KIITO – Innovaatioita, Osaamista ja Työllistymistä Kymenlaaksoon
KIITO-hankkeessa vahvistetaan työnhaku- ja työelämätaitoja sekä tuetaan työllistymistä ja kouluttautumista Kymenlaaksossa
Työllistymistä ja osaamisen kehittämistä
Toteuttajat
Päätoteuttaja: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamk
Osatoteuttajat: Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT Kouvola ja Kouvolan Ammattiopisto Eduko
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on parantaa työllistymistä ja lisätä kouluttautumista sekä vähentää nuorten koulutuspolkujen katkoksia Kymenlaaksossa. Hankkeessa kartoitetaan yritysten työntekijöiden osaamistarpeita, räätälöidään koulutuksia, tehdään selvityksiä, kehitetään osaamista ja tuetaan erityisesti nuorten työllistymistä.
Hankkeen tavoitteena on tukea ja edistää turveyrittäjien ja muiden turvesektorin toimijoiden tai sen liitännäisalojen uudelleen työllistymistä tai uuden liiketoiminnan käynnistämistä.
Hankkeessa pyritään monipuolistamaan aluetaloutta, edistämään kansainvälistymistä ja parantamaan työllisyyttä vihreän siirtymän ja globaalien kriisien aikana. Hanke myös monipuolistaa alueen elinkeinorakennetta, lisää työllisyyttä ja vahvistaa alueen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä yritysten yhteistyötä.
Toiminta-alue
Kymenlaakso;
- Kouvola
- Kotka
- Hamina
- Pyhtää
- Virolahti
- Miehikkälä
Kohderyhmät
- Ikäryhmä: kaikki yli 18-vuotiaat kymenlaaksolaiset (erityiskohderyhmänä nuoret 18-29-vuotiaat)
- Työtä vailla olevat henkilöt
- Vaikeasti työllistyvät henkilöt
- Työttömyysuhan alla olevat henkilöt
- Erityiskohderyhmänä heikossa työmarkkina-asemassa olevat 18-29-vuotiaat nuoret
- Oppilaitoksista valmistuvat henkilöt
- Alueella opiskelevat kansainväliset opiskelijat/osaajat
- Turvealan yrittäjät, turvesektorin toimijat ja liitännäisalat
- Paikalliset yritykset
Keskeiset toimenpiteet
- Työllistymisen ja kouluttautumisen tukeminen (erityisesti nuorten)
- Katoavilta toimialoilta työttömyysuhan alla olevien sekä heikossa työmarkkinatilanteessa olevien henkilöiden tukeminen
- Turveyrittäjien sekä muiden turvesektorin toimijoiden tai sen liitännäisalojen uudelleen työllistymisen tai uuden liiketoiminnan käynnistämisen edistäminen ja tukeminen
- Selvitysten tekeminen työllistymishaasteista ja osaamistarpeista
- Yritysten osaamistarpeiden kartoittaminen ja niihin vastaaminen kohdennetusti
- Yritysten rekrytointivalmiuksien kehittäminen
- Työnantajien ja työnhakijoiden kohtauttaminen
- Living Lab -toiminnan ja yhteiskehittämisen järjestäminen työllistymisen ja osaamisen parantamiseksi
- Räätälöidyn ryhmä- ja yksilöohjauksen sekä työpajojen ja koulutusten järjestäminen
- Verkostojen luominen sekä työllistymiseen, rekrytointiin ja osaamisen kehittämiseen liittyvien tapahtumien ja työpajojen järjestäminen
- Podcastien tuottaminen (nuorten uratarinoita sekä KIITO-hankkeen toimintaa ja tuloksia)
Hankkeen vaikuttavuustekijät
Työllisyysasteen parantuminen: Seurataan työllisyysasteen kehitystä alueella, erityisesti nuorten osalta, ja pyritään saamaan aikaan kasvua työllisyydessä.
Nuorten koulutuspolkujen katkoksen vähentyminen: Arvioidaan nuorten koulutuspolkujen jatkuvuutta ja pyritään vähentämään katkoksen riskiä koulutus- ja työelämän välillä.
Yritysten osaamistarpeisiin vastaaminen: Arvioidaan yritysten tarpeita osaamisen suhteen ja seurataan, miten hanke pystyy vastaamaan näihin tarpeisiin kohdennetummin.
Yritysten rekrytointivalmiuksien kehittyminen: Seurataan yritysten rekrytointiprosessien tehokkuuden paranemista ja niiden kykyä houkutella ja sitouttaa osaavaa työvoimaa.
Alueen elinkeinorakenteen monipuolistuminen: Tutkitaan alueen elinkeinorakenteen muutosta ja miten hanke edistää uusien toimialojen syntymistä tai vahvistumista alueella.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vahvistaminen: Arvioidaan, miten hanke vahvistaa alueen TKI-toimintaa ja yritysten yhteistyötä näillä aloilla.
Työllistymiskiihdyttämö
Koulutukset ja työpajat
Järjestämme maksuttomia koulutuksia ja työpajoja työnhakuun ja työelämätaitoihin liittyvistä aiheista:
- CV ja työhakemus
- Video-CV
- Canva-ohjelma ja visuaalinen CV
- Osaamisen tunnistaminen
- Työpaikkojen etsiminen
- Työhaastattelu
- Tekoälyn hyödyntäminen työnhaussa
- Esiintymistaidot
- Tiedonhakutaito
- Medialukutaito
- Office-ohjelmat
LISÄTIETOA MYÖHEMMIN!
Ryhmä- ja yksilöohjaus
Järjestämme maksutonta ryhmämuotoista- ja yksilöllistä ohjausta.
Palvelemme jokaista yksilöllisesti ja räätälöimme palvelun jokaisen henkilökohtaisen tarpeen mukaan.
Autamme niin pienissä kuin suuremmissakin työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa.
Yhteiskehittäminen
Järjestämme yhteiskehittämisen työpajoja aiheista; yritysten työntekijöiden osaamistarpeet ja työnhakijoiden osaaminen sekä niiden kohtaavuus.
Osallistamme yhteiskehittämiseen muun muassa työllisyyspalveluita, nuorisoalan ammattilaisia, paikallisia työnantajia, oppilaitosten edustajia sekä työnhakijoita.
LISÄTIETOA MYÖHEMMIN!
Lisätietoja: jani.lehtinen@xamk.fi | puh. 0505668550
Työllistymiskiihdyttämö on KIITO-hankkeen toteuttama konsepti, joka sisältää erilaisia räätälöityjä työllistymiseen, osaamisen kehittämiseen ja oman alan löytämiseen liittyviä koulutuksia, työpajoja, ryhmä- ja yksilöohjausta sekä ammattilaisten ja työnhakijoiden kesken toteutettavia yhteiskehittämispajoja. Kaikki palvelut ja toiminta ovat osallistujille maksuttomia.
KiitoPodi – Työllistymistä ja osaamisen kehittämistä
Tapahtumat
Track Yourself – Rekryloikka logistiikka-alalle
Think Track Hackathon
KIITO-hankkeen Instagramissa julkaistaan ajankohtaista tietoa hankkeen toiminnasta.