Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen

Luomme uusia toimintatapoja ihmisten yhteiskunnalliseen osallisuuteen, osaamis- ja työvalmiuksien kasvattamiseen sekä oman elämänhallinnan edistämiseen.

Otamme yhdessä askeleita eteenpäin

Kehitämme toimintatapoja yhteistyöhön ja osallisuuteen

Kouvolassa tarvitaan uusia toimintatapoja vaikeassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden mahdollistamiseen ja oman elämänhallinnan edistämiseen. Vaikean elämäntilanteen voivat aiheuttaa esimerkiksi yksinäisyyden kokemukset, työelämän ulkopuolella oleminen ja mielen hyvinvoinnin haasteet.

Kunnilla ja kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli mielenterveyttä edistävässä työssä. Mielenterveyden edistämistä ovat esimerkiksi osallisuuden vahvistaminen, työelämään pääsyn ja työhyvinvoinnin tukeminen, sekä virkistys-, harrastus- ja sosiaalisen toiminnan tukeminen.

Palvelukartta kokoaa palvelut yhteen

Hankkeessa kehitetään ekosysteeminen toimintamalli järjestöjen ja kunnan väliselle yhteistyölle heikoimmassa asemassa olevien osallistumisen ja työelämävalmiuksien vahvistamiseksi. Uusi yhteistyömalli poistaa pirstaleisuuden järjestökentän yhteistyössä ja sen koordinoinnissa.

Yhtenä tavoitteena on kehittää digitaalinen palvelukartta, josta Kouvolan alueella toimivien järjestöjen palvelut ja toiminta löytyvät helposti. Palvelukartan yhtenä keskeisenä tavoitteena on madaltaa kynnystä osallistua järjestökentän toimintaan. Palvelukartta kehitetään yhteiskehittämisen menetelmin. Kutsumme palvelukartan kehittämiseen sekä testaamiseen järjestöjen ja yhdistysten toimijoita sekä kaupungin asukkaita. Järjestämme yhteiskehittämispajoja vuosina 2024–2026. 

Tavoitteet

1) Tuetaan ja kannustetaan ihmisiä lisäämällä yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja työllisyyttä erityisesti rohkaisemalla digitaalisuuden ja arjen kestävän kehityksen hyödyntämistä.

2) Luodaan uudenlainen toimintamalli järjestöjen ja kunnan välille, jonka avulla määritellään toimijoiden roolit ja tehtävät sekä tarvittavat resurssit yksilöiden ja väestöryhmien aktivointiin.

3) Rakennetaan toimijoiden välille yhteinen kehittämisalusta hyödyntäen mm. pelillisyyttä ja digitaalisuutta, joka tuo toimijoita yhteen ja luo vahvan pohjan yhteiselle tekemiselle ja uusille toimintatavoille.

TULOSSA: Järjestöjen palvelukartan kehittämisen startti ti 5.11.

Hei Kouvolan alueen järjestöjen ja yhditysten toimijat! Järjestöjen palvelukartan kehittäminen alkaa Kouvolassa. Haluaisitko kuulla lisää? Entä haluaisitko vaikuttaa palvelukartan sisältöihin ja kehittämiseen?

Kutsumme Kouvolan alueella toimivien järjestöjen ja yhdistysten toimijoita yhteiskehittämispajaan ti 5.11. klo 13.00–15.30 Kohoa Synergiakeskukselle (os. Kauppalankatu 13, 45100 Kouvola). Työpaja järjestetään Xamkin tapahtumatilassa (kävelykatu Manskin puoleinen katutaso).

Palvelukartan lisäksi alkaa myös uuden toimintamallin kehittäminen järjestöjen väliseen sekä järjestöjen ja kaupungin väliseen yhteistyöhön liittyen. Kerromme pajassa lisää myös toimintamallin kehittämisestä. Keräämme pajassa järjestöjen toiveita, tarpeita ja ideoita yhteistyön edistämiseen liittyen.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: Järjestöjen palvelukartan kehittämisen startti

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Xamkin osatoteutuksessa tehdään toimenpiteitä tavoitteisiin 2. ja 3. liittyen. Xamkin toimenpiteissä hyönnetään palvelumuotoilun keinoja, pelillisyyttä ja digitaalisuutta. Toimenpiteet perustuvat yhteiskehittämiseen eri toimijoiden ja palveluiden käyttäjien kanssa.

  • PALVELUMUOTOILU
    Xamk toteuttaa hankkeessa palvelumuotoiluprosessin, jonka tulokset palvelevat uuden toimintamallin ja palvelukartan kehittämistä. Osana palvelumuotoiluprosessia arvioidaan hankkeen toiminnan vaikutuksia järjestökenttään hankkeen aikana, sen jälkeen ja pitkällä aikavälillä.
  • PALVELUKARTTA
    Osana uutta toimintamallia kehitetään ketterä ja käyttäjälähtöinen palvelukartta, josta järjestöt ja niiden toiminta löytyvät helposti. Kehittämisessä hyödynnetään aiemmin kehitettyä nuorten palvelukarttaa (Kouvola).
  • LIVING LAB
    Kehittämisessä sovelletaan Living Lab -menetelmää, jolla tarkoitetaan aidoissa ympäristöissä tapahtuvaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Living Labissa yhdistyvät palveluiden käyttäjien kokemustieto ja ammattilaisten asiantuntijatieto.

Yhteystiedot

Tanja Mäkelä
projektipäällikkö
tanja.makela@xamk.fi
p. 050 475 1716

Henri Brandt
TKI-asiantuntija
henri.brandt@xamk.fi
p. 050 531 8910

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen

Hankkeen kesto: 1.6.2024–30.11.2026

Tiedot

Hallinnoija: Kouvolan kaupunki
Osatoteuttajat: Parik-säätiö sr, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Digitaalinen talous
Osaamiskärki: Luova talous
Tutkimusyksikkö: Luova talous
Vaikuttavuustavoite: Ihminen ja käyttäjälähtöisyys

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 171 924

Asiasanat

aluekehittäminen digitaalisuus osallisuus työllistyminen yhteiskehittäminen

Yhteistyökumppanit