Etelä-Savon maakuntaliitto

Biovirtaa – Biojäte kuljettaa

Biojätettä päätyy edelleen paljon sekajätteen joukkoon. Tällöin menetetään osa biojätteen sisältämästä energiasta ja ravinteista. Sekajätteen seassa oleva biojäte heikentää muiden materiaalien kierrätettävyyttä sekä vähentää myös polttoon menevästä sekajätteen osuudesta saatavaa energian määrää.

Kotitalousjätteiden lajittelussa on vielä tehostettavaa.

Tiedottaminen ja tutkimus avuksi

Biovirtaa – Biojäte kuljettaa -hankkeen tavoitteena on ravinteiden talteenoton lisääminen kotitalousjätteistä Etelä-Savon alueella. Hankkeen toimenpiteiden avulla pyritään lisäämään alueellisesti kotitalousjätteiden lajittelua ja siten erilliskerätyn biojätteen määrää. Samalla vahvistetaan ja lisätään biojätteen hyötykäyttöä ja potentiaalia metaanin ja liikennebiokaasun tuotannolle. Vähähiilisyys pyritään huomioimaan myös logistiikassa edistämällä biokaasun käyttöä käyttövoimana muun muassa jätteiden kuljetuksessa.

Tavoitteena on ravinteiden talteenoton lisääminen kotitalousjätteistä Etelä-Savon alueella.

Tiedottamisen avulla pyritään lisäämään vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden tietämystä jätteiden lajittelun eduista ja samalla edistämään kiertotalouden tavoitteiden toteutumista. Hankkeessa selvitetään Etelä-Savon maakunnan ravinnepotentiaalia eri kunnissa tehtävän tarkastelun avulla. Hankkeessa ovat mukana Metsäsairila Oy Mikkelissä ja Kymenlaakson Jäte Oy Mäntyharju-Pertunmaalla toteutettavien toimenpiteiden osalta.

Hankkeen toimenpiteitä ovat

TP 1. Biojätteen erilliskeräyksen lisääminen – asukkaiden aktivointi

TP 2. Kiertotaloutta edistävät jäteastiat ja keräysmenetelmät taajamassa ja haja-asutusalueella

TP 3. Pilotoinnit biojätteen erilliskeräyksen tehostamiseksi

TP 4. Viestintä ja raportointi

.

.

Biovirtaa-hankkeen lajittelukokeet, sekajätteen joukossa biojätettä.

Hankkeen tulokset

Hankkeen tuloksena kuluttajat ymmärtävät entistä paremmin biojätteen lajittelun hyödyt. Samalla saavutetaan selvä nousu pilot-alueiden biojätteen lajitteluasteessa, jolloin biojäte saadaan hyödynnettyä kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti kertyvän jätteen sijainnista riippumatta. Hyödynnettäväksi kelpaavan erilliskerätyn biojätteen määrän kasvu lisää ravinteiden talteenottoa ja alueen omavaraisuutta. Biojätteen jatkojalostus kasvattaa uusiutuvan energian, muun muassa biokaasun, määrää. Kehitetyt toimintamallit ovat monistettavissa alueiden käyttöön.

Pitkällä aikavälillä tämä auttaa yhteiskuntaa toimimaan ilmastonmuutosta hilliten ja kiertotaloutta edistäen.

Kokemuksia tai artikkeleja hankkeeseen liittyen

Yhteystiedot

Puhelin
+358406615191
Sähköposti
Tuija.Ranta-Korhonen@xamk.fi
Yksikkö
Metsä, ympäristö ja energia
Tuija Ranta-Korhonen
Tki-asiantuntija
+358406615191
Tuija.Ranta-Korhonen@xamk.fi
Puhelin
+358505724564
Sähköposti
Marleena.Tirkkonen@xamk.fi
Yksikkö
Metsä, ympäristö ja energia

Työskentelen tutkimusinsinöörinä Ympäristöturvallisuuden ja vesiteknologian tutkimusryhmässä kierto-, bio- ja vesitalouden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan parissa.

Marleena Tirkkonen
Tutkimusinsinööri
+358505724564
Marleena.Tirkkonen@xamk.fi
Puhelin
+358505999182
Sähköposti
Jonna.Hauvala@xamk.fi
Yksikkö
Metsä, ympäristö ja energia
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli

Työskentelen Ympäristöturvallisuuden ja vesiteknologian tutkimusryhmässä.

Jonna Hauvala
Tutkimusinsinööri
+358505999182
Jonna.Hauvala@xamk.fi
Puhelin
+358504481287
Sähköposti
Shila.Jafari@xamk.fi
Yksikkö
Metsä, ympäristö ja energia
Shila Jafari
Erikoistutkija
+358504481287
Shila.Jafari@xamk.fi

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

Biovirtaa – Biojäte kuljettaa

Hankkeen kesto: 1.12.2022–31.12.2024

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Muut kumppanit: Metsäsairila Oy, Kymenlaakson Jäte Oy
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Osaamiskärki: Ympäristöturvallisuus ja vesiteknologia
Vaikuttavuustavoite: Ympäristö ja kestävyys

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto, Euroopan unionin osarahoittama
Kokonaisbudjetti: 387 513 euroa
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 387 513 euroa

Xamkin budjetti hankkeessa on 387 513 €, josta EU-tuen määrä on 310 011 €.

Yhteistyökumppanit

Kymenlaakson Jätteen logo