Logistiikalla vaikuttavuutta ensihoidon saatavuuteen
Logistiikka ensihoidon tietopohjaisessa ajosuunnittelussa LEMS
LEMS rakentaa perustaa tietopohjaiselle ensihoidon ajosuunnittelulle ja hyödyntää logistiikan keinoja parantaakseen ensihoitopalvelun saatavuutta Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueilla.
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Julkinen terveydenhuolto on kuormittunut ja menot ovat kasvaneet. Julkisten terveyspalvelujen kannalta, joihin ensihoito kuuluu, on oleellista etsiä tietoon perustuvia palvelukokonaisuutta parantavia, kustannustehokkaita kehittämisratkaisuja. Näin kansalaisten avunsaanti voidaan turvata tasapuolisesti.
LEMSin päätavoitteena on tuottaa tuloksia, joilla pystytään kehittämään ensihoidon ajosuunnittelua ja optimointia ja siten parantamaan ensihoidon saatavuutta. Ajosuunnittelun tietopohjaisella johtamisella voidaan edistää erityisesti asutun maaseudun asukkaiden hoidon saamista kiireelliseksi luokitelluissa ensihoidon tehtävissä.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet
Hankkeessa tuotetaan digitaaliselle karttapohjalle simulointeja, joilla osoitetaan ensihoidon tietoperusteisen ajosuunnittelun hyödyt palvelun saatavuudessa. Simuloinneilla havainnollistetaan ensihoidon ajosuunnittelun vaikutuksia ja osoitetaan, millä keinoin ensihoidon kenttäjohtaja pystyy ohjaamaan ensihoidon resursseja tehokkaammin palvelutasopäätöksen toteuttamiseksi.
Hankkeen avulla voidaan parantaa palvelutasoa pienentämällä ensihoidon viivettä ja parantamalla erityisesti asutun maaseudun ja syrjäalueiden saavutettavuutta tuomalla ensihoitoon tietoon pohjaavaa päätöksenteon tukea ajosuunnittelua varten. Suunnittelulla voidaan kattaa hälytystehtävällä olevien yksiköiden jättämiä tyhjiötä, kun esimerkiksi paluureitit voidaan ohjata toisen, tehtävällä olevan ensihoitoyksikön alueen kautta.
Hankkeen tuloksina rakentuu ensihoidon ajosuunnittelun toimintaympäristön nykytila-analyysi, tietopohja ajosuunnittelun parantamiseksi, digitaalinen saavutettavuuskartta sekä tälle kartta-alustalle toteutetut simulaatiot.
Tasapuolista ja yhdenvertaista ensihoitopalvelua sijainnista huolimatta
Ensihoidon ajosuunnittelu on keskeinen toiminto varmistettaessa, että potilas saa avun ajoissa. Nykytilanteessa ajosuunnitteluun ei ole olemassa tietopohjaisia ratkaisuja eikä logistiikan keinoja ole riittävissä määrin sovellettu ajosuunnittelun tehostamiseksi.
Logistiikka ensihoidon tietopohjaisessa ajosuunnittelussa LEMS -hankkeen toteutusalueena ovat Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat ja hyvinvointialueet, joissa molemmissa on tunnistettu haasteita ensihoidon saatavuudessa erityisesti asutun maaseudun, mutta osin myös taajamien osalta.
Potilaiden tavoittamisviiveet kiireellisiksi luokitelluilla tehtävillä ovat pidempiä, kuin hyvinvointialueilla määritellyt palvelutasopäätösten tavoiteajat. Avun viivästyminen henkeä uhkaavissa terveydellisissä hätätilanteissa voi olla merkittävät, jopa kohtalokkaat seuraukset potilaalle.
Simulaatiot paljastavat kuormituksen
Simulaatioiden avulla pystytään vertailemaan ajosuunnittelun nykytilaa logistiikan keinoin tehostettuihin tapauksiin. Hankkeessa kehitetyt ratkaisumallit luovat edellytyksiä tasalaatuisemmalle johtamiselle ja tasapuolisemmalle sekä yhdenvertaisemmalle ensihoitopalvelun saatavuudelle.