KetCat
Ammattikeittiöt ja catering
Kehitämme ammattikeittiöden ja catering-alan prosesseja, tavoitteenamme ergonomian ja tuottavuuden parantaminen.
Työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden kehittäminen ammattikeittiöissä.
Kuormittavaa ja epäsäännöllistä työtä.
Ammattikeittiöiden ja catering-alan haasteet johtuvat yleisesti muuttuvista olosuhteista ja kiireestä. Kiireessä esimerkiksi hyvin suunniteltuja nostotekniikoita ei muisteta tai ehditä käyttää ja ennalta sovittuja käytänteitä noudattaa.
Kolmen ammattikorkeakoulun (Turun, Haaga-Helia ja Kaakkois-Suomen) osaamisen ja osaajien yhdistäminen käsillä olevan ongelman ratkaisuun on yrityksille etu, joka kannattaa hyödyntää. Ergonomian, ruokapalvelujen sekä prosessiajattelun osaajat ovat hankkeeseen osallistuvien yritysten käytössä yli maakuntarajojen. Yksi työvälineistämme on osallistava LAPPI-menetelmä, jota käyttäen henkilöstö tunnistaa ongelmat ja yhdessä pohtii ratkaisukeinot.
Hankkeen toimenpiteillä vaikutetaan pitkällä aikavälillä ammattikeittiöiden ja catering-alan toiminnan tehostumiseen ja sairauspoissaolojen vähenemiseen.
Yhteistyöyritysten kustannukset koostuvat maltillisesta henkilöstön ajankäytöstä sekä de minimis -tuesta, joka on 2600 euroa koko hankkeen ajalta. Hankkeen osallistujilta ei peritä erillistä osallistumismaksua.
Ergonomiaa kolmesta suunnasta.
Fyysisen kuormituksen lisäksi, voidaan usein havaita kognitiivista sekä organisatorista kuormittavuutta, jotka vaikuttavat ammattikeittiöiden ja catering-alan työskentelyolosuhteisiin.
Keskeiset toimenpiteet ja yhteistyöyritysten osallistuminen
KetCat -hankkeen toimenpiteet jakautuvat neljään kehittämisjaksoon. Yksittäisten yhteistyöyritysten mukana oleminen kohdentuu valittuun jaksoon sekä jälkikäteen tehtävään tuloskyselyyn. Kehittämisjaksojen sisältö on yhdenmukainen, jolloin jokainen mukana oleva yritys pystyy hyödyntämään samat sisälllöt osana omaa toimintaansa. Yhteistyöyrityksenä voi olla myös ilman kehittämisen toimenpiteisiin osallistumista ja saada kuitenkin laajennettua oman yrityksen työntekijöiden tietämystä ergonomiasta ja prosessien kehittämisestä.
Mukana olevien, kehittämiseen sitoutuneiden yhteistyöyritysten kanssa toteutetaan seuraavat toimenpiteet:
- Vallitsevan tilanteen läpikäynti (yrityksen johto)
- LAPPI-menetelmän käyttö (henkilöstö)
- Kehittämiskohteiden tunnistaminen (yrityksen johto)
- Kehittämiskohteiden nykytilan mittaaminen (henkilöstö)
- Kehittämiskohteiden priorisointi ja valinta (yrityksen johto)
- Kehittämistyön suunnittelu (yrityksen johto ja henkilöstö)
- Kehitystyö (henkilöstö)
- Seurantamittaukset (henkilöstö)
Hankeessa on neljä kehittämisjaksoa. Jaksot ovat toiminnalliselta pituudeltaan noin 7 kuukauden mittaisia ja mukaan lähtevät yhteistyöyritykset sitoutuvat kukin yhteen kehittämisjaksoon. Tulosten todentamiseksi 4 kuukautta jokaisen kehittämisjakson päättymisen jälkeen järjestetään erillinen seurantamittaus jokaisessa yhteistyöyrityksessä.
I kehittämisjakso 1.1.2025 – 31.8.2025
II kehittämisjakso 1.9.2025 – 31.3.2026
III kehittämisjakso 4.1.2026 – 30.11.2026
IV kehittämisjakso 1.12.2026 – 30.6.2027
Jokaisen toimenpiteisiin sitoutuneen yhteistyöyrityksen kanssa tehdään vähintään kohdassa Toimenpiteet kehittämisjaksolla eritellyt asiat. Yhteistyöyrityksen ajankäyttöön vaikuttaa valitun kehittämisen toimenpiteen vaatima työaika. Kehittämiseen osallistuvan henkilöstön kanssa käydään vähintään kolme työpajamaista tapaamista kehittämisjakson aikana. Yhden työpajan kesto on 2-4 tuntia.
Hankkeessamme voi olla yhteistyöyrityksenä myös ilman, että osallistuu kehittämisjaksoon tai toimenpiteisiin. Tällöin hankkeen koulutukset sekä webinaarit ovat yrityksenne saatavilla ja voitte olla mukana oppimassa ergonomian ja toiminnan tehokkuuden parantamisen käytänteitä.
