyhmälle kirjoitettu Makuelämykset matkamuistoiksi – Opas ruokalahjojen tuotteistamiseen tarjoaa kokonaisvaltaisesti tietoa ruokalahjatuotteiden tuotteistamisesta ja on arvokas työkalu ruokalahjatuotteiden valmistajille. Esittelyssä oli myös pienten ruokapalveluyritysten käyttöön suunniteltu Kehittämisen kahvakuula, jonka sisältö on helposti sovellettavissa mihin tahansa liiketoimintaan.

Uusia ideoita ja näkökulmia subjektiivisten kokemusten kautta

Argumenttiseinän avulla pohdittiin subjektiivisia kokemuksia ruokalahjoista. Subjektiivisten kokemusten kautta ja toisten vastauksia peilaamalla saatiin uusia näkökulmia ruokalahjatuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin sekä opittiin ymmärtämään paremmin asiakkaiden henkilökohtaisia toiveita ja tuntemuksia.

Argumenttiseinän avulla kerättiin kokemuksia ruokalahjatuotteista.

Näitä lisää! Hienosti toteutettu, paljon hyvää jäi käteen.

Lainaukset tapahtumasta saaduista palautteista

RN 9/2024

Vastuulliset ruokapalvelut

Lue lisää Vastuulliset ruokapalvelut -tiimin toiminnasta ja hankkeista: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/vahvuusalat/kestava-hyvinvointi/osaamiskarjet/vastuulliset-ruokapalvelut/

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

Food Souvenir from Saimaa – matkalla kansainvälistymiseen

Hankkeen kesto: 1.2.2024–28.2.2026

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Kestävä hyvinvointi
Osaamiskärki: Vastuulliset ruokapalvelut

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto, Euroopan unionin osarahoittama
Kokonaisbudjetti: 384 613 euroa
EU:n osuus kokonaisbudjetista: 307 691 euroa
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 76 922 euroa

Asiasanat

Food Souvenir -tiimin yhteystiedot

Puhelin
+358505728611
Sähköposti
Kaisa.Voutila@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Kaisa Voutila
Projektipäällikkö
+358505728611
Kaisa.Voutila@xamk.fi
Puhelin
+358503459288
Sähköposti
Riikka.Neuvonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli
Riikka Neuvonen
TKI-asiantuntija
+358503459288
Riikka.Neuvonen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Puhelin
+358504738180
Sähköposti
Tiia-Mari.Eilola@xamk.fi
Yksikkö
Kestävä hyvinvointi
Tiia-Mari Eilola
Projektipäällikkö
+358504738180
Tiia-Mari.Eilola@xamk.fi
Puhelin
+358504629663
Sähköposti
Tiiu.Leirimaa@xamk.fi
Yksikkö
Luovan talouden tutkimusyksikkö
Tiiu Leirimaa
TKI-asiantuntija
+358504629663
Tiiu.Leirimaa@xamk.fi

Yhteistyökumppanit