Digiportaat
Digitaalisuudella kasvua liiketoimintaan
Digiportaat -hankkeessa toteutettiin digiosaamiskartoituksia ja digikoulutusta eteläsavolaisille PK-yrityksille.
Hanke on päättynyt.
Hankkeen tavoitteena on päivittää alueen yritysten henkilöstön digiosaamista ja kannustaa yrityksiä ottamaan käyttöön tehokkaampia menetelmiä ja uusia digitaalisia työkaluja.
Digiosaamiskartoituksen avulla selvitetään yritysten digitaalisten taitojen nykytilanne ja tavoitetaso. Osaamiskartoituksen avulla tunnistetaan yritysten henkilöstön osaamisvajeet ja koulutusten sisältöjä voidaan kohdentaa yrityksistä nousseiden tarpeiden mukaan. Pienemmille yritysryhmille järjestetään digimarkkinoinnin ja videoiden hyödyntämisen ja tietojohtamisen valmennuspolut. Mestarikursseja järjestetään yrityksille, jotka ovat edistyneitä digitaalisessa liiketoiminnassa. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa yhteensä 300 yritystä ja kouluttaa 150 henkeä vuosien 2019-2020 aikana.
Tavoitteena on lisäksi kartoittaa alueen yritysneuvojien digiosaaminen ja järjestää heille yhteistä koulutusta. Yhteistyössä muiden alueen toimijoiden kanssa perustetaan maakunnallinen verkosto.
Digiportaat-hankkeeseen osallistui kolmen vuoden aikana yrityksiä ympäri Etelä-Savoa. Kaiken kaikkiaan osallistuneita on 413 henkilöä. Digitaitotasoa kartoittavia, yrityksen itsearviointiin perustuvia osaamiskartoituksia tehtiin 278.
Hanke järjesti aikanaan yhteensä 209 koulutusta, eli noin kolme koulutusta viikossa. Koulutuksiin osallistui yhteensä 134 yritystä. Mestarikurssin koulutuksia järjestettiin 10 ja yritysneuvojien koulutuksia 16. Kaikille vapaita ja maksuttomia digi-infoja pidettiin 27 kappaletta. Hankkeen aikana yrityksiä pystyttiin ohjaamaan digitalisaation hyödyntämisessä yrityskohtaisesti eteenpäin. Yritysten kehitystä tukevia digisparrauksia pidettiin noin 60 yrityksen kanssa, ja myös digiosaajaverkosto saatiin vakiinnutettua. Hankkeeseen osallistui myös 132 yritysneuvojaa.
Näiden toimenpiteiden ja tulosten myötä Digiportaat sai lisättyä tietoisuutta ja vahvistettua liiketoiminnalle tärkeitä digitaitoja yrityskentässä. Hanke on saanut myös hyvää palautetta käytännönläheisistä koulutuksista, joita on järjestetty ketterästi yritysten tarpeita vastaten. Jatkohanke jatkaakin digiportaiden rakentamista lokakuussa 2021. Tarjolla on jälleen kattava skaala uusia koulutuksia.
Tutustu tarkemmin Digiportaat 2.0 toimintaan www.digiportaat.fi