Xamk sininen

BIOGROWTH

Biotuotetekniikan uudet teknologiat ja kasvunlähteet

Hanke vahvistaa biotalouden uusien teknologioiden alueellista ja kansallisesti verkottunutta kehittämistyötä ja kasvuekosysteemiä.

Hanke on päättynyt.

BIOGROWTH–hanke vahvistaa ja konkretisoi merkittävästi alueellista ja kansallisesti verkottunutta kehittämistyötä ja kasvuekosysteemiä, jossa yritykset kehittävät ja testaavat biotuotetekniikan uusia tuotteita, teknologioita ja liiketoimintoja.
Toimenpiteinä on Xamkin Savonlinnan kuitutekniikan innovaatioalustan ja kumppanuuksien vahvistaminen. Hankkeessa tuotetaan prosessitutkimuksessa ja –kehityksessä tarvittavien kuvantamisteknologioiden osaamisen ja sovellusten tiekartta. Hanke lisää Xamkin yhteistyötä Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan tutkimuksen kanssa sekä tehostaa Savonlinnan alueellisen kehitysverkoston kansainvälistä markkinointia. Lisäksi tuotetaan suunnitelmaa massiivipuurakentamisen TKI-ympäristön kehittämiseksi.

Hankkeen nimi:

BIOGROWTH – Biotuotetekniikan uudet teknologiat ja kasvunlähteet

Hankkeen kesto: 1.7.2019–30.6.2020

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Tutkimusyksikkö: Kuitulaboratorio

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Xamk ja TEM Innovaatiorahoitus
Kokonaisbudjetti: 350 000 euroa

Yhteystiedot

Projektipäällikkö

Elina Havia

050 461 5572

elina.havia@xamk.fi