Euroopan unoni, Euroopan sosiaalirahasto

Digitoinnin ammattilaiseksi

Hankkeesta valmistui 30 digitoijaa ja 8 digitoinnin asiantuntijaa työelämän nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Hanke on päättynyt.

Ajankohtaista

10.3.2022 Mikäli olet kiinnostunut digitoinnin opinnoista, Xamkissa on käynnistynyt Digitoinnin taitajaksi -hanke. Hankkeen sivuilta löydät ilmoittautumisohjeet koulutukseen.

Hankkeen tausta

Osaavia digitoijia ja digitoinnin asiantuntijoita koulutettiin työelämän nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Päätös Kansallisarkiston massadigitoinnin sijoittumisesta Mikkeliin saatiin keväällä 2020. Xamk ja MikseiMikkeli tekivät yhteistyötä hankkeen aikana muun muassa julkisen sektorin (Mikkelin kaupunki, Ely-keskus, TE-toimisto) sekä alan toimijoiden (Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja muut toimialan yritykset ja organisaatiot) kanssa.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena oli tuottaa osaavia digitoijia ja digitoinnin asiantuntijoita alueen työelämän nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Hankkeen aikana digitoijien pilottikoulutus mallinnettiin ja kuvattiin mahdollisia jatkokoulutuksia varten. Opiskelijavalinnoissa tehtiin yhteistyötä alueen organisaatioiden kanssa ja opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia alan töihin edesautettiin. Työelämän tarpeita vastaavia toimintamalleja kehitettiin sekä edistettiin vuorovaikutteisen kumppanuuden vahvistumista työelämän kanssa.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

  • työelämäyhteistyö alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti (MikseiMikkeli, Xamk)
  • työvoimatarpeen kartoitus (MikseiMikkeli)
  • koulutusaineistojen koostaminen, koulutusten suunnittelu ja opiskelijoiden valinta (Xamk)
  • opiskelijoiden toimeentulon huomioiminen koulutuksen aikana (MikseiMikkeli)
  • harjoitteluympäristön järjestäminen (Xamk)
  • kahden erillisen ja saman sisältöisen koulutuskokonaisuuden (15 op) järjestäminen yhteensä vähintään 24 digitoinnin opiskelijalle (Xamk)
  • asiantuntijoiden koulutuskokonaisuuden (15 op) toteuttaminen osittain Xamkin ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen, Tiedonhallinta ja sähköinen arkistointi, kanssa noin 10 opiskelijalle (Xamk)
  • koulutusten markkinointi ja viestintä (MikseiMikkeli, Xamk)
  • digitoijien koulutuskokonaisuuden mallinnus ja kuvaus sekä koulutusaineistojen avaaminen (Xamk)
  • opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksien edesauttaminen (MikseiMikkeli)

Tulokset

Pitkällä aikavälillä hanke auttaa kehittämään koko toimialaa, alueen yrityksiä ja organisaatioita sekä mahdollistaa digitoinnin ammattilaisten pitkäjänteisen koulutuksen kehittämisen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Hankkeen avulla saimme kartoitettua työvoima- ja koulutustarpeita. Lisäksi saimme pilotoitua koulutusta todellisessa toimintaympäristössä sekä muodostettua kokonaan uuden koulutuksen digitoinnin osaajille ja asiantuntijoille. Lopputuloksena oli koulutussuunnitelma, toteutetut koulutussisällöt erilaisiin osaamistarpeisiin sekä toimintatavat, jotka parhaiten vastaavat työelämän tarpeisiin, huomioiden opiskelijan toimeentulon opiskelujen ajan. Hanke vahvisti alueen arkisto- ja kirjastotoimialan kehittämisalustan, Memory Campuksen, osaamista ja yhteistyötä sekä loi jatkuvuutta toiminnalle.

TOTEUTUNEET TULOKSET

Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoija) -koulutuksesta valmistui 15 opiskelijaa (7.11.2021). Toteutusaika oli 16.8.- 7.11.2021.

Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoinnin asiantuntija) -koulutuksesta valmistui 8 opiskelijaa (14.11.2021). Toteutusaika oli 15.1.- 14.11.2021.

Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoija) -koulutuksesta valmistui 15 opiskelijaa (30.4.2021). Toteutusaika oli 1.2.-30.4.2021.

Koulutusaineistot

Digitoinnin ammattilaiseksi –hankkeessa toteutettiin digitoinnin taitojen oppi- ja opetusmateriaalikokonaisuus, joka avattiin Avointen oppiamateriaalien kirjastossa (aoe.fi).

Koulutuskokonaisuus koostuu seuraavista osioista:

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 1: Digitoinnin perusteet (5 op)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 2: Digitoinnin syventävä osaaminen (5 op)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 3: Digitoinnin juridiikka (video)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 4: Sähköinen arkistointi ja tietoturva sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytyksessä (video)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 5: Näkökulmia massadigitointiin – Kansallisarkiston massadigitoinnin palvelu (video)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 6: Tekoälyn mahdollisuudet sähköisessä arkistossa (video)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 7: Valokuvien digitoinnin työnkulku (video)

Digitoinnin taitojen oppimateriaali, osa 8: Valokuvien digitoinnin erityisvaatimukset (video)

Digitoinnin taitojen opetusmateriaali, osa 9: Koulutusmalli ja oheiskirjallisuus

Artikkelit

Read (1/2021): Ammattilainen digitoi laadukkaasti
Tietoasiantuntija (2-3/2021): Digitoinnin osaamista ja tiedonhallintaa kehitetään Mikkelissä
Artikkeli: Faili (4/2021): Digitoinnin ammattilaiseksi kouluttautumalla
Artikkeli Read (4/2021): Creating a Digitization Education and a Training Model

Kolumni:
Tietoasiantuntija (4/2021): Kohti hyödyttömien luokkaa

Koulutuskuvaukset

Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoija)

Digitoinnin osaajille on kysyntää. Xamk vastasi työelämän ja Memory Campuksen muistiorganisaatioiden digitoijatarpeisiin järjestämällä opiskelijoille maksuttoman Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoija) –koulutuksen Mikkelissä.