Halutessanne mukaan KetCat-hankkeeseen tai kaivatessanne lisätietoja, olkaa meihin yhteydessä. Alta löytyvät henkilöt vastaavat kysyksiinne ja ohjaavat kohti toimintanne kehittämistä. Toimintaa järjestellään alueellisesti ja voitte olla yhteydessä teitä lähinnä olevaan yhteyshenkilöön.
Yhteistyöyritysten rekrytointi (Uusimaa ja Varsinais-Suomi) Vesa Heikkinen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, vesa.heikkinen(at)haaga-helia.fi
Projektipäällikkö ja yhteistyöyritysten rekrytointi (Itä- ja Kaakkois-Suomi) Teemu Pulkkinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, teemu.pulkkinen(at)xamk.fi
Projektipäällikkö, Paula Savolainen, Turun ammattikorkeakoulu, paula.savolainen(at)turkuamk.fi
Projektipäällikkö, Altti Lagstedt, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, altti.lagstedt(at)haaga-helia.fi
De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksellistä tukea, jota yritys voi saada enintään 300 000 euroa kolmen vuoden ajanjaksolla. KetCat-hankkeessa toimenpiteisiin osallistuville yrityksille kertyy de minimis tukea 2600 euroa, joka koostuu asiantuntijapalveluiden vastaanottamisesta. Alla olevasta painikkeesta löydät Työ- ja elinkeinoministeriön tarjoamia tarkempia tietoja sekä oppaan de minimis -tuesta.
.
Hankkeen tavoitteet ja tulokset
Hankkeen päätavoitteena on yhdistää ammattikeittiöiden ja catering-alan ergonomiset suositukset sekä prosessien kehittämis- ja tehostamiskäytännöt toimivaksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on, että ergonomiaohjeet ja työtavat eivät jää irrallisiksi, ja että prosessien tehostaminen ei lisää työn fyysistä ja henkistä kuormitusta. Prosessikehittämisessä keskiössä on osallistava lähestymistapa (LAPPI-malli), ja siinä hyödynnetään tiedolla johtamista, digitalisaatiota ja tekoälyä työkuormien ennakoimiseksi ja tasoittamiseksi. Tulos on kehittämismalli, joka julkaistaan hankkeen lopuksi ammattikeittiötyön ja catering-alan käsikirjassa.
Ajankohtaista
Työhyvinvointia ammattikeittiöihin ja catering-alalle webinaari 12.2.2025
Webinaari tarjoaa tietoa hyvinvoinnista sekä ergonomiasta ammattikeittiöiden ja catering-alan näkökulmasta. Miten toimintaa suunnitellaan ja kuinka henkilöstöä perehdytetään. Keskusteluosuudessa osalistujat pääsevät kertomaan, miten näkevät alan tämän hetkiset haasteet ja mitä seuraavilta webinaareilta odotetaan. Iltapäivän tarkemman ohjelman sekä ilmoittautumislinkin löydät alta. Tervetuloa!
Ohjelma:
14.00 – 14.15 Seminaarin ja hankkeen esittely
14.15 – 14.35 Hyvinvointi catering-alalla
14.40 – 15.00 Ergonomia keittiössä suunnittelusta -laiteteknologia- perehdytykseen
15.00 – 15.05 Tauko
15.05 – 15.30 Breakout Rooms (erityisesti hankeyrityksille)
Fasilitaattoreiden vetämänä keskustelua
- Catering-alan haasteet alan hyvinvoinnille ja pitovoimalle
- Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa työhyvinvoinnin ja ergonomian edistämisessä keittiössä?
- Mitä teemoja haluaisitte, että työpajoissa käsitellään tulevaisuudessa?
15.30 – 15.45 Yhteenveto Breakout Rooms -keskusteluista
15:45 – 16.00 Seuraavat askeleet
Yhteystiedot
Hanketta toteutetaan yhteistyössä Turun, Haaga-Helian ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulujen toimesta.
Sähköposti: paula.savolainen(at)turkuamk.fi
Puhelin:
Sähköposti: altti.lagstedt(at)haaga-helia.fi
Puhelin:
Sähköposti: teemu.pulkkinen(at)xamk.fi
Puhelin: +358 050 479 6569
Sähköposti: tiina.yrjola(at)haaga-helia.fi
Puhelin: +358 50 468 2014
Sähköposti: sakari.ketolainen(at)haaga-helia.fi
Puhelin: +358 40 488 7327
Sähköposti: ursula.hyrkkanen(at)turkuamk.fi
Puhelin: +358 50 598 5467
Sähköposti: jarmo.ahonen(at)turkuamk.fi
Puhelin: +358 40 355 0325
Sähköposti: merja.ylonen(at)xamk.fi
Puhelin: +358 40 709 4834
Hankkeen tiedot
Ammattikeittiöt ja catering – KetCat
Tiedot
Budjetti
Turun ammattikorkeakoulun osuus kokonaisbudjetista: 377 081 euroa.
Haaga-Helian osuus kokonaisbudjetista: 289 940 euroa.