Digitoinnilla tarkoitetaan analogisen aineiston muuntamista digitaaliseen muotoon. Digitoijien työhön voi kuulua koko digitointiprosessi esim. digitoitavan aineiston valinta, valmistelu, skannaus, kuvailu, validointi ja digitointiprosessin kehittäminen. Arkistotyö voi olla fyysistä ja pölyistä.

Koulutuksen sisältö: 

Digitoinnin perusteet 5 op (verkko-opinnot), mahdollisuus harjoitteluympäristön hyödyntämiseen
Opiskelija tuntee digitointiprosessin kokonaisuuden, siinä huomioitavat asiat ja keskeiset käsitteet. Opiskelija tunnistaa digitointiin liittyvät laitteet, teknologiat ja muut työvälineet.

Digitoinnin syventävä osaaminen 5 op (verkko-opinnot), mahdollisuus harjoitteluympäristön hyödyntämiseen
Opiskelija tunnistaa digitointiin kuuluvat standardit, suositukset ja laadunvarmistuksen menetelmät ja osaa kehittää työtään huomioiden lainsäädännön, turvallisuuden, pitkäaikaissäilytyksen ja aineiston jatkokäytön tarpeet.

Digitointiprojektin toteutus 5 op (monimuoto)
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, dokumentoida, raportoida ja arvioida pienimuotoisen digitointiprojektin ja toimia digitointitehtävissä.

Digitoinnin ammattilaiseksi (digitoinnin asiantuntija)

Osaavia digitoinnin asiantuntijoita koulutettiin työelämän nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Digitoinnin asiantuntijat toteuttavat digitoidun aineiston vaativamman jälkikäsittelyn, metatietojen tarkistamisen ja kuvailun sekä digitoidun aineiston tarkistuksen. Arkistotyö voi olla fyysistä ja pölyistä. Asiantuntijoiden roolina on koko digitoinnin toiminnan suunnittelu ja ohjaus.

Asiantuntijakoulutus toteutettiin osittain yhteistyössä Tiedonhallinnan ja sähköisen arkistoinnin (YAMK) -koulutuksen kanssa. Koulutuksessa suoritettavat Avoin AMK -opinnot olivat hyväksiluettavissa Tiedonhallinnan ja sähköisen arkistoinnin YAMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa, johon kuuluu erillinen haku ja valintakriteerit.

Koulutuksen sisältö: 

Sähköinen arkistointi ja pitkäaikaissäilyttäminen, 5 op Avoin AMK
Opiskelija hallitsee sähköisen arkistoinnin ja pitkäaikaissäilyttämisen suunnittelun periaatteet ja tunnistaa erilaisten aineistojen sähköisen säilyttämisen haasteita. Opiskelija tuntee sähköistä säilyttämistä koskevat normit, standardit ja suositukset. Opiskelija tuntee erilaisten aineistojen digitointia koskevia laatuvaatimuksia. Opiskelija tunnistaa sähköisen pitkäaikaissäilyttämisen teknologioita ja formaatteja.

Digitoinnin laadunvarmistus ja aineiston käytettävyys, 5 op
Opiskelija tuntee digitointiprosessin pääpiirteissään sekä prosessiin liittyviä laadunvarmistustapoja. Opiskelija osaa ottaa huomioon tietoturvan vaatimukset digitointiprosessissa ja aineistojen käytettävyydessä. Opiskelija tuntee erilaisia metatietostandardeja ja tekstintunnistuksen menetelmiä. Opiskelija tuntee aineistojen saavutettavuuteen ja julkaisemiseen liittyviä lainsäädännöllisiä ja eettisiä näkökulmia.

Prosessien kuvaaminen ja kehittäminen, 5 op Avoin AMK
Opiskelija ymmärtää organisaation toimintaa kokonaisuutena prosessien, tiedon ja tietojärjestelmien näkökulmasta. Opiskelija tunnistaa ja osaa kuvata organisaation toimintaan liittyviä prosesseja ja tietovirtoja erityisesti tiedonhallinnan näkökulmasta. Opiskelija osaa kehittää prosesseja sekä ohjata prosessien mukaista toimintaa.

Muita saman aihepiirin hankkeita

Hankkeen nimi:

Digitoinnin ammattilaiseksi

Hankkeen kesto: 1.9.2020–31.12.2021

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Osatoteuttajat: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Vahvuusala: Digitaalinen talous
Tutkimusyksikkö: Digitalia

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ESR-rahoitus
Kokonaisbudjetti: 216 803 euroa
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 159 480 euroa

Yhteystiedot

Henna Ristolainen
Projektipäällikkö
040 668 2656
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Kati Saltiola
etunimi.sukunimi@xamk.fi

i

Marjo Äikäs
TKI-asiantuntija
1.7.-31.8.2